Kissan päivät!

Säästäminen luokitellaan hyveeksi. Aina pitäisi säästää ns. pahanpäivän varalle, tai näin minulle on ainakin opetettu. Viime aikoina mieli on kuitenkin alkanut muuttumaan sen asian suhteen. Olen nimittäin seurannut meidän kahta kissaa tässä kohta vuoden päivät. Niille kun antaa aamuisin ja iltaisin ruokaa niin vanhempi kissoista nirppii hieman vaan ja ruokaa jää yltäkyllin vähän niin kuin loppu päivän varalle. Nuorempi vastaavasti tyhjentää ruokalautasen kuin suuren pentueen kultainennoutaja konsanaan. Noh, ei mene kuin hetki eteenpäin niin nuoremmalla on taas nälkä, ja kun selän kääntää niin se käy syömässä myös vanhemman kissan jäljellä olevat ruoat. Ei auta toruminen eikä se, että ruokapisteet on eri paikoissa. Tämä sama toistuu lähes joka päivä. Toisella on maha niin täynnä, ettei kävelemään pysty ja toinen joutuu syömään kynsiään. Ei ole helpoa noiden kissojen elämä. Niin, mitäs tästä opimme? Säästäminen siis ei aina kannata ja tuhlailu, tai tässä tapauksessa ahneus johtaa pikku hiljaa siihen, että naama ei meinaa enää mahtua kameralla otetuun kuvaan.

Paras, mutta viimeinen selfie!

Sitä minä tässä vaan mietin, että minkä vuoksi ihmiset menevät junaradalle ottamaan itsestään selfieitä kohti tulevan junan kanssa? Olen ilmeisesti niin vanha pieru jo, etten löydä siitä mitään "juttua", niin kuin en koko selfie villityksestä jossa itsestä otetaan jopa satoja kuvia päivässä ja laitellaan niitä sitten muokattuna instagramiin. Mitä hienoa siinä on, kun taustalla kuvaajaa kohti 160 km/h kulkeva juna uhkaa tappaa kuvaajan, ja mitä lähemmäksi junan päästää sen parempi. Sitä ei voi perustella tilanteessa muodostuvalla adredaliinipiikillä ja siitä sytyvästä addiktio-riippuvuudesta. Se kuvastaa ennemminkin jonkin näköistä taipumusta itsetuhoiseen ajattelutapaan, eli elämässä on jokin pielessä. Tämä nuorten villitys on ilmeisesti hieman karannut käsistä, koska sen tiimoilta on laitettu pystyyn rataturvallisuuskampanja-selfie raiteilla tappaa.

Näihin henkensä kaupalla otettuihin kuviin liittyy ilmeisesti myös jonkin näköinen sosiaalinen paine, eli jos joku kavereista tekee näin niin minunkin on tehtävä sillä muuten en ole yhtään mitään. Tämä vaarallisten selfieiden ottaminen on ollut jo jonkin aikaa tapetilla ihan maailmanlaajuisestikin, ainakin jos on iltapäivälehtien suru uutisia uskominen. Ihmisiä on menehtynyt näissä yrityksissä ja se kuvastaa tätä nyky menoa aika vahvasti. Toisinsanoen se ei ole täällä Suomessakaan kuin ajan kysymys milloin ensimmäinen instagram-addikti jää oikeasti junan alle. Yksi huolestuttava piirre näissä kuvien ottajissa on myös se, että aina pitää pyrkiä laittamaan paremmaksi kuin joku muu. Silloin kun asioita viedään astetta hurjempaan suuntaan niin riskit kasvaa samassa suhteessa. Ymmärrän kyllä sen, kun vanhempana yrität puhua nuorille järkeä ja antaa elämän ohjeita niin se on sama kuin yrittäisit käännyttää Donald Trumpia muslimiksi. Viesti menee kyllä perille, mutta sellaisella 10-15 vuoden viiveellä, tietenkin sillä erotuksella ettei trumpetista tule koskaan muslimia, tai en ainakaan usko niin.

Itse seuraan omia lapsia intagramissa ja siellä ei ole onneksi "junan ja minä" kuvia näkynyt, eikä mitään muutakaan vaaralliseksi luokiteltavaa. Kysyin tuossa eilen heidän mielipiteitään näihin varallisten selfieiden ottamiseen ja lähes yhteen ääneen he sanoivat "ei ikinä eikä koskaan". Mietinkin siinä vaiheessa, että ihme nössöjä nuo meidän juniorit. No ei vaineskaan, jokin oppi mennyt onneksi perille, vaikka arvostus meikäläisen jorinoita kohtaan onkin välillä aika lähellä nollaa.

Luokattoman huonoa laatua!

Kodinkoneet ovat kuin sellainen jatkuva kierre. Kun olet saanut uusittua kaikki vuorollaan niin sama ralli alkaa alusta. Meillä tämä kierre alkoi reilu kolme vuotta sitten. Liesi sanoi sopimuksen irti ja eihän siinä auttanut muu kuin uusia koko kapistus. Kaksi vuotta sitten sama vaiva iski astianpesukoneeseen ja vuosi siitä eteenpäin niin pyykinpesukone koki saman kohtalon. Ikää näillä laitteilla oli 5-7 vuotta, eli ei juuri mitään minun mittarini mukaan. Vajaat kaksituhatta euroa ja kolme vuotta siinä meni kun kaikki oli uusittu.

Noh, pari päivää sitten keittiöstä kuului vaimon pelästynyt huudahdus. Liesi oli kuulema iskenyt uunipuolelta lieskaa tai kipinää juuri samalla hetkellä, kun hän oli avannut luukun tarkastaakseen paisumassa olleen lihan tilannetta. Tutkittuamme asiaa tarkemmin totesimme, että uuni ei lämmennyt enää kunnolla. Mietin siinä vaiheessa mielessäni, että ei nyt s**tana, onko se taas lähdettävä kodinkoneliikkeeseen norkoilemaan ja tinkimään uutta uunia. Alan saamaan tätä tahtia sieltä vip asiakkuuden, mutta eihän siinä muu auttanut kuin mennä seuraavana päivänä samaan kodinkone liikkeeseen valittamaan kohtaloa mistä kyseinen liesi oli ostettu. Siellä asiantunteva myyjä tiesi kertoa, että tämä meidän uuni ei ollut enää takuunalainen laite vaan sen takuu oli päättynyt puolivuotta aikaisemmin. No niinpä tietysti, tämä on sitä meikäläisen tuuria viimeisen päälle. Samalla hän tiesi kertoa, että siitä uunista kannattaa soittaa paikalliselle valtuutetulle kodinkonekorjaajalle ja kysyä, että josko sen saisi vielä puhallettua uudelleen henkiin. Liedessä kuitenkin toimi vielä normaalit jutut kiertoilmaa lukuunottamatta. Ei muuta kuin soitto kyseiseen huolto firmaan ja sieltä tuli vika diagnoosi kuin apteekin hyllyltä. Kiertoilmavastus on sökönä ja se on ihan normaalia nykypäivänä.

Tänään asentaja sitten kävi vaihtamassa kieroilmavastuksen ja siinä koko hommassa meni kaikki kymmenen minuuttia. Nyt uuni toimii kuin pitääkin ja laskua tästä ilosta tuli vajaat sata euroa. On se nyt kuitenkin aikalailla vähemmän kuin olisi työntänyt taas yhden viisisatasen uuteen kapistukseen. Hieman tässä kaikessa kuitenkin hirvittää se, että mistäköhän laitteesta hajoaa seuraavaksi jotain. Muistan joskus aikoinaan, silloin "vanhaan ja hyvään aikaan", että kaikenmaailman kodinkoneet kesti luokkaa äidiltä tyttärelle, mutta nykyään viisi vuottakin on jo pitkä aika. Tarkoituksellahan nämä tehdään nykyään näin heikkolaatuisiksi, että laitteiden myynti pysyisi tasaisen kannattavana.

Miksei miehet järjestä kutsuja?

Tänä aamuna katselin herätessäni ulkolämpömittaria ja totesin sen näyttävän kymmentä astetta pakkasta. Olin päättänyt edellis iltana, että vaikka taivaalta sataisi vanhoja mummoja sekä liikennemerkkejä niin meikä poikahan menee hiihtämään.Tuollaista reilua pakkasta en osannut kuitenkaan ottaa suunnitelmassani huomioon ja niin se saikin aikaan melkoista epävarmuutta suunnitelmaani kohtaan. Siellähän jäätyy sormet ja varpaat alta aikayksikön varsinkin tällaiselta juuri heränneeltä mieheltä. Kahvikuppi lämmitti siinä vaiheessa mukavasti sormia ja pukeutuminen oli mallia alkuasukas. Päätin istahtaa hetkeksi sohvalle ja ajatella asiaa tarkemmin. Senhän tietää miten siinä kävi. Aivot olivat aamutuimaan yhtä jäässä kuin talitintti takapihan lintulaudalla ja en saanut yhtään hyvää perustelua aikaan itselleni millä olisin voinut luistaa suunnitelmastani. Noh, eihän siinä auttanut muu kuin hiihtokamat niskaan ja ulos sukset kainalossa.

Ulos päästyäni puhelin soi ja kukapa muu kuin vaimohan siellä soitti työmaaltaan. En ehtinyt edes kunnolla vastata, kun puhelimesta alkoi kuulua kauppalistaa. Vaimolla oli kuulema tänään jonkin näköinen muovikuppitilaisuus, eli tupperware kutsut ja hän halusi passittaa minut ostamaan kaupasta erinäisiä puuttuvia tarveaineita tarjoiluja varten. Sain sanottua hänelle jossain välissä sitä paapatusta, että olen hiihtokamat niskassa pihassa ja kauppaan en näissä tamineissa mene. Siellähän alkaa kanssa kaupustelijat katselemaan, että on se Oksasen akan poika mennyt ihan sekaisin Lahden MM-kisoista, kun pitää pukeutua hiihtoasuun kauppareissullekin. Sain kuin sainkin luvan käydä hiihtolenkillä, mutta ihan sellaisella lyhyellä vaan ja sen jälkeen pitäisi mennä heti pikimmiten sinne kauppaa.

Noh, eihän siinä auttanut muu kuin hypyllä auton rattiin ja kaasupohjassa hiihtostadionille. Siellä minä sitten partakuurassa ja verenmaku suussa hiihdin kuin Harri Kirvesniemi konsanaan. Vaimon sanat "äkkiä sitten" kummittelivat takaraivossa ja vauhti oli myös sitä luokkaa, Sivakoin kymmenen kilometriä 35 minuuttiin ja voin sanoa, etten ole ikinä hiihtänyt kyseistä lenkkiä niin nopeasti. Ja kaikki vain siitä syystä, kun vaimo pitää tupperware kutsut.  Täytyy kyllä myöntää, että on ne ilmeisesti joka euron arvoisia muovikuppeja, kun hiihtokin kulkee näin hyvin.

Kauppaan päästyäni en muistanut enää yhtään mitä minun piti ostaa, Eihän siinä auttanut muuta kuin ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa vaimolle. Ensimmäinen kommentti oli,että enkö minä kuuntele häntä yhtään. Kuuntelenhan minä, mutta meillä miehillä ei ole tapana muistella hiihtäessä kauppalista sisältöä. Sitä paitsi jo yhden asian muistaminen ilman muistilappua tuottaa meikäläiselle ongelmia ja varsinkin, kun kyseiset "muovia hopean hinnalla" kutsut ei kiinnosta sitten pätkän vertaa.

Joka tapauksessa, tässäkin tarinassa on onnellinen loppu. Pääsin ongelmista huolimatta hiihtämään ja vaimo sai tarveaineensa kutsujen tarjoiluihin. Se tässä kaikessa on kuitenkin parasta, ei tarvitse itse olla kotona kuuntelemassa sitä akkalauman kaakatusta miten epäkäytännöllisen rumia ja kalliita ne tupperware astiat oikein onkaan, eikun siis...

Hullu hämähäkki!

Ihmettelin tänään päivällä porraskäytävään astuessani, että mikä s**tana siinä nenän edessä oikein killuu. Noh, spiderihän se siinä seitin varassa oikoi kinttujaan. Se oli herännyt mitä ilmeisemmin talviuniltaan ja laskeutunut katosta alemmaksi ihmettelemään mistä löytyisi jonkin näköistä evästä. Epäilisin, että saattaa olla hämähäkillä hieman nälkä, kun muutaman kuukauden on unten mailla. Itsellä ainakin maha huutaisi tuossa vaiheessa ruokaa kuin leijonalauma. En tiedä mikä saa hämähäkin heräämään näin keskellä talvea, mutta siellä se roikkui ja heilutteli hitaanoloisesti kinttujaan. Hetken katselin sitä nenävarttani myöden ja sanoin, älä suotta ala ainakaan verkkoja virittelemään. Kärpäset ja muut hyönteiset nimittäin vetävät tähän aikaan vuodesta vielä lonkka suorana talviunta ja menee vähän niin kuin valtava vaivannnäkö ihan hukkaan. Sen lisäksi meikäläinen on haukkana imurin kanssa paikalla, jos se rakentaa porraskäytävään yhtään minkään näköisiä seittiviritelmiä. Lopuksi käskin sitä takaisin talviunille, sillä muuten nälkäkuolema yllättää ennemmin kuin sopivan kokoiset hyönteiset herää kevätauringon säteisiin. Ei ole elämä helppoa tuollaisella "aamuvirkulla" hämiksellä.

Elämäntaparemontti!

Sukuvika, jos suksi ei luista, vai miten se meni?!? Lähtökohtana on se, että ikää meikäläisellä on yli neljäkymmentä ja vahva perimä perisuomalaisiin sydän- ja verisuonitauteihin. Suomalaisen miehen perusominaisuuksiin kuuluu kuulema se, että viidenkympin korvilla ottaa ensimmäisen kerran pumpusta. Jos ei ota niin se on suoranainen ihme. Joillakin se ottaa jopa niin rajusti, että peli on sillä selvä. Näitä vastaavanlaisia oireita on ilmennyt meidänkin suvussa melkoisen säännöllisesti. En koe varsinaista kuoleman pelkoa, mutta kyllähän se pistää ajattelemaan. Itselle nämä suvun mukanaan tuomat geenit ovat loistava motivaattori tähän omasta halusta lähteeseen elämäntaparemonttiin. Olen aina ollut jossain määrin liikunnallinen, mutta viimeiset kymmenen vuotta ovat olleet sillä saralla hieman hiljaisempaa. Sellaista epäsäännöllisen säännöllistä liikkumista on ollut, mutta ilman sen suurempia tavoitteita. Tämän liikunnan jättämän aukon olen pyrkinyt, omasta mielestä jopa todella onnistuneesti täyttämään mm. tupakoinnilla ja muutenkin epäterveellisellä elämäntavoilla. Jos viittäkymppiä pidetään rajapyykkinä niin meikäläisellä siihen ensimmäiseen laakiin olisi sillä mittarilla mitattuna reilu kahdeksan vuotta aikaa. Niinpä, alkaa olemaan korkea aika tehdä asioille jotain.

Vuoden vaihteessa syntynyt ajatus lopettaa tämä itsensä loppuun ajaminen on vienyt sen verran eteen päin, että ruokavalio on muuttunut pikkuhiljaa terveellisempää suuntaan, liikkuminen on lisääntynyt tasaisesti  ja määräaikaiskatsastus on suoritettu viime viikolla yksityisellä lääkäriklinikalla. Tämän lisäksi tupakointi alkaa olemaan menneisyyttä. Lääkärissä paljastui nämä sukurasitteen mukanaan tuomat lisäominaisuuden alkulähteet, eli kohonneet verenpaineet, korkea kolesteroli ja korkea paastoverensokeri. Riski sairastua erinäisiin sairauksiin sydämen, aivojen ja verisuoniston osalta on siis kohonnut. Jatkotoimenpiteinä tehdään vielä kohonneesta verensokerista, joka oli 6.6 mmol/l johtuva sokerirasitustesti ja laajennettu kehkokoe johtuen tupakointihistoriasta. Kaiken kaikkiaan muuten minä olen kuulema kunnossa, ainakin lääkärin mukaan ja lukemat kohonneilla arvoilla olivat vielä maltillisia, mutta suuntaavantavia tulevaisuutta ajatellen, siis jos en jatka näitä vastatoimia elämäntapojen osalta.

Silloin parikymppisenä, kun oli vielä voimien tunnossaan, uskoi olevansa supersankari ja elävänsä ikuisesti. Silloin sitä tuli harvemmin mieleen tämä vanhenemisprosessi. Kolmekymppisenäkin sitä uskoi vielä siihen, jos maapallossa olisi kahvat niin olisi pystynyt nostamaan sen kevyesti ilmaan. Kaukana ovat ne ajat ja nyt joutuu myöntämään elämän realiteetit. Kaikki kiva kielletään ja koko ajan pitää miettiä miten syö, liikkuu ja nukkuu. Se mikä tässä kaikessa on kuitenkin hyvä, vuoden vaihteessa alkanut vapaaehtoinen ruokavalion kevennys on tuottanut tulosta viiden kilon verran, eli jotain olen tehnyt oikein. Sehän on sellainen laji tuo syöminen, että siitä "oikein" syönnistä pitää tehdä elämäntapa. Stressiä en aijo näistä asioista ottaa, mutta tosissaan niitä tehdään.

Elämätaparemontti on helpoin aloittaa syömisestä. Itsellä jokainen aamu alkaa raejuustolla höystetyllä puurolla ja marjoilla. Kasviksien ja hedelmien kulutus on noussut vuoden vaihteen jälkeen todella reilusti. Salaatteihin olen alkanut lisäämään niin sanottuja hyviä öljyä. Vaikka olenkin mies niin öljynä ei toimi tässä tapauksessa mobiilin ykkönen, vaikka varsin laadukas öljy sekin on vaan kymäpuristettu oliiviöljy. Proteiinin lähteenä toimii pääsääntöisesti kala tai kana. Alkoholin kulutusta pitää rajoittaa, vaikka en olekaan viimeiseen kymmeneen vuoteen enää ilta- ja saunaoluita juonutkaan. Alkoholin kulutus keskittyy pääsääntöisesti viikonloppuihin, mutta silloinkaan se ei olle yleensä humalahakuista juomista vaan sellaista pientä tissuttelua. Se kuitenkin on sellainen asia mistä pitää päästä eroon. Kaiken kaikkiaan varsin toimiva ja onnistunut aloitus. Olo on kuin eri ihmisellä ja jaksaa liikkua ja tehdä asioita aivan toisenlailla.

Liikunnan virkaa hoitaa salitreeni kolme kertaa ja kaksi kestävyys harjoitetta hiihtäen tai reippaasti kävellen viikossa. Kunto kasvaa ja olo on myös sen kautta parantunut merkittävästi. Verenpaineiden ja verensokerin omaseuranta ovat myös varsin loistavia apuvälineitä elämäntaparemontin edistymisen seuraamisessa. Tämän aamun verenpaineet olivat ihan hyvät huomioon ottaen alla ollut raskas salitreeni

Perse edellä puuhun!

Onhan se hyvä, että asioista keskustellaan. Sekin on hyvä, että uusia esityksiä tuodaan julki, joilla yritetään parantaa julkisentalouden tilaa. Se mikä tässä kaikessa kuitenkin häiritsee on se, että ensiksi tuodaan esitettävä asia julki ja ei aikaakaan, kun nämä pontevasti julki tuodut esitykset peruutetaan. Nyt puhutaan siis hallituksen toiminnasta ja siitä syntyvistä vaikutuksista yhteiskunnalle. Ensimmäinen oli kiky-sopimus. Sitä perusteltiin talouden huonoilla näkyvillä ja työvoimakustannusten kalleudella. Suomi oli kuulema viittä vaille konkurssissa, kilpailukyky oli aivan nolla ja paremmasta ei ollut tietoakaan, tai näin ainakin annettiin ymmärtää. Neuvottelujen lomassa väläyteltiin myös palkkojen solidaarisuus alea, työajanlyhennysvapaiden leikkauksia ja lomien lyhentämistä vaihtoehtoina kilpailukyvyn parantamiseen. AY-väki nieli tämän kaiken ja piti kiky-sopimusta pienimpänä pahana palkansaajille. Jos totta puhutaan niin heillä tuskin oli asiassa nokan koputtamista. Hallitus ja nimenomaan Juha Sipilä ajoi asiaa läpi kuin jääräpäinen yritysjohtaja konsanaan.

Tämän jälkeen alkoi verotusesitys rumba ja ensimmäisenä Bernerin liikenneverkkoselvitys, jossa yritettiin paikata talouden huonon tilanteen lisäksi ajansaatossa tieverkostoon syntynyttä korjausvelkaa. Toisin sanoen muutenkin kallista autoilun riemua yritettiin viedä pois vähäosaisilta. Monille kovin välttämätön auto on kallis ylläpitää ja tieverkkojen yhtiöittämisellä siitä olisi tehty vielä kalliimpaa. Jos kyseinen esitys olisi mennyt sellaisenaan läpi niin ainoastaan hyvätuloisilla olisi ollut varaa omistaa ja ennen kaikkea ajaa sillä pyhällä peltilehmällä, ja nyt en tarkoittanut pyhällä lehmällä Berneriä. Tämän jälkeen pöydälle nostettiin tämä "juppiskootteri ja herrojen huvikuunari" vero. Ajatuksena oli verottaa kansalaisten turhanpäiväistä huviajelua veneillä ja moottoripyörillä. Sillä syntyvillä verotuloilla oltaisiin täytetty jälleen kerran valtion kassaa, ettei pohja näkyisi niin rumasti, tai ainakin näin jälleen kerran annettiin ymmärtää.

Tosiaan, ainoana näistä kolmesta meni läpi tämä kiky-sopimus, eli tulonsiirto työntekijöiltä työnantajille, joka perustui mielestäni uhkailuun ja sen lisäksi valehteluun. Sopimuksen astuttua voimaan niin kuukausi siitä eteenpäin meillä menikin ihan mukavasti ja tulevaisuus näytti yht'äkkiä enemmän kuin hyvältä. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että valtionvarainministeri tai joku muu hallituksen edustaja oli käynyt joko huonolla ennustajalla ennen kiky-neuvotteluja, tai sitten nämä esitetyt argumentit oli täyttä potaskaa. "Pyhän lehmän" tieverkkoselvitys jatkuu edelleen, mutta tällä kertaa suljettujen ovien takana, johtuen kansan ja nimenomaan autotoilevan kansan tuohtumuksesta ja voimakkaasta kritiikistä. Moottoripyöriä ja veneitä koskenut veroesitys vedettiin pois hyödyttömänä, josta pääministeri näytti ilmoittavan ensimmäisenä "twiitillä". Niinpä, twitteri  näyttäisi olevan nykypoliitikkojen virallinen ilmoitus kanava. Tämän esitetyn "skootteri- ja kuunari" veron tiimoilta alkoi myös jonkin näköinen kansanliike. Ihmiset poistivat moottoripyöriään liikennekäytöstä henkilökohtaisen mielenilmauksen nimissä. Samalla alan järjestöt laskivat vaikutuksia ja kaavaillusta 50 miljoonan verotuloutumasta valtiolle uhkasi tulla 50 miljoonan menetys kaikista epäedullisista vaikutuksista johtuen. Kyseinen lakiesitys vedettiin pois yleisen kannattamattomana ja yleisen vastustuksen vuoksi. Eli tultiin järkiin, mutta todennäköisesti ja vain siksi, kun kunnallisvaalit painaa pahasti päälle.

Se mikä tässä kaikessa ihmetyttää, miksi näinkin isot asiat pitää esitellä keskeneräisenä tai jopa perustuslainvastaisina? Tällaisten asioitten suunnittelu ja valmistelu on kohtuullisen kallista puuhaa ja kun niitä vielä tehdään tällä tavalla vähän niin kuin vasemmalla kädellä hutiloiden niin onko siinä mitään järkeä. Toki työllistävä vaikutus sillä on, ainakin virkamiehille, mutta hyödyt tuntuisivat häviävän yhtä nopeasti kuin Stubbi eduskunnasta ministerin pestin menetettyään. Aina yhtä näppärä tuloerojen korotus olisi koskenut kaikkia tasaisesti ja oltaisiin säästetty paljon aikaa ja vaivaa. Ei olisi tarvinnut miettiä, että keneltä leikataan ja mistä säästetään. Sillä tavalla köyhien, eläkeläisten ja opiskelijoiden kohtuullinen pärjääminen olisi taattu edes jollain tavalla.

Sterssihän tässä tulee tällaiselle normaalille kansalaiselle. Aina minulta ollaan viemässä jotain tunne on varsin tuttu ainakin itselle, niin kuin monelle miljoonalle muullekin Suomalaiselle. Sekin pitää muistaa, että jatkuva sterssihän aiheuttaa pitkässä juoksussa terveysongelmia ja sitä kautta kuormittaa julkista terveydenhuoltoa. Sellainenhan tuo lisäkustannuksia mitkä oltaisiin vältetty järkevällä ja suoralla veronkorotuksella. Saa nähdä minkälainen tästä SOTE sopasta tulee. Jos tämä hallituksen tavaramerkiksi muodostunut linja pitää niin siinäkin mennään jälleen kerran p*rse edellä puuhun.

Ennalta arvattava mies!

Tänään on ystävänpäivä!!! Jiihaa, onpa ihanaa, ainakin jos on kaiken maailman sosiaalisen median päivityksiä uskominen. Jos totta puhutaan niin tästä ystävänpäivästä minua muistutettiin jo eilen sillä tavalla epäsuorasti. Tai noh, voidaan kai puhua ihan suorasta muistutuksesta. Vaimo nimittäin mietti oikein ääneen jossain vaiheessa iltaa, että onpas kiva kun huomenna saa kukkia. Hän ei katsonut minua, mutta jopa tällainen tyhmempikin kaveri sen tajusi kenelle tämä lausahdus oli osoitettu. Hetken siinä jo mietin, että olinko unohtanut jotain ihan oikeasti tärkeää. Niinpä niin, ystävänpäivää hän vaan tarkoittikin. Ystävänpäivä, mitä se minulle oikeasti merkitsee, mitäpä veikkaisitte? Tiedän sen, että naisille se on tärkeä, tai ainakin olevinaan, mutta ei tällaiselle yli nelikymppiselle miehelle, joka ei ole koskaan ollut muutenkaan mikään romantiikan mestari, tai on ollut, mutta ne ajat on jo kaukana takana. Syntymäpäivät ja hääpäivä, jotka on laitettu kalenteriin muistutuksen kera ovat eri asia, mutta tällaiset turhanpäiväiset markkinointikoneiston keksimät hapatukset ei oikein innosta. Nyt ei ole enää kuitenkaan oikein vaihtoehtoja. Minulle on osoitettu epäsuora vaatimus ja kun me vaimon kanssa ollaan oikeasti myös ystäviä niin pakkohan se on mennä tänään töiden jälkeen sinne kukkakauppaan. Se vaan minua mietityttää, että onkos sillä väliä mitä kukkia sitä pitäisi ostaa? Vai pitäisikö yllättää hänet ja viedä jotain ihan muuta? No okei, siinä minä olen kyllä armottoman huono, siis keksimään hänelle jotain yllättävää ja mieluisaa. Siispä taidan olla se sama ennalta arvattava mies ja viedä niitä kukkia. Nyt kun vielä vaan keksisi, että minkälaisia kukkia? Perinteiset ruusut vai näin kevään kynnyksellä tulppaaneja. Sen verran tiedän, että tulppaaneista hän ainakin pitää. Noh, ehkä he siellä kukkakaupassa osaavat neuvoa, jos kehtaan osoittaa oman tyhmyyteni ja kysyä. Se on kuitenkin se helpoin ja kivuttomin tie vaimon rajattoman suosioon.

Presidentin vaalit 2018!

Presidentin valinta olisi edessä aikalailla vuoden päästä. Tarkalleen ottaen 11. helmikuuta 2018 meillä pitäisi olla tieto siitä kuka meitä edustaa presidenttinä seuraavat neljä vuotta. Yksi asia näissä tulevissa vaalissa kuitenkin häiritsee ainakin itseäni. En ole millään tapaa rasisti tai homofoobikko, mutta kuitenkin. Pekka Haaviston ilmoittautuminen mukaan kisaan jälleen kerran nosti meikäläisen niskavillat pystyyn. Viimeksi hän nimittäin oli melko lähellä voittoa Sauli Niinistöä vastaan. Kysymys kuuluukin, kuinka moni haluaa ihan aikuisten oikeasti, että homoseksuaali miespari edustaa Suomea ja sitä kautta Suomen kansaa maailmalla? En minä ainakaan!

Jokainen saa toki olla juuri sellainen kuin haluaa, mutta silloin kun edustetaan Suomen kansalaisia niin meikäläisen suvaitsevuus loppuu siihen. Vaikka Presidentin valta yltääkin nykyään ainoastaan presidentin kanslian henkilökuntaan, näin ollen sillä kuka hän on ja mitä hän on asioista mieltä ei ole sinänsä vaikutusta kenenkään elämään, mutta Presidentin tehtävä on kuitenkin edustaa Suomea maailmalle. Suvaitsevuus on hieno juttu, mutta rajansa silläkin. Vaikka olenkin yleensä avoin kaikille uusille asioille, silti olen kaavoihin kangistunut vanhan ajatusmaailman umpimielinen ihminen ja edustan uskoakseni suurinta osaa Suomalisista miehistä. Korkeassa asemassa niin kuin presidenttinä olevan ihmisen pitää mielestäni edustaa arvoiltaan ja suuntautumiseltaan enemmistöä kansalaisista, tai ainakin antaa sellainen julkisuuskuvan. Se, että kaksi miestä kävelemässä käsikädessä punaisella matolla valtiovierailulla ei edusta mielestäni meikäläisten enemmistöä. Sellainen jo pelkästään ajatuksen asteella saa väkisinkin miettimään kansallaisuuden vaihtoa. Jos Haavisto voittaisi tulevat vaalit niin samallahan voitaisiin tehdä Jani Toivolasta pääministeri. Luotto olisi kumpaankin herraa kohtaan yhtä kova. Täytyy toivoa, että Niinistö lähtee ehdolle uudelleen, sillä hän on hoitanut virkaa todella loistavasti ja hän edustaa niitä asioita mitä suurin osa Suomalaisista arvostaa. Tiedän kyllä senkin, että Haavisto on kokenut poliitikko ja edustaa mielipiteitään ja arvoiltaan myös suurinta osaa Suomalaisista, mutta kun siihen kuuluu se yksi mutta, Nexar Antonio Flores.

Suomeen saatiin, vaikkakin kovan väännön jälkeen tasa-arvoinen avioliittolaki. Se on mielestäni oikein hyvä juttu. Jokainen saa näin ollen viedä eteenpäin omaa suuntautumistaan ja saada sille virallisen hyväksynnän. Eiköhän se kuitenkin nyt tälle erää riitä. Maailmaan muuttuu kovaa vauhtia, mutta on asioita joiden ei pidä muuttua. Yksi niistä on Presidentti ja hänen suuntautuminen. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä maailmalla meistä ollaan mieltä, vaan sillä mitä me itse olemme itsestämme mieltä kun meitä edustetaan maailmalla. Minä olen ainakin sitä mieltä, että homo presidenttinä ei ole millään tapaa hyvä juttu.

Fitnessiä!

Kauppaan ei pitäisi ikinä mennä nälkäisenä. Siinä hommassa unohtuu hyvin äkkiä sellainen järkevä ja ennen kaikkea terveellinen ruokavalio. Meikäläisen laihdutuskuuri on nyt siinä vaiheessa, että kokoajan on nälkä. Pelkkä televisiosta nähty hampurilaismainos saa vatsan huutamaan ja se kuulostaa yleensä ihan siltä, kuin itärajan metsissä vaeltava susilauma. Tänään oli hieman kiire aamu ja ajattelin käydä hakemassa jotain valmista, mutta kuitenkin terveellistä evästä töihin lähikaupasta.

Kuten kuvasta näkyy, ei mennyt ihan putkeen tämä meikäläisen kauppareissu. No okei, aluksi kyllä suunnitelma piti, mutta olisikohan ollut tuon banaanin jälkeen kun kontrolli omaan tekemiseen hävisi täysin. Niinpä, lihapiirakoita ja nakkeja, ei näytä ihan laihduttajan peruseväältä. Niiden ravintokoostumuksessa varmasti terveellisen osa on nuo muovipaketit. Loput on pelkkää fättiä tuovaa shittiä. Se mikä täytyy sanoa puolustukseksi, lihapiirakat oli kuitenkin tarjouksessa. Kaksi neljän lihapiirakan pakettia vain kaksi ja puoli euroa. Silti otin ainoastaan yhden paketin ja tarjous suli siihen valintaan. Kotiin päästyäni ihmettelin hieman itsekin ostovalintojani. Ilmeisesti maha oli ottanut toimintavallan siinä lihapiirakkahyllyn kohdalla ja heti perään nakkitiskin luona. Jos suomalainen mies nimittäin päättää jotain niin kyllähän se pitää. Jos se ei jostain kumman syystä pidäkään niin silloin siihen on vaikuttanut joku ulkopuolinen tekijä, vaikkapa maha. Aika ei kuitenkaan riittänyt enää uuteen kauppareissun, joten näillä se oli mentävä. Banaanin lisäksi salaattipisteestä otettu lohisalaatti ja maitohyllyn nurkilta kärryyn nostettu rahka ovat terveellisiä valintoja, mutta niillä ei pärjää millään menehtymättä nälkään. Noh, ei kai muutama lihis ja paketillinen nekkeja voi hoikennuskuuria metsään viedä, ainakaan kovin kauas. Täytyy varmaan seuraavan kerran syödä jotain ituja ja muita heiniä ennen kauppaan menoa niin ei tule mitään epäterveellisiä mielitekoja mieleen, tai tarkemmin ottaen mahalle mieleen. On tämä elämä vaan hankalaa tällaiselle keki-ikäiselle ylipainoiselle miehelle. Ensin rääkkää itseään nälkäkuurilla ja heti kun hairahtuu ihan vahingossa turmiolliselle polulle hetkeksi niin alkaa itsensä syyllistäminen. En yhtään ihmettele, että kaiken maailman kisoihin valmistautuvien fitness ihmisten elimistöt on ihan sekaisin. Aiheesta on kirjoiteltu paljon viime aikoina lehdissä. Tässähän iskee stressi aika nopeasti tällaiselle varttuneemmallekin ihmiselle vaikka ei tarvitse missään vaiheessa itseään lavalla esitelläkään.

Happy ending, tai sitten ei!

Vanhuus ei tule yksinään sanoi kissa, kun mummolla pöytää pyyki. Se on hieno tunne, kun aamulla ylös päästyään venytyttää selkää seisaaltaan sillä tavalla, että kädet ylös, selkä notkolle, mahaa eteenpäin työntäen tyylillä ja samalla huokaa syvään. Siitä seurasi meikäläisen tänä aamuna selkäkramppi ja jalat meinasi lähteä alta. Hengittäminen on näköjään vaarallista puuhaa, varsinkin venytellessä. Tosiaan, selkä sai eilen kylmää vetoa ja eihän se näköjään muuta sitten tarvinnutkaan. Nyt tämä mies on niin jäykkä, että pitäisi varmaan hakea kaupungin puisto-osastolle hommiin rautakangeksi. Aikoinaan sitä ihmetteli vanhempia ihmisiä ja heidän vetoherkkyyttä. Pistä se ovi kiinni kun täällä vetää kommentit olivat varsin tuttua kauraa. Niinpä niin, nyt itse näyttäisi olevan samassa jamassa. Voi s**tana, että mä oon näköjään jo kunnon pappa!!!

Ajattelin siinä hieman verryttyäni, että minähän omistan niin sanotun putkirullan, eli foam rollerin. Sehän on tarkoitettu lihasjumien omatoimiseen poistoon ja lihaksiin jääneiden kuona-aineiden liikkeelle laittoon. Ei muuta kuin köyhän miehen hieronta käyntiin. Könysin olohuoneen lattialle nelinkontin, kun kissakin heräsi sohvalta ihmettelemään ähinääni. Se hyppäsi viereeni ja tempaisi sellaiset selkäkeikka venytykset haukotuksen kera ettei mitään rajaa, kuin näyttääkseen mallia mitä jokaisen ihmisenkin pitäisi tehdä aina ylös noustessa. Katsoin sitä hetken pitkään ja sanoin sille, haista sinä kissa nyt pitkä p*ska, ei tarvii tulla siihen elvistelemään notkeudellaan kun toinen on kipeä! Siinä minä sitten hetken perästä taiteilin lattialla selälläni rullan päällä irvistellen kissan vahtiessa vieressä. Voin kertoa, ei ollut mitenkään miellyttävä kokemus. Rullailu sattui selkään niin s**tanasti ja niinpä vaihdoin rullailut hyvin nopeasti ihan perinteiseen venytttelyyn. Krampissa oleva lihas ei nimittäin sovellu rullan päälle millään tapaa ja sellainen puuha ei ole varmasti mitenkään terveellistäkään. Puolituntia siinä lattialla venyttelin, könysin ja ähisin mitä ihmeellisimmäsdä asennoissa. Lopputuloksena entistä jäykempi selkä ja armoton v**utus. Kissakin oli kyllästynyt vahtimiseen ja poistunut paikalta. Ei voinut purkaa pahaa oloa siihenkään. Ei ole helppoa tämä vanheneminen. Pitäiisi liikkua riittävästi, syödä monipuolisesti, muistaa venytellä ja nyt kuin kaupan päällisen pitää vielä varoa vetoisia paikkoja.

Opettajat!

Ei ole opettajissa kehumista, ainakaan rakkaan tyttäreni selvityksen mukaan. Hänen varsinainen opettajansa koulussa, siis jossakin aineessa joka meni meikäläiseltä hieman ohi opettaa kuulema liian vähän. Noh, nyt kun tällä varsinaisella oettajalla on sijainen niin hän vastaavasti opettaa aivan liikaa. Ei ole nuoren naisen elämä helppoa. Yksi asia kuitenkin jäi vaivaamaan, mitkähän mahtavat olla sopivasti opettamisen kriteerit nyky nuorilla? En viitsinyt sitä alkaa kyselemään sillä naiset ovat naisia pienestä pitäen varsinkin, jos heidän mielipiteitään kyseenalaistetaan. Siinä käy hyvin herkästi niin, että kaikki olisi ollut minun vika vaikka meikäläisellä ei olisi osaa eikä arpaa koko asiaan. Hyvä esimerkki tästä syyllistämisestä on muutaman päivän takaa. Olin lähdössä kuntosalille ja nuorempi tyttö halusi myös mukaan. Tällainen kuntosali harrastus ei ole nykypäivänä kovinkaan edullista puuhaa varsinkaan tällaisella pienemmällä paikkakunnalla. Kertakäyntimaksut ovat pilvissä ja sika kallis määräaikainen vuoden jäsenyys on seuraava vaihtoehto. Ajattelin, että kertakäynti riittää tälle erää, mutta kuntosalille päästyämme aina niin hymyilevän reipas vastaanottotiskin tyttö tarjosi kolme kuukautta kestävää nuorisojäsenyyttä. Niinhän me hankittiin sellainen, koska tyttö täyttää kohta puoliin viisitoista, jolloin säännöllinen kuntosaliharratus alkaa olemaan ihan turvallista ja toisekseen hinta oli oikeasti edullinen. Aina niin rakas tyttäreni vannoi ja vakuutti käyvänsä salilla aktiivisesti tänä aikana ja näin ollen raha ei menisi hukkaan. Siellä me sitten hetken päästä kahdestaan kuntoiltiin. Opetin ja neuvoin yhtä hymyä olleelle tytärtärelle laitteita ja liikkeitä. Täytyy sanoa, että hymy hyytyi aika nopeasti. Vuorokausi eteenpäin ja se oli vaihtunut irvistelyyn. Kerroin kyllä hänelle jo salilla, että lihakset saattavat olla "hieman" jäykät muutaman seuraavan päivän ajan vaikka todella kevyesti kaikkea tehtiinkin, mutta kivusta en kuulema puhunut mitään. Hän ei saanut käsiä suoraksi ja istumaan meno oli hänen mukaansa yhtä tuskaa. Niinpä niin, eli minun vika jälleen kerran. Olin kuulema rääkännyt häntä siellä salilla ja ihan tahallani. Vielä palatakseni opettajiin ja opettamiseen niin siinähän on yleensä kysymys ihmisten välisestä kemiasta. Se miten oppilas ja opettaja tulee toimeen keskenään. Ihmisiähän ne opettajatkin ovat ja tästä hyvä esimerkki on omalta opiskelu ajalta jostain 90-luvun alkupuolelta jolloin silloinen luokanvalvoja sanoi minulle "Juha, sinusta ei tule koskaan mitään". Se jäi jotenkin elävästi mieleen. Me ei tultu missään vaiheessa toimeen keskenämme ja siihen lauseeseen kiteytyi aika vahvasti tämä meidän oppilas-opttaja suhde. Toki siihen aikaan me nuoret elettiin täysillä, mutta siitä huolimatta häiriökäyttäytymisestä ei voinut puhua. Siinä oli kyse ainoastaan henkilökemiasta. Onneksi tämä minun luokanvalvoja oli väärässä. Tuli minusta jotain, ainakin neljän lapsen "opettaja", vaikka he minulle aina valittavatkin tekemisistäni ja sanomisistani, mutta rakastavat kuitenkin.

Käyttöohjeet vai pajavasara?

Meinaa olla tää elämä taas hankalaa ja vieläpä ihan itse aiheutettuna. Minulla on ollut aina älyluurina lumia, eli windows puhelin ja nyt menin ja vaihdoin mielenhäiriössä sen android puhelimeen. Tunne on kuin sukupuolenkorjausleikkauksessa aikoinaan käynyneellä Mikkeliläisellä papilla. Periaatteessa tietää miten se toimii, mutta käytännössä roiskii kokoajan mihin sattuu. Ei ole helppoa tämä tuttujen ja turvallisten kaavojen rikkominen. Meille miehille uuden hyväksyminen on ollut aina vaikeaa ja varsinkin työelämässä se korostuu. Toimin nykyisellä työpaikalla työturvallisuudesta vastaavana ja siellä tähän "näin on aina tehty ja tullaan tekemään" ilmiöön törmää jatkuvasti. Työskentelytapojen ja asenteiden saattaminen nykypäivän normien vaatimalle tasolle on joidenkin kohdalla pitkä prosessi. Naiset vastaavasti uudistuvat mielellään. Joskus jopa niin vauhdikkaasti, ettei meinaa perässä pysyä. Joka tapauksessa, nyt on androidi ja toivottavasti opin joskus sitä käyttämään. Näin aluksi sen kanssa iski jopa alemmuus kompleksi. Olenko oikeasti näin tyhmä ajatus valtasi nimittäin mieleni useammankin kerran etsiessä jotain tai säätäessä asetuksia mieleisekseni. Voiko tämä oikeasti olla näin vaikeaa?!? Voin kertoa on se, sillä käyttöohjeet ovat sitä varten, kun mikään muu ei enää auta ja pajavasaraa ei löydy.