Polttimo pimeänä ja pää tyhjänä!

Onneksi en ole sähkömies, tai peräti ydinfyysikko ammatiltani, sillä joku menehtyisi olettamuksieni ja mutkien oikomisieni jäljiltä joka viikko. Olen tässä nimittäin kolme päivää miettinyt, että missä h*lvetissä meikäläisen viimeisin projekti oikein meni metsään?!? Autostani oli palanut ajovalopolttimo ja reippaana miehenä vaihdoin sen lähes välittömästi. Uuden polttimon myötä uskoin ongelman korjautuneen, mutta näin ei ollutkaan. Mikä on kun kyseinen valo ei toimi vaikka kaiken "järjen" mukaan sen pitäisi toimia!!! Noh, äsken istuin oikein alas miettimään ja tutkimaan ajan kanssa tätä ongelmaa tällä vähällä järjellä mitä minulle on suotu. Löysin lopulta ratkaisun auton yhä pimeänä olleeseen ajovaloon. OLIN VAIHTANUT EPÄHUOMIOSSA VÄÄRÄN POLTTIMON!!! Jos jollakin on tarjolla ylimääräistä ÄO:ta niin voin vaikka maksaa siitä hieman. P**KELE!!!!

Kesäaikaan siirtymisen lopettaminen!

Jahans, sitä on taas siirrytty kesäaikaan ja kellot siirretty. Ainoa kello mitä en itse saanut viime yönä siirrettyä sitten millään oikeaan aikaan on tuo sisäinen kello. Sen siirtämisessä menee yleensä sellainen puolisen vuotta ja sitten koittaakin taas talviaikaan siirtyminen. On tämä melkoisen turhaa touhua. Mielestäni kellojen siirron ainut tarkoitus on biologisen kellon häiritseminen ja aiheuttaa sitä kautta ihmisten ennenaikaisia kuolemia. Toisinsanoen valtio säästää pitkässä juoksussa terveydenhoitokustannuksissa ja eläkkeitten maksuissa ihan vaan siirrättämällä kelloja kaksi kertaa vuodessa. On ne melkoisia kettuja nuo valtionvirkamiehet. Säästöjä haetaan keinoja kaihtamatta.

Jos haluat osoittaa mieltäsi, että tällainen turhan päiväinen siirtely lopetetaan niin tässä on sellaiseen linkki
www.adressit.com/kesaaikaan_siirtymisen_lopettaminen

Itse en ole jaksanut allekirjoittaa kyseistä adressia, sillä olen aika huono lähtemään mukaan mihinkään tällaiseen, mutta yli kaksituhatta muuta sen on jo tehnyt. Nostan heille hattua.

Auton katsastus!

Sitä ihminen tuntee itsensä pieneksi, kun katsastusmies hylkää auton katsastuksessa. Päästöt olivat autossani kuulema sillä tasolla, että oravat ja talitintit kuolevat sukupuuttoon ensi syksyyn mennessä, siis jos sillä ajaa enää metriäkään. Yritin selittää, ettei ne ole mitään Kiinan ja Venäjän teollisuuspäästöjen rinnalalla, mutta ei auttanut. Huokasin tässä vaiheessa syvään ja mietin mielessäni, että haistakoot pitkän p*skan koko ukko, ihme niuhottaja!!! Vaikka onhan se toki hyvä juttu, että autot syynätään lävitse vuosittain. Se lisää turvallisutta ja näiden päästöjen osalta maailma pelastuu, kun pakoputkesta ei saisi tulla muuta kuin vuoristoilmaa ja vesihöyryä.

Noh, näillä mennään ja todennäköisesti syyllinen liiallisiin päästöarvoihin on se, että tämä meikäläisen auto on vaan niin tukossa. Sen korjaaminen vaatii ainoastaan kovaa ajoa korkeilla kierroksilla hetken aikaa ja that's it. Täytyy kyllä myöntää, että olen ajanut sillä koko ajan kuin "mummoa kirkkoon", eli matalilla kierroksilla. Nämä nykydieselautot kun antavat siihen mahdollisuuden vääntävillä moottoreillaan, mutta haittapuoli tästä mukavuudesta on sitten tämän moottorin tukkoisuus, joka näkyy näinä päästöjen nousuna. Olisi vaan pitänyt huudattaa moottoria, eli antaa kaasua oikein kunnolla ennen katsastukseen vientiä, sillä v*tuttaa laukata siellä katsastuskonttorilla yhtenään. Olisi paljon parempaakin tekemistä. Stressihän tässä vielä tätä menoa iskee, varsinkin jos nämä kotikonstit eivät riitäkään korjaamaan tätä ongelmaa. Ongelma alkaa siinä vaiheessa haiskahtamaan valtavalta rahan menolta tuonne autokorjaamon suuntaan ja se ei ole hyvä juttu ollenkaan.

Kuin vanhassa vaatehuoneen mainoksessa Simo konsanaan, "eikä tässä vielä kaikki". Tämän päästöhomman lisäksi koslasta oli kuulema tämän asiansatuntevan katsastusinsinöörin mukaan palanut yksi ajovalon lamppu. Sen kyllä tiesinkin, sillä auto ilmoitti siitä ihan itse kojelaudassa sytyttämällään varoitusvalolla juuri ennen katsastuskonttorin pihaan ajamista. Tämä varoitusvalo näkyy oheisessa kuvassa, jos se jotakuta sattuu kiinnostamaan. Sille polttimolle tuli siis kilometrit täyteen siinä vaiheessa. Mietin siinä katsastusmiehen selonteon aikana, että olisi se lamppu voinut toimia muutaman kilometrin pidempään niin ei olisi tarvinnut kuunnella tämän niuhottajan narinaa siitäkin. On tämä auton omistaminen vaan niin ihanaa!

Seksuaalinen ahdistelu!

Onpas hienoa kun on taas kerran perjantai. Valtaosa ihmisistä pääsee vikkonlopuksi lepäämään, jotta jaksaa taas maanantaina antaa kaikkensa työnantajansa hyväksi. Tänään itsellä on ollut oikein mukavan aurinkoinen päivä, mutta yksi musta pilvi eksyi kuitenkin taivaalle. Joudun, tai oikeastaan pääsen virkani puolesta vaikuttamaan ihmisten työturvallisuuteen. Työturvallisuuteen, joka on mennyt viimeisen kahden vuosikymmenen aikana mitä itse olen työelämässä ollut aimo harppauksia eteenpäin. Työturvallisuus otetetaan nykyään huomioon jo suunnitelu vaiheessa todella hyvin ja työntekijät otetaan tosissaan, jos puutteita ilmenee. Nykyään panostetaan myös työntekijöiden henkiseen jaksamiseen.

Tämän päivän musta pilvi liittyi henkiseen työturvallisuuteen, eli kysymyksessä oli sopimaton käytös miestyöntekijän osalta. Sopimatonta käytöstä koskettelun ja kaksimielisen ehdottelun muodossa naistyöntekijää kohtaan. Tämä on toinen tapaus urani aikana, mutta siinäkin on ne kaksi kertaa liikaa. Täytyy sanoa, että rohkeaa toimintaa naisen toimesta. Epäilen, että tällaista samankaltaista ahdistelua tapahtuu paljon enemmänkin työpaikoilla, mutta monikaan ei uskalla tai viitsi syystä tai toisesta tuoda asiaa julki. Se voi johtua monestakin eri syystä. Työyhteisöt ovat monelle kuin toinen perhe, vietetäänhän siellä töissä suurinosa valveilla oloaikaa. En tiedä, mutta ehkä tietynlainen leimaantumisen pelko tai sitten se, että kokee asemansa uhatuksi, jos ilmoittaa tällaisesta käytöksestä saattaa olla syy siihen, ettei ilmoita ahdistavasta tilanteesta eteenpäin. Työyhteisöissä ollaan kuin yhtä suurta perhettä ja vakavatkin rikkeet painetaan herkästi villaisella ja unohdetaan. Tämä tapaus kuitenkin otettiin asiaan kuuluvalla vakavuudella naisen toimesta ja tässä "jälkipyykissä" miehelle tehtiin selväksi, ettei tällainen toiminta voi enää jatkua. Se mikä laukaisi todennäköisesti tämän ilmoituksen oli se, että nainen oli juuri tullut työyhteisöön ja tällainen sopimaton käytös hyppäsi ns. silmille.

Ihmiset kokee asioita eritavalla ja siksi kannattaa aina muistaa, että tällaiset teot leimaa tekijänsä jopa loppu elämäkseen, vaikka puhuttaisikiin ihan viattomasta pikku flirtistä. Vastaavasti uhri saattaa kokea ahdistusta vielä pitkään tapauksen jälkeen. Varsinkin, jos ahdistelu on toistuvaa ja pitkäaikaista. Onneksi tämä tapaus tuli välittömästi ilmi, eikä jatkunut tätä yhtä kertaa pidemmälle.

Muistakaa ihmiset välillä levätä!

Enempi on parempi ja no pain no gain ovat varsin tuttja argumentteja nykyliikkujan suusta. Tavallinen matalasykkeinen kävelylenkki työpäivän jäljeen on aivan turhaa, koska se ei tarjoa minkäänlaisia haasteita. Se on tarkoitettu ainoastaan vanhuksille ja kuntoutujille. Kunnon juoksulenkki niin, että rakot vaan jaloissa puhkeilee on sitä itseään. Jos ei tule verta niin ei voi kehittyä. Sen jälkeen illalla vielä ohjatulle tunnille ja sielläkin pitää vetää itsensä niin piippuun, että silmissä vaan sumenee. Seuraavana päivänä työpäivän jäljeen crossfittiä ja päälle maksimaalinen jalkarääkki, niin ettei seuraavana päivänä p*skalle taivu. Tämä sama ralli jatkuu viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, mutta pääasia, että tietää olevansa viimeisen päälle tikissä ja elävänsä terveellistä elämää. Tähän lisätään vielä vähähiilihydraattinen ruokavalio niin avot. Hiilihydraatit, nuo pahaiset jotka eivät auta muuta kuin rakentamaan uimarenkaan keskivartalon kohdalle.

Tosiaan, lueskelin tänään Helsingin sanomia ja silmiini osui juttu ammattivalmentaja Matti Heikkilästä. Hän toimii Suomen urheiluopiston hyvinvointipalveluiden johtajana. Hän on tehnyt artikkelin mukaan uransa aikana yli 200 000 kuntotestiä, mikä vaikuttaa näin äkistään aika hurjalta määrältä, mutta tietää varmasti mistä puhuu. Hän kertoo, että uransa alkuaikoina hän ajatteli, jos testattavan tulos kuntotestissä oli huono, hän ei ollut harjoitellut riittävästi. Sittemmin hän oli keskustellut testattujen kanssa syvemmin ja huomannut, että asiat olikin päinvastoin. Testattava oli harjoitellut liikaa ja ylikuormittunut siitä. Arjen tuoma kuormitus lisättynä harjoittelu kuormitukseen saa aikaan sen, että ihminen ei vaan enää jaksa. Ihmiset eivät pidä esimerkiksi fyysistä työkuormitusta yhtään minään. Ainoastaan salilla tai lenkkipolulla vietetty aika lasketaan. Hyötyliikunta on höpö höpö ihmisten juttuja. Jos tehdessä ei tarvitse irvistellä tai ei tule hiki niin siitä ei ole mitään hyötyä kunnon kasvatus mielessä.

Olen samaa mieltä Matin kanssa tästä ylikuormittumisesta. Suurimmalla osalla normaali kuntoilijoista tuntuisi olevan hukassa liikumistapa ja määrä mikä edistää terveyttä. Liikunta on pahimmillaan kuin liikasyöjän ahmimishäiriö. Häiriön oireena on toistuvasti käsistä karkaava liikunnan määrä ilman riittävää lepoa. Se johtaa jollakin aikavälillä yksilöstä riipuen elimistön ylikuormitustilaan, eli ylikuntoon, tai saa aikaan liikarasitusvammakierteen. Jotkut tiedostaa tilan kyllä, mutta pää ei anna periksi höllötä edes hetkeksi.

Oman elimistön kuuntelu unohdetaan tai sitä ei osata. Jos edessä on ohjattu tunti tai kyseisenä päivänä on ohjelmassa jokin muu ennalta suunniteltu harjoite niin sinne mennään sitten vaikka pää kainalossa. Liikunta lisää tutkimusten mukaan mielihyvähormoonin eritystä, laskee pitkässä juoksussa stresshormoonitasoja ja aiheuttaa sitä kautta tietynlaista riippuvuutta. Tämä tekee sen, että ihminen harjoittelee vaikka olo on kuin rekan alle jääneellä jäniksellä. Silloin kun ihminen tuntee itsensä väsyneeksi niin pitäisi miettiä onko kyseisen päivän harjoitteessa mitään järkeä. Voin kertoa, ei ole. Väsymys on elimistön keino kertoa siitä, että tänään ei kannata mennä sinne jumppatunnille. Sekin pitäisi muistaa, ettei se kunto tai lihas mihinkään yhden tai useamman lepopäivän aikana katoa, päinvastoin.

Liikunta missä tahansa muodossa on terveellistä, myös se kävely, mutta liika on aina liikaa. Jossain vaiheessa elimistö tekee varmasti stopin. Tavoitteellinen kilpaurheilu varsinkin juniori puolella on nykypäivänä varsin karua seurattavaa. Liikaharjoittelu yhdistettynä koviin odotuksiin saa koulua käyvät nuoret väsymään ja sitä kautta lahjakkaatkin nuoret lopettavat, ihan vaan siksi, kun väsyvät siihen kaikkeen. Olen itsekin törmännyt muutamaan urheilijaan, joiden lupaava ura maajoukkueessa asti on loppunut jatkuvasta ylirasituksesta johtuvaan vammakierteeseen jo alle 20 vuotiaana. Tavoitteet ja harjoitteet tukivat varmasti toisiaan, mutta yksilöllistä jaksamista ei otettu huomioon. Ihmisellä on sellainen kumma taipumus vääntää lisää kaasua siinä vaiheessa kun kulkee hyvin. Olen kuullut ja kokenut itsekin sen tilan, kun harjoitus kulkee todella hienosti. Viikko tästä eteenpäin niin se ei kulje enää mihinkään. Kuntohuippu oli siis saavutettu edellis viikolla ja elimistön tarvitsi palauttavaa lepoa. Mieli ei vaan anna periksi vaikka tiedostetaan tämä tila, mutta ajatellaan, että jospa se elimistö jaksaisi vielä yhden viikon vetää täysillä.

Kuntoilija tai kilpaurheilija, levon ja harjoittelun suhde pitäisi yksilöidä. Saliharjoittelu puolella näkee paljon sellaisia tapauksia, jossavedetään aina täysiä ja harjoitusajat kestää useita tunteja kerralla. Enempi on parempi metodi on se mikä näyttä jylläävän. Varsinkin nuorilla on sellainen tyyli. Ilmeisesti se on vaikea sisäistää, ettei se lihas kasva harjoituksen aikana vaan silloin kun se on levossa, eli harjoituksen jälkeen. Kaiken lisäksi liika harjoittelulla on usein käänteinen vaikutus. Mitään ei tapahdu vaikka vuosia hinkaa sitä hauiskääntöä tunti tolkulla.

Sitä tässä vaan mietin, että muistakaa ihmiset levätä. Jatkuva oravanpyörässä juokseminen yhdistettynä kovaan harjoitteluun, sitä kautta syntyvä tulehdustila elimistössä aiheuttaa enemmän huonoa kuin hyvää. Hyvä vastustuskyky on kuitenkin merkittävä osa laadukasta elämää.

Jos ei satu niin ei opi!

Huolestunut kansalainen tarttui ongelmaan jonka hän oli havainnut omalla kylällä ihan omin silmin. Hän kirjoitti aiheesta myös paikalliseen julkaisuun. Julkaistu teksti meni sanasta sanaan näin; 

Mitenkähän paikalliset vanhemmat huolehtivat lapsistaan? Kaupungilla keskellä päivää, kun pitäisi olla koulussa n.10-vuotiaat pojankossit vetelee röökiä kuin isommatkin miehet. Sitten menevät kioskille pelaamaan rahapelejä jotka ovat tuon ikäisiltä kiellettyjä. Uusi äidinkielikin on ilmeisesti keksitty, kun pilkkujen paikalla ja muidenkin sanojen välissä on sana "v...u". Jospa se energiajuoma ja keskikalja antavat uutta inspiraatiota. Tuli mieleen, että näidenkö käsissä tulee olemaan maamme tulevaisuus, eipä ole vanhemmillakaan tänä päivänä vastuuta mistään!

Hetken mietin, että onkohan kyseinen kirjoittaja sekoittanut keskenään mahdollisesti koululaiset ja lapsellisesti käyttäytyvät aikuiset miehet. Energiajuomien lipittely onnistuu varmasti jo tuon ikäisiltä nuorilta miehen aluilta, mutta oikein kaljaa, uhkapelejä, tupakkaa ja kiroilua, kaikki tämä vielä keskellä kirkasta päivää. Eikä siinä vielä kaikki, kuin pisteenä iin päälle tämä mielensäpahoittaja haluaa sysätä koko valtion tulevaisuuden näiden nuorten niskaan. Nuorten joilla on vielä edessään selvitettävänä, että onko he lintuja vai kaloja. On puperteettia, identiteettikriisiä ja vaikka sun mitä. Tuskin kannattaa vielä tässä vaiheessa kaataa koko vastuuta maamme tulevaisuudesta tällaisille nuorille. Uskoisin, että heitä ei kiinnosta ja toisekseen ei heidän vielä tarvitsekaan.

Onhan se totta, että joka kylässä ja joka ikäluokassa on nämä samanlaiset ongelmatapaukset. Joskus niitä on enemmän ja joskus vähemmän, mutta aina näitä ns.vapaan kasvatukset ongelmallisia hedelmiä löytyy. Eipä kuitenkaan kannata yleistää tuota tulevaisuuden kauhukuvaa, sillä onneksi suurimmasta osasta, eli noin 99.9% ikäluokan nuorista tulee jossain vaiheessa yhteiskuntakelpoisia, vaikka se ei vielä tuossa murrosiän kynnyksellä näyttäisikään siltä. Vanhemmilla tai huoltajilla on toki vastuu holhota, mutta ilmeisesti kaikilla heillä ei ole resursseja hoitaa asioita niin kuin ne kuuluisi, vaikka kaikki keinot siihen on olemassa. Itsestäkin tuollainen kieroon kasvaminen näyttää ja kuulostaa melkoisen karulta. Vedetään tölkki tolkulla energiajuomia yms. ja kirosanoja erittyy sen jälkeen yhtä paljon kuin sylkeä. Häiriköidään ympäriinsä ja tehdään juuri niitä asioita mitä ei pitäisi tai saisi. Toki tuollainen käyttäytyminen kuuluu osana kasvuun, mutta täytyy kyllä myöntää, että joskus itselläkin usko näihin nykynuoriin horjuu. Toisinaan tekisi mieli työntää tällainen häiriköivä nuorisoporukka älypuhelimineen päivineen sulo-roskapöntöön ja lähettää heidän vanhemmilleen viesti, että hommatkaa uudet, näissä vanhoissa oli jokin todella vakava valmistusvika, ilmeisesti lorahtanut joukkoon muutama tippa virtsaa valmistus vaiheessa. Pakko näihin nuoriin on kuitenkin uskoa. Kyllä heistä vielä jotain tulee, jos ei muuta niin ainakin yhteiskunnan elättejä.

Niinpä niin. Itsekin omassa nuoruudessa sai kuulla tuon tuostakin tätä samaa "teistä ei tule koskaan yhtään mitään" laulua. Silti suurimmasta osasta omaa sukupolvea tuli jotain, ainakin omasta kaveripiiristä. Kannetaan vastuu yhteiskunnan rattaiden pyörimisestä ja hoidetaan siinä sivussa vanhukset. Uskoisin, että sama kohtalo odottaa näitä kirjoittajan tarkoittamia nuoriakin. Omille lapsille on tullut aina sanottua, että eläkää, mutta jättäkää hölmöilyt muille. Ei ne onneksi ole pahemmin vielä hölmöilletkään, mitä nyt jotain pientä välillä, mutta se kuuluu kasvamiseen. Jos ei satu niin ei opi!!!

Liian aikaisin!

Eilen se oli vielä mahdollista, tänään myöhäistä. Kiitokset eivät enää auta, anteeksi pyynnöt ovat turhia.
Elämisen riemua, kuolemaa uhmaten. Joskus se tuuri loppuu, se päivä oli eilen. Väärä aika vai väärä paikka, sitä kukaan ei voi tietää. Vain muistot jäivät, onneksi niitä kukaan ei pois vie.

Ystävän muistolle! Ystävän, joka rakasti nopeita autoja ja moottoripyöriä.

Kosto on suloinen!

Kerrankin olisi saanut nukkua niin pitkää kuin nukuttaa niin kuvan karvapallo tuli jo kahdeksan aikaan aamulla pomppimaan päälle. Sillä oli ilmeisesti nälkä tai muuten vaan tylsää niin se oli keinoja kaihtamatta päättänyt herättää jonkun. Se joku olin minä ja tämä karvakasa onnistui tavoitteessaan täydellisesti. Alkoi niin v**uttamaan, että unet hävisi täysin. Noh, nyt tämä samainen yksilö yrittää itse nukkua päiväunia ja miten tämän nyt sanoisi, kosto on suloinen!

ATK!

Etsivä ei tieltä eksy, vai miten se meni. Meikäläisen tapaukssa eksyy varmasti ja kauaksi metsään. Kaikki alkoi siitä, kun erään piuhan etsintä kotinurkista tuotti tuloksekseksi ainoastaan sen, että löysin paljon sellaisia tavaroita mitä tässä aikaisemmin olin etsinyt löytämättä niitä, mutta se s**tanan piuha oli edelleen teillä tietämättömillä. Hallittu kaaos, tai tässä tapauksessa hallitsematon kaaos. Se on jotenkin turhauttavaa puhaa pyöriä ympyäri asuntoa ja varastoja. Koluta samoja paikkoja läpi yhä uudelleen ja uudelleen löytämällä kaikkea muuta paitsi sitä mitä etsii. Jossain vaiheessa meni hermot ja laitoin viestin someen, tarkemmin ottaen feispuukkiin tekstillä, jos jollakin sattuisi olemaan ylimääräistä piuhaa tietokoneen ja tulostimen välille, vaikka ihan vaan lainaksi niin olisin ikionnellinen. Kyseisellä piuhalla olisi kaksivaiheinen vaikutus. Ensinnäkin ongelma ratkeaisi ja toisekseen verenpaineet palautuisivat normaalille tasolle, eli aivoinfraktin riski ei olisi ihan niin ilmeinen. Kiitos!

Ei aikaakaan kun ihmiset alkoivat kyselemään, että minkäköhänlainen piuha mahtoi olla kysymyksessä. No sellainen kaksipäinen jonka molemmissa päissä on erilaiset liittimet. Mistä minä tiedän miksi sellaista piuhaa nörttikielellä kutsutaan. Meikäläinen nimittäin tietää noista atk-laitteista yhtä paljon kuin sika sateliiteista. Saan kyllä koneen päälle ja netissä surfailu onnistuu, mutta ongelmien ilmaantuessa nostan kädet pystyyn melkoisen nopeasti. Tietokoneet ovat kiinnostaneet minua aina yhtä paljon kuin pitsinnypläys, eli ei sitten yhtään. Lapsena kaverit pelailivat ahkerasti commandore kuusnelosella niin minä kiipeilin silloin puissa. Nuorena miehenä tuli järisyttävä amica viissatanen ja kaverit hullaantuivat sen tuomista mahdollisuuksita. Meikäläinen jahtasi siihen aikaan mielummin tyttöjä, siis ei ahdistelu vaan seurustelu mielessä ja pelasi jalkapalloa. Näin aikuisena sitä olisi aikaa ja varaa ostaa kaikennäköisiä pelejä ja vempaimia, mutta siitä ei ole mitään hyötyä, kun olen ulkona kuin lumiukko niiden suhteen. Siinä etsiessäni löysin arviolta muovikassillisen sellaisia piuhoja ja johtoja jotka eivät ole käyneet mihinkään laitteeseen enää kymmeneen vuoteen. En tiedä miksi sellaisiakin pitää säilyttää. Ehkä se liittyy esi-isien kokemaan pula-aikaan ja siitä syntyneeseen traumaan geeniperimässä. Mitään ei saa heittää pois, ei tiedä vaikka niitä vielä tarvitaan.

Kysymyksessä oli tosiaan tietokoneen ja tulostimen välinen johto. Tarvitsen tulostinta todella harvoin ja se pölyttyy kaapissa jottei veisi tilaa pöydällä. Sitten kun sitä kerrankin tarvitsee niin syntyy tällainen etsintäoperaatio. Tästä ei puuttunut oikeastaan muuta kuin reserviläisten muodostama etsintäpartio ja jäljityskoira. Jossain vaiheessa aloin epäikemään vaimon osallisuutta tämän piuhan katoamiseen, sillä hän on todella hyvä hukkaamaan meikäläisen tavaroita. Hyvänä esimerkkinä kotitalousvähennyksiin kelpaava remonttimiehen kuitti. Laitoin kyseisen kuitin selkeään paikkaan keittiön pöydälle. Puolen vuoden päästä veroilmoitusta korjatessani en löytänyt sitä kuittia enää mistään. Vaimo oli mitä ilmeisemmin siivonnut sen parempaan talteen, vaikka ei myöntänytkään sitä missään vaiheessa. Ei ollut kuulema nähnytkään mitään siihen viittaavaa edes. Niinpä niin. Tästä tapauksesta tulee aikaa kohta kuusi vuotta ja kuitti on hukassa edelleen. Toisaalta ei sillä enää ole mitään väliäkään, sillä viisi vuotta siinä on aikaa hakea kotitalousvähennystä verotuksessa. Tällä kertaa vaimo ei ollut kotona, joten hänen syyllistäminen suoralta kädeltä ei onnistunut muuta kuin ajatuksen tasolla. Soitin hänelle kuitenkin ja hän ei myöntänyt nähneensäkään kyseistä piuhaa, mutta antoi kuitenkin vinkin mistä sitä voisi etsiä. Meillä on kuulema jossain sellainen kannettavan tietokoneen laukku ja se sisältää kaikkea aateekoohon liittyvää tavaraa. En muistanut edes kyseisen laukun olemassa oloa ja nyt kun vaimo siitä mainitsi niin pidin sitä potenttiaalisena vaihtoehtona. Etsinnän kohde vaihtui sillä sekunnilla yhdestä vaivaisesta johdosta kannettavan tietokoneen kantolaukun etsinnäksi.

Jonkin aikaa koluttuani paikkoja ympäri asuntoa ja varastoa löysin kyseisen laukun. Se löytyi kellarin perimmäisestä nurkasta pahvilaatikon sisältä. Avattuani laukun totesin etsintäoperaation päättyneeksi. Siellähän se pahainen piuha lojui mihin ilmeisesti itse olin sen laittanut. Mietin mielessäni, että hyvästi nuoruus, tervetuloa alzheimer. Noh, ei muuta kuin tulostin pöydälle, piuha kiinni ja tulostamaan. Tietokoneen näytölle pomppasi saman tien teksti muste- ja väripatruunoiden loppumisesta. Siinä vaiheessa huokasin kaksi kertaa todella syvään. On tämä taas yksi henkinen työmaa!!!

Mennen partavesi!

Kävin tuosa päivällä kaupassa ja jouduin asioimaan kosmetiikkaosastolla. Siellä silmiini osui mennen partavesi pullo. Näköjään sitäkin vielä valmistetaan. Mennenistä tuli hieman kiertoteitse mieleen tässä äskettäin iltalehdessä julkaistu blogi. Tuomas Enbusken mielestä maalaiset on juntteja ja viisaat asuu kaupungissa. Hän provosoi kyseisellä blogi tekstillä pystyyn jonkin näköisen "some raivon" josta puhutaan vieläkin.

Jos aletaan vertailemaan maalaisuutta ja kaupunkilaisuutta niin kaupunki tarjoaa ihmiselle ympäristönä mahdollisuuden opiskella ja ymmärtää sitä kautta maailman menoa paremmin. Jos ymmärtää maailman menoa ja on kouluttautunut niin silloin on viisas, ainakin Enbusken mielestä. Viisasaus näyttäisi tuovan mukanaan sen, ettei voi ymmärtää mihin maalla asuvia ihmisiä tarvitaan. He ovat kaupunkilaiselle ja varsinkin kehä kolmosen sisäpuolella asuvalle kaiken maailmman "enbuskeille" ainoastaan taloudellinen taakka pitkine välimatkoineen. Niinpä, maalainen, ja nyt tarkoitan oikeasti maalla asuvaa. Siellä peltojen, lehmien, kissojen ja traktoreittensa keskellä olevaa ihmispoloa. Hän joka raapii ammattikoulun kesken jäänyt levyseppähitsari tutkinto taskussaan elantoaan perityllä kotitilallaan. Hän jota ei 16-18 tuntisen työpäivän jälkeen voisi vähempää kiinnosta painonhallinta tai viimeisin smoothie trendit. Hän on siis sivistymätön yksin asuva itsestään välittämätön moukka, ainakin näiden enbuskejen mielestä. Jotta ihminen sivistyy ja sosialistuu niin hän tarvitsee OIKEASTI lapsuudesta asti ympärilleen muita saman henkisiä ihmisiä ja tuekseen muoti blogin viimeisimmät villitykset. Maalainen vastaavasti kävelee nuoruutensa joutilaana heinänkorsi suupielessä kylän raittia pitkin ongelle läheiselle joelle ainoastaan koira kaverinaan ja vanhempana muistelee niitä aikoja kaiholla. Hän on siis köyhät sosiaaliset taidot omaava hylkiö joka puhuu mielellään ainoastaan keskustan puoluekokouksessa, ja silloinkin kalastamisesta ja perunan nostosta. Jos maalainen erehtyy, tai oikeastaan joutuu lähtemään ihmisten "ilimoille", oikein isolle kirkolle sieltä maatilaltaan niin totta kai hän panostaa pukeutumiseen siinä missä kaupunkilainenkin laittamalla parasta päälleen. Kaupunkiin päästyään hän erottuu kaupunkilaisen silmissä isältään perityssä sarkapuvussaan ja antaa sitä kautta itsestään jotenkin sivistymättömän kuvan. Kaupunkilainen ei uskalla lähestyä saatikka puhutella häntä sillä tämä maalaistollo haisee voimakkaasti mennenin partavedeltä ja murahtelee kaiken aikaa kuin luolamies konsanaan viimeisissä hollywood leffoissa. Tämmöisiäkö me kaupunkilaiset ja EU elätetään näillä tuilla ja muilla turhanpäiväisillä avustuksilla. Heistä ei ole mitään hyötyä, ei ainakaan näiden enbuskejen mielestä.

Minä olen hieman eri mieltä. Maalaiset pitävät huolta ainakin siitä, että mennen partavettä valmistetaan vieläkin ja se työllistää mahdollisesti muutamia kaupunkilaisia.

Stand up!

Kävin eilen stand up illassa. Nauroin kyllä, mutta jotenkin silti jäi valju olo. En tiedä onko minulla kieroutunut huumorintaju, vai eikö kyseisten herrojen huumori yksinkertaisesti vaan uponnut minuun. Toki eihän kaikki jutut voi kaikkia naurattaa ja ennakko odotukset yleensä rajoittavat kokemusta. Edellinen kokemus stand upista meikäläisestä oli Ismo Leikolan peruja. Ei hänenkään kaikki jutut jaksa naurattaa, mutta hänhän on sellainen joka saa nauramaan jo pelkästään olemuksellaan. Hän on persoona. Eilen esiintymässä oli kolme herraa ja kaikki heistä oli oikein tvstä tuttja. Stand up perustuu aika usein omasta elämästä kertomiseen, eli itseironiaan, tai sitten yleisöstä valitaan kohdehenkilöitä joista sitten keksitään juttuja, eli "roustataan" alun kysely tuokion pohjalta. Nämä kolme herraa käyttivät molempia keinoja hyväkseen ja toisessa niistä keinoista jokainen valitsi meikäläisen juttujensa kohteeksi jopa useampaan kertaankin. Olin tietenkin helppo kohde, koska olin sellaisessa paikassa, eli suoraan esiintyjän edessä. En nyt varsinaisesti nauttinut kohteena olemisesta, mutta onneksi jutut eivät olleet viimeistä herraa lukuun ottamatta kovin pahoja. Tämä viimeinen herra sitten pisti pohjat. Pilasi mukanani olleen vanhimman tyttäreni illuusion puhtoisesta isästään. Tytärtäni kyllä nauratti aivan älyttömästi, mutta minua ei enää yhtään niin paljoa. Täytyy kaikesta huolimatta kuitenkin nostaa herroille hattua, sillä kysessä on vaikea laji. Sanavalmius ja tilanneäly yhdistettynä valtavaan mielikuvitukseen muodostaa hienoa viihdettä. Kiitoksia kokemuksesta Mikko Vaismaa, Antti Haapala ja Ali Jahangiri. Suosittelen!!!

Kaamosmasennus!

Onhan se vaan hienoa, kun aurinko alkaa paistamaan taas ja kesä on on päivä päivältä lähempänä. Valon vaikutus tälläiseen keski-ikäiseen ja elämäänsä kyllästyneeseen mieheenkin on melkoinen. Sitä kun on neljä kuukautta laahustanut räntäsateessa sukat ja kengät märkänä niin vähemmästäkin sitä virkistyy. Kaamosmasennuksesta ei ole enää tietoakaan ja jaksaa tehdä vaikka mitä. Olen jopa uskaltanut auringon ilmestyttyä jälleen taivaalle poiketa tutuilta ja turvallisilta päivärutiineilta. Koko talven olen rampannut väliä koti-työmaa-kauppa-koti, mutta muutama päivä sitten uskaltauin jopa vanhimman tyttären kanssa ulos syömään. Käytiin oikein laadukkaassa ruokaravintolassa. Toki se ei ollut ihan extempore käynti vaan kysymyksessä oli hänen 17v syntymäpäivänsä ja suunnittelin tätä yllätystä kaikki viisitoista minuuttia etukäteen. Yllätys oli jopa niin suuri, että itsekin hämmästyin ja ihmettelin mistä aivonsopukasta tällainen ajatus oikein tulikaan. Noh, ei mennyt tämä aivopieru hukkaan sillä meillä oli oikein mukavaa ja ruoka oli loistavaa. Jopa niin loistavaa, että jätin tarjoilijalle oikein juomarahaa. Juomarahasta, eli tipistä tuli mieleen, että itse olen harrastanut tätä juomarahan antamista viimeiset kymmenen vuotta tarjoilijoille ja portsareille. Se mihinkä se on vaikuttanut niin ainakin sillä saa hyvää palvelua. Mokomat muistavat sen ja seuraavalla käynnillä palvelu on astetta parempaa. Toki voihan se palvelun paraneminen olla pelkkää kuvitteluakin. Kaamosmasennus pehmentänyt päätäni sen verran, että alkaa kuvittelemaan omiaan ja näkemään harhoja. Joka tapauksessa, tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa pitkää ja kuumaa kesää. Toki, jos kesä on samanlainen kuin viime vuonna, eli jouluaattona oli lämpimämpää kuin juhannuksena niin tuo edellinen oli vain pehmenneitten aivojen tuottamaa harhauskomusta, mutta toivossa on hyvä elää. Hyvästi kaamosmasennus, tervetuloa rantaheinikoissa kyttäävät borrelioosia levittävät punkit ja muut v-mäiset kesähyönteiset. Niin, kaikessa on hyvät ja huonot puolensa.

Hyvää naistenpäivää!

Pitelin tuossa hieman pidempää viikonloppuvapaata ja tänään töihin palatessani lähimmän esimieheni Samin ensimmäinen kommentti oli, että millos Oksanen ajatteli nuo talvilomat pitää. Katsoin häntä hetken kuin halkopinoa, joka pitäisi siirtää jostain älyttömästä syystä kymmenen metriä vasempaan ja sanoin, eikös me jo kerran sovittu meikäläisen pitävän ne lomat vasta syksyllä!?! Talvilomakausi päättyy kuulema vappuna, joten sitä ennen ne pitää pitää. Tämän jälkeen hän käätyi kannoillaan ja poistui huoneesta. Hetken mietin, että hänellä oli pakko olla kuukautiset ihan vaan naistenpäivän kunniaksi, sillä ei tällaisia valmiiksi sovittuja asioita voida yksipuolisesti noin vaan muuttaa. Olen nimittäin lähdössä syyskuussa Bulgariaan ja vähän niin kuin sitä varten tätä talvilomaani siirtelin, ja kaiken lisäksi hän hyväksyi aikasemmin sen. Tästä ilmeisesti pitää keskustella vielä ja isoon ääneen. Siinä jonkin aikaan raaviskelin päätäni ja tasoittelin verenpaineitani, kunnes puhelin piipasi. Rakas tyttärenihän siellä laittoi whatsapp viestiä ja kyseli ISOILLA KIRJAIMILLA ja huutomerkin saattelemana, että missä hänen naistenpäivän kukat oikein oli!!! Hän oli palannut koulusta kotiin ja oli muka olettanut minun arvostavan meidän perheen naisia edes sen verran hommaamallan heille kukkia. Hän se osaa olla välillä sellainen ajoituksen mestari. Todella huono päiväkin muuttuu kertalaakista hyväksi, ihan vaan hänen v**tuilun jalon taidon ansiosta. En tiedä mistä lie on tuollaisen taidon perinyt. Myönnän, minä olen huono ostamaan kukkia, mutta huomenna lupaan käydä hakemassa meidän perheen kaikille naisille kukkia naistenpäivän kunniaksi, vaikka olenkin päivän myöhässä. Ihan vaan siitä syystä, että yksi heistä ainakin saa verenpaineet laskemaan ja hymyn suupieleen. Niinpä niin, kaikesta huolimatta, hyvää naisten päivää vaan kaikille! Niin meikäläisen pomolle, kuin muillekin Suomen naisille

Kotitalous seksiä!

Maanantai aamuna krapula ja vapina, tuijotan vessan seinää. Olen työpaikan sonni porsas sekä apina, suu täynnä kuivaa heinää. Leevi and the leavings lauloi joskus aikoinaan näistä karmeista maanantaista kappaleellaan unelmia ja toimistohommia. Itsellä ei ole näin maanantaina krapulasta tietoakaan vaan päinvastoin. Minulla on pitkästä aikaa vapaapäivä töistä, mutta unet loppui jo aamulla ennen seitsemää. Aamukahvin jälkeen sain jonkin näköisen virtapiikin ja olen siitä asti touhunnut pääasiassa tällaisia kotitaloushommia. Toisin sanoen olen siivonnut, pessyt pyykkiä useamman koneellisen ja valmistanut ruokaa nälkäisenä kotiin palaavalle muulle kotiväelle. Kyllä vaimo on taas kerran yllättyvinään, kun palaa töistä kotiin.

Mielestäni miehen pitää toimia parisuhteessa myös kotitalouskoneena siinä missä naisenkin ja vaimokin on pikku hiljaa alkanut tottumaan siihen. Viikonloppuna tein oikein "miestentöitäkin" ja vaihdoin meidän autoon uudet jarruosat. En kuitenkaan koe niin, että se olisi ollut syy jättää tekemättä näitä tämän päivän hommia ja sysätä niitä vaimon harteille hänen raskaan työpäivän jäljeen. Tiedän, että pitkässä juoksussa sellainen vastineellisuus ajattelumallissa alkaa syömään parisuhteen toista osapuolta sisältäpäin, niin ja ei se väärin ole vaikka näissä meikäläisen pikku kätösissä pysyy myös siivous- ja ruoanlaittovälineet. Miesten ja naisten töiden erottelu ei kuulu enää nykyaikaan. Se kummalla on aikaa tekee kotitöitä, ja jos ei ehdi kaikkea niin käyttää orjatyövoimaa hyväkseen, eli lapsia, jos niitä sattuu olemaan.

Olen joskus kuullut varsinkin miesten suusta näitä vanhankansan lausahduksia, "äijähän on nyrkin ja hellan välissä". Jos sellaisia lausahduksia viljelevät mieshenkilöt sattuvat elämään parisuhteessa niin he todennäköisesti kuolisivat nälkään alle viikossa, siis jos heidän puolisonsa syystä tai toisesta lopettaa heidän hyysäämisensä. Siisteys on puoliruokaa ja omavaraisuus kotihommissakin on miehelle etu. Itse elin aikaisemmassa suhteessa sellaisen naisen kanssa mikä ei oikein osannut näitä kotitaloushommia, tai ei oikeastaan vaan viitsinyt. Pitkän päälle se alkoi oikeasti v*tuttamaan ja oli varmasti yksi osasyyllinen meidän avioeroon. Nykyinen vaimo vastaavasti on elänyt päinvastaisessa suhteessa jossa mies kävi töissä, mutta ei osallistunut kodin pyörittämiseen muuten millään tapaa. Se asia oli kuulema hänellä isossa osassa eropäätöksen syntyessä. Syy näihin meikäläisen kotitaloushommiin ei kuitenkaan lähde eropelosta vaan siitä, että kotiahan pitää hoitaa ja yhdessä se on paljon mukavempaa kuin yksinään. Homma toimii ja suhde voi hyvin. Jonkin diibadaaba tutkimuksen mukaan siivoava mies saa seksiäkin enemmän kuin tällainen joka ei näihin kotitaloushommiin osallistu. Saattaahan se niinkin olla, vaikea sanoa kun on aina pysynyt tuo imuri kädessä.

Yksi asia minkä olen myös huomannut, meidän lapsista on tullut myös sellaisia siisteyden ylläpitäjiä. Heillä on huoneissaan sellainen hallittu kaaos, eli jokainen tavara on siellä mihin se on sattunut tippumaan ja löytyy sieltä kätevästi sitten kun sitä seuraavan kerran sattuu tarvitsemaan. Eli meikäläisen ja vaimon esimerkkinä oleminen ei ole mennyt hukkaan.

Hovikuljettaja!

Nuorimman tyttären kanssa tässä taannoin käyty keskustelu kulminoituu tänään. Keskusteluhan alkoi lauseella "sä sanot kumminkin ei". Lupasin olla sanomatta ei ja niinpä Mikael Gabrielin keikka olisi tänään Jyväskylässä. Kaksi lippua keikalle tuli hankittua jo hyvissä ajoin ja ajattelin, että saisin itsekin nauttia hienosta showsta, mutta enpä saanutkaan. Toimin, tai tarkemmin sanottuna SAAN toimia ainoastaan hovikuljettajana. Sillä hän ottaa kuulema mielummin kaverinsa minun sijasta mukaan sinne keikalle ja jättää meikäläisen siis kuin koiran pyyörätelineeseen kaupan eteen. Noh, elämä on valintoja täynnä ja seuraavan kerran kyllä kuuntelen ensiksi aiheen ennen kuin menen lupaamaan yhtään mitään. Niin, tai mitäpä sitä ei noiden meidän lasten eteen tekisi. Sitä minä tässä vaan mietin, että miten ihmeessä sitä meikäläinen saa ajan siellä Jyväskylässä kulumaan. Tuollaiset keikat nimittäin tuopaavat kestämään aika kauan kaikkine jonotuksineen ja muine odottamisineen. Kotikin on sen verran kaukana, ettei viitsi sinnekään eessun taassun lähteä ajamaan. Jyväskylässähän on onneksi loistavia ruokaravintoloita ja elokuvateatteri niin eiköhän sitä siellä saa tälläinen keski-ikäinen mieskin itsensä viihtymään.

Elimistön kuuntelu!

Ihminen on todella altis kaiken näköisille houkutuksille. Eilen tulin iltapäivällä "intoa" puhkuen töistä kotiin ja tarkoituksena oli lähteä pitkälle hiihtolenkille, koska edellis iltana olin päättänyt tekeväni niin. Noh, tästä kotiin tulosta puolitoista tuntia eteenpäin niin löysin itseni telkkarin äärestä sokerihumalassa katsomassa leffaa ja en ollut nähnytkään suksia. Sitä minä siinä vaan mietin, että missä vaiheessa suunnitelmaani käännyin väärään suuntaan ja eksyin?!? On tämä ihmisluonto vaan melko heikko! Toki sellainenkin vaihtoehto käväisi mielessä, että jospa tämä minun sokerihumalani oli niin väkevä, etten yksinkertaisesti vaan muista käyneeni hiihtämässä.

Joo-o, eilen oli tosiaan hieman raskas päivä, tai oikeastaan kohta viikon päivät on ollut raskasta ja se näkyy väkisinkin suorittamisessa. Tänään on kuitenkin ollut hyvä päivä. Kiitos siitä kuuluu kunnollisille yöunille ja päätinkin jo aamulla, että illalla menen salille. Niinpä niin, uskokoon ken tahtoo. Rankaisen itseäni kahden päivän edestä. Jos totta puhutaan niin tässä meikäläisen elämänhallinta projektissa on menossa tuollaisista yksittäisistä "hairahduksista" huolimatta hyvä vaihe. Ylimääräistä on hävinnyt ympäriltä jo sen verran, että muut huomauttelevat siitä. Sen lisäksi kunto ja sitä kautta jaksaminen on kasvanut merkittävästi. Yksi asia minkä olen oppinut heti tässä alussa ja mikä olisi jokaisen hyvä oppia, kuuntelemaan omaa elimistöä. Se kyllä kertoo milloin jaksaa ja milloin ei tarvitse jaksaa. Lepo tulee välillä ihan tarpeeseen, mutta sitä ei kannata höystää herkuilla, ainakaan joka kerta. Silloin tällöin se on kuitenkin sallittua niin ei mene elämä liian vakavaksi. Se kuitenkin pitää sanoa, että kunnollinen ja säännöllisesti syöty ravinto yhdistettynä aktiiviseen liikuntaan saa ihmeitä aikaan tällaisessa keski-ikäisessä miehessä.