lauantai 16. maaliskuuta 2019

Teräsmies!


Viikonlopputyöt ovat välillä aamuyö herätyksinnen niin virkistävä kokemus, ettei sanotuksi saa  Tänä aamuna kellon soidessa suunnilleen samaan aikaan kun naapuri könysi baarista kotiin niin ensimmäinen sana mikä mieleen tuli oli IHANAA!!! Tämän jälkeen nousin sängystä ylös teräsmies tyyliin ja leijailin siitä vessan kautta keittiöön. Pikavauhtia valmistunut mikropuuro maistui samalta kuin olisi syönyt kryptoniitti ja kurlannut sen illalla pöydälle unohtuneella maidolla alas, oli se nimittäin niin virkistävä makukokemus.

Vihdoinkin autolle päästyäni ja sitä aamuisen hiljaisuuden keskellä käynnistäessäni kojelaudan suunnalta kuului ääni kuin joku olisi töräyttänyt trumpetilla keuhkot tyhjäksi, tai ainakin se kuulosti siltä. Siinä rattia rystyset valkoisen puristaessa mietin hetken, että MITÄ ****** TÄÄLLÄ OIKEIN TAPAHTUU, kunnes tajusin auton ilmoittavan polttoaineen vähyydestä. Eihän siinä auttanut muu kuin kurvata huoltoaseman kautta kohti työmaata. Auton tankkaushan on mielestäni yhtä miellyttävä kokemus kuin horjahtaisi kaupungin keskustassa pikku huppelissa torinreunan ruusupuskaan. Pääsin kuin pääsinkin ehjin nahoin huoltoasemalta valtatielle niin sen jälkeen kummastelin ilmeisesti kesätöissä olleen Saksalainen insinöörioppilaan asentamaa vakionopeudensäädintä ja sen toimintaa. Loppujen lopuksi jouduin toteamaan sen toimimattomaksi. Se oli menehtynyt syytä tai toisesta ja sanotaanko nyt vaikka näin, että fiilis alkoi olemaan siinä vaiheessa aikalailla katossa. Kuin pisteenä iin päälle vaimo soitti aamupäivästä ja kertoi meidän toisen auton sytyttäneen öljynpainevalon. Siinähän ei sinänsä mitään normaalista poikeavaa ole kun laittaa autoon virrat päälle niin se syttyy automaattisesti, mutta tässä tapauksessa valo paloi auton ollessa käynnissä. Sanotaanko nyt vaikka näin, että aamuinen teräsmies leijunta oli vaihtunut muutamassa tunnissa armeija muistojen mukaiseksi ryömimiseksi.

Kaikesta huolimatta nämä ovat niitä asioita jotka auttavat jaksamaan ja odottamaan tulevaa kesää innolla. Koskaan ei voi tietää mitä se tuo tullessaan. Jos totta puhutaan niin tällä kokemus pohjalla se alkaa jo hieman jännittämään. Noh, tässä vaiheessa ei voi muuta kuin noudattaa vanhaa Pukkimäkeläistä kansanviisautta. Tarpeeksi kauan kun hakkaa päätä seinään niin  meneehän se siitä läpi, kunhan muistaa valita tiiliseinän sijasta gyproc-seinän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti