Onko elämää joulun jälkeen?

Jotenkin helpottunut olo, kun joulu on ohi. Mukava arki palasi ja joulu on muisto vain. Joulusta muistuttaa enää vain erinäisten jouluruokien rippeet jääkaapissa ja se niin käyttömukavaksi osoittautunut ensimmäinen tekokuusi, joka seisoo edelleen tanakkana keittiön nurkassa odottamassa loppiaista. Joulu itsessään oli oikein mukavan rauhallinen. Hyvää ruokaa, suklaata, lahjojen avaamista, suklaata, joulusaunaa useampaan kertaan, suklaata ja sitten vähän lisää hyvää ruokaa, niin ja jälkiruoaksi tietenkin muutama pala suklaata, sillä meikäläisen heikko ja makean himoinen luonne ei pystynyt niitä vastustamaan.
Onneksi tätä "joulurallia" ei oikeasti kestänyt kuin nämä kolme päivää, sillä pitempiaikainen ylensyönti olisi vääjäämättä edistänyt meikäläisen ruumiinrakenteen muuttumista entistä lähemmäksi tätä pandan suklaatehtaan mannekiini pandaa. Tänä aamuna päätin ihan pakostakin normalisoida ruokatottumusta jouluun verrattuna ja syödessäni aina niin terveellistä aamupuuroa marjojen kera elimistö alkoi heti protestoimaan, että missäs se kinkkusiivu sinapilla oikein viipyy, toisin sanoen jäi nälkä puurosta huolimatta. Iltapäivällä raejuustosalaattia syödessäni, tai paremminkin sen syönnin jälkeen nälkä oli jopa pahempi kuin ennen salaatin syönnin aloittamista. Ilmeisesti elimistölle oli jäänyt joulumoodi päälle, eli ylensyönti oli tehnyt tehtävänsä. Syönnin lisäksi joulun teemana meikäläisellä oli liikkumattomuus, jos ei sohvan ja jääkaapin välillä juoksemista lasketa.

Tätä silmällä pitäen päätin tänään aamulla tehdä pienen happihyppelyn hiihdon muodossa, vähän niin kuin sillee elimistön herättelyä tuollaisen useamman päivän lepäilyn jäljiltä. Jotenkin tuntui, että joku oli jyrkentänyt joulunaikaan niitä ylämäkiä ja se muutaman kilometrin lenkki tuntui pidentyneen ainakin puolella edellisestä kerrasta. Hiihtämään lähtiessäni ajattelin tehdä pidemmän lenkin mitä loppupelissä pystyinkään. Täytyy vaan todeta, että liikkumattomuus ja ylensyönti ei tee ihmiselle hyvää, ainakaan tälleen äkistään. Ainut asia millä en itseäni tänään rangaissut oli vaaka. Muutenkin hieman vaikea ensimmäinen arkipäivä niin psyyke ei olisi välttämättä kestänyt ylensyönnin ja ennen kaikkea suklaan tekemiä muutoksia puntarin näytöllä. Noh, minä tiedän, että elimistö odottaa jo tulevaa viikonloppua ja uudenvuoden vastaanottoa, eli nakkeja ja perunasalaattia, mutta taidanpa tehdä sille oharit ja jättää ne väliin. Ei ole helppoa tämä keski-ikäisen ja helposti kiloja keräävän miehen joulun jälkeinen elämä, mutta jospa tämä tästä.