Auton katsastus!

Auton katsastus on kyllä melkoisen stressaavaa puuhaa, varsinkin näin katsastus ajan deadlinen painaessa niskaan. Vihdoinkin kun sain itsestäni niin paljon irti, että sain yleensäkin varattua ajan tähän pyhän peltilehmän vuositarkastukseen niin se on jo suorituksena melko raastava. Sitten itse katsastus, voi p*rkele sanon minä. Kävelin sinne konttorille sisään korvat luimussa kengän kärkiä tuijottaen kuin pahempikin rikollinen. Arvonsa tunteva katsastusinsinööri tuijotti minua koko matkan sieltä ovelta palvelutiskille asti kuin nälkää näkevä kapinen susi. Tunsin nimittäin pistävän katseen otsassani sen koko matkan ja vihdoinkin kun pääsin sinne palvelutiskille asti niin yritin kaikin voimin saada katsettani irti lattiasta, mutta tuloksetta. Mumisin jotain niin etten saanut itsekään siitä mitään selvää ja ojensin vain auton avaimen tälle insinöörille. Itse katsastus suorituksen ajan istuin siellä konttorin  odotustilassa peläten pahinta, saatoin jopa hieman täristä ihan vaan pelosta.  En ole ihan varma, mutta saattoi minulta karata myös jännityksen aiheuttama  pieru, tai sitten siellä odotustilassa haisi muuten vaan pahalta. Ajokielto sana kaikui mielessäni koko sen katsastusoperaation ajan ja vihdoinkin kun insinööri palasi takaisin olin aivan sata varma siitä, että hän langettaa tällaisen liikkumista vaikeuttavan ajokiellon. Hän tuijotti minua hetken ja sanoi, vuoden päästä sitten uudestaan. Katsoin häntä hetken epäuskoisena ja mietin olinko kuullut oikein, mutta olin minä sillä siinä hänen ojentamassa lapussa luki hyväksytty. En tiedä, mutta tämä koko kokemus sekoitti meikäläisen pasmat aivan täysin, sillä kotimatkalla ajauduin kuin jonkun ulkopuolisen voiman ohjaamana autoliikkeeseen ja kotipihaan kurvattuani allani oli uusi auto. Se mikä tästä meikäläisen harkitsemattomasta toiminnasta teki aivan käsittämätöntä oli se, että tässä itselle uudessa autossa on muutaman kuukauden päästä katsastuksen deadline. Voi p*rkeleen p*rkele, että ihminen osaa olla tyhmä. Sama stressi taas edessä!!!!

Kesäaika!

Ote eräästä keskustelusta aina yhtä laadukkaalta vauva.fi sivustolta; "Tykkään kellojen siirrosta! Keväällä ihanaa kun illat valostuvat siirron jälkeen ja tuntuu kuin kesäkin olisi lähempänä, saa nauttia tunnin enemmän valosta ja lämmöstä". Jos nyt omakohtaisesta kokemuksesta puhutaan tältä "aamulta" herätyskellon soidessa kesäaikaa 4.15, eli eilistä talviaikaa 3.15 niin ensimmäisenä ei ollut mielessä kylläkään mitään positiivista ja varsinkaan kesäisiä kukkia ja mehiläisiä. Vaikken ole millään tapaa väkivaltainen ihminen niin mieli teki hakata silti ensitöikseni nukkumatti, vaikkei hällä tähän kellojen siirto pelleilyyn ole osaa eikä arpaa, sen verran otti koville tuo ylösnouseminen. Sen verran vielä, vaikkei Venäjä monessakaan mielessä ole mikään hyvä paikka niin täytyy silti nostaa heille hattua. He lopettivat yhteisellä duuman päätöksellä tämän kellojen siirtely pelleilyn jo vuonna 2011. Täällä Suomessa, tai paremminkin EU:ssa perustettiin vastaavassa tilanteessa ylipalkattu työryhmä miettimään asiaa, eli ihan tyhjän kanssa. Sitä vaan, ettei se nyt s**tana voi olla näin vaikeaa päättää yhdestä kellojen siirtelyn lopettamisesta, varsinkin kun siitä on tutkitusti enemmän haittaa kuin hyötyä ihmisten terveyden kannalta. Kyllä se kesä tulee ilman kellojen siirtoakin. Joku voisi kysyä, että miksen mennyt eilen illalla tuntia aikaisemmin nukkumaan kun se on noin vaikeaa. Noh, sehän on ihan sama kun sanoist lemmikkikoiralle, että käyppäs tarpeilla vaikkei sillä ole hätä.

Miesten ja naisten työt!

Ennen vanhaan mies ja imuri eivät liittyneet toisiinsa muuten kuin epämääräisissä olosuhteissa ja silloinkin kyseessä oli yleensä poikamies. Niin ne ajat muuttuu. Jos joku kaksimielinen vääräleuka miettii kuvan perusteella, että kai tuossa imurissa on säädettävä imuteho niin voin kertoa, ON SIINÄ!!

Olen useasti todennut, että nämä meikäläisen imurointi sessiot ovat melkoisen tuskaista puuhaa. Kaikki alkaa siitä, kun olen väärässä paikassa väärään aikaan ja vaimo "pyytää" imuroimaan. Siinä tilanteessa ei ole sitten vaihtoehtona muuta kuin alkaa kaivamaan sitä imuria esiin. Ensiksi sen epämääräisen muotoisen laitteen joutuu kaivamaan kaapista esiin. Tämän jälkeen saa viritellä putkia, letkuja, johtoja sekä ihmetellä kaikennäköisiä suuttimia. Vihdoinkin kun on saanut sen kapistuksen toimintakuntoon niin paita on jo valmiiksi hiestä märkä. Tiedoksi vaan, että tämä ei johdu huonosta yleiskunnosta vaan pelkästä v*tutuksen nostattamasta verenpaineesta. Itse imuroinnin aloittaminen ei helpota tilannetta millään tapaa ja lisäksi kuulohan siinä lähtee kun tämä villakoiran metsästyslaite parkuu siinä vieressä kuin rakkaan vanhan ministerimme Elisabet Rehnin hankkima hornet suihkuhävittäjä. Siinä vaiheessa mielessä käy aika usein, kun voitan lotossa päävoiton niin palkkaan välittömästi ulkopuolisen siivoojan. Muutenhan ajatus on ihan toimiva, mutta pitäisi varmaan alkaa lottoamaan niin tämä haave saattaisi joskus toteutua.

Meillä suurimmat sotkijat ovat kissat ja lapset. Itsehän en sotke yhtään ja liikunkin lähes leijumalla ympäri huoneistoa niin silloin ei voi sotkua edes syntyä. Lapset vastaavasti sotkevat aivan älyttömästi. Esimerkiksi keittiössä kun he syövät paahtoleipää niin puolikkaan paketin syötyään he murentavat todennäköisesti toisen puolen paketista ympäri pöytiä ja lattioita, tai ainakin se näyttää siltä. Lisäksi kaikki tavarat ja vaatteet jäävät juuri siihen mihin ne sattuu milloinkin tippumaan. Tässä kaikessa on kuitenkin se hyvä puoli, että heidät voi aina komentaa näin perheen päänä siivoamaan itse sotkunsa.

Kissoista ei voi sanoa samaa. Niille on ihan turha möykätä mistään sotkujen siivoamisesta sillä ne eivät ymmärrä mitään muuta kuin paeta siinä vaiheessa paikalta. Nämä meidän ihanan lutuset karvakasat ovat nimittäin sellaisia sotkijoita karvanlähdön aikaan ettei mitään rajaa. Joskus imuroidessa on tehnyt mieli imuroida nekin kauttaaltaan minimoidakseni sen karvojen ympäriinsä tiputtelun, mutta siinä hommassa jäisin armotta kakkoseksi. Nehän tekisivät meikäläisestä välittömästi reikäjuustoa, tai paremminkin juustoraastetta terävine hampaineen ja kynsineen. Ne nimittäin inhoaa imuria ja sen ääntä yli kaiken.

Tosiaan, meillä imuroidaan suunnilleen joka toinen päivä ja itsekin joudun aika usein osallistumaan siihen omalla työpanoksellani. Joskus vaan v*tuttaa tämä miesten ja naisten kotitöiden rajojen hämärtyminen. Mielummin avaisin vaikka viemäriä tai olisin tukkimetsässä kun imuroisin, mutta näillä on mentävä niin pysyy vaimo tyytyväisenä ja kissat pelokkaina ainakin hetken.

Tieraivo!

Työmatka autoilu on sitten välillä niin mukavaa puuhaa. Minä ymmärrän kyllä, että joidenkin mielestä audi on huono auto, mutta tarviiko sen takia nyt ihteään alkaa tappamaan, saatika muita? Tällainen saksalaisen autoteollisuuden yksi lippulaivoista, leikkisästi rinkulamosseksikin kutsuttu nelipyöräinen kumijalkakulkinen ja sitä kuljettanut mies, todennäköisesti pienimunainen sellainen otti tänä aamuna kohtalon niin sanotusti omiin käsiinsä lähtemällä ohittamaan liian pieneen väliin edellään mennyttä täysperävaunurekkaa. Sanotaanko nyt vaikka näin, että tilanteessa meinas tällaeselle savolaesen raahalliselle vastaantulijalleki tulla oikei hoppu ja kiirus. Savolaista minusta ei toki saa tekemälläkään, vaikka Kuopiossa olen puolenkymmentä kertaa känytkin piipahtamassa, mutta kuitenkin. Siinä jarrupolkimella seistessäni tuli jotenkin epäuskoinen olo, oli se kolari nimittäin niin lähellä. Kuin ihmeenkaupalla rytkeiltä vältyttiin ja näin ollen ketään ei kuollut, mutta täytyy kyllä sanoa, että teki mieli kääntyä takaisin, ottaa tämä teidenritari kiinni ja työntää kyseisen kulkineen takaspoileri lisäjarruvaloineen päivineen kuljettajan pyhimpään paikkaan, eli sinne minne ei aurinko paista, eikä kuu mollota. Tämä siksi, että sen verran tällaisella rauhallisella ihmisellä kuohahti niin sanottu tieraivo tilanteen jälkeen. Minä ymmärrän kyllä, että ajatus rinkulamossen hankinnasta osamaksulla kompensoimaan sitä miehistä pienuutta on tuntunut silloin aikoinaan hyvältä autokuumeen vääristämässä mielessä, mutta jos se johtaa todellisuuden iskiessä päin kasvoja tällaisiin tekoihin niin suosittelen seuraavaksi nettiauton sijasta matkahuollon sivuja ja sieltä seutulipun hankintaa.

Nukkumatti ja hammaskeiju!

Sitä kun kello soi aamulla 4.15 töihin lähdön merkiksi niin pakko myöntää, että välillä hieman kaduttaa ettei viitannut silloin aikoinaan koulussa yhtään sen enempää. En tiedä sitten olisiko se viittaaminen vaikuttanut mihinkään, varsinkin kun lahjat eivät riittäneet muuhun kuin kynän teroitamiseen, kumin kuluttamiseen ja nenän kaivuuseen. Joten pitää varmasti olla ihan tyytyväinen kun saa yleensäkin herätä ja nimenomaan töihin, mutta ne liian vähäiset yöunet tässä enemmänkin närästää. Nukkuminen, sen määrä sekä laatu ovat viimevuosina olleet tapetilla monissa terveyteen liittyvissä tutkimuksissa. Riittämättömien yöunien vaikutus elämänlaatuun on kiistaton ja liian vähäinen yöunen määrä johtaa pahimmillaan moinenlaisten terveysongelmien lisäksi ennenaikaisiin kuolemiin. Olen aika usein kuullut kun jotkut kehuskelevat miten vähillä yöunilla he pärjäävät. Itse pääsääntöisesti kiroilen miten vähän viimeyönä taas nukuin. Ei tällainen keski-ikäinen mies ainakaan pärjää kovin kauaa muutaman tunnin yöunilla. Henkihän sellaisessa pitkänpäälle lähtee, kertoohan sen jo tutkimuksetkin.

Mistäs tämä yleinen unettomuus sitten oikein johtuu? Jotkut syyttävät vähistä yöunistaan nukkumattia, että hän ei syystä tai toisesta tullutkaan. Sehän kertoo vain siitä, että heidät on peloiteltu jo lapsena pilalle kaikennäköisillä hammaskeijuilla, joulutontuilla ja muilla pikkukakksosen syöttämillä provokatiivisilla hahmoilla. Mietitäänpä nyt vähän. Esimerkiksi, kun pienellä ihmisenalulla irtoaa jossain vaiheessa hammas niin hänelle uskotellaan välittömästi, että laittamalla sen hampaan tyynynalle niin hammaskeiju käy sen sieltä hakemassa seuraavana yönä ja antaa tilalle esimerkiski kahden euron kolikon. Kuka tervejärkinen hammaskeju muka niin tekisi? Hän voisi yhtä hyvin vain ottaa sen hampaan jättämättä tilalle yhtään mitään, kun lapsi kuitenkin nukkuu autuaan tietämättömänä ymäristössään tapahtuvista asioista. Lisäksi miksi sen keijun pitää yöllä se hammas hakea, eikö se voisi yhtä hyvin käydä hakemassa sen vika-ajan puitteissa? Alkaa nyt tuolla tavalla hiiviskelemään toisten kotona keskellä yötä niin ettei kukaan vaan herää. Lisäksi ei yö ole töitä varten vaan nukkumista varten. Toisin sanoen, joku tässä hommassa mättää. Ei se keiju nyt niin hyvätahtoinen ole, ei vaan voi olla. Sama juttu tämän nukkumiseen ja ennen kaikkea nukahtamiseen yleisesti liitettävän nukkumatin kanssa. Heittää muka unihiekkaa silmään? Ei muuten varmasti heitä, sillä jos näin oikeasti olisi niin joku mielensäpahoittaja olisi haastanut hänet jo aikoja sitten käräjille lievästä pahoinpitelystä. Näitä mielensäpahoittajia tässä maailmassa nimittäin riittää ihan riesaksi asti.  Toisekseen kuka sille nukkumatille muka palkan maksaa, kysympähän vaan. Ei hänkään varmasti pyhällä hengellä elä. Lisäksi onko hän yksityisyrittäjä vai peräti terveysministeriön virkamies. En minä ainakaan halua maksaa veroja siksi, että joku ylipalkattu verorahoilla hankittu virkamies käy heittämässä joka ilta sepeliä silmään ja tuskin kukaan muukaan. Tosiaan, en yhtään ihmettele, että uni ei oikein tahdo oikein tulla, kun pienenstä asti peloitellaan tällaisilla ihme hahmoilla.

Mutta se siitä, tai oikeastaan niistä. Tutkimusten mukaan suurin unettomuuden aiheuttaja on epäterveelliset elämäntavat, liikumattomuus sekä kiireinen ja stressaava työ. Lisäksi paljon käytettävät älylaitteet sinisine valoineen aiheuttavat varsinkin iltasaikaan käytettynä unettomuttaa. Pitkään jatkunut unettomuus saattaa aiheuttaa myös mielenterveysongelmia. Kyllähän siinä pitkän päälle pää varmasti hajoaa, jos ei saa nukuttua. On tämä elämä yksi oravanpyörä. Aina pitäisi olla nopeampi, tehokkaampi ja tuottavampi välittämättä sen aiheuttamista ongelmista. Hulluksi tämä maailma on mennyt.  

Steak & blowjob!

Eilen oli niin sanottu miestenpäivä, eli kansainvälinen pihvi ja ******ottopäivä. Kuten nimestäkin voi jo päätellä niin sitä ei voi kovin suureen ääneen mainostaa, sillä se saattaisi aiheuttaa monissa lapsiperheissä hieman kiusallisia kysymyksiä. Itselle se tuli vastaan internetin uutisvirrassa ja innostuin siitä sen verran, että ajattelin hauskuuttaa vaimoa kertomalla hänellekin tästä suuresta juhlapäivästä. Kello oli siinä vaiheessa sen verran, että tiesin vaimon päässeen töistä, joten ei muuta kuin puhelin kauniiseen käteen ja soittamaan. Vaimohan vastasi yllättävän nopeasti ja aloitin heti kertomaan hänelle isoon ääneen tästä juhlapäivästä ennen kuin hän ehti sanoa yhtään mitään. Noh, puhelu katkesi melkein samantien ja jäin miettimään, että mitähän siellä toisessa päässä oikein tapahtui. Hetken päästä puhelin soi ja vaimohan se sieltä soitti takaisin ja kertoi ettei tämä meikäläisen kaksimielinen huumori ollut oikein uponnut kirjastonhoitajaan. Hetken mietin, että mitäs h*lvettiä??? Hän oli ollut soittohetkellä kirjastossa ja nehän eivät ole tunnetusti mitenkään meluisia paikkoja, joten isollaan ollut puhelimen kaiutin ja tämä meikäläisen röhönaurun säestämä kailotus olivat kuulema tulleet selväksi myös kirjastonhoitajalle sekä muille lähellä olleille asiakkaille. Sanotaanko nyt vaikka näin, että vaimo ei ollut järin tyytyväinen tästä meikäläisen puhelusta ja varsinkaan sen ajoituksesta. Yritin vielä keventää tilannetta kyselemällä mitä hän oli kirjastosta lainannut. Ei ollut kuulema ehtinyt lainata yhtään mitään kun joutui kesken kaiken juoksemaan naama punaisena sieltä ulos. Eikä kuulema kehtaa hetkeen mennäkään sinne lainaamaan mitään. Kirjastonhoitajakin todennäköisesti suosittelee hänelle seuraavan kerran kamasutraa tai jotain muuta alan kirjallisuutta. En oikein tiedä miten minä näissä aina oikein onnistun. Itseä kyllä nauratti, mutta vaimolta meinasi loppua huumori. Jos joku miettii miten tämä juhlapäivä päättyi niin sanotaanko nyt vaikka näin, että iltapalaksi ei ollut tarjolla pihviä

Miniatyyrihevosmainen painonhallinta!

Kaikennäköiset ravintoasiantuntiat paasaavat aina siitä, että laihtuminen on helppoa kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Joskus tuntuu siltä, että sehän on sama asia kun säästövinkkejä jakeleva talousguru kertoisi työttömälle työnhakijalle säästämisen olevan sitä kun kuluttaa vähemmän kuin tienaa. Sen kyllä tajuaa, mutta harvempi siihen vaan pystyy, eli molemmissa tapauksissa kaikki menee kädestä suuhun, sananmukaisesti. Itsellä tämä painonhallinta alkoi tuossa viime syksynä ja siitä lähtien paino on mennyt ylös-alas kuin rakennusmestarin apupojan käsisaha. Tänä aamuna puntari näytti vajaat kolme kiloa vähemmän kuin muutama viikko sitten mikä on sinänsä hyvä, mutta tällainen muutaman kilon vaihtelu suuntaan tai toiseen on aivan luonnolista ja näin ollen se ei aiheuta vielä minkäänlaisia riemunkiljahduksia. Syöminen itsessään ei ole ongelma vaan se mitä syö, varsinkin tällaisena helposti addiktoituvana ihmisenä.

Itsellä on onneksi sellainen henkilökohtainen ruoan arvostelija kotona niin ei tarvitse aina miettiä mikä on epäterveellistä ja mikä ei. Meillä nimittäin asustaa sellainen oman elämänsä prinsessa, eli rakas tyttäreni joka jaksaa aina kertoa onko syömäni ruoka fittiä vai fättiä, eli terveellistä vai epäterveellistä. Hän on teini-ikäisenä tarkka omasta painostaan ja aktiivinen liikkuja monellakin eri saralla. Hän jaksaa tsempata meikäläistä siinä sivussa vaikka tämä tsemppaaminen on kylläkin pääosin sellaista suoranaista v*ttuilua. En tiedä mistä lie on oppinut kyseisen jalon taidon, mutta kyllä sekin toimii kun ei ota ihan niin henkilökohtaisesti. Olen sanonut hänelle joskus, että helppoahan se on tuollain nuorena elvistellä, mutta odotapa vaan kun tulet keski-ikään. Itsekin sain nimittäin syödä nuorempana vaikka hevosen ja se ei näkynyt missään, mutta toista se on näin vanhempana, kun yhtäkkiä huomaa painavansa yhtä paljon kuin se hevonen, siis ei sellainen 600 kiloinen suomenhevonen vaan paremminkin ajokoiran kokoinen minatyyriheppa.  Tästä tulikin mieleen, että tällaiset minihevoset ovat varsin vinkeitä tapauksia. Eräällä puolitutulla naisella on sellainen miniheppa lähiseudulla ja hän pyyti katsomaan sitä kun kerran oli puhetta näistä minihevosista. Ratsastamaan sillä ei kuulema pysty kuin pienet lapset, mutta se ei varsinainen pettymys ollut, sillä en uskalla kiivetä isonkaan hevosen selkään muuta kuin aseella uhaten.

Joo tosiaan, painonhallinta on näin keski-ikäisenä miehenä sama kuin soutelisi veneellä pienellä lammella. Lähdet yhteen suuntaan niin pian huomaat olevasi takaisin samassa paikassa mistä lähditkin. Itsellä tämä kaikki ei ole kiinni liikkunnan määrästä vaan syömisestä. Viikossa tulee liikuttua aktiivisesti 4-6 kertaan plus kaikenmaailma  liikuntagurujen painottamat hyötyliikunnat kaupan päälle. Joten täytyy sysätä syytä vaimon niskoille sen verran, että hänen tekemät ruoat ovat aivan käsittämättömän hyviä. Esimerkiksi kuvan lasagne ei ole ehkä sieltä terveellisimmästä päästä, mutta ei vaan voi olla syömättä. Kaloreita siinä on todennäköisesti aika rajusti, mutta niiden laskemiseen meikäläisellä ei ole kiinnostusta. Jos tällä matikkapäällä alkaa nimittäin kaloreita laskemaan niin siinä käy todennäköisesti joko niin, että kuolen nälkään, tai vastaavasti suomenhevosen paino alkaa lähestymään. Ei ole helpoa ei, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa ainakaan vielä.

Lumilapiokuolema!

Mietin tuossa aamulla heräillessäni hiihtämään lähtemistä, mutta se vaihtui lennossa pihan kolaamiseen. Viimeyönä oli nimittäin satanut naapurin sanoja lainatakseni "eikö tämä s**tana ala jo riittämään" ainetta, eli tuttavallisemmin lunta se verran reilusti ettei ollut puhettakaan, että olisin päässyt autolla pihasta pois. Tai olisi siitä varmaan päässyt, mutta kadunvarrella missä me asutaan aura-auto oli rakentanut aamuyön aikana risteykseen sellaisen kiinanmuurin, että siihen olisi jäänyt meikäläisen saksalaisesta päästöskandaali volkkarista muovisien pohjalevyjen lisäksi myös etu- sekä takapuskuri, niin ja todennäköisesti myös kattoantenni, oli se nimittäin sen verran älytön keko siinä risteyksessä. Toisaalta se oli ihan sama vaikka ei pääsytkään hiihtämään, sillä noin kuntoilu- ja kalorinkulutus mielessä kolaaminen on jopa tehokkampaa kuin hiihtäminen.

Jos mietitään, että kuutio pakkaslunta painaa noin 50 kiloa ja vastaava määrä tuollaista märkää nuoskalunta mikä meikäläistä aamulla pihassa odotti noin 300 kiloa niin siinä saa hiihtää Ivaloon ja takaisin, että saavuttaa saman tunteen kuin kolatessa. Ainoa ero tietenkin on, että hiihtäessä ei tule pieru niin herkästi kuin tätä sairaan painavaa lunta pihan perälle lykkiessä. Joka tapauksessa, nyt on piha kolattu, paita märkänä ja näin ollen päivän kuntoilumäärä saavutettu hyötyliikunnan merkeissä. Toki työ- ja hyvinvointilaitos, eli tuttavallisemmin THL on sitä mieltä, että tämä hyötyliikunnaksikin kutsuttu kolaaminen ja varsinkin tulollainen painavan lumen kolaaminen on jopa vaarallista sydämmelle sekä tuki- ja liikuntaelimille. Se voi aiheuttaa pahimmillaan THL:n mukaan "lumilapiokuoleman", eli tuttavallisemmin sydänkohtauksen ja pysyvän invalideetin selkävaurion muodossa. Eli melko vaarallisen oloista puhaa. Joten muistakaa nauttia joka lapiollisesta ja kolallisesta sitä lunta mitä täällä tänä talvena on riittänyt, sillä koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen kerta .

Maanantai!

Kävin tuossa aamutuimaan kuntosalilla ja siinä kulmasoutua tangolla tehdessäni oli hieman sellainen olo, ettei siitä tänään oikein mitään tullut. Tuntui vaan siltä, että rauta painoi normaalia enemmän ja sarjapituudet olivat yksinkertaisesti liian pitkiä. Se on välillä sellaista, väkisin hampaat irveessä vääntämistä. Nojailin siinä sarjojen välissä tankoon joka oli telineessä ja tuijottelin apaattisena seinään. Hieman yllätykseksi takaa kuului yhtäkkiä kommentti, lopetahan se haaveilu ja ala tekemään. Sellainen vanhempi herrasmies oli ilmestynyt siihen ja alkoi välittömästi potkimaan meikäläistä perseelle kuin parempikin personal traineri. Ilmeisesti hänkin oli huomannut, että meikäläisen tekemisestä ei tullut oikein yhtään mitään. Pakkohan hänelle oli yrittää jotain takaisin änkyttää, mutta siitäkään ei tullut muuta kuin epämääräistä mutinaa, joten katsoin parhaaksi ottaa hänen neuvosta sananmukaisesti vaarin ja jatkaa tekemistä sanomatta yhtään mitään. Tosiaan, tällaiset maanantaiset aamujumpat ovat välillä hieman vaikeita. Joskus jopa niin vaikeita, että ne kannattaisi siirtää suosiolla seuraavaan päivään. Niinpä niin, tästä ei voi enää mennä muuhun suuntaan kuin ylöspäin. Pakko se on niin ajatella, sillä maanantait ei ole minua varten

Hyvää naistenpäivää!

Aamulla heräilin perinteisen rauhalliseen lomatyyliini, eli kun ei ollut kiire mihinkään niin oli aikaa venytellä sängyn pohjalla hyvä tovi. Aikani siinä makailtuani nälkä alkoi vaivaamaan ja eihän siinä muu auttanut kuin laahustaa keittiöön. Keittiöön päästyäni ensimmäisenä katseeni osui pöydällä lojuneeseen mainokseen. Jotenkin tuntui siltä, että tämä mainos ei ollut jäänyt vaimolta vahingossa siihen. Noh, vihje meni perille jopa tällaiselle tyhmemmällekin miehelle, tänään on naistenpäivä.

Aamupalaa syödessäni mietin, että mitähän ihmettä sitä keksisi näin tärkeänä päivänä ja lopulta lamppu syttyi pääni päällä. Soitin samantien vaimolle töihin, että onnistuisiko hänellä pieni kahvitauko kohtapuoliin. Kerroin hänelle, että ajatuksena olisi hieman juhlistaa tätä tärkeää päivää ja siinä sivussa kyselin vaivihkaa montako hänen naispuoleista työkaveriaan oli tänään töissä. Se kuulema kävisi vallan mainiosti ja saatuani tarvittavat tiedot lähdin käymään kaupungilla ostoksilla.

Saavuttuani vaimon työpaikalle siellä olikin jo kahvit keitetty. Mukanani ollut iso kimppu ruusuja herätti hieman ihmetystä hänen työkavereissaan, mutta ihmetys muuttui varsin nopeasti hämmästykseksi, koska jaoin vaimon lisäksi jokaiselle hänen työpaikan naispuoleiselle työkaverilleen vaaleanpunaisen ruusun sekä lähestyvä pääsiäisen kunniaksi kinder yllätysmunan. Suurin osa naisista pitää useammasta yllätyksestä yhtä aikaa ja täytyy sanoa, en ollut väärässä tälläkään kertaa, voi sitä ilon ja riemun määrää mikä tästä syntyi. Firman miespuoleinen omistajakin liittyi meidän seuraan ja ollessani lopuksi lähdössä pois hän sanoi, että toivottavasti minä en ole menossa pilaamaan enää muiden miehien päivää tällaisilla yllätyksillä. Toki pilke silmäkulmassa hän tämä sanoi ja nauroi kaupan päälle makeasti.

Täytyy sanoa, että kerrankin oli onnistunut yllätys. Tällä kertaa se vaati kukkia, suklaata ja suklaan sisältämän yllätyksen. Naiset ovat ansainneet kaikkea tällaista. Vaikka heidän kanssaan on välillä vaikea elää niin siitä huolimatta ilman heitä ei tule toimeen, ainakaan minä. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille.

Liikunta on epäterveellistä!

Joo tosiaan, tässä on meikäläisen viimeisimmästä hiihtokerrasta aikaa melkein kaksi kuukautta. Ensiksi repesi pohje, sitten iski laatuaan hieman riskimpi miesflunssa ja sen jälkeen alkoikin tämä beast from the east, eli siperian pakkaset. Kun lämpömittari näyttää yli kymmenen asteen pakkasia niin meikäläiseltä jää lähtemättä ladulle, koska tiedän sen, että sormet ja varpaat paleltuu alta aikayksikön. Joskus aikoinani "pienenä tyttönä" nimittäin palellutin nämä kyseiset raajojen jatkeet, joita myös sormiksi ja varpaiksi kutsutaan niin huolella, että nykyään tarvitsee melkein kesälläkin käyttää villasukkia ja lapasia. On nimittäin kohtuu herkät kylmälle ja Suomen säät ovat nykyään mitä ovat vuoden ajasta riippumatta.

Nyt kun pakkaset ovat lauhtuneet niin huomenna olisi tosiaan tarkoitus lähteä sivakoimaan pitkästä aikaa. Tänään ei jouda, tai joutaisi kyllä, mutta illalla on edessä myös salitreeni ja hiihto ei oikein sovi sen kanssa yhteen samana päivänä. Hiihto ja varsinkin luisteluhiihto mitä harrastan on lajina sellainen, että se vie aika tehokkaasti kaikki voimat ja syö energiavarastot tyhjiksi koko kropasta. Tämähän teitäisi sitä, että salilla tarviis käydä sen jälkeen ainoastaan heilutelemassa pelkkiä käsi ja se olisi siinä. Paita märkänä ja alakoulu ikäiset pojat katsoisivat, että olipa siinä tosi heikko setä ja alkaisivat nauramaan sekä pilkkaamaan. Eli toisin sanoen hiihto ja salitreeni samana päivänä ei palvele tarkoitustaan. Toki eihän tässä mitään huippu urheilijoita olla, mutta joku järki näissä harrastuksissa pitää olla.

Nämä viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet sellaista tyhjäkäyntiä ettei mitään rajaa. Sen kuitenkin päätin, jos huomisen jälkeen iskee heti joku tauti, tai repaää joku raaja harrastaessa niin poltan samantien salikortin, sukset ja salbandymailan takassa ja alan harrastamaan vaikka kirjeshakkia, tai jotain muuta missä ei tule hiki. Loppuu tämä vammakierre, sillä näyttäisi siltä, että mitä enemmän tulee ikää niin sitä epäterveellisemmäksi tämä kaikennäköinen liikkuminen käy.

Kissa!

Meidän taloudessa on lemmikkeinä kilpikonnan lisäksi kolme kissaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kissojen paikka ei ole ruokapöydällä tai keittiön työtasoilla ja ne tietävät sen, eli ne poistuvat vauhdilla paikalta jäädessään kiinni näillä heille kielletyillä alueilla tassuttelusta. Jos joku on sitä mieltä, että kissa on luonteeltaan niin jääräpää ettei se opi mitään sääntöjä niin voin kertoa, kyllä se oppii kun aikansa jaksaa sitä opettaa. Noh, tämä kuvan sankarikin tietää nämä säännöt, mutta tällä kertaa se ei ole omasta mielestään teknisesti ottaen pöydällä vaan pöydällä olevassa pahvilaatikossa. Ilmeisesti se on ihan ookoo kiertää sääntöjä tätä kautta, tai vastaavasti se yrittää vain kiinnittää epätoivoisesti minun huomiota siihen, että olut on loppunut talosta. Olen aina tiennyt sen, että omistaja sekä lemmikki alkavat muistuttamaan toisiaan pitkässä juoksussa, mutta jos se alkaa näkymään jo tällaisissakin asioissa niin pitäisiköhän siitä olla jo huolissaan?

Kesätyö!

Keskustelin nuorimman pojan kanssa eilen kesätöistä, tai tämä keskustelu on jo aloitettu joulukuun lopussa viime vuoden puolella, mutta eilen oli sellainen välitilinpäätös, eli mitä hän on saanut aikaan tämän noin kahden kuukauden aikana asian suhteen. Noh, jouduin toteamaan, että hän oli saanut aikaan tasan tarkkaan sen yhden hakemuksen mikä me tehtiin yhdessä vähän niin kuin harjoitusmielessä silloin vuoden vaihteen jälkeen. 

Siinä kun kuuntelin hänen kertomustaan niistä syistä miksi hän ei ollut saanut aikaan muita hakemuksia saatikka käynyt kyselemässä yrityksistä niitä kesätöitä niin täytyy sanoa, että olen ylpeä hänestä. Itselle ei olisi nimittäin tullut mieleenkään keksiä sellaisia tekosyitä mitä hän minulle seposti. Lisäksi keskustelun aikana huomasin sen, että hän on hyvä siirtelemään asioita, keneen lie tullut. Eli minkä voisit tehdä tänään niin voi yhtä hyvin tehdä myös ensiviikolla, tai jopa sitä seuraavalla viikolla varsinkin, jos kyseinen homma ei satu kiinnostamaan pätkääkään tai sitten hyvin vähän. Lisäksi ne saattaa unohtuakin ja siitä syystä ne ei sitten tule enää mieleen kun on muitakin kiireitä. 

Ymmärrän kyllä, että 17-vuotiaalla pojalla on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin kesätyöt varsinkin kun eläminen ei maksa mitään ja rahaa saa suunnilleen kun pyytää. Niinpä niin, elämä on. Eihän siinä auttanut muu kuin potkia häntä perseelle ja tsempata venymään asian suhteen. Hän lupasi yrittää tehdä lisää näitä hakemuksia tulevan viikon aikana. Saa nähdä miten siinä käy, sillä nuorella herralla on ollut tässä kaksi kuukautta, joka on 1440 tuntia aikaa tehdä näitä hakemuksia onnistumatta siinä niin täytyy sanoa, että olen hieman skeptinen näiden uusien lupausten suhteen. Aikaahan näiden hakemusten tekeminen ei häneltä paljoa vie, korkeintaan muutaman tunnin, varsinkin kun CV on jo valmiina mihin pitää tehdä vain pieniä muutoksia kohteesta riippuen. 

Pakkohan niitä kesätöitä ei ole saada, enemmänkin tässä on kyse vastuun ottamisesta itsestään ja kokemusten kartuttamisesta kun joutuu menemään omalle epämukavuusalueelle. Vaikka kyseessä onkin supliikki ja varsin fiksun oloinen nuorimies niin silti työnhaku ja varsinkin niiden kyseleminen vaatii normaaleista arkirutiineista poikkeamista ja se on aina haastavaa. Jos kesätöitä ei tästä "kovasta" yrittämisestä huolimatta löydy niin minulla on hänelle kesätyö, nimittäin meidän talouden nurmikonleikkuu vastaava. Omasta mielestä se on ehkä yksi epämiellyttävimmistä asioista maailmassa ja jos sen hoitaa joku muu kuin meikäläinen niin piha saattaa pysyä siistinä koko tulevan kesän. Itse nimittäin siirtelen sen leikkuuta mielelläni ja näin ollen nurmikko on koko kesän yleensä ylipitkä kuin nälkävuosi niitä harvoja päiviä lukuunottamatta.