keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Munalla töihin!

Ensimmäisiä mainoksia mitä muistan lapsuudesta oli "munalla töihin ja kuorilla takaisin". Tämä mainoskampanja toteutettiin koska kanamunia tuotettiin siihen aikaan enemmän mitä niitä kulutettiin. Kampanjan jälkeen kanamunat päätyivät pannaan, koska niiden todettiin aiheuttavan terveysriskin korkean kolesterolin muodossa, joka sittemmin on kumottu virheellisenä tietona. Eipä-juupas keskustelu on sen jälkeen käynyt kiivaana ja fakta muodostuu edelleenkin siitä keneltä munista ja niiden terveellisyydestä kysyy, niin kuin monen muunkin tuotteen kohdalla. Olenkin todennut seuratessani ravintokeskusteluja, että syömisestä on tehty yksi maailman vaarallisimmista asioista.


Joka tapauksessa terveyttä uhmaten tämäkin päivä lähti käyntiin kahdella munalla, vaarallista tai ei. Uskon edelleenkin tähän 70-luvun mainoskampanjaa sokeasti ja uskon että kanamunat ovat yksi ravintorikkaimpia tuotteita, vaikka tulevatkin kanan perseestä :)

tiistai 29. syyskuuta 2015

Suomi on paska maa!

Jaa että miksikö? Astupas itse aamulla viiden aikaan ovesta ulos shortseissa ja hihattomassa paidassa katsomatta lämpömittaria! "Lämmintä" oli kaikki 1,2 astetta p..kele! Manasin ensitöikseni esi-isäni, oliko pakko suunnata silloin aikoinaan pohjoiseen häh??? Olisivat jääneet jonnekin välimeren tienoille niin ei olisi tarvinnut jäätyä heti aamusta pystyyn. Töihin lähtö olisi paljon mukavampaa +20 lämpötilassa kuin lähes pakkasessa. Joo-o, kauhulla odotan sitä aamua kun raappaan ikkunoita ja kaivan autoa hangesta. Toisaalta, silloinhan saattaa päästä hiihtämään...Suomi onkin oikeastaan hieno maa :)

maanantai 28. syyskuuta 2015

Ihana aamu!

Mistä tietää että on maanantai? Noh, herätyskello soidessa 4:30 mietit mikä tuo ääni on. Kun saat itsesi viimein ylös sängystä ja saavut keittiöön niin kissa saa sellaisen sätkyn ettei meinannut tassut riittää paetessaan näkemäänsä mörköä. Aamupuuro maistuu betonille jossa on seassa marjoja. Pystyt liikkumaan porraskäytävässä niin "äänettömästi" että naapurikin herää. Töihin saapuessasi mietit miten mitättömän korvauksen loppujen lopuksi saat kaikesta tästä kärsimyksestä. Ihana aamu

perjantai 25. syyskuuta 2015

Aika kultaa muistot!


Nuorempana sai kuulla melko usein "ennen kaikki oli niin paremmin" hokemaa. Itse ajatteli siihen aikaan että "niin varmaan". Nykyään olen aika usein sitä mieltä että kaikki oli tosiaankin ennen niin paremmin. Esimerkkinä, silloin kesät oli yhtä auringon paistetta, ruoka maistui aina ruoalta, ovia ei tarvinnut tosiaankaan laittaa lukkoon, naiset oli aina halukkaita ja niillä ei ollut koskaan pää kipeä, autot aivan käsittämättömän nopeita ja kaikilla halukkailla oli töitä. Sitä vaan mietin, mitenköhän on 20 vuoden päästä, mietitäänköhän silloinkin "ennen kaikki oli paremmin"? Ennen tuli sentään maahanmuuttajia ovista ja ikkunoista, silloin holhottiin aivan kaikkia, silloin sentään keksittiin älyttömiä pykälä, YT neuvottelut oli vasta poikaa, siihen aikaan otettiin luulot pois jopa hallituksen toimesta jne. Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Onneksi on sentään perjantai, vaikka ennen sekin tuli paljon nopeammin ja ei meinannut loppua millään

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Ryöstöhinta!

Tuli tuossa yllättäen mieleen, että autossa alkaa olemaan leima loppu. Auton katsastus on niitä asioita mitkä jää joka vuosi jostain syystä viime tippaan. Ei muuta kuin nettiin varamaan aikaa ylikoulutetulle autoasentajalle. Paikallisuus kunniaan ja näin ollen paikkakunnan ainoan katsastusaseman nettisivuille varaamaan aikaa. Kaikki meni siihen asti hyvin, kunnes loppumetreillä selvisi lopullinen hinta. Kyseiselle operaatiolle tuli kaikkine mittauksineen päivineen hintaa tasan 100€...siis mitä V..TUA!!! Paikallisen, vaikkakin ulkomaisessa omistuksessa oleva, mutta silti paikallisia ihmisiä työllistävän A-katsastuksen ryöstöhinnat kartoittivat ainakin minut viereiselle paikkakunnalle. Sama operaatio viereisellä "isolla kirkolla" maksaa "ainoastaan" 54€.


Joo, köyhäähän se vaan v..uttaa, mutta ihan periaatteessakaan en ala maksamaan tuollaista ryöstöhintaa, vaikka kuinka paikallisuutta pyrin kannattamaankin. Katsastustoiminnan vapauttaminen kilpailulle ei ole näköjään tavoittanut ihan kaikkia, ainakin hinnasta päätellen. Toki, ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Salielämää vol13!

Peilisali!


Kävin istuskelemassa hetken aikaa paikallisella kuntosalilla ja siellä oli pääasiallisesti eläkeläisiä heiluttelemassa raajojaan ja vertailemassa vaivojaan. Kun kolotukset ja hermosärky kertomukset eivät enää riittäneet niin siellä alettiin esittelemässä leikkausjälkiä polvissa, vatsan alueella ja käsissä. Olin melko onnellinen ettei kukaan ollut esimerkiksi ympärileikattu, sillä meininki oli hieman sellainen että sillä oltaisiin viety voitto ja saatu rajoittamaton kunnioitus siinä kisassa.


Peilisalilla on myös kaksi tvtä, molemmissa pyöri astro-tv. Yllätys yllätys, kaukosäätimiä ei näkynyt missään, joten jouduin siinä istuskelun ja käsien heiluttelun lomassa seuraamaan kyseistä ohjelmaa. Jossain vaiheessa tuli mieleen, että pystyisiköhän nämä astro-tvn ennustajat ennustamaan tarot-korteista meikäläisen penkkipunnerrus tuloksen kehitystä, tai pääsenkö mukaan tähän vaivakertomuskisaan, eli mikäköhän paikka hajoaa seuraavana vai pysyykö ukko kasassa??? Jäi soittamatta, koska ei ollut puhelinta mukana, muuten olisin kyllä soittanut välittömästi ;)

perjantai 18. syyskuuta 2015

Etukortit!


Millä ihminen, tai miksei eläinkin saataisiin sitoutettua asiakkaaksi meidän kauppaan? Hei, annetaan asiakkaille bonuskortti, etupassi, pizzapassi, omistaja-asiakkuus, plussakortti tai pins-kortti yms.
 Minullakin on näitä kortteja suunnilleen "aivan liikaa". Tällä kertaa kävin sellaisesta kaupassa missä kerrytetään pins-pisteitä. Ostin liikkeestä erinäisiä elintarvikkeita ja kassalle päästyäni olin unohtanut kyseiseen kauppaa käyvän etukortin olemassa olon. Siis meinasin unohtaa vilauttaa, siis sitä pins korttia, mutta onneksi pätevä myyjä muistutti tästä mahdollisuudesta ilmaisen pikkupussin lisäksi. Olin saamassa ilmaista muovia ja etupisteitä kerta rysäyksellä, siis jos vaan löytäisin sen kortin.
 Siinä korttia etsiessäni niiden sadan muun kortin joukosta, samalla tuntien takanani pitenevän jonon ja muiden asiakkaiden pistävät katseet niskassani mietin miksei tämäkin voisi olla hieman helpompaa. Unohdettaisiin nämä ihmisten elämää hankaloittavat ja ennen kaikkea kallista aikaa vievät kortin etsintä hetket ja annettaisiin alennus suoraan maksaessa ostoksia. Asiakkaan sitouttamiset voitaisiin hoitaa loistavalla asiakaspalvelulla ja yllätyspalkinnoilla. Yllätyspalkintona voisi olla vaikka paketti nessuja, tai hammasharja. Nehän olisi mieltä piristäviä etuja, varsinkin jos nenä vuotaisi ja hampaat olisi unohtunut kiireessä pestä. Noh, anyway, tänään on ollut aika pitkä päivä, oikeastaan liian pitkä ;)

torstai 17. syyskuuta 2015

Hallitus kusettaa?


Sitä vaan, että kukakohan tässä kusettaa ja ketä? Tätä samaa viestiä on kerrottu myös muiltakin tahoilta, silti Sipe, Stubido ja Paavi lietsovat talouskurimusta sen minkä ehtivät. Naama peruslukemilla kerrotaan, että duunareitten, sairaiden, lapsiperheiden ja työttömien selkänahasta pitää repiä 2,7 miljardia työnantajille, jotta saadaan tehtyä 5% kilpailukyky loikka ja luotua ehkä jopa muutama työpaikka. Ketäköhän tässä pitäisi uskoa?

http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/17/asiantuntija-ihmeissaan-miksi-hallitus-ei-puhu-tasta/201512068/12

Miehen elämää!

Mistä koostu tämän miehen työpäivän jälkeinen iltapäivä? Pyykinpesusta, astianpesusta, lattianpesusta ja akvaariosuodattimen pesusta. Jotenkin sitä toivoo että se koostuisi vaikka autonpesusta, painepesusta ja vaikka rahanpesusta, mutta ei. Ainoa asia mitä tässä kaikessa pitää jännittää, tuleeko imurin pussi täyteen vai ei. Siihen kun vielä lisätään ulkona riehuva vesisade niin jep jep, elämä on välillä vaan ni-in ihanaa :) No on on...

keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lakko 18.9.2015!


Perjantai 18.9, kansallinen ryyppypäivä!


Mielenilmaus, lakko, työtaistelu, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Perjantain mielenilmaus alkaa muistuttamaan aikalailla kaupan karkkihyllyn kohdalla mahallaan makaavaa ja mieltään osoittavaa lasta, kun kädestä vietiin normaalisti ostettu karkkipussi jota tällä kertaa ei ollutkaan varaa ostaa. Valtataistelu siitä kuka määrää ja ketä, tai tässä tapauksessa kenen tahto menee läpi on saanut jo melkoisen koomisia piirteitä. "Torilla tavataan" käsitys on saanut uuden merkityksen ja tässä tapauksessa voiton juhla on vaihtunut pahanolon purkaukseksi. Minäkin sain "omalta" liitolta mielenilmaukseen kannustavan tekstiviestin. Tämän lisäksi ammattiosasto järjestää ryyppyreissun...eikun mielenilmaisureissun Helsinkiin, on oikein linja-autot, kuskit ja kaikkea.
"Suomi yhdessä nousuun" huudot kajahtelivat vielä muutama kuukausi sitten eduskuntavaalien alla, nyt siitä ajatuksesta ei ole enää tietoakaan, eikä kukaan halua sitä näköjään enää muistellakaan. Pääasia että säästöt eivät kosketa omaa persettä on näköjään jokaisen lähtökohta. Hallituksen viimeisimmät esitykset koskevat rajusti matala palkka-alojen työntekijöiden asemaa. Olen samaa mieltä, se ei ole oikein, ei oman maan ihmisiä voi tappaa nälkään. Siitä syystä hallituksen pitäisi istua takaisin kolmikantaneuvotteluihin ja miettiä yhdessä palkansaajien ja työnantajien edustajien kanssa muita vaihtoehtoja säästöjen hakemiseen.
Meidän työporukka ei osallistu perjantain työnseisaukseen, koska työnantajan mielestä Suomella ei ole varaa menettää yhdenkään työpäivän panosta tällaisilta tulevaisuuden toivoilta :D Joten hyvää lakkopäivää niille jotka haluavat mieltään osoittaa. Minä katselen sitten illalla uutisista kun te kaatuilette humalassa torilla ja julistatte hallituksen vastaisia iskulauseita. Sanonpahan vaan, se ei ole oikea tapa saada tätä Suomea nousuun, kiitos hallituksen, ammattiliittojen ja työnantajien ahneuden.


Ainut järkevä ehdotus tähän mennessä on ollut lomarahojen leikkaus. Tähän samaan syssyyn kun saataisiin lisättyä eläkekatto niin oltaisiin hyvällä pohjalla säästötalkoissa.

tiistai 15. syyskuuta 2015

Anneli Auer!

Jukka S. Lahden taposta/murhasta tulee kohta kuluneeksi yhdeksän vuotta ja syyllistä jahdataan edelleenkin. Uusin käännös tapahtui kapellimestarin myötä, joka oli viimeisintä tekniikkaa käyttäen löytänyt vihjeitä hätäpuhelun manipuloinnista, toisin sanoen, alkaako "ralli" taas alusta? Vaikken ole tapausta kovin yksityiskohtaisesti seurannutkaan, silti minulla on mielikuva että Auer on syyllinen. Tämän on saanut aikaan uutisointi, mikä on huutanut Annelin syyllisyyttä. Silti tuomio on ollut joka kerta vapauttava. Nyt herääkin kysymys, kannattaisiko syyttäjän jo luovuttaa? Mielestäni kannattaisi. Laittaisi mapit vaan Bodomjärven mappien viereen pölyttymään ja that's it. Tämän jälkeen joku voisi tehdä tapauksesta fiktiivisen elokuvan niin saataisiin kustannuksia edes vähän takaisin päin verotuloina. Täytyy kyllä sanoa, on Annelilla aikalailla tuota "munaa". Ei nimittäin ihan jokaisen kantti riittäisi vetää hommaa noin pitkälle. Jäljellä on vain yksi kysymys. Kuka tappoi oikeasti Jukka S. Lahden?

perjantai 11. syyskuuta 2015

Köyhää tämä vain v*tuttaa!

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK järjestävät mielenosoituksen Helsingissä ensi viikon perjantaina". Joo-o, pitäisikö lähteä itsekin seisomaan hölmönä torille pahaa oloa ilmaisevan banderollin kanssa? Taidan jättää väliin. Ei sillä, että kannattaisin leikkauksia vaan siksi koska se ei johda mihinkään. Lakko on toinen asia mitä en tässä vaiheessa vähiten toivoisi, koska ne ei johda muuhun kuin ammattiosaston saamaan sakkoon. Yksi asia tässä vaiheessa olisi aika jees, vaikka onkin mahdotonta. Ei maksaisi veroja ennen kuin homma alkaa miellyttämään. Joten hyvää tulevaa perjantaita vaan Sipelle, Stupidolle ja Paaville...niin ja maahanmuuttajille.


Hulluksi tämä maailmanmeno on viimevuosina mennyt ja hullummaksi vain näyttää menevän. Saa nähdä mihinkä tämä kaikki johtaa?!? Ainakin se on varma, että köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu...niin ja kulttuuri rikastuu ;)

torstai 10. syyskuuta 2015

V*tun kissa!

Tänään on vähä sellane päivä että tekisi mieli ajaa vehkeet suohon ja lähteä kaljalle. Ei muuten, mutta olen kuunnellut tuon saatanan kissa kiljumista koko aamun. Joo, juoksuaika tai sitten sillä tuli tuulettajan hihna tiensä päähän kun vikisee kokoajan ;) S..tana että osaa ottaa aivoon. Onneksi pääsee kohta iltavuoroon, muuten saattaisi olla rumaa jälkeä iltapäivästä. Niinpä niin, onpa ihana karvapallo!!! Laitoin radion päälle jotta se edes peittäisi sen metelin niin yllätys yllätys, siellä kiljui Jesse Kaikuranta!!!

torstai 3. syyskuuta 2015

Mitäs tänään syötäisiin?

Nyky ihmisen kiireinen ja hktinen elämä vaatii veronsa mm. oikomalla ravinnonsaannissa. Ohessa linkki tekstiin joka on aavistuksen ituhippeilyä, mutta silti ajatuksia herättävää. Jotenkin palaa mieleen tarina einesateriatehtaalla työskentelevästä ihmisestä, joka ei suostuisi laittamaan edustamansa yhtiön aterioita suuhunsa vaikka aseella uhattaisiin.


http://hidastaelamaa.fi/2014/11/loytyyko-lautaseltasi-hermostomyrkkyja/

Kulttuurierot!

Olen kova syömään marjoja ja kerään ne itse, koska perse ei kestä ostaa niitä valmiiksi kerättynä. Tässä reilu kuukausi sitten Suomalaiset meuhkasivat ihan uutisotsikoita myöten ulkomaisten ja eritoten Thaimaalaisten marjanpoimijoitten käytöstavoista tuolla metsän puolella. Veivät kuulema mustikat puskineen päivineen ja kaiken lisäksi vielä raakoina.
Itse kohtasin nämä "metsän raiskaajat" taannoisella marjanpoiminta reissulla, tai oikeastaan sieltä poistuessani ja hämmästelen heitä edelleen. Nimittäin Thaimaan lahjat marjanpoiminta maailmalle tulivat minua vastaan kapealla hiekkatiellä ja vielä kohtuu jyrkässä mutkassa jonkinmoisella vauhdilla. Se asia mikä minua siinä tilanteessa hämmästyttää edelleen on, kun tämän parhaat päivänsä nähneen Mercedes Sprintterin tuulilasi oli täynnä korvasta korvaan hymyileviä kasvoja ja kaikilla oli molemmat kädet tervehdykseksi pystyssä, myös kuskilla. Sitä vaan hämmästelen, että millä se kuski oikein ohjasi sitä autoa? Ei nimittäin ihan joka pojalta tai tytöltä onnistuisi tuollainen temppu.


Iloista ja elävää porukka tuntui olevan nämä Thaimaan elävät. Suomalainen autoilija kun tulee vastaan tuolla syrjä teillä niin kohdatessa yhdeksän kymmenestä ei edes vaivaudu nostamaan tervehdykseksi kättä. Joten en yhtään ihmettele että nämä Thaimaalaiset v.tuttaa heitä.


Kaiken kaikkiaan meillä Suomalaisilla olisi paljon opittavaa näitä "marjanpoimijoilta". Jos meillä olisi edes hivenen samanlainen suhtautuminen elämään kuin heillä niin täällä juotaisiin huomattavasti vähemmän viinaa, ei enää mökötettäisi aamusta iltaan ja päivät eivät olisi läheskään niin paskoja kuin suurimmalla osalla tuntuu olevan ;)

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Jutan ja Veetin supersinkkudieetti!.


Katsoin eilen vartin verran Jutan uutuus sarjaa, jossa Bull-Mentula oli vaihtunut hieman normaalia riskimpään Antti Tuiskuun, yhdennäköisyys oli niin huomattava. En ole oikein vieläkään toipunut siitä katselu hetkestä. Odotin koko ajan että se Antti, eikun Veeti sanoo "mie" tai "sie" ja alkaa laulamaan, mutta eih!
Mielestäni tuota formaattia voisi vielä hieman kehittää ottamalla siihen mukaan esimerkiksi Jyrki Sukulan. Ohjelman nimeksi voisi siinä tapauksessa tulla Jutan, Veetin ja Jyrkin superproteiinijuomatkuntoonsinkkuidolsdieetti 33 1/3 osa. Siinä olisi niin paljon viihdettä, ettei ehtisi enää käymään mainostauoilla edes jääkaapilla. Odottaisi vaan sohvalla mainosten loppumista innoissaan Jutasta tarttuneen tekopirteyden voimalla. Kerrassaan hienoa viihdettä. Lisää tällaista, ai niin, alkaahan tvstä kohta Hottikset ja Bimbo Oy!!!

tiistai 1. syyskuuta 2015

Hallitusohjelma 2015!


Hyvä Juha Sipilä + muut vatuloivat hallitusjäsenet; Onko tämä oikea linja Suomen pelastamisessa? Maajusseilta, suuryhtiöiltä, säätiöiltä ja rikkailta ei oteta, mutta köyhiltä, eläkeläisiltä ja duunareilta viedään oikein isolla kädellä. Julkisen sektorin saneerauksesta ei puhuta halaistua sanaa vaikka se syö tämän köyhän valtion BKT:ta lähes 60%?
Osa tämän julkisen sektorin "kukkahattutäti" virkamiehistä keksivät päivätyönään normaalien "pulliaisten" elämää hankaloittavia ja kallistavia sääntöjä, pykäliä sekä lakeja. Hyvänä esimerkkinä muutaman vuoden takainen jätevesiasetus. Ajatuksena hyvä, mutta s..tanan kallis ralli jonka lopputuloksena vasen ei enää tiennyt mitä oikea tekee. Toinen näistä järjettömyyksistä oli kiinteistöjen energiatodistukset. Lisää esimerkkejä näistä löytyy vaikka toisille jakaa.

Mitenkäs sitten tämä suurtyöttömyys, esimerkki kun ihmiset työllistävät itsensä ja muutamia muita, siis ne harvat jotka siihen pystyvät, eli pienyrittäjät. Moninkertaisen verotuksen lisäksi esimerkiksi ravintola-alaa ja siihen kohdistuva tiukka säätely syö järjettömän määrän aikaa ja rahaa näiltä itsensä työllistäjiltä, ja tämä ala ei ole ainoa.
 Jos "säätelyä" järkevöitettäisiin niin sillä rahalla palkattaisiin iso joukko työttömiä. Olisi vara palkata ravintolaan vaikka 24/7/365 juoppo, jonka maksamilla veroilla voitaisiin kustantaa tämän hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen ja jäisi rahaa myös kustantaa tämän "lyhytikäisen ammattilaisen" työterveyshuolto sen aikaa kun sitä tarvitsee.
Ainoa asia mikä tuntuu näiden kaikkien omien ongelmien keskellä olevan tärkeää, pääasia että pakolaisilla on kaikki hyvin ja rahaa ostaa älypuhelin. Tästä ei säästetä senttiäkään, sillä mainehan siinä menee jos ei pelasteta koko maailmaa.
Joo, helppoa se on huudella katsomosta kun ei tarvitse itse olla kentällä. Tästä kaikesta huolimatta, ihanaa kun paistaa aurinko ;)