maanantai 30. tammikuuta 2017

Tipaton tammikuu!

Tänään säikähdin, kun tajusin tammikuun vetelevän viimeisiään ja helmikuu painavan päälle. Mihin h**vettiin tämä aika oikein häviää? Tuntuu siltä, että ihan viikko pari sitten annoin uuden vuoden lupauksia, vaikka siitähän on jo kuukausi aikaa. Tipaton tammikuu alkaa siis olemaan loppusuoralla ja laihdutuskuurin pitäisi näkyä jo peilikuvassa. Jos totta puhutaan niin paino ei ole kyllä muuttunut yhtään mihinkään vaikka olen syönyt rehuja niin paljon, että s-ryhmän kaupoista loppui kurkut kesken. Sillä tietenkin saattaa olla pienoinen vaikutus asiaan, että lipsuin muutaman otteeseen tästä tipattomasta. Niillä kerroilla ei ollut kylläkään mistään tipottelusta kysymys vaan ihan rehellisestä ryyppäämisestä kavereiden kanssa. Noh, yritin kyllä, mutta aina ei voi onnistua. Tämän lisäksi suklaarasia sai ylipuhuttua minut muutaman kerran pyörryksiin ja kävin vanhempien luona normaalia useammin, eli pullaa ja keksiä kului kahvin kanssa ihan riittävästi. En minä muuten olisi syönyt sitä pullaa niin paljon, mutta äiti on sellainen tuputtaja ja minulla on niin höveli luonne etten kehtaa kieltäytyä. Voi p**kele että harmittaa. Miksi ihminen on näin heikko?!? Luonne on kuin ison pentueen kultaisella noutajalla. Pakko syödä kaikki ja äkkiä ettei jää ilman ja kuole nälkään, niin ja juoda kans. Helmikuussa kyllä lupaan skarpata. Liikun enemmän ja syön vähemmän, vaikka pari reissua onkin kavereiden kanssa sovittu. Täytyy yrittää keksiä jotain hätävaleita ja jäädä niistä pois. Muuten huomaa kesäkuun painavan päälle ja edellisvuoden uikkarit ahdistaa muualtakin kuin mahan kohdalta. Sen verran ajattelin itseäni tästä lipsumisesta rankaista, että tilasin ajan terveystarkastukseen. Jos siellä löytyy sanomista niin ei tarvitse itselleen enää valehdella, että elän ikuisesti ja elämäntavat eivät vaikuta mihinkään. Keski-ikä ja huonot elämäntavat ovat yleensä yhdistelmänä hieman "haastavat".


Se mikä tässä päivässä oli positiivista näitä tavoitteitani silmällä pitäen niin nuorempi poika innostui tuosta salitreenistä vuoden vaihteessa ja hän raahasi minutkin tänään väkisin salille. Hetken sitä harkitsin, sillä meikäläisen viime viikon kuume-flunssa sairastelut hieman mietityttivät, mutta kyllä hän oli oikeassa. Ihmiselle tulee hyvä olo, kun hän rasittaa itseään. Tukkoinen olo oli tipotiessään ja vetämättömyys muuttui energisyydeksi. Sovittiin siinä samalla, että keskiviikkona uudestaan. Liikkuminen ja elämäntaparemontti vaatii hieman ponnistelua, mutta kyllä tämä tästä starttaa vaikka hieman yskiikin.

perjantai 27. tammikuuta 2017

Berner-Sipilä!

Välillä tulee eteen asioita jotka toivoisi menevän toisin. Ymmärrän kyllä, että yksin ei ole hyvä olla. Olisi kuitenkin ihan kohtuullista yrittää olla hiljaa, varsinkin kun kaikki muut vielä nukkuu.



Tosiaan, tämä meidän lemmikki kilpikonna päätti herättää minut ja oikeastaan kaikki muutkin kuuden jälkeen tänä aamuna. Se sai ilmeisesti jonkin näköisen sosiaalisuus kohtauksen ja ei halunnut olla yksin hereillä. Normaalisti, jos se sattuu heräämään silleen, että kaikki muut vielä nukkuu niin se hiipii aivan hiljaa saadakseen olla rauhassa. Tänä aamuna se ei hiipinyt vaan kolisi kuin peltitynnyri, tai ainakin se kuulosti ihan siltä muuten hiljaisessa asunnossa. Se tietää tasan tarkkaan missä minä ja vaimo nukutaan ja siellähän se kolisteli sängyn vieressä kilpeään laminaattilattiaa vasten kaula pitkällään. Siitä tietää, että se on jotain vaille. Tuijotin sitä hetken sängystä ja nimesin sen uudestaan Berner-Sipiläksi. Kiusaa viattomia ihmisiä tahallaan ajattelematta heidän hyvinvointiaan. Noh, eihän siinä auttanut muu kuin nousta ylös viihdyttämään sitä. Sille on nimittäin ihan turha sanoa, että jospa vielä nukuttaisiin. Se ei ymmärrä komentoja, tai sitten ei ole vaan ymmärtävinään.

Tämä meidän turtlesi on rodultaan punakorvakilpikonna, eli vesikilpikonna. Hänellä on sellainen 300 litrainen akvaario jossa hän oleskelee päivät, mutta öisin se on tottunut nukkumaan lattialla sellaisessa kissalle tarkoitetussa kopassa. Sinne se sina iltaisin suunnistaa, kun sen nostaa pois vedestä. Tänä aamuna sen herätys operastion jälkeen tein sille sellaisen lämpöisen kylvyn lapsille tarkoitettuun vannaan. Vaihtolämpöinen matelia kun on niin se näytti sen jälkeen varsin tyytyväiseltä. Siellä se näköjään tykkää itseään lillutella. Vaativa eläin lemmikkinä, mutta sen mielenliikkeitä ja niistä syntyviä mielihaluja on helppo aavistaa.

torstai 26. tammikuuta 2017

Kulkutaudin tappaja!

Minä vihaan muutamia asioita tässä elämässä, tai oikeastaan vihaaminen on väärä sana, enemmänkin voisi puhua inhoamisesta. Yksi sellainen on sairastaminen. Olisi nimittäin parempaakin tekemistä kuin maata vuoteen omana kuumeen ja flunssan kourissa. Toinen päivä menossa ja mitta alkaa olemaan aikalailla täynnä. On tästä toki hyötyäkin, ainakin vaimon oppimisen suhteen. Eilen illalla meni nimittäin suihkun lattiakaivo tukkoon ja hän joutui puhdistamaan sen ensimmäistä kertaa ihan itse omin pikku kätösin. Ensiksi kuului kylpyhuoneesta älytön manaaminen ja sen jälkeen huuto, että tarvitsisi miestä paikalle. Vastasin, nyt en jaksa ja annoin hänelle suulliset ohjeet toimenpiteeseen. Täytyy kyllä olla hänestä ylpeä, sillä hän onnistuu siinä hermostumatta ja ilman yhdenkään kynnen katkeamista. Tämän lisäksi, kun hän oppisi vielä vaihtamaan autoon renkaat ja kantamaan raskaita tavaroita niin minä olisin sen jälkeen täysin tarpeeton. Olisin kuin sohvakalusto, kun kulunut yleisilme alkaisi kyllästyttämään niin vaihtoon vaan. Noh, ehkä minulle senkin jälkeen jotain käyttöä olisi, tai ainakin pakko uskoa niin. Vaikka vaimo ei olekaan mitenkään uskonnollinen ihminen niin tuskin hän papin edessä kehtasi valehdella ja sanoa rakastavansa minua niin vasta- kuin myötämäessä tarkoittamatta sitä. Toki onhan siitä tilanteesta kohta kahdeksan vuotta ja mieli on saattanut muuttua, mutta sellaisen aistisi tälläinen tyhmempikin mies varmasti. Hän ei äyskinyt ja tiuskinut vaan oli oikein onnellinen tehtyään miesten töitä. Vai olisiko se sittenkin niin, että hän oli onnellinen siitä, ettei tarvinnut miestä kyseisen toimenpiteen suorittamiseen. Tiedä häntä, ehkä sekin joskus selviää. Parempi olla miettimättä asioita joista ei tajua yhtään mitään. Jos totta puhutaan niin hän on harvinaisen oma-aloitteinen ja kätevä käsistään niin miesten kuin naistenkin töissä. Yleensä kun minä vielä mietin niin hän on sillä aikaa tehnyt asiat jo valmiiksi.


Toinen asia mihinkä tämä tauti on vaikuttanut, nuoremman tyttären kuljettajan pestiin. Hän ei ole nimittäin pyytänyt minua kertaakaan viemään tai hakemaan autolla mihinkään sen jälkeen kun sai kuulla minun olevan sairaana. Normaalisti sen on jatkuvaa. Käypäs, viepäs, tuupas ja meepäs komennot vaan kaikuvat kuin maailman omistajalla konsanaan. Jotenkin tulee oikein hyvä fiilis, ehkä hän arvostaa minua sittenkin, kun ei raaski sairasta miestä juoksuttaa. Toki näin uskollista kuljettajaa hän ei löydä varmasti mistään, joten taitaa olla oma lehmä ojassa tässä hiljaisuudessa.


Juu niin tämä on, ihan s**tanan tylsää. Vois vaikka aloittaa elokuvamaratonin. Sitä vaan tässä vielä mietin, että miksei suomalaista apteekkilainsäädäntöä voisi muuttaa sen verran, että tällaisten kulkutautien nujertaminen kävisi muutamassa tunnissa. Maailmalta nimittäin löytyy sellaisia lääkkeitä mitkä nujertavat kaikki rottaa pienemmät pöpöt hetkessä, niin ja koko korttelista. En ole koskaan ollut mikään lääkkeitten syöjä ja esimerkiksi meikäläisen viimeisin antibioottikuuri on vuodelta 1995. Eli ei ihan joka vuosi ole tarvinnut niitä popsia niin kuin ei muutenkaan lääkkeitä, mutta sellaisen "kulkutaudin tappaja" lääkkeen voisin syödä ihan vaan sillä, ettei ainakaan minun pää kauaa kestä tätä pelkkää makaamista.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Senkin sika!

Jos naisen tunteita on loukattu tavalla tai toisella miehen toimesta niin miestä haukutaan usein tämän jälkeen siaksi. Miksiköhän? Sikahan on seurallinen ja osallistuva eläin, ainakin jos on viikonlopun lehteä uskominen. Kärsämäellä sika oli nimittäin tyydyttänyt miestä navetassa pyyteettömästi. Kyseisen uutisen osuessa silmiini lauantaina aamupalapöydässä niin kahvit tuli välittömästi nenästä. Ensimmäinen reaktio pelkästä otsikosta oli aivan älytön naurun remakka, mutta luettuani uutisen loppuun ei naurattanut enää yhtään. Täytyy kyllä sanoa, että ihminen osaa olla sairas eläin sanan varsinaisessa merkityksessä. Mahtoi se olla näky, kun mies riisuu itseään alasti ja samalla 250 kiloinen karju tuijottaa häntä kuin nälkäinen amurintiikeri. Sitä vaan mietin, että mikä ajaa ihmisen tuohon pisteeseen?!? Toki kautta aikain ihminen on harrastanut seksiä eläinten kanssa ja Suomen lain mukaan se on jopa sallittua. Kaikki on kelvannut marsuista lehmän kautta koiriin sekä miehille, että naisille. Mutta se, että mies antaa sian ottaa itsensä! Täytyy kyllä sanoa, että nauru muuttui hyvin nopeasti huonoksi oloksi. Onneksi sikalan työntekijä yllätti heidät ennen kuin se kaunein, tai oikeastaan tässä tapauksessa kauhein asia ehti tapahtua. Jutun mukaan epäillään, että mies olisi aikaisemminkin vieraillut tässä lemmen tyyssiassa. Onneksi joulu on takana päin, sillä olisi meikäläiseltä saattanut kinkut jäädä syömättä. Varsinkin muistaessa tällaisen asian. Yksi kysymys minulla olisi tälle miehelle. Mitenkä meni noin omasta mielestä?


Jos jotakuta kiinnostaa tällaiset asiat niin tuossa on linkki kyseiseen uutiseen...hyi s**tana!
http://m.iltalehti.fi/uutiset/201701232200057945_uu.shtml

torstai 19. tammikuuta 2017

Tienkäyttömaksu!

Uusia autoja koskeva autovero otettiin käyttöön 1. tammikuuta 1958. Lakia säädettäessä silloinen eduskunta ilmoitti, että vero on vain tilapäinen ratkaisu ja johtuu ainoastaan poikkeuksellisen kireästä valtio rahatilanteesta. Verosta luvattiin luopua heti, kun valtion talous antaa siihen mahdollisuuden. Tuosta päätöksestä tuli kuluneeksi tämän vuoden alussa 59 vuotta. Melkoisen kädestä suuhun menetelmällä tässä ilmeisesti on menty sen jälkeen, sillä ainoa kevennys autoverotukseen oli vuonna 1993 tullut uusia autoja koskeva 20 prosentin autoveroalennus, mutta sekin kuitattiin jo seuraavana vuonna ottamalla käyttöön "tarravero", eli ajoneuvovero, joka jakautui perusveroon ja käyttövoimaveroon. Tätä lisäveroa perusteltiin sillä, että edellisvuoden autoveroalennus oli tehnyt valtion kukkaroon kestämättömän loven ja sen lisäksi uusien autojen myynti oli romahtanut niin sitä piti paikata jollakin. Nyt mennään siinä, että maksuja on matkan varrella rukatta välillä suuntaan ja sitten toiseen, mutta pääsääntö on ollut, että autoilijoiden kustannukset ovat nousseet vuosi vuodelta. Esimerkiksi viime vuonna valtion kassaan kilahti noin 8,6 miljardia erinäisinä autoilua koskevina veroina. Seuraavaksi olisi tiedossa näiden edellä mainittuja verojen osittainen korvaaminen tieverkkomaksulla. Ensiksi autoihin oli tarkoitus tulla seurantajärjestelmä, eli ns. mustatlaatikot, mutta se muuttuikin lennossa kiinteiksi viikko-, kuukausi- ja vuosimaksuiksi johtuen ihmisten yksityisyyden suojasta. Myöhemmin olisi vaihtoehtona myös kilometripohjainen hinnoittelu, joka vaatisi seurantalaitteen, eli mitä enemmän ajat niin sitä enemmän maksat. Valtio, tai tarkemmin ottaen Anne Berner myy tätä uudistusta kansalaisille veroalennuksilla. Bernerin mukaan autoilun verotusta laskettaisiin 1,6 miljardilla eurolla ja samalla tieverkko irrotettaisiin valtion budjetista yhtiöittämällä se. Hänen mukaan se tarkoittaisi myös sitä, että autoilu halpenisi verotuksen osalta, ainakin keskimäärin. Valtion kassaan kilahtaisi jatkossa 7 miljardia ja tämän lisäksi kansalaiset maksaisi tienkäytöstä tien käytöstä vastaavalle valtionyhtiölle 1,6 miljardia, jolla ylläpidettäisiin ja kunnostettaisiin tieverkkoa.


Vanha sanonta kuuluu, ymmärtääksesi tulevaa sinun täytyy tuntea historia. Siihen pohjautuen tämä Bernerin veroale porkkana on mielestäni täyttä potaskaa. Tämän lisäksi tieverkkoa ei ole hoidettu viimeiseen kymmeneen vuoteen sille kuuluvalla tasolla ja se on sen vuoksi viittä vaille v**un huonossa kunnossa. Senhän tietää miten siinä käy. Jotta tieverkko saadaan edes inhimilliseen kuntoon niin se 1,6 miljardia vuositasolla ei riitä alkuunkaan vaan sen kunnostaminen vaatii lisää rahaa. No tottakai se hoidetaan kuntoon kätevästi autoilijoille osoitetuilla lisäkustannuksilla. Tämän lisäksi siihen osallistuu lapset, nuoret, työttömät ja eläkeläiset, eli myös he joilla ei ole varaa saatika mahdollisuutta ajaa autolla. On myös väläytelty, että tämä perustettava tieverkkoyhtiö voisi myydä teiden ylläpitoa koskevia oikeuksia yksityisille tienhoitoyhtiöille. Tämä viittaisi historian tuntien siihen, että sen jälkeen suorin tie täällä pitkien välimatkojen maassa ei ole välttämättä se edullisin ratkaisu. Käsittääkseni yrityksen tarkoitus on yleensä tuottaa voittoa ja tässähän käy vähän niin kuin valtion yhtiöittäessä sähkökantaverkon ja myydessään sen myöhemmin rahapulassa ulkomaiseen omistukseen. Tällä hetkellä ulkomainen, muistaakseni Hollantilainen sijoitusyhtiö tuottaa kantaverkkomaksuista omistajilleen valtavasti voittoa ja Suomi ei saa siitä verotuloja pennin jeniä. Tästä huolimatta kantaverkon omistava yhtiö nostaa kokoajan Suomalaisten sähkönsiirtohintoja tuulituhojen kustannuksella, mutta voiton osuudesta ei tingitä vaan kustannukset maksatetaan asiakkailla. Myönnän, järkevää liiketoimintaa, vaikka tällaisena sähkölämmittäjänä ottaakin päähän nämä muutenkin isot sähkölaskut.


Joka tapauksessa, vaikka uusien autojen hinnat laskisivat tässä esitetyssä tieverkkomaksumallissa niin vanhoilla autoilla ajaminen kuitenkin kallistuu. Suomen autokantahan on vanhaa kuin taivas. Suomalainen ajaa keskimäärin 11 vuotta vanhalla käytettynä ostetulla peltilehmällä, kun muuhun ei ole ollut varaa. Tämä vanha auto on suuripäästöisempi verrattuna uusiin autoihin ja tämä tuo lisäkustannuksia sen verotukseen, koska uusi esitys tukisi vähäpäästöisiä autoja.


Onhan se hyvä, että rahaa kerätään, mutta olisi se ihan kiva jos sille saisi näin paljon autolla työn takia ajavana selkeitä hyötyjä vaikkapa tiestön kunnossapidon muodossa. Jotenkin vaan ottaa päähän nämä herrojen kotkotukset ja ministerien päähänpinttymät. Auton omistamisesta tulee tätä menoa pelkästään herrojen herkkua. Sen lisäksi julkinen liikenne täällä kehä kolmosen ulkopuolella on ajettu niin minimiin ettei omat lapset enää linja-autoa meinaa tunnistaa. Täytyy varmaan alkaa varautumaan näihin muutoksiin hankkimalla kunnollinen polkupyörä ja talveksi potkukelkka. Ettei nyt menisi liian yksinkertaiseksi niin "käyttömaksujen" valvojaksi on suunniteltu yksityisiä tahoja mm taksikuskeja ja postin työntekijöitä. Niinpä, että mitäs h*lvettiä. Täytyy sanoa, että meininki alkaa olemaan kuin hölmölässä. Pohjois-Koreassakin olisi tämän jälkeen mukavampi asua. Tosiaan, trafi sivulla pääsee laskemaan kuinka paljon oma ajaminen tulisi maksamaan ylimääräisinä maksuina vuodessa mahdollisen "uudistuksen" jälkeen. Itsellä se toisi nykyajoilla reilu kolmentuhannen euron lisämaksun vuodessa. Niinpä, että holoptiloilaa vaan. Voin kertoa, itsellä loppuu työssäkäynnistä kannattavuus sen myötä. Täytyy varmaan vaihtaa alaa ja mennä Lidlin ulko-ovien viereen soittamaan kerjäläisenä haitaria. Kiitoksia vaan Bernerille ja kumppaneille!!!     


tiistai 17. tammikuuta 2017

Ikänäkö!

Onko sinulla kuivat silmät, entäpä alapää? Mites vaivaako peräpukamat? Mainosten tarkoitus on toki nostaa tuotteen tunnettavuutta ja sitä kautta johtaa mahdolliseen ostopäätökseen, mutta jotenkin vaan alkaa riittämään nämä televisiossa pyörivät intiimimainokset. Varsinkin, kun mikään noista ei vaivaa, paitsi kuiva alapää, mutta meillä miehillä se on käsittääkseni ihan normaalia. Kuivista silmistä tuli kuitenkin mieleen huono näkö. Ei minua sinänsä vaivaa vielä huono näkö vaan enemmänkin ikänäkö. Eli pienen tekstin lukeminen hämärässä alkaa olemaan melkoisen haastava tehtävä. Edessä olisi siis silmälääkärillä käynti ja senhän tietää miten siinä käy. Kossupullonpohja lasit koristaa Oksasen akan pojan nenänvartta sillä samalla käynnillä. Lääkäri toteaa minut todennäköisesti lähes sokeaksi ja antaa mukaan lasien lisäksi opaskoiran ja valkoisen kepin. Voi p*rkele tätä ihmiseloa vaikeutta. Minä tiedän miten siinä sen jälkeen tulee käymään. Etsin niitä s**tanan okuläärejä kissojen ja opaskoirien kanssa harvasepäivä, koska olen varmasti yksi universumin paras hukkaamaan tavaroita. Siellä minä kotona sitten pyörin käsikopelolla silmälaseja etsien ja kun lopen uupuneena tästä etsinnästä istahdan sohvalle niin sieltähän ne löytyy sohvatyynyjen välistä ihan mutkalla ja linssit halki. Tämän lisäksi minua alkaa vaivaamaan tämän lasien hankinnan jälkeen todennäköisesti kuivat silmät. Eikös tuollaiset lasit toimi auringon paisteella kuin suurennuslasi, jotka polttaa silmiä niin vietävästi, että savu vaan nousee. Tästä vaivojen kirjosta ei oikeastaan muuta puutu sen jälkeen kuin peräpukamat, mutta niistä voisi olla tietenkin hyötyäkin. Kun ei kärsi istua niin ei voi rikkoa lasejakaan istumalla niiden päälle. No jaa, en minä tiedä olisiko se loppujen lopiksi niin hyvä juttu, jos kaikki silmät olis epäkunnossa. Ärsyttäviä mainoksia, tulee oikein huono olo niiden aiheuttamista mielikuvista!!!!

Mies ja parisuhde!


Lueskelin aamutuimaan Helsingin Sanomia ja silmiini osui artikkelin väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaarasesta ja parisuhteiden rooleista. Hänen mukaansa on yhä tavallisempaa, että mies kokee itsensä väheksytyksi parisuhteessa. Vaarasen mukaan nainen on usein parisuhteessa se kaikesta päättävä ja täydellisyyttä tavoitteleva diktaattori, joka puhuu miehestään vähättelevään sävyyn. Tätä ei pidä yleistää, mutta ilmeisesti se alkaa olemaan nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Vaarasen mukaan tämä väheksyminen on lisääntynyt muutaman viime vuoden aikana. Hän perustaa mielipiteensä vankkaan näkemykseen, sillä hän on kohdannut työssään tuhansia pariskuntia. Hänen mielestään suurin syy ongelmista parisuhteessa johtuu miehen kyvyttömyydestä täyttää naisen kaikkia vaatimuksia. Sitä vaan mietin, että miksi näitä vaatimuksia asetetaan, jos nainen näkee ettei miehestä ole niihin? Miksei hän muuta omaa suhtautumistaan ja vaatimustasoaan? Tähän kun vielä lisätään miehen järkevän puheentuotto ongelmat niin soppa on valmis. Ei puhu eikä pussaa, mitä sellaisella miehellä tekee. Artikkelissa mainitaan myös miehen alistuminen apupojan rooliin, joka ohjautuu naisen halujen ja vaatimusten mukaan. Se on varmasti totta, koska se on miehelle helpoin tapa olla joutumatta nalkutuksen kohteeksi.


Jos ajatellaan normaalia tasapainoista parisuhdetta niin tuo edellinen ei sovi siihen millään tapaa, ainakaan näin nopeasti ajateltuna. Mikä ihmisiä oikeasti vaivaa?!? Miksi joistakin miehestä tulee tuollaisia marsuja, omasta tahdostako? Mites naisista vastaavasti tulee tuollaisia hirmuhallitsijoita, jotka käyttävät kaikki mahdolliset keinot oman tavoitteensa saavuttamiseksi? Mihin on hävinnyt se tasa-arvoinen parisuhde? Mikä meitä nykyihmisiä muuttaa tuollaiseen tahdottomaan tai vain oman näkökohdan huomioivaan tilaan? Se on kyllä totta, että miehet sopeutuvat mielummin tilanteeseen kuin kyseenalaistavat ongelmia ääneen. Vaikka he samalla sinetöivät kohtalonsa ymmärtämättä, että todellisuudessa nainen kaipaa ainoastaan puolisoa jolla on oma halu ja tahto, vaikka se ei miesten yksinkertaisuudesta nauttivassa mielessä vaikutakaan siltä. Vaarasen mukaan parisuhteen ongelmat alkavat yleensä silloin, kun liittoon syntyy lapsi. Naisen huomio kiinnittyy pelkästään lapseen ja mies jää hieman niin kuin heitteille. Mies turhautuu ja jos hän ei saa pahaa oloaan pihalle niin tämän jälkeen alkaa riitely, sillä suomalainen mieshän ei tunteistaan puhu. Tunteista puhuminen ei onnistu muilta kuin homoilta ja siihen hän ei ala, ainakaan vapaaehtoisesti.

On tämä elämä  vaan niin helppoa, varsinkin parisuhteessa elävälle. Tunnistan tuosta jutusta muutamia kohtia, mutta onneksi itsellä on joviaali luonne ja muita johdattelevat mielipiteet niin ei tarvitse tuollaisten ongelmien kanssa painia ;)

http://www.hs.fi/elama/art-2000002879714.html

maanantai 16. tammikuuta 2017

Elämme vaarallisia aikoja!

Olen tässä kuunnellut vuorokauden verran vaimon niistämistä ja aivastelua toivoen, ettei se tauti nyt vaan iskisi minuunkin. Viime yönä tuli mieleen, kun vielä nukuttiin samassa sängyssä ja kuuntelin hänen kuorsaustaan sekä muuta ääntelyä ainakin sen puoli yötä, että tänne meidän asuntoon pitäisi saada sellainen karanteeni huone. Sinne voisi sijoittaa esimerkiksi tuollaista kulkutautia kantavan vaimon, sillä hänestä ei ole tuossa kunnossa mitään hyötyä kenellekään. Makaa vaan, röhisee, aivastelee ja yskii, toki tekee hän siinä sivussa ruokaa, siivoaa ja hoitaa muutenkin koko huushollia, mutta muuta hyötyä hänestä ei sitten olekaan. Vaimon voisi minun puolesta sijoittaa sinne karanteeni huoneeseen ainakin viikoksi, tai vähintään siksi aikaa kun oireet helpottaa ja meikäläisen ei tarvitse enää pelätä taudin tarttumista. Se on nimittäin niin, että minun tuurilla se tauti muuntuu tarttuessaan saman tien miesflunssaksi ja sen jälkeen siitä on oikeasti nauru kaukana. Olen sairastanut kyseisen taudin muutaman kerran tässä vuosien aikana ja kuin ihmeen kaupalla selvinnyt niistä hengissä. Se on nimittäin niin, että se tauti kun iskee meikäläiseen niin vaimolla on oikeus saada korvausta Kelalta toimiessaan omaishoitajana. Elämme siis vaarallisia aikoja, on se vaan niin vaarallinen tauti!!! Pomokin ymmärsi taudin vakavuuden, kun viimeisimmän taudin yhteydessä laitoin hänelle ilmoituksen sairaudestani pelkästään tekstiviestillä, enkä soittanut niin kuin normaalisti. Palattuani taudin jälkeen töihin kerroin hänelle perusteet tälle pelkälle tekstiviesti ilmoitukselleni. En viitsinyt soittaa, koska tauti oli niin hanakka tarttumaan, että todennäköisesti se olisi tarttunut myös puhelimen välitykselläkin varsinkin kun hänkin on mies. Hän ymmärsi ja kiitteli ajattelevaisuudestani.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kissan lyhyt pinna!





Kissalla meni ilmeisesti hermot, kun ei löytynyt heti ensi yrittämällä sopivaa lelua. Niinpä ja se räjäytti koko lelukopan olohuoneen lattialle. Meinasin ensiksi sanoa sille, että itse sitten siivoat kun sotketkin, mutta oli sen verran kyrpiintyneen näköinen katti etten viitsinyt. Lelujensa levittelyn jälkeen se meni istumaan keittiönpöydän tuolille ja alkoi naukumalla vaatimaan jotain. Minulle se ei selvinnyt mitä se oli vaille, ilmeisesti sillä oli vaan huono päivä. Onhan tänään perjantai ja 13. päivä. Lemmikki ja omistaja alkavat kuulema muistuttaa ajan saatossa toisiaan. Jossain määrin se näyttäisi pitävän paikkansa, ainakin sillä on yhtä lyhyt pinna kuin minulla.






torstai 12. tammikuuta 2017

Satuhäät!

Parisuhteeseen ryhtyminen on suurin luottamuksen osoitus mitä ihminen voi toista kohtaan osoittaa. Päätös siitä tehdään kuitenkin yleensä suuren tunnekuohun vallassa ajattelematta mitä se voi tuoda tullessaan. Ihmisellä on luontainen tarve sitoutua toiseen ihmiseen, sillä yksin ei ole hyvä olla. Tästä sitoutumisen tarpeesta ja sen karusta lopputuloksesta hyvä esimerkki tämän päivän iltapäivälehdessä, jossa otsikoitiin rakkaus sokaisi varttuneen poikamiehen - nuori nainen vei liki kaikki säästöt. Jutussa 25-vuotias viiden lapsen äiti lypsi 57-vuotiaalta lemmen nälkäiseltä poikamieheltä tämän yli 50000 euron säästöt. Juttu oli sinänsä ääriesimerkki hyväksikäyttäjästä ja hänen uhristaan, mutta omalla tavallaan osoitus ihmisen kyvystä ummistaa silmänsä tunteiden ottaessa vallan.


Itse olen ollut kaksi kertaa naimisissa, joista tämä jälkimmäinen on edelleen hyvissä voimissaan. Ensimmäisen avioliiton päättyessä vannoin, että ikinä en enää mene naimisiin. Ei sillä, että olisin katkeroitunut vaan siksi, koska se oli yksi s**tanan henkinen työmaa. Noh, kaksi vuotta siitä eteen päin ja niin sitä taas oltiin papin edessä vannomassa ikuista rakkautta. Rakkaushan on, niin mitä se on? Ainakin se on ikuista, kohteet kuitenkin saattavat vaihdella, vai miten se meni. Ihmisten suhtautuminen avioliittoon on muuttunut aika tavalla viimeisien vuosikymmenien aikana. Se onko se sitten hyvä vai huono on hieman osapuolesta kiinni. Jonkin huuhaa tutkimuksen otsikointi huuti tässä muutama päivä sitten, että ero tulee aina yllätyksenä toiselle osapuolelle, niin se tuli aikoinaan minullekin, vaikka se olikin näin jälkikäteen ajateltuna parasta mitä itselle on tapahtunut. Ennen vanhaan, kun naimisiin mentiin niin sitten myös oltiin, viihdyttiin siinä tai sitten ei. Nykyään eroaminen on jo todennäköisempää kuin yhdessä pysyminen. Eroaminen on hyväksyttävää ja siihen jopa kannustetaan. Älä jää huonoon suhteeseen lauseet ovat nimittäin tuttuja kaveripiiristä. Silloin kun eroon liittyy lapsia niin se ei ole enää yhtään niin yksinkertaista. Eron sattuessa lapset ovat aina se suurin kärsijä, mutta niin ne ovat silloinkin, kun vanhemmat elää huonossa suhteessa. Onneksi suurimmasta osasta heistä kuitenkin kasvaa tasapainoisia aikuisia vaikka jäljet se vanhempien ero jättääkin, mutta kyllä he niiden kanssa pärjää, jos he saavat tukea vanhemmiltaan erosta huolimatta.


Takaisin siihen kauniiseen parisuhteeseen. Mitäs se hyvä ja kestävä parisuhde sitten vaatii? Se on mielestäni molemmin puolista pyyteetöntä antamista sekä vastaanottamista, ja nyt en tarkoittanut pelkästään seksiä tai rahaa, vaikka tärkeässä asemassa ne hyvässä parisuhteessa ovatkin. Aktiivinen peiton heilutteli ja se, että molemmat osapuolet kantavat kortensa kekoon, siinä on ainakin hyvä pohja parisuhteelle. Sen lisäksi se vaatii sitä, että viihtyy ja saa parisuhteelta asioita mitä arvostaa. Itsestään selvyytenä pitäminen ja arvostuksen puute haavoittavat ja pitkässä juoksussa tuhoavat ennen niin kauniin parisuhteen. Jaa että mistäkö tällaisia ajatuksia. Noh, kun alkoi jotenkin säälittämään se uutisen mies. Elämä on julma ja niistä kauniista satuhäistä huolimatta koskaan ei voi tietää mihin se elämän vie. Nauttikaa toisistamme, jos se on enää mahdollista :)

tiistai 10. tammikuuta 2017

Maailman paras makaronilaatikko!

Juhan keittiössä tapahtuu. Tänään tehtiin kissojen kanssa maukas makaronilaatikko. Kissat nimittäin norkoilivat ruoan valmistuksen ajan jaloissa ja osallistuivat näin omalta osaltaan ruoan valmistukseen. Tämä meikäläisen makaronilaatikko reseptihän on peräisin varmasti jostain jura- ja rautakauden väliltä. Uskoisin, että esi-isät hoksasivat joskus silloin vuonna miekka ja kypärä valmistaa ensimmäisten annosruokien joukossa makaronilaatikon, sillä sehän on maailman helpoin ruoka valmistaa ja toimii kuin junan vessa. Joo huono vertaus, sillä vessa ja ruokaresepti kyllä liittyy toisiinsa, mutta ei samassa yhteydessä. Ruokatavat kunniaan ja jätetään ne vessa jutut niille kuuluville paikoille. Noh, joka tapauksessa sen verran ajattelin nykyaikaistaa tätä esi-isien perintöreseptiä korvaamalla joissakin höpö-höpö tutkimuksissa vaaralliseksi todetun punaisen lihan hetken aikaa ihanasti kotkottaneen kanan jauhelihalla. No voi p**kele, nyt alkoi käymään sitä kanaparkaa sääliksi. On tämäkin, makaronilaatikko alkaa saamaan inhimillisiä piirteitä! No niin, jatketaanpa itse reseptiin.


1. Ensimmäisenä kävelin tuonne lähi kauppaan hankkimaan hieman raaka-aineita tätä legendaarista ruokaa varten. Ostin kilon, eli 1000 gramma viimeisen päälle laadukasta tummaa makaronia ja 400 grammaa kananjauhelihaa. Kauppa oli täynnä ihmisiä, mitä ihmettelin suuresti ja sitä myötä jonot olivat sille yhdelle toiminnassa olevalle kassalle hirveät. Juuri tätä meikäläisen tuuria, vain yksi kassa käytössä. En tiedä, mutta jotenkin tuntuu, että nämä kaikki ihmiset odottelivat jossain siellä kaupan nurkalla meikäläisen saapumista ja ryntäsivät sitten samaan aikaan kauppaan. Onneksi ei ollut mihinkään kiire ja siinä jonotellessa kassan läheltä tarttui mukaan myös pari lakupatukkaa, mutta ne ei liity tähän reseptiin millään tavalla. Kotikokin kannattaa pitää verensokereista huolta työskennellessään kuuman uunin vieressä
2. Kotiin päästyäni laitoin kattilaan vettä jonkin verran, sellaiset reilu puoli kattilaa ja siirsin sen liedelle. Kattilan liikuttelu vesipisteeltä liedelle oli sen verran rivakkaa, että vettä läikkyi myös lattialaminaatille. Kiroilin sitä hetken mielessäni ja laiskana miehenä kuivasin ne vedet sukalla, koska se oli helpointa. Miksei jokin tiskirätti valmistaja voisi kehittää kokkaaville ihmisille sellaisia tiskirättisukkia. Helpottaisi tällaisen kotikokin elämää jossain määrin. Tämän jälkeen lisäsin veden joukkoon lorauksen öljyä ja pikkasen suolaa. Ei tartu makaronit niin helposti kiinni kattilaan ja suola on ihmiselle elintärkeä mineraali.
3. Veden alkaessa kiehumaan kattilassa niin kaatelin sinne jonkin verran niitä makaroneja, ehkä vajaat puoli pussia. Samalla laitoin uuniosan liedestä lämpiämään 200 asteeseen.
4. Sen jälkeen paistinpannu liedelle ja lämpiämään. Selasin siinä paistinpannun kuumenemista odotellessa hieman tabletilla päivän uutisia ja niinhän siinä kävi, että unohdin koko ruoanlaiton. Kun havahduin uutisilta takaisin tätä maailmaan niin paistinpannu hehkuin punaisena ja makaronit olivat lähes vedettömässä kattilassa kiehumassa. Ensiksi ajattelin, että voi p**seensuti, mutta ei hätää, onneksi ostin reilusti makaronia niin voi heittää ensimmäisen pohjaan palaneen satsin roskiin ja ei muuta kuin uudet tilalle.
5. No niin, nyt on uudet makaronit tällä kertaa keittymässä eikä paistumassa ja paistinpannukin on jäähtynyt punahehkusta normaaliksi. Ei muuta kuin lihat pannuun ja paistumaan. Puulastalla niitä siinä hetken pyörittelin ja heitin niskaan kaikennäköisiä mausteita mitä kaapista sattui löytymään. Kanamauste, valkosipuli, pippurisekoitus, välimerenyrtit ja lopuksi hieman chilijauhetta. Kanahan on siinä mielessä tarkka raaka-aine paistamisen suhteen, että se pitää olla oikeasti kypsää tarjoillessa. Muuten se vessa saattaa tulla tutuksi hieman pidemmäksi aikaa salmonella vuoksi. Petollinen ötökkä tuo kana, vaikka näyttää elävänä sellaiselta, ettei tee pahaa kärpäsellekään..
6. Kun makaronit on keitetty, kaadettu siivilään ja huuhdeltu kuumalla vedellä lavuaari päällä niin sen jälkeen on hyvä tehdä niin sanottu munamaito. Tässä kohtaa meikäläinen oikoi maidon suhteen. Keitin vedenkeittimellä vettä ja kaadoin sitä reilu puoli litraa erilliseen astiaan. Hujautin sekaan yhden kanaliemikuution ja kolme munaa ilman kuoria. Sekoittelin sitä sen jälkeen sellaisella vispilä-tsispilällä vai mikä se oli ja avot, kiinneaine oli valmis.
7. Tämä jälkeen etsiskelin sopivan uunivuoan ja ei muuta kuin makaronit ja paistettu kananjauheliha vuokaan. Ne kannattaa muistaa sekoittaa siinä vuoassa vaikka sillä paistolastalla niin ei käy sitten syödessä niin, että yksi ruokailija saa pelkkää kanaa ja toinen makaronia. Tämän jälkeen kaadetaan se "munamaito" tasaisesti tämän äsken sekoitetun sörsselin päälle ja ei muuta kuin uunia kohti.
8. Uunin laitoin tosiaan aikaisemmin jo 200 asteeseen ja siellä se ruoka saa pötkötellä sellaiset 45-60 minuuttia. Makaronilaatikko on valmis, kun pinta on tummunut hieman. Pois ottaessa kannattaa käyttää pannulappuja tai jotain muuta käden suojaa, sillä vuoka on ihan s**tanan kuuma. Jos ei sellaisia pannulappuja omista niin esimerkiksi jalassa olevat sukat toimii kädensuojina mainiosti, kunhan ei työnnä niitä siihen ruokaan niin hyvin toimii.
9. Tämän jälkeen annetaan makaronilaatikon vetäytyä hetken aikaa. Älkää kysykö mitä se vetäytymien tarkoittaa. Se on jotain esi-isen höpinöitä varmaankin, eikä liity tähän nykyaikaan millään tapaa. Sen jälkeen ruoka on valmis tarjoiltavaksi. Lisämausteena voi käytyää ketsuppia, sillä se niin kuin kruunaa koko annoksen.


Bon appetit



maanantai 9. tammikuuta 2017

Vaakakapina!

Katselin tuossa aamutuimaan ylen aamu-tvtä ja silmilleni hyppäsi juttu painonhallinnasta. Samasta asiasta on myös juttu ylen verkkosivuilla. http://yle.fi/uutiset/3-9385699
Se kosketti itseäni aikalailla, sillä minähän olen laihduttanut enempi tai vähempi koko lyhyen keski-ikäni. Jutussa mainittu jojo-laihdutus on varsin tuttu juttu, sillä oma paino on sahannut viimeisen 7-8 vuotta +/- 20 kiloa. Itsellä sellainen järkevä ja säännöllinen syönti on vaikuttanut puntarin lukemiin keventävästi ja heti sen jälkeen, kun olen alkanut maustamaan niitä järkeviä eväitä oluella, pizzalla, makkaralla ja suklaalla niin paino on ollut vastaavasti nousujohteinen. Se nyt ei sinänsä ole ollut minulle ongelma, mutta kyllähän se aina hieman pistää mietityttämään, kun on noita sukurasitteita diabeteksen, korkean verenpaineen ja kolesterolin suhteen. Jutun mukaan kestävä hyvinvointi lähtee mielestä ja itsensä hyväksymisestä, paino tippuu siinä sivussa. Jutun mukaan dieettaaminen, eli itsensä kiduttaminen ei ole pysyvää painonhallintaa vaan enemmänkin väkivaltainen ratkaisu omaa elimistöä kohtaan. Se johtaa pahimmillaan siihen, että painat dieetin jälkeen enemmän kuin dieetille alkaessasi ja elimistö on sekaisin kuin nuorten leijonien peli viimeisissä MM-kisoissa. Ei ole helppoa tämä laihduttajan elämä. Jutussa esiintyvä ravitsemusasiantuntia Patrick Borgin mukaan toistuvat laihdutuskuurit osoittavat, että ne eivät toimi. Ne eivät luo pysyvää ratkaisua vaan päinvastoin. Dieetti on monien mielestä laihduttamista, elimistölle se on nälänhätä. Ruokatottumusten muuttaminen on järkevää. Kaikkien tuntema "puolikiloa päivässä" mainoslause on hyvä alku, ainakin itsellä se toimii. Sanotaanko näin, että äkistään tämä vaakakapina juttu vaikuttaa kerrankin järkevältä ja oikein toteutettuna saattaa tuoda hyviä lopputuloksia. Kannattaa liittyä tähän vaakakapinaan, sillä sitä kautta saa varmasti hyviä vinkkejä ja kannustusta omaan elämäntapa muutokseen. http://yle.fi/aihe/vaakakapina
Jutta ja puolen vuoden superdieetti tyyppiset ratkaisut ovat useimmille liian raskaita toteutettavia ja saavat ihmiset väsymään kaiken puntarointiin ja senhän tietää mikä on lopputulos. Sen lisäksi älytön rääkki liikunta ei sovi kuin masokistisen luonteen omaaville perfektionisteille. Painonhallinta ei ole laihduttamista vaan elämäntapa. Opetellaan syömään riittävästi ja säännöllisesti. Tämän lisäksi hyväksytään itsemme sellaisina kuin olemme. Mielen vaikutus on aina suuri, puhutaan sitten sairauden selättämisestä, laihduttamisesta tai muiden kunnioituksen saavuttamisesta. Itsevarmuus painonhallinnassa on yhtä kuin pysyvä elämäntapa muutos. Liikunnan vaikutusta painonhallintaan ei pidä väheksyä, sillä se on yhteydessä aineenvaihduntaan. Toki liiku enemmän, syö vähemmän lauseen voisi korvata liiku ja syö riittävästi lauseella. Niin, mikä on sitten riittävästi? Se onkin hyvä kysymys. Jospa se selviäisi tässä matkan varrella :)

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Naiset ovat pelottavia!

Hä-hää, hiemanko vedän lonkkaa. Toisilla on tänään sunnuntai ja he tietävät, että huomenna on se surullisen kuuluisa maanantai. Meikäläisellä on tämän sunnuntain jälkeen vielä kaksi päivää lomaa. Makailen vaan ja en tee yhtään mitään, paitsi pitäisi siivota, pestä pyykkiä ja laittaa ruokaa muulle perheelle. Toisin sanoen ei tarvitse hirveästi istuskella. Kukaan siitä ei ole ääneen maininnut, mutta minä tiedän sen, sillä tällainen vanha aviopari kuin minä ja vaimo tiedostamme toistemme ajatukset ilman puhettakin. Ihan käsittämätöntä ja joskus jopa hieman pelottavaakin. Vaimo nimittäin lukee minua kuin avointa kirjaa. Joskus olen niin umpisurkea kirja kuin olla ja voi, toisinaan taas hauska ajanviete joka saa vaimon nauramaan vaikka tarinassa ei ole päätä eikä häntää. Vaimo on vastaavasti, kuin naiset aina, koskaan ei tiedä mitä seuraava sivu tuo tullessaan. Toisinaan tarina muuttuu jopa kesken sivun ja sen jälkeen meikäläinen on ulkona kuin lumiukko. Siitä huolimatta tietty peruskaava säilyy hänen ajatuksissaan ainakin kodin hoitamiseen liittyvissä jutuissa, joihin kuuluu siivoaminen, pyykin pesu ja ruoan laitto. Ne minä aistin ilman sanomista. Tässä vuosien varrella olen huomannut vaimon osaavan lukea myös ajatuksia. Näistä vaimon, joskus jopa pelottavistakin ajatusten luku taidoista hyvä esimerkki on viimeksi syksyllä esiin tullut "mene vaan käymään kaljalle" tarina. Olikohan nyt loka- vai marraskuuta, kun ajattelin mielessäni, siis ihan vaan sekunnin murto-osan, että olisipa kiva käydä ottamassa muutama olut läheisessä pubissa. Tästä ajatuksesta ei kulunut varmastikaan kuin viisi minuuttia niin vaimo sanoi, " jos haluat käydä kaljalla niin mene vaan". Mistä h**vetistä hän tiesi?!? Katsoin häntä hetken monttu auki ja sanoin, "noh, pakkohan se on mennä, kun vaimo käskee". Naisilla on muutenkin kaikenlaisia käsittämättömiä kykyjä. He antavat ymmärtää, että mies on se perheen pää ja hän tekee muka kaikki tärkeät päätökset. Kyllähän se on nyt niin, että se on vaan harhaluuloa. Nainen on se joka ne tekee, mies vain luulee tekevänsä. Naisilla on ilmeisesti sellainen synnynnäinen kyky vedellä oikeista naruista oikeaan aikaan.


Olen miettinyt tätä ajatusten lukemista ja sitä miten se on mahdollista. Naiset rekisteröi ilmeisesti miehiä paremmin kehon kieltä tietoisesti, tai sitten tiedostamatta. Kun tuntee toisen niin eleistä, ilmeistä ja rivien välistä pystyy päättelemään asioita melkoisen määrän. Sen lisäksi naisilla on luontainen kyky johdattaa toisen, eli miehensä ajattelua haluamaansa suuntaan niin, että mies hyväksyy sen pitäen sitä omanaan. On tämä vaan melkoisen outoa, mutta kaikesta huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois. Me miehet ollaan aikalailla yksinkertaisi otuksia, joille ei ole luotu vastaavia taitoja. Ehkä hyvä niin, sillä sen jälkeen, jos minä saisin tuollaisia superkykyjä niin mistään ei tulisi sen jälkeen yhtään mitään. Hyvin yksinkertaisetkin asiat muuttuisivat varsin monimutkaisiksi. Parempi keskittyä vaan yhteen asiaan kerralla, yksinkertaista ja helppoa.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Pölypunkki!

Vaimon ensimmäinen lause tänä aamuna, onpas ihanaa kun on kunnolla pakkasta. Voi viedä petivaatteet pihalle tuulettumaan niin pölypunkit saa kyytiä! Olen kuullut tuon saman lauseen varmasti tuhansia kertoja. Mielestäni se on itsensä pettämistä pahimmasta päästä ja kaiken lisäksi aikalailla vaarallista puuhaa. Ensinnäkin, jos ovesta astuu ulos täällä kelillä niin silmäripset jäätyy välittömästi poskiin kiinni, johtuen hengityksen aiheuttamasta höyrystä joka jäätyy lähimpiin kohteisiin, eli yleensä poskiin ja silmäripsiin. Sen jälkeen raajoista häviää tunto, se on hypotermian ensimmäinen oire. Tämän jälkeen elimistö alkaa suojelemaan tärkeämpi sisäelimiä ja keskeyttää verenkierron jaloissa ja käsissä varmistaakseen sisäelimien selviämisen mahdollisimman pitkään. Jos tässä vaiheessa ei vieläkään ymmärrä palata takaisin sisälle niin kohtalosi on sinetöity. Siinä sitten kelin lauhtuessa naapuri tai joku muu ohikulkija löytää sinut menehtyneenä petivaatteet hujanhajan ulko-oven pielestä. Olisiko sitten kivaa, kysynpähän vaan?!? Tällaisissa pakkasissa ei ole oikeasti mitään kivaa, uskokaa minua! Lisäksi, jos jokin h**vetin pölypunkki olisi muka tehnyt petivaatteisiin pesän niin ne pitäisi polttaa välittömästi, eikä viedä jonnekin ulos pakkaseen roikkumaan. Ei muuta kuin roviolle vaan ja uusia tilalle! Hyi kun oikein puistattaa koko ajatus jostain pölypunkeita, niin ja tuosta pakkasesta. Minähän en ulos tällä ilmalla mene. Sitten vasta kun kelit lauhtuu. Istun mielummin kissan kanssa takan vieressä ja lämmittelen.

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Varpunen pakkasessa!


Katselin aamulla lintulaudan elämää ja melkoinen vilske siellä kävikin. Samalla mietin, että miten ihmeessä nuo metsän eläimet oikein pärjää näillä keleillä. Pakkanen paukkuu yli kahtakymppiä ja varpunen pönöttää puunoksalla sillä meiningillä, että ei tunnu missään. Ketulla sekä oravalla on sentään turkit päällä ja karhu on täysin tietämätön koko pakkasista vetäessään p*rse homeessa unta talvipesässään, mutta varpunen joutuu olemaan kintut paljaana jokaisessa kelissä. Vähän niin kuin minä seisoskelisi lintulaudan vieressä pelkkä pitkähihainen t-paita päällä ja bokserit jalassa. Saattaisi loppua meikäläisen lento melko lyhyeen tässä säässä. Ei auttaisi vaikka kuinka juoksisi ympyrää, noutaja tulisi alta aikayksikön. Jotenkin käy sääliksi, mutta kyllä ne näyttäisivät pärjäävän, kunhan vaan saavat evästä. Siinä aamukahvia juodessa ja lintujen touhua katsellessani vanhempi on kissa tuli istumaan viereeni ikkunalaudalle. Hetken se tuijotti lintujen touhua ja poistui paikalta. Seuraavan kerran näin sen takan päällä makailemassa. Ilmeisesti lintujen pakkasessa touhuaminen oli saanut sille kylmiä väreitä aikaan ja se oli mennyt takan päälle lämmittelemään. Katselin sitä hetken ja mietin mielessäni, että tasan ei käy onnenlahjat. Jos sen, takan lämpöön tottuneen karvakasan työntäisi ovesta ulos tuohon pakkaseen niin tuskin sekään pärjäisi siellä kovin kauaa. Pakkanen on aikalailla tottumus kysymys, vähän niin kuin kesäinen kuumuuskin, mitä ei kyllä viime kesänä paljoa näkynyt, mutta kuitenkin.






   

Facebookissa!

Kravatti vinossa on nyt myös facebookissa. Ei kannata seurata, siitä ei tule kuin paha mieli. Niinpä niin, nämä on taas niitä aamuja. Yritän lisätä joskus siitä suoran linkin tuohon sivupalkkiin, mutta se vaatii jälleen kerran oman aikansa ja paikkansa. Siispä, jos haluat seurata niin hyvä niin. Jos et niin sekin on varmasti ihan ok. Lisäilen sinne näitä blogi jorinoita ja sitten joitain hölmöjä ekstra juttuja, tai jotain. Joo hei...


https://m.facebook.com/home.php#!/kravatti.vinossa?fref=ts

tiistai 3. tammikuuta 2017

Vene- ja moottoripyörävero!

Herrojen huvikuunarit ja juppi skootterit, vai miten se meidän ministeri Soini nyt sanoikaan. Jotenkin minusta tuntuu, että tässäkin asiassa mennään metsään ja todella kauas. Tuleva huvivero tai kateusvero, ihan miten kukin sitä haluaa nimittää on kääntymässä toteutuessaan itseään vastaan. Vero tekee todennäköisesti ison loven muutenkin kituvaan uusien moottoripyörin ja veneiden kauppaan. Tämän lisäksi käytetyt myynnissä olevat "kuunarit" ja "skootterit" jäävät myyjiensä käsiin ja aiheuttavat pahimmillaan kestämättömiä lisäkustannuksia. Näistä syntyvistä veromenetyksistä syntyy kaavaillun 50 miljoonan verotulon sijasta 50 miljoonan kuluerä. Keneltäs ne "puuttuvat" rahat sitten otetaan? Mätkäistäänkö esimerkiksi sählynpelaajille mailankäyttömaksu vai laaditaanko mummojen ja pappojen rullaattoreille kilometriperusteinen käyttövero?!? Kyllä, minustakin nuo on yhtä älyvapaita ideoita, kuin tämä kateusv...anteeksi huvivero, eikun moottoriajoneuvovero, jolla yritetään täyttää "köyhän" valtion tyhjää kassaa. Monet minun tuntemistani moottoripyöräilijöistä ovat aikalailla kurkkuansa myöten täynnä näitä lisämaksuja. Muutenkin kallis harrastus ja ennen kaikkea elämäntapa, jonka valtio yrittää nyt typeryyttään tapaa. Tämän lisäksi jotkut käyttävät vähäiset liikenevät rahansa rakentaakseen oman pyöränsä ja maksavat siitä yhteydessä jo veroa. Siihen kun vielä lisätään tällainen lisämaksu niin en yhtään ihmettele, että loppuu innostus koko touhua kohtaan. Kunnon p*rseilyä koko maksu. Sitähän voisi nimittää myös rangaistusveroksi, sillä maksu lankeaa kokonaisuudessaan omistajalle ajoi sillä vehkeellään sitten yhden päivän vuodessa tai sitten koko vuoden. Se ei katkea seisonta-ajalla vaan ainut keino välttää maksu on tehdä omistamalleen kulkuneuvolleen liikennekäytöstä poisto. Kyllä, melko hankalaksi menee. Oman pyörän hankinta innostus loppui ainakin tähän. Ei sillä, ettei olisi varaa, vaan ihan periaatteesta. Pitäkää tunkkinne! Minä ainakin ajan jatkossa fillarilla ja soudan soutuveneellä kesät ja talvet, ihan vaan v**tuillessani.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Levossa se lihas kasvaa!

Sanotaan, että levossa se lihas kasvaa. Kyllähän se on nyt niin, että meikäläisellä tuo sanonta ei täsmää muuta kuin mahan osalta. Parin viikon joulutauko peilisalilta oli nimittäin verottanut aikalailla tuota yleiskuntoa. Ensinnäkin peilisalin kokovartalopeilistä tuijotti takaisin porkkanalaatikolla kuorrutettu uuden vuoden nakki. Tämän lisäksi minusta tuntui, että suurin osa energiasta kului pelkästään painojen asettelussa tankoon. Siinä minä niitä sitten yritin liikutella kädet väristen, kuin haavanlehti syystuulessa ja samalla kuunnellen viereisellä laitteelta kantautuvia testosteronin täyteisiä karjahduksia. Siellä paikalliset finnientäyteiset amisjannut työnsivät rautaa vahvoilla käsivarsillaan kuin ilmaa vaan välillä luoden meikäläisen puhisevan punakkaan yleisolemukseen lähinnä sääliviä katseitaan. Alkoi niin v*tuttamaan, että jätin painot tankoon, pakkasin treenikamat kassiin ja lähdin kotiin.