maanantai 21. maaliskuuta 2016

Mielensäpahoittajat!

Virpominen, eli koristeltujen risujen vienti lasten toimesta naapuritaloihin karkin tai jonkin muun hyödykkeen toivossa on näköjään ajanut salakuvaamisen ohi valtakunnan ykköspuheenaiheena, kiitos Terhille Tampereelta. Jotenkin vaan alkaa uhrien lisäksi säälittämään myös Axelin ja Terhin kohtalo. Mielensäpahoittajat, myös sellaiset jotka ovat perversioltaan tai mielipiteiltään jopa pahempia hakkaavat sosiaalisessa mediassa ja lehdissä heitä lumilapiolla takaraivoon miettimättä, että onkohan tämä kaikki ihan tarpeellista. Tämä kaikki kuvaa varmasti ajan henkeä. Ihmisten pahaolo ja raivo näkyy nykyään kaikessa. Jos saadaan jonkin näköinen aihe niin välittömästi kohde vertauskuvallisesti kivitetään ja ruoskitaan henkihieveriin. Ihmisen pitää tietenkin kantaa vastuu tekemisistään ja sanomisistaan, mutta mielensäpahoittaminen pahoittamisen ilosta tuntuu olevan ajan trendi. Mahdolliset uhrit ovat sivuseikka, kunhan vaan päästään haukkumaan aiheuttajaa mahdollisimman kiivaasti. Tässäkin virpomiskohussa toistuu sama mikä monissa muissakin päivänpolttavissa asioissa, maailma on sairas ja ihmiset sen sisällä vielä sairaampia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti