torstai 15. maaliskuuta 2018

Steak & blowjob!

Eilen oli niin sanottu miestenpäivä, eli kansainvälinen pihvi ja ******ottopäivä. Kuten nimestäkin voi jo päätellä niin sitä ei voi kovin suureen ääneen mainostaa, sillä se saattaisi aiheuttaa monissa lapsiperheissä hieman kiusallisia kysymyksiä. Itselle se tuli vastaan internetin uutisvirrassa ja innostuin siitä sen verran, että ajattelin hauskuuttaa vaimoa kertomalla hänellekin tästä suuresta juhlapäivästä. Kello oli siinä vaiheessa sen verran, että tiesin vaimon päässeen töistä, joten ei muuta kuin puhelin kauniiseen käteen ja soittamaan. Vaimohan vastasi yllättävän nopeasti ja aloitin heti kertomaan hänelle isoon ääneen tästä juhlapäivästä ennen kuin hän ehti sanoa yhtään mitään. Noh, puhelu katkesi melkein samantien ja jäin miettimään, että mitähän siellä toisessa päässä oikein tapahtui. Hetken päästä puhelin soi ja vaimohan se sieltä soitti takaisin ja kertoi ettei tämä meikäläisen kaksimielinen huumori ollut oikein uponnut kirjastonhoitajaan. Hetken mietin, että mitäs h*lvettiä??? Hän oli ollut soittohetkellä kirjastossa ja nehän eivät ole tunnetusti mitenkään meluisia paikkoja, joten isollaan ollut puhelimen kaiutin ja tämä meikäläisen röhönaurun säestämä kailotus olivat kuulema tulleet selväksi myös kirjastonhoitajalle sekä muille lähellä olleille asiakkaille. Sanotaanko nyt vaikka näin, että vaimo ei ollut järin tyytyväinen tästä meikäläisen puhelusta ja varsinkaan sen ajoituksesta. Yritin vielä keventää tilannetta kyselemällä mitä hän oli kirjastosta lainannut. Ei ollut kuulema ehtinyt lainata yhtään mitään kun joutui kesken kaiken juoksemaan naama punaisena sieltä ulos. Eikä kuulema kehtaa hetkeen mennäkään sinne lainaamaan mitään. Kirjastonhoitajakin todennäköisesti suosittelee hänelle seuraavan kerran kamasutraa tai jotain muuta alan kirjallisuutta. En oikein tiedä miten minä näissä aina oikein onnistun. Itseä kyllä nauratti, mutta vaimolta meinasi loppua huumori. Jos joku miettii miten tämä juhlapäivä päättyi niin sanotaanko nyt vaikka näin, että iltapalaksi ei ollut tarjolla pihviä

2 kommenttia:

  1. Tämä juhlapäivä meni meikäläisellä ihan ohi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on joka vuosi 14.maaliskuuta, joten jos kokee kyseisen päivän itselleen tärkeäksi niin kannattaa merkata se kalenteriin ;)

      Poista