tiistai 18. elokuuta 2015

Yhteiskuntasoimuksen vaikutukset!


Yhteiskuntasopimus=köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu!


Suomessa tehdään tällä hetkellä yhtä Euroopan pisimmistä työviikoista. Tämän lisäksi Suomessa työtunnin hinta on keskivertoa alhaisempi koko Eurooppaan verrattuna. Kysymys kuuluukin, miksi Suomen kilpailukyky on niin huono?


Nykyisen keskusta vetoisen hallituksen toimesta on annettu kuva, että koko ongelma johtuu työvoimakustannuksista ja liian lyhyistä työviikoista. Eli tuntuu, että hallituksen mielestä meidän palkansaajien "ahneus" on kaikkien ongelmien syy. Mielestäni em. seikat huomioon ottaen yhtälö ei kohtaa.


Noh, jos palkansaajajärjestöt eivät suostu tähän "paskaa käteen" sopimukseen niin leikkuri tulee olemaan ennennäkemätön. Toisin sanoen hallitus kostaa sen leikkaamalla palkansaajien, työttömien ja eläkeläisten toimeentuloa ja tätä menoa ostovoimaa reilusti. Kuulostaa hajoita ja hallitse tyyliltä, jolla ajetaan Suomi Kreikkaakin syvemmälle suohon, sillä yksityisten ihmisten kulutus on se asia mikä pitää tämän Suomen omilla jaloillaan.

Mites valtion omien kustannusten laita on? Siihen ei puututa, eli ei katsota peiliin ja myönnetä sen rajua vaikutusta kilpailukykyyn. Nostetaan kaikkia veroja yms. kustannuksia ajattelematta asiaa sen pidemmälle. Tämän lisäksi keksitään uusia maksuja jotka nostaa työnantajakustannuksia sekä sosiaalimenoja entisestään ja tätä kautta syö meidän kilpailukyvyn sellaiselle tasolle, että häviää ne viimeisetkin työpaikat.


Kävi yhteiskuntasopimusneuvotteluissa miten vaan, ulkomaille työnnettävistä kehitysapurajoista ei tingitä, tai tingitään, mutta taloustilanne huomioon ottaen maltillisesti. Jäljelle jäävä summa hoidetaan vaikka velkarahalla, niin kuin se nykypäivänä tehdäänkin. Pääasia että köyhät köyhtyy ja virkamiesten ei tarvitse tinkiä omista eduistaan.


Onhan tilanne todella vaikea, mutta yhteiskuntasopimus ei ole se pelastava tie. Yhteiskuntarakenne on suurin ongelma tässä Suomen kilpailukyky asiassa, mutta sen muuttamiseen ei riitä ihan Sipilän hallituskausi, eikä vielä toinenkaan. Verotus ja leikkaukset ovat hätäensiapua, jonka vaikutuksen historian tuntien eivät johda kuin entistä isompiin ongelmiin. Kehitysapumäärärahojen leikkaus on yksi osa elvytystä, jonka leikkaukset mahdollisessa kohdemaassa saattavat olla jopa katastrofaaliset, mutta ei voi antaa jos ei ole. Yhteiset elvytystalkoot on hyvä juttu, mutta nykyiset keinot eivät johda ainakaan hyvään suuntaan. Lisäksi nykypäivän Suomessa elämistä leimaa toisten haukkuminen ja oman edun tavoittelu, vaikka kaikki ollaan samassa uppoavassa veneessä. Oppositiosta huutelu tuntuu olevan enempi ajankulua kuin asiaa ajatuksen kanssa. Hyvä esimerkki Immosen fb-kirjoitus, joka ajoi tärkeydellään jopa yhteiskuntasopimuksenkin ohi kun turhan tärkeät poliitikot vaativat päitä vadille. Joo ymmärrän, ikävää kirjoitusta, mutta kysymyksessä oli vain yhden ihmisen provosointi tarkoituksessa kirjoittama mielipide.


Loppu dilemma: Työttömät, eläkeläiset ja duunarit kärsivät tämän käsittämättömän suuren virkamieslauman ahneuden ja ennen kaikkea tyhmyyden seuraukset. Saa nähdä milloin tämä hyvinvointivaltio illuusio romahtaa niin että jäljelle ei jää kuin savuava raunio?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti