torstai 29. tammikuuta 2015

Laihdutus!

Salitreeni ja kevytviikko!

Salitreenamisesta on yhtä monta mielipidettä, kuin on keskustelussa osallistujia. Kehityksen kannalta tärkeintä on kuitenkin syklittely, eli harjoittelu intesiteetin vaihtelu. Raskailla painoilla lyhyitä sarjoja, jotka vaativat pitemmän palautus ajan sarjojen välissä. Vastakohtana pitkiä sarjoja kevyemmillä painoilla ja lyhyemmillä palautuksilla sarjojen välissä. Tämän lisäksi on erilaiset erikoistekniikat suorien sarjojen tilalle. Kehittyminen on ainakin itsellä lähtenyt uuteen nousuun jatkuvasti muuttuvien ärsykkeiden myötä.

Oma tämän hetkinen meininki 4-jakoisessa harjoituksessa;

1. viikko-raskas
2. viikko-super sarjat
3. viikko-pudotus sarjat
4. viikko-lepo/kevyt viikko
       -Kierto alusta-

Tästä päästäänkin aiheeseen palautuminen, sillä ihmiskeho ei ole ikiliikkuja. Se vaatii laadukkaan ravinnon lisäksi palautusjaksoja, lihashuoltoa ja totaalilepoa. Näillä vältytään kehon ylirasitustiloilta, mihin ajaudutaan hyvin herkästi tavoitteellisessa harjoittelussa. Itse olen oppinut tämän vuosien varrella kantapään kautta, ollessani puolen vuoden pakkolevossa hermopinteen vuoksi. Koko ruljanssi kesti kokonaisuudessaan noin vuoden. Siihen ylirasituksesta johtuvaan tilaan en itseäni koskaan enää halua.

Elimistön kuuntelu on ensiarvoisen tärkeää, varsinkin tällaiselle keski-ikäiselle ja ylipainoiselle "pullahiirelle". Itselläni kehon viestinä uhkaavasta ylirasitustilasta kertoo se, kun treeni kulkee todella hyvin. Olen oppinut laittamaan siinä vaiheessa käsijarrun päälle ja pitämään totaalilepoviikon tai kevyen viikon. Nykyisessä treenitavassa ylirasituksen vaaraa ei ole, koska joka neljä viikko on lepoa tai todella kevyttä jumppailua.

Kevyessä viikossa ei sinänsä ole mitään järkeä, koska totaali lepo on palautumiseen se paras vaihtoehto. Itsellä kevyen viikon tarkoitus on tehdä sarjoja maksimissaan 50 prosentilla raskaan viikon painoihin verrattuna, toistomäärien pysyessä samoina. Esimerkkinä vaikka vinopenkki. Jos teet raskaalla viikolla 100 kilolla kuusi toistoa viimeisessä sarjassa hyvällä suoritustekniikalla, kevyellä viikolla teet vastaavasti 50 kilolla kuusi toistoa viimeisessä sarjassa suoritustekniikan pysyessä asianmukaisena, siis keskittyy tekniikkaan samoin kuin muinakin viikkoina.

Kevyellä viikolla pumppailen kevyesti ja näin ollen yritän saada lihaksista ylimääräiset jumit pois. Samalla siihen kuuluu erityisesti lihashuoltoa venyttelyn ja aerobisen liikunnan muodossa. Kevyen viikon jälkeen olo on kuin uudella miehellä ja sen jälkeen on hyvä lähteä ottamaan tehoja irti kropasta :)

Itsellä toimii aerobisena tällä hetkellä hiihto, koska se on loistava tapa saada olkapäitten ja yläselän jumitilat pois. Toimii hienosti, jännitystilat häviää yläkropasta, rasva palaa ja kunto kasvaa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti