maanantai 23. tammikuuta 2017

Senkin sika!

Jos naisen tunteita on loukattu tavalla tai toisella miehen toimesta niin miestä haukutaan usein tämän jälkeen siaksi. Miksiköhän? Sikahan on seurallinen ja osallistuva eläin, ainakin jos on viikonlopun lehteä uskominen. Kärsämäellä sika oli nimittäin tyydyttänyt miestä navetassa pyyteettömästi. Kyseisen uutisen osuessa silmiini lauantaina aamupalapöydässä niin kahvit tuli välittömästi nenästä. Ensimmäinen reaktio pelkästä otsikosta oli aivan älytön naurun remakka, mutta luettuani uutisen loppuun ei naurattanut enää yhtään. Täytyy kyllä sanoa, että ihminen osaa olla sairas eläin sanan varsinaisessa merkityksessä. Mahtoi se olla näky, kun mies riisuu itseään alasti ja samalla 250 kiloinen karju tuijottaa häntä kuin nälkäinen amurintiikeri. Sitä vaan mietin, että mikä ajaa ihmisen tuohon pisteeseen?!? Toki kautta aikain ihminen on harrastanut seksiä eläinten kanssa ja Suomen lain mukaan se on jopa sallittua. Kaikki on kelvannut marsuista lehmän kautta koiriin sekä miehille, että naisille. Mutta se, että mies antaa sian ottaa itsensä! Täytyy kyllä sanoa, että nauru muuttui hyvin nopeasti huonoksi oloksi. Onneksi sikalan työntekijä yllätti heidät ennen kuin se kaunein, tai oikeastaan tässä tapauksessa kauhein asia ehti tapahtua. Jutun mukaan epäillään, että mies olisi aikaisemminkin vieraillut tässä lemmen tyyssiassa. Onneksi joulu on takana päin, sillä olisi meikäläiseltä saattanut kinkut jäädä syömättä. Varsinkin muistaessa tällaisen asian. Yksi kysymys minulla olisi tälle miehelle. Mitenkä meni noin omasta mielestä?


Jos jotakuta kiinnostaa tällaiset asiat niin tuossa on linkki kyseiseen uutiseen...hyi s**tana!
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201701232200057945_uu.shtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti