lauantai 15. lokakuuta 2016

Lottovoittaja!

Minä olin aivan varma, tai minulla oli ainakin vahva tunne, että eilen tekemäni eurojackpot lappu päästää minut tästä velkahelvetistä ja kaikista muista huolista. Tein oikein kaksi riviä, eli tuplasin mahdollisuuteni täysosumaan. Ajattelin, että enempää rivejä ei tarvita, koska yhdellähän se päävoitto tulee ja silloin alkaa loppuelämän kestävä happy hour. Kuvittelin valmiiksi sen tilanteen missä meikäläisen voitto oli varmistunut. Soittaisin ensimmäisenä videopuhelun pomolle, jossa kertoisin ottavani lopputilin ja näyttäisin puhelun päätteeksi hänelle sitä rumempaa päätäni ihan paljaana, ja kaikki tämä keskellä yötä. Tämän jälkeen lähtisin tämän kaamoksen keskeltä etelän lämpöön ja tulin takaisin vasta ensikesänä. No okei, tämä jälkimmäisempi ajatus ei olisi millään tapaa järkevä, sillä minullahan on vaimo ja lapset. Vaimo ei välttämättä koko talvea jaksaisi odottaa minua takaisin vaan ottaisi avioeron ja puolet voitosta, mutta toisaalta, jäisihän minulle vielä 45 miljoonaa.


En jaksanut illalla valvoa arvontaan asti, joten tänä aamuna herätessäni ensimmäinen ajatus oli, "tarkasta se lotto". En ehtinyt edes pukeutua vaan säntäsin keittiöön munasillani tarkastamaan oikeita numeroita. Keittiön ikkunan edessä avasin tabletilta veikkauksen sivuja tärisevin käsin ja niiden avautuminen kesti ikuisuuden, tai ainakin se tuntui siltä. Vihdoinkin aurinko paistaa köyhänkin elämää. Silloin se tapahtui, veikkauksen sivut avautuivat ja klikkasin niistä tulokset kohtaa. Siinä ne olivat silmieni edessä, oikeat numerot jotka toisivat onnen ja vapauden...P*RKELE, yksi oikein koko lapussa ja sekin jokerissa! Valtava pettymys! Minä oli niin varma, että nyt tulee iso voitto, mutta EIH! Purin pettymykseni ryttäämällä pelitositteen ja viskaamalla sen keittiön rokikseen. Puin päälleni ja keitin aamukahvit, olihan kello jo melkein seitsemän aamulla. Samalla mietin, että oikeastaan ihan hyvä etten voittanut sillä elämä olisi mennyt aivan sekaisin. Mikään ei voita näitä rauhallisia lauantai aamuja, kun ei ole mihinkään kiire.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti