keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivä!




Huomenna juhlitaan jälleen kerran itsenäistä Suomea. Jotkut juhlivat sitä presidentinlinnassa, toiset riehumalla linnan ympäristössä, mutta Oksanen juhlii sitä kotona syömällä aiheeseen liittyvää suklaata. Täytyy kyllä myöntää, että oli pakko hieman maistella niitä jo näin etukäteen. Minkä sitä luonteelleen voi, herkkuperse mikä herkkuperse.

Tähän liittyen ja oman luonteeni tuntien minulla ei ole edes suklaajoulukalenteria. Vaikka eletään vasta viidettä päivää kuluvaa kuuta niin todennäköisesti minulla olisi jo tässä vaiheessa kaikki luukut auki, siis siinä joulukalenterissa. Siinä sitä olisi sitten hieno kärvistellä 23 päivää ilman luukun aukaisun tuomaa jännitystä. Stressihän siinä iskisi ja kun aatto koittaisi niin olisin henkisesti aivan loppu. Kinkku ja kaiken maailman perunalaatikot sekä muut sörsseli maistuisivat aivan puulta, ja kaikki tämä vain oman luonteen heikkouden vuoksi. Olisi se vaan ikävä istua joulupöydässä kun mielessä pyörisi vain yksi kysymys, oliko ihan pakko!?! Kuin pisteenä iin päälle se punanuttuinen tekopirteä vanha setä tulisi lässyttämään jotain ja sanoisi muutaman väärän sanan niin siinähän olisi sen jälkeen aika äkkiä kuusi nurin, ja kaikki tämä vain siksi, kun söi joulukuun ensimmäisenä päivänä 24 palaa suklaata. Niinpä, ihan hyvä ettei ole sitä kalenterin suklaaversiota. Jälkikasvukin tuntee minut sen verran hyvin, että vanhin tyttäristä osti minulle veikkauksen raaputettavan joulukalenterin. Ihan vain siksi, että kaikilla olisi kiva joulu.

Se tässä on käynyt myös mielessä, että miksei tällaisille herkästi stressaantuville ja addiktoituville yksilöille voisi kehittää sellaista joulukalenteria mistä löytyisi luukun takaa esimerkiksi erimuotoisia ruisleivän paloja. Eipähän tulisi ainakaan aukaisua kerralla kaikkea, jos ollenkaan. Tietenkin jotkut saattaisivat syödä senkin kerralla loppuun, jos sattuisi olemaan leipä loppu ja ei jaksaisi lähteä kaupaan ostamaan lisää. Itse ainakin inhoan käydä kaupassa näin jouluryysiksen aikaan, joten saa sen ruisleipäjoulukalenterikin unohtaa. Niinpä, on tämä ihmiselo välillä aika vaikeaa. Toiset radikalisoituu niin pahasti, että on pakko lähteä riehumaan pääkaupunkiin itsenäisyyspäivänä ja toiset ei uskalla ostaa edes joulukalenteria kun siitä tulee pahimmillaan täysi kaaos. Noh, mutta tästä kaikesta huolimatta. Hyvää huomista itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti. 

tiistai 20. marraskuuta 2018

Hiusdonitsit!

Tulin hieman kesken paikalle kun meidän naisväki keskusteli isoon ääneen donitseista. He syyttelivät toinen toisiaan donitsien hukkaamisesta. Juuri kun olin kysymässä, että oliko kyseessä kenties suosikkini kinuskidonitsi niin pettymykseksi minulle selvisi, että he puhuvatkin hiusdonitseista, eli näin miehisesti ilmaistuna hiukan tuhdimmista hiuslenkeistä. En jaksanut kovin kauaa sitä väittelyä kuunnella vaan kun olin muutenkin menossa kauppaan niin päätin ostaa heille uusia "donitseja".

Kauppaan päästyäni mietin ensimmäisenä, että milläköhän osastolla näitä donitseja löytyisi. Fiksuna kaverina ajattelin ettei niitä ainakaan lihatiskiltä kannattaisi kysellä, joten painelin kosmetiikkaosastolle. Sanotaanko nyt vaikka näin, että osastona se ei ollut siitä tutuimmista päästä ja tästä syytä näitä etsimäni donitseja ei meinannut löytyä sitten millään. En kehdannut pyytää apuakaan, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että mies ei osta kaupasta itsenäisesti muuta kuin kaljaa ja makkaraa. Aikani pyörittyäni löysin kuin löysinkin etsimäni donitsit ja ei muuta kuin juoksu jalkaa kassalle ja kaupasta pois. Oli se nimittäin sen verran traumatisoiva kokemus pyöriä parfyymin tuoksuisten hyllyjen välissä pieruverkkarit jalassa.

Kotiin päästyäni ojensin yhteen niputetut kaksi donitsia aikaisemmin niistä kiistelleeelle naisväelle ja siitähän se riemu taas repesi. Donitseja oli kaksi, mutta ne olivat erivärisiä ja nyt he alkoivat kiistelemään kumpi ottaa kumman värisen. Siinä heidän uutta väittelyään kuunnellessa mieleen tuli väkisinkin, että miksen ostanut kummallekin omaa kahden kappaleen settiä. Niinpä niin, ei pitäisi puuttua tällaisiin kotkotuksiin millään tavalla. Se ei vie näköjään muuta kuin ojasta allikkoon.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Siilin talvipesä!



Olen tässä koko aamun kerännyt motivaatiota ja kironnut itseäni. Mielessäni on pyörinyt vain yksi kysymys, oliko ihan pakko saada eilen sellainen haravointi puuska!?! Kasoiksi haravoidut lehdet eivät nimittäin anna vaihtoehtoja. Ne on pakko siirtää jonnekin pitkin pihaa seisomasta. Tietenkin helpoin vaihtoehto olisi levittää ne lehtipuhaltimella takaisin ympäri pihaa, mutta siinä puuhassa ei saa muuta kuin hullun maineen naapureitten silmissä. Täytyy nyt kuitenkin hetki odottaa, sillä eihän sitä vielä tiedä vaikka tänne iskisi jokin paikallinen trombi, tai syöksyvirtaus joka veisi lehtikasat mennessään. Tämä ajatus saatta vaikuttaa hieman ylioptimistiselta, mutta kyseinen vaihtoehto ei selviä muuta kuin odottamalla, ja mikäs tässä on odotellessa kun on vapaata koko loppuviikko. Toinen vaihtoehto tietenkin olisi, jos myrskyjä ei ala näkymään niin tekisi jokaisen kasan viereen kyltin, jossa lukisi siilin talvipesä. Sitä kautta säästyisi suurelta vaivalta ja lisäksi saisi sympatiapisteet naapurilta. Aikuinen mies näkee tuollaisen vaivan siilien hyvinvoinnin eteen. On tämä syksy vaan hienoa aikaa.

torstai 15. marraskuuta 2018

Miehisiä syyspuuhia!




Tänään huomasin, että haravointi on varsin terapeuttista puuhaa. Aluksi ajattelin, että raaputan harvalla hieman etupihaa. Neljä tuntia myöhemmin huomasin koko pihan lisäksi haravoineeni kadunvarretkin molempiin suuntiin ojanpohjia myöten. Lisäksi yritin harvoida myös samaan lehtikasaan ohi kulkeneen koiran ulkoiluttajan koirineen päivineen. Koiran ulkoiluttajan paetessa paikalta koira sylissään postinjakaja ilmestyi näköpiiriin. Tässä vaiheessa vaimo puuttui asiaan ja huusi parvekkeelta, "NYT JUHA SISÄLLE SIELTÄ, ETTEI TAAS TARVII HÄVETÄ SILMIÄ PÄÄSTÄ SUN KANSSA". Noh, nyt on kuitenkin piha haravoitu ja palkaksi tästä oudosta puuskasta sain mojovat rakot molempiin peukaloiden varsiin, sekä pihan täyteen eri kokoisia lehtikasoja. Saa nähdä milloin iskee seuraava vastaavanlainen puuska, että saan raahattua kyseiset kasat pois pihasta. Niinpä niin, vanhuus ei tule näköjään yksinään. Siinä tulee mukana omituinen tarve tehdä mitä kummallisimpia hommia. 

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Mihin tämä aika oikein menee?



Vanhuus ei tule yksinään, vai miten se menikään. Tuntuu, että eilen vasta juhlittiin juhannusta ja nyt joulu painaa jo päälle. Ei auttanut vaikka kelloja siirrettiin muutama viikko sitten tunnilla taakse päin. Aika kuluu turhan nopeasti. Tänään juhlitaan isänpäivää, mutta itse juhlin sitä työn merkeissä. Niinpä, olisi pitänyt viitata koulussa vähän enemmän niin olisi edes viikonloput vapaita. Onneksi ehdin sentään illaksi kotiin juhlimaan tätä tärkeää päivää.

Mitä isyys on. Tässä vaiheessa kun nuorimmainen täytti jo kuusitoista niin se tarkoittaa roolimallina olemista ja tärkeimpänä se järjen ääni. Onneksi omat lapset kuuntelevat ja arvostavat mielipiteitäni, tai ainakin näyttävät siltä. Jos nyt totta puhutaan niin olen heistä ylpeä. Kaikista on tullut tasapainoisia nuoria jotka eivät pienestä hätkähdä. Jokaisella on tulevaisuuden suunnitelmat suunnilleen valmiina ja he tekevät töitä sen eteen opiskelun merkeissä. Heidän kanssaan on helppo olla isä.

Itsellä on ollut viimeiset puoli vuotta projektina Ralliääliöt tuolla somen puolella. Lisäksi kaikenlaista muutakin on tulossa. Aikaa tämä kaikki vie välillä liiankin paljon ja ehkä siitä johtuu tämä tunne ajan riittämättömyydestä. Pitäisi osata välillä hellittää. Kaikesta huolimatta hyvää isänpäivää kaikille isille ja isän roolia vetäville. Pitäkää jälkikasvustanne huolta.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kromihääpäivä!




Olen löytänyt aivan mahtavan vuoristoradan. Kierros kestää tasan vuoden ja joka kerta, kun yksi kierros päättyy niin tunnen tietynlaista helpotusta, mutta silti haluan samantien uudelle kierrokselle. Tässä vuoristoradassa ei ole jarrumiestä vaan jokainen mutka, ylä- ja alamäki ottavat mahasta aivan mielettömästi, siis hyvällä tavalla. Nämä ovat niistä syistä mitkä saavat haluamaan sitä lisää. Tämä vuoristorata myös muuttuu. Jokaisella uudella kierroksella huomaa, kokee ja tuntee aina mahtavia juttuja, jotka saavat rakastamaan sitä entistä enemmän. Lisäksi tämän vuoristoradan monista parhaista piirteistä on sen vaunu. Vaikka se nitisee ja välillä tuntuu, että se hajoaa kesken kaiken niin siitä huolimatta siihen pystyy luottamaan, kunhan muistaa vaan huoltaa sitä. Huoltohan pitää tehdä täydessä vauhdissa ja se on joskus hieman haastavaa, mutta sen oppii, jos vaan haluaa. Tähän vuoristorataan saattaisi olla myös muita tulijoita, mutta heille kerrottakoot, että turvalaitteet ovat jumiutuneet ja niitä ei saa kovin helposti auki. Näiden turvalaitteiden avaamiseen tarvitaan todella järeät työkalut joita harvemmalla on, tuskin kellään. Niin kuin asiaan kuuluu tälläkin vuoristoradalla on nimi, mutta sekin muuttuu jokaisella kierroksella. Tänään alkavalla uudella kierroksella sen nimi on kromihääpäivä. Näistä mahtavista ominaisuuksista huolimatta parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut seura. Kiitos vaimolle, ilman sinua tämä vuoristorata ei olisi mitään. 

torstai 23. elokuuta 2018

Vapaa viikko kissan kanssa!


Sitä tässä vaan mietin, että mihin ihmeeseen tämä meikäläisen vapaa viikko on oikein hujahtanut. En ole nimittäin kissaa ehtinyt sanoa ja huomenna olisi jo perjantai. Tai noh, kissa sanan olen sanonut tällä viikkoa aika monta kertaa sellaisella etuliitteellä, ettei sitä kehtaa edes kertoa. Yksi näistä karvaeläimistä, eli kissoista jotka meillä majailee oli nimittäin  opetellut ilmeisesti tylsyyspäissään raapimaan parvekkeen ovenpieltä ja esitteli tätä oppimaansa ylpeänä meikäläiselle useampaankin otteeseen tässä viikolla. Siitä syystä näitä voimasanoja on lennellyt aikalailla ja lisäksi keskustelua on käyty turkiseläimeksi ryhtymisestä luovuttajan osassa, siis jollei tämä toiminta lopu näillä sanomisilla. Yhdellä näistä kerroista meikäläinen paasasi naama punaisena sille ja tämä uusia "pikku kikkoja" oppinut kaveri käveli siinä samalla aivan rauhassa vessalaatikolleen ja väänsi sinne aivan älyttömän kokoisen...noh, tiedätte varmaan minkä. Jotenkin vaan tuntui siltä, että tämä toimenpide ei johtunut pakottavasta tarpeesta vaan ihan mielenosoituksesta tätä meikäläisen möykkäämisestä kohtaan. Toisin sanoen sen mielestä kissalla on kynnet sitä varten, että niillä raavitaan kaikkea mihinkä ne vaan pystyy.

Joka tapauksessa, huomenna olisi siis perjantai ja vapaa viikko alkaisi olemaan loppukliimaksia vaille valmis. Viikonloppuna edessä olisi Kouvolan reissu Rallicross tapahtumaan ja sehän tarkoittaa sitä, että tämä pitkähäntäinen tuhoeläin jää kotiin ja voi rauhassa opetella kaikenlaisia uusia "pikku kikkoja". Niillä se varmistaa sen, että kiinteistön tuhoamisen lisäksi se saa meikäläisen täyden huomion jatkossakin. Uskalla kohta enää lähteä mihinkään. Tiedä vaikka se puree seuraavaksi vesiputken poikki tylsyyksissään, tai opettelee käyttämään tulitikkuja. Siispä, jos joku miettii tosissaan kissan ottamista lemmikiksi niin suosittelen vielä harkitsemaan.