perjantai 23. helmikuuta 2018

Vanha auto!



Sitä kun omistaa sen verran vanhan auton, että autorekisterikeskuksen tietokannan mukaan sen edellisistä omistajista löytyy mm. Jeesus Nasaretilainen ja Pietari Suuri niin se ei ole ihan niin nöpön nuukaa vaikka siitä tippuu roiskeläppä tienpäälle.
Vanhassa autossa tällaiset pikkuviat ovat vain ajan tuomaa patinaa. Niiden kanssa oppii elämään kun ei vaan välitä.

Vuosittain tehtävä auton määräaikaiskatsastus on vanhan auton omistajalle ehkä yksi vuoden stressaavimmista päivistä. Jos auto ei syystä tai toisesta mene läpi sen nihilistisen katsastusmiehen syynistä niin ensimmäisenä vanhan auton omistajalle tulee yleensä mieleen, että voit pitää sen, mä käyn ostaan tilalle toisen. Jos se vastaavasti sattuu menemään läpi sen maailman mukavimman ja asiansa tuntevimman katsastusmiehen tarkastuksesta niin voi sitä ilon ja onnen päivää. Siitä tulee sellainen fiilis, että sitä voisi mennä vaikka torille juhlimaan kuin jääkiekon maailmanmestaruutta tai lordin euroviisu voittoa konsanaan. Toki siellä torilla ei olisi seurana tällaisessa tapauksessa varmaan muita kuin muutama pulu ja ohi lentävä harakka, mutta ajatushan se on aina tärkein.

Tosiaan, itsellä seisoisi pihassa kaksi sellaista vanhaa pikkuvikaista kulkuneuvoa joille pitäisi tehdä lähiaikoina tällainen aina yhtä stressaava määräaikaiskatsastus. Jotenkin masentaa jo valmiiksi, koska ainahan sitä varautuu pahimpaan. Ruoka ei oikein maistu ja yöt menee pyöriessä kun tuskailee sitä mitä kaikkea vikaa se katsastus setä mahtaa niistä löytää. On tämä autoilevan ihmisen elämä välillä niin hankalaa. Miksei sitä vaan voisi ajella vuodesta toiseen mutkaista tietä auringonlaskuun ilman mitään tällaisia velvoitteita ja pakkoja? Varmasti ihan kiusallaan näitä tällaisia keksitään, ettei pieneltä ihmiseltä pääsisi unohtumaan totuus ja ennen kaikkea paikka tässä yhteiskunnassa.

2 kommenttia:

  1. Joo komppaa myös itsekin vanhan auton omistaja aina tuota vuosikatsastusta, sillä ei haluaisi sijoittaa rahaa siihen vanhaan kippoon. Onneksi viime kerralla oli vain muutama korjauskehotus, että ei tarvinnut palata katsastomolle enää uudelleen. Toivotaan että menee vielä ensi katsastuksesta ja varmaan sen jälkeen voisi ruveta sitten katsomaan uutta autoa!

    VastaaPoista
  2. Minua kiehtoo todella vanhat autot. Meillä niitä on kaksi kappaletta pihassa. Ne ovat jo niin vanhoja, että autopurkamolle lähtevät seuraavaksi. Niiden lisäksi on yksi hieman uudempi, mutta silti vanha auto jolle myös pitäisi tietyt määräaikaistarkastukset tehdä. Se pysyy käytössä vielä jonkin aikaa. https://www.expresshinaus.fi/hinauspalvelut/autopurkamo

    VastaaPoista