keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Nyrkkipyykkiä!



Meillä on pyykinpesukone niin kuin monissa muissakin kodeissa ympäri suomenniemen. Siitä se alkoi, kun sain eilen ajatuksen alkaa pesemään pyykkiä. En tiedä sitten olisiko vaimo johdatellut minun ajatusmaailmaa edellispäivänä voivotellessaan isoon ääneen kodinhoitohuoneessa ollutta pyykkivuorta, mutta ihan omalta se ajatus kuitenkin tuntui. Ei muuta kuin kodinhoitohuoneeseen ja pyykinpesukone täyteen pyykkikopassa olleita vaatteita. Kissakin tuli ihmettelemään sitä mesoamista ja sanoin sille, kun mies tekee jotain niin silloin tehdään kunnolla eikä hypistellä. Vaimo on sanonut monta kertaa, että olisi hyvä eritellä pyykit aina värien mukaan, eli vaaleat ja tummat omilla kerroillaan ja tarkastaa tämän lisäksi näiden vaatteiden pesulapusta mahdolliset erikoiset pesuohjeet. Minä en ymmärrä pesulappujen merkinnöistä yhtään mitään ja sen lisäksi minulle oli aivan sama mitä siellä koneessa pyörisi. Meillä on sellainen viimeistä huutoa oleva sivusta täytettävä pesukone johon mahtuu vaimon puheiden mukaan pyykkiä aika paljon. Annostelin pyykkien koneeseen ahtamisen jälkeen pesuaineen pesupalloon suurpiirteisesti ja työnsin sen vaatteitten sekaan. Juuri kun olin laittamassa pesukoneen luukkua kiinni niin tämä samainen pallo hyppäsi benjiillä koneesta laattalattialle ja pomppi siinä hetken aikaa kuin jänis auton ajovaloissa. Katselin lattialle ympäriinsä levinnyttä pesujauheita ja ihmettelin mites se nyt noin. Pallo oli tyhjentynyt täydellisesti pesujauheesta pyöriessään ja pomppiessa pitkin lattiaa. Ajattelin, että on siinä joku viisas insinööri miettinyt varmasti pitkään minkä muotoisena pallo tyhjenee parhaiten. Nyt täytyi sanoa hänen onnistuneen projektissaan täydellisesti. Vedin kämmensyrjällä jauheet sellaiseksi kasaksi siihen pesukoneen eteen ja keräilin ne sormin takaisin palloon. Tämän jälkeen työnsin pesupallon sellaisella voimalla koneeseen ja niin syvälle, että oli pakko tarkastaa ettei pesupallo ollut nyt vastaavasti koneen toisella puolella. Lattialle jäi pieni kasa tätä jauhetta, mutta ajattelin, ettei se varmaan ole niin nöpönnuukaa paljonko sitä jauhetta siellä pallossa on, kunhan vaan on. Luukku meni kiinni tällä kertaa ilman benjihyppyä ja sain koneeseen virrat päälle. Valitsin ohjelman ja painoin koneen päälle. Tässä vaiheessa kone alkaa yleensä punnitsemaan pyykkiä, ainakin edellisten kertojen kokemusten perusteella ja hetken kuluttua se ilmoittaa arvioidun pesuajan. Kyttäsin ja kyttäsin näyttöä kuin mykkä sanonko mitä ja kone arvioi pyykin määrää vaikka kuinka kauan. Välillä kone pyörätti rumpua puolikierrosta ja taas mietti kunnes näytölle ilmestyi vihdoin lukemaksi 1:25. Minulla olisi siis noin puolitoistatuntia aikaa tehdä jotain muuta. Tässä vaiheessa oli voittaja olo.

Ei muuta kuin olohuoneeseen sohvalle ja tv päälle. Harrasti hetken aikaa kanavasurffailua kunnes vastaan tuli sellainen kanava mistä tuli balettia. Jumiinnuin katsomaan sitä ja siinä sivussa ihmettelin näiden balleriinojen nilkojen kestävyyttä ja paikkojen notkeutta. Itsellä ainakin ratkeaisi tuollaisessa hommassa verkkarit ja nilkat olisi paketissa vähintään koko kesän. Siinähän se meni aika rattoisasti balettia katsellessa ja ei aikaakaan kun ulko-ovi kävi. Vaimohan se sieltä tuli töistä ja aloin heti leuhkimaan hänelle, että täällä se hänen "pieni" kotitalouskoneensa vaan rehkii pyykinpesun merkeissä. Hetken päästä vaimo tuli sanomaan tälle pikku kotitalouskoneelleen, että pyykinpesukoneessa oli häiriötila päällä. Tosiaan, pesukoneen näytössä vilkkui vikakoodi. Hän osasi sano suoraltakädeltä, että olin survonut pesukoneen liian täyteen ja antoi toimintaohjeet. Se pitäisi kuulema ensiksi tyhjentää pesuvesistä koneen alla olevasta tyhjennysletkusta ja tämän jälkeen ottaa osa pyykeistä pois. Sen jälkeen ne pyykit pitäisi pestä kahdessa osassa. No voi sun s**tana!

Näköjään naisen "aika paljon" on vähemmän kuin miehen aika paljon. Eihän siinä muu auttanut kun mennä köntylleen koneen viereen ja aloittaa tyhjennys operaatio. Ihan älytön homma. Aivan liian lyhyt letku ja sekin oli aivan lattian rajassa. Siinä oli insinöörin suunnitelma-kukkanen parhaimmillaan. Olin kuitenkin varustautunut kymmenen litran ämpärillä, mutta koneesta sai valutettua ulos korkeintaan kaksi desiä kerralla. Ämpäri piti pitää lattialla kyljellään, koska letku ei ylttänyt korkeammalle. Hermohan siinä meinasi mennä, kun koneessa tuntui olevan vähintään sata litraa pesuvettä. Sain kuin sainkin homman hoidettua. Ei muuta kuin puolet pyykeistä ulos ja kone uudestaan päälle. Tällä kertaa en jäänyt kyttäämään arvioitua pesuaikaa.

Olin maannut sohvalla korkeintaan puolituntia, kun vaimo tuli jälleen ilostuttamaan minua uutisilla ja kertoi uudesta häiriökoodista siinä pirun riivaamassa pesukoneessa. Vaimo osasi tälläkin kertaa sanoa suoralta kädeltä, että kone ilmoitti tukoksesta poistoletkussa. Tässä vaiheessa tämä minuun aikaisemmin iskenyt kodinhengetär fiilis oli kokenut jonkinnäköisen inflaation. Laahustin ihmettelemään tätä kaikkien häiriötilojen äitiä ja aikani tutkittuani totesin poistoletkun olevan kaksin kerroin seinän ja pyykkikorin välissä. Olin saanut työnnettyä sen sinne epähuomiossa edellisen operaation aikana. No voi sun s**tana!!!

Kadutti, ettei koskaan hankittu lasten vaatimaa koiraa. Kultainen noutaja olisi ollut tässä tilanteessa kiva. Ystävällinen ja yltiöuskollinen luonne. Tässä olisi ollut nyt todella hyvä syy lähteä sen kanssa todella pitkälle lenkille ja jättää vaimo taistelemaan pesukoneen kanssa kun tunsi sen kuin omat taskunsa. Yksinään ei kuitenkaan viitsinyt lähteä, koska se näyttäisi mielestäni tyhmälle. Aikuinen mies haahuilee ympäri teitä ja polkuja ilman minkäänlaista päämäärää. Ei mitään järkeä. Eihän siinä auttanut muu kuin ottaa ämpäri kauniiseen käteen ja alkaa tyhjentämään taas siitä riivatusta koneesta pesuvesistä. Siinä samalla mietin, että seuraavan kerran kun pesen pyykkiä niin hoidan sen nyrkkipyykkinä. Se olisi nopeampi ja ennen kaikkea häiriötön vaatteiden pesumuoto. Vaimo katkaisi tässä vaikeessa ajatuksenjuoksun ja pyysi, että viitsinkö ystävällisesti imuroida vielä levittämäni pesujauheet pois sieltä kodinhoitohuoneen lattialta.

Sain pyykit pestyä vaikka 1:25 muuttui neljäksi tunniksi. Pyykinpesu on näköjään sellaista balettia, että saa vaimo hoitaa jatkossa sen notkeampana. Minä voin kyllä ripustella niitä telineisiin ja ottaa pois, mutta koneeseen en hetkeen koske.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Itsepä lupauduin!

Ai miten minulla meni lauantai?!? No minäpä kerron.



Kun mies on viettänyt koko päivän itsepalvelukirpputorilla vaimon ja usean kymmenen muun samanhenkisen naisihmisen seurassa niin vähintä mitä hän voi vaatia on se, että vaimo vie miehensä sen jälkeen ulos syömään. Noh, hän vei minut syömään...mäkkäriin. Se nyt ei sinänsä haitannut, mutta se haittasi kun auton radiossa ei matkalla kuulunut jostain syystä muu radiokanava kuin iskelmä. Matkaa kirpputorin, mäkkärin ja kodin välillä oli kuitenkin yhteensä 100 kilometriä. Se voi olla jonkun mielestä oikein loistava kanava, mutta tänään siellä oli ohjelmassa soitetaan Jamppa Tuomista taukoamatta päivä. Sanotaan, että musiikki menee tunteisiin. Sitä radiokanavaa kuunnellessa meikäläisellä ainakin meni tunteisiin.

Vihdoin kun päästiin kotiin meidän aina niin rakas tytär ilmoitti voittaneensa jossain arvonnassa käsihoidon. Seuraava kysymys oli haluaisinko minä ja hänen äitinsä mahdollisesti osallistua siihen. Kyseinen palkinto piti kuulema sisällään useamman henkilön hoidot. Katsoin häntä hetken silmät pyöreinä kunnes tajusin, että tämä käsihoito oli joku kosmetologi juttu, tai jotain. Meikäläinen kun on aivan rikki ja väsynyt niin nuo piuhat on välillä melkoisen pitkät. Äitinsä innostui asiasta ja lupautui palkintoon kaveriksi, mutta minä en halunnut osallistua siihen tämän päivän kokettelemusten jälkeen, vaikka sen ajankohdan sai itse valita. Toisekseen eihän normaali heteromiehet käy missään kosmetologeilla hoidattamassa käsiään. Siinä samalla mietin, että oli ihan hyvä juttu etten tehnyt tänäänkään lottoa. Siinä olisi mennyt rahat yhtä hukkaan kuin olisi työntänyt ne meidän takapihalla samaan aikaan kiljuneen naurulokin hanuriin.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Salsaa ja pattereita!



- ehditkö tänään käymään kaupassa?
- joo
- minä tein sulle kauppalapun.
- okei
- se on siinä keittiönpöydällä.
- joo
- nähdään illalla
- okei
- rakastan
- joo

Tämä oli viime tiistaina vaimon kanssa käyty vivahteikas keskustelu puhelimessa. Loppupelissä tilanne meni siihen, etten ehtinytkään käydä siellä kaupassa. Keskiviikkona ehdin kiireissäni, mutta unohdin kauppalistan kotiin ja torstaina sama juttu. Yritin niinä päivinä muistella siellä kaupan ahtailla käytävillä keittiön pöydällä edelleen lojuneen kauppalapun tuotteita, mutta huonolla menenstyksellä muutamaa lukuunottamatta. Jos lapussa olisi lukenut pelkästään kaljaa niin se olisi ollut helppo, mutta kun ei lukenut. Tämän aamun tilanne oli sitten kuvan mukainen. Osittain täytetty vaimon toivomuslista, mutta kaiken kerralla hoitaminen oli näköjään meikäläiselle aivan liian ylivoimainen tehtävä. Aloin siinä sitten miettimään miksei tätä kaikkea voisi hoitaa nykyaikaisesti, kun meillä on kumminkin kaiken maailman whatssapit ja muut sovellukset älykännyköissämme joita kannamme lähes aina mukana. Sama kirjoittamisen vaiva, mutta kauppalappu kulkisi kännykässä mukana. Tänään sain kuin sainkin aamupäivällä suoritettua vaimon tiistaina antaman tehtävän loppuun ja kaupassa käyntini jälkeen ajattelin alkaa selvittämään googlen avulla mahdollisuuksia tämän ikuisen ongelman selviytämiseen. Laitoin hakusanaksi kauppalista ja valitsin ensimmäisten joukossa hakua vastanneen linkin. Se kuitenkin sai minut miettimään tätä nykyaikaan siirtymisen järkevyyttä.




Minä voisin kuvitella itseni tuohon tilanteeseen vaimosta puhumattakaan. Olen nimittäin aikaisemminkin sekoillut viestien vastaanottajien kanssa kiireissäni ja vaimolle on käynyt samoin. Taidan siis jatkossakin hoitaa asiat vanhalla, mutta "hyväksi" koetulla tavalla. Ei ole vanhaa kunnon kauppalistaa voittanutta, vaikka sovelluskauppa näyttikin olevan täynnä kaikenlaisia kauppalappu-sovelluksia.


keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Tour de France!



Kävin tuossa aamusta vihdoinkin polkupyörälenkillä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Matka ei ollut pitkä, mutta se tuntui näin äkistään kuin Ranskan ympäriajon olisi polkaissut. Sitä tässä vaan mietin, että miten h*lvetissä nämä kaiken maailman Lance Amstrongit ja muut sitkuttajat jaksaa ajaa kyseisen ympärinajon läpi ja naama näyttää maalissa siltä, ettei tunnu missään. Nehän ajavat s**tana kolmeviikkoa yhtäsoittoa!?! Siinä mahtaa olla sen reissun jälkeen pakarat niin kivikovat, että voi hakea töihin maanrakennustyömaalle paaluttajaksi, jos alkaa polkupyörällä ammatikseen ajaminen tympimään. Sanoisi vaan työhaastattelussa, ei niiden paalujen savikkoon painaminen mitään paalutuskoneita tarvitse, mä hakkuutan ne sinne tällä mun perseellä. Tämän lisäksi siellä ympäriajossa kiivetään sellaisia ylämäkiä vuorten rinteillä, että itsellä ainakin tippuisi pohkeet tienposkeen jo ensimmäisen nousun jälkeen, jos nyt ylös asti sattuisin pääsemään. Toki nämä fillarisankarit eivät varmastikaan lähde kisaan ihan pystymetsästä niin kuin meikäläinen tänä aamuna vaan takana on "muutama" harjoituslenkki ennen varsinaista kilpailua. Täytyy nostaa hattua näille ketjun venyttäjille.

Polkupyörällä ajo on onneksi sellainen taito, kun sen kerran oppii niin that's it. Olisi melko koomista, jos sen aina talven aikana unohtaisi. Keväällä kaikki terveyskeskukset ruuhkautuisivat, kun ihmiset kaatuilisivat opetellessaan apupyöristä huolimatta ja joutuisivat kipsauttamaan erinnäisiä ruumiinosiaan. Minä luulen, että tuollaisessa tilanteessa olisi pyöräteillä tilaa ajella. Tai sitten ei, kun suurinosa ajelisi kolmipyöräisillä. Kukaan tervejärkinen aikuinen ei alkaisi nimittäin joka h*lvetin kevät opettelemaan uudelleen pyörällä ajoa. Keskittyisi mielummin muihin yleiskuntoa kohottaviin lajeihin joita ei tarvitsis opetella.

Tänään kun kävin polkaisemassa oman "ympäriajoni" niin paikka paikoin pyöräteillä oli jopa ruuhkaa. Pyöräilevien ihmisten sekaan ilmaantui tuon tuosta vanhoja mummoja rullaattoreineen niin meinasi välillä olla hieman tilanteita. Niillä kun ei osalla ollut äkkinäisistä liikkeistä päätellen mitään käsitystä, että mistä he olivat tulossa ja minne menossa. Yksi hyvä puoli tässä mummojen poukkoilussa kuitenkin oli, totesin polkupyörän jarrujen toimivan talven jäljiltä tehokkaasti. Muuten pyörälenkki meni varsin mallikkaasti. Ainoa mikä hieman vaivasi oli se, että ylämäet oli paljon jyrkempiä kuin syksyllä ja satula hinkkasi päin persettä.

tiistai 23. toukokuuta 2017

Pomo naisten vaatteissa!



Nukuin viime yönä kuin lapsi. Lapsen uni rinnastetaan yleensä rauhalliseen ja lempeään uneen. Meikäläisen "lapsen uni" oli kuitenkin sellaista koliikkilapsen unta. Jatkuvaa heräilyä ja sekavia unia. En ollut kuitenkaan huutanut tavalla joka kuuluu koliikkiin olennaisesti sillä vaimo nukkui aamulla edelleen samassa sängyssä ja näytti herätessään levänneeltä, toisin kuin minä. Jos olisin alkanut keskellä yötä lisäksi karjumaan niin siinä olisi saattanut käydä huonosti. Vaimo olisi varmasti säikähtänyt niin, että olisi laskenut alleen. Tämän lisäksi vaimon jalkopäässä koko yön nukkunut kissa olisi saanut sellaisen sätkyn, että olisi raadellut vaimon varpaat tehdessään paniikkilähtöä. Ajatelkaa nyt, aikuinen mies alkaa yhtäkkiä karjumaan muuten hiljaisessa asunnossa. Siinä olisi käynyt loppupelissä niin, että kissa pelkäisi minua ja seinänaapurit kirjoittelisi "palautelappuja" porraskäytävän ilmoitustaululle varsinkin, jos tällainen huudattava koliikkiuni alkaisi valtaamaan meikäläisen öitä kovin usein. Vaimon reaktiota vastaavasti sellaiseen on aika vaikea arvioida. Mitenpä siihen ihminen voisi suhtautua, kusi housussa ja varpaat verillä?!?

Aikoinani päätin, jos näkisin joskus unta töistä niin ottaisin samantien lopputilin. Se ei ole mielestäni terveellistä tuolle pääkopalle, jos tekee töitä myös öisin vaikkakin alitajuisesti. Itsellä on ollut aina tapana jättää työt töihin ja keskittyä vapaa-ajalla kaikkeen muuhun. Kerran olen aikaisemmin nähnyt unta töistä ja tämä viime yö oli siis toinen kerta. Joten lopputilin otto oli pelkkää uhoa. Ei se ole mielestäni järkevää ottaa lopputiliä varsinkaan tällaisena m keski-ikäisenä kehäraakkina, jos kerran kymmeneen vuoteen näkee töistä unta. Siinä hommassa ei saa näinä aikoina muuta kuin pitkäaikaistyöttömän vakanssin.

Tänään aamulla herätessäni tuntui siltä, että olisi oikeasti tehnyt töitä koko yön. Tuijottelin varmaan puolituntia kattoon evääkään väräyttämättä. Lopulta sain itsestäni sen verran irti ja nousin ylös. Teki mieli laittaa jalkeille päästyäni pomolle viesti, että maksaa meikäläiselle viimeyöstä ylityökorvauksen ja yövuorolisät. Sen verran raastava kokemus tuollaisen unen näkeminen äkistään oli, mutta sitten muistin mitä unessa tapahtui niin jäi viesti laittamatta. Ainoa asia oikeastaan mitä siitä unesta muistan oli se, että lähes kaksimetrinen mies, eli pomoni oli pukeutunut siinä naisten vaatteisiin. Se riitti korvaukseksi siitä kärsimyksestä vallanmainiosti. Ilmeisesti alitajuntani halusi vain v*ttuilla hänelle jostain syystä ja onnistui siinä varsin mainiosti. Itseä tuollainen mielikuva nauratti aikalailla heti aamusta. Se oli hänelle ihan oikein sillä hän osaa olla välillä melkoisen rasittava tapaus. Unessahan useat eriasiat sekoittuu keskenään ja siitä tulee sellainen soppa, ettei siinä ole yleensä päätä eikä häntää. Tämän lisäksi unet tahtoo unohtua aika usein hetken päästä heräämisestä. Tämä pomo naisten vaatteissa syöpyi kuitenkin syystä tai toisesta mieleeni pysyvästi. Täytyy vain toivoa, ettei se tule mieleen missään palaverissa joita meillä aika usein on. Saattaa meikäläiselle hyvin yleisten huonojen yöunien jälkeen väsyneenä olla tuo nauru melkoisen herkässä. Siinä voisi olla pomolla hieman ihmettelemistä, kun meikäläinen yrittää pitää pokaansa ja virnuilee yhyäaikaa ilman mitään hänelle selvää syytä. Siinä joutuisi pian istumaan seuraavana työterveysasemalla testeissä huumausaineiden käyttöepäilystä. Turha siinä olisi alkaa selittelemään mistään unista ja naisten vaateista sillä seuraavana olisi vuorossa psykiatrin vuoro selvittää Oksasen mielenterveys. On tuo ihmismieli vaan outo, varsinkin keskellä yötä.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Vaikeuksien kautta voittoon!



Suomalaisen miehen, tai miksei muunmaalaistenkin miesten pitäisi pitää kunnostaan huolta. Varsinkin keski-iän ylittäneiden miesten mitä ikäryhmää itsekin edustan. Joka nurkan takana alkaa uhkaamaan kaikennäköiset kansansairaudet. Verenpaineet kohoaa salakavalasti, kolestetolit elää omaa elämääsä ja verensokerit pomppii ylös pelkän karkkihyllyn ohi kävelyn seurauksena. Oma henkilökohtainen terveydenhoitajani varoitteli minua näistä kaikista vaaroista muutama kuukausi takaperin ja kehoitti tekemään elämäntavoilleni jotain. Olen toki tehnytkin asialle jotain käymällä salilla ja syömallä omasta mielestäni terveellisemmin, mutta päätin tuossa kuukausi takaperin aloittaa lisäksi sellaisen kunnonkohotus kuurin. Kaivoin kellarista polkupyörän talven jäljiltä pihaan suurin suunnitelmin ja tarkoituksena oli aloittaa sellainen useamman kerran viikossa tapahtuva kehon liikuttelu lihasvoiman turvin. Polkupyöräilyhän on tasaisen kuormittavaa liikuntaa jossa äkillisestä rehkimisestä yleisesti johtuva vammautuminen on melko epätodennäköistä. Siinä ei tule muuta kuin ahteri kipeäksi, mutta se on sellaista terveellistä kipua. Niin, tarkemmin ajatellen pyöräillessäkin voi vammautua, jos kaatuu tai jää auton alle, mutta itse suoritus on yhtä turvallista kuin esimerkiksi uinti. Tehokkaasti kuntoakohottavaa ja kohtuu mielekästä.

Nyt kun nelisen viikkoa on kulunut tästä päätöksestä niin polkupyörä seisoo edelleen samoilla sijoilla mihin sen silloin jätin. Ainoat asiat mitä sille on tapahtunut tänä aikana niin lintu on näyttänyt paskoneen sen satulaan ja hämähäkki oli kutonut verkon tangon ja runkoputken väliin. Eli ei se meikäläisen kuntoilu nyt oikein lähtenyt. Saman kadun varrella asuu joku himohinkkaaja, eli polkupyöräilyä intohimolla harrastava mies. Hän ajeli eilen tästä meidän talon ohi aivan älytöntä kyytiä. Sellaisessa tiukassa pyöräilyasussa, muna-asennossa ja kypärän hihna niin tiukalla ettei varmasti kärpäset lennä suuhun. Siitä sain sellaisen uuden kipinän fillarointiin ja ajattelin tänään lähteä ensimmäiselle polkupyörälenkille. Pumppasin oikein renkaatkin valmiiksi täyteen, ettei sitten tarvitse muuta kuin hypätä vaan satulaan ja lähteä ajamaan mutkaista tietä auringonlaskuun. Siinä renkaita pumppaillessa katseeni osui pyörän lukkoon. Tosiaan, pyörä on lukossa ja nyt täytyy sanoa, ettei ole mitään käsitystä missäköhän sen avain on. Epäilen suuresti jälleen kerran, että vaimolla on tässäkin asiassa sormensa pelissä. Hän on nimittäin todella hyvä hukkaamaan meikäläisen tavaroita. Siitä on lukuisia hyviä esimerkkejä. Jotenkin välillä tuntuu, että hän tekee sitä tahallaan. Eikä hän ole ainoa sillä äitini teki sitä samaa sillon aikoinaan kun asuin vielä kotona. Samaan ilmiöön olen törmännyt myös aikaisemmisakin parisuhteissani. Outoja otuksia nuo naiset?!? Takaisin siihen polkupyöräilyyn. Pakko se on kuitenkin uskoa, vaikka kaikki näyttäisi olevan näin aluksi hieman vaikeaa niin syksyllä Oksasen akan poika on niin älyttömässä kunnossa ettei mitään rajaa. Kolesterolit, verenpaineet ynnämuut diibadaabat ovat kuin mennyttä elämää. Terveydenhoitaja kehuu maasta taivaaseen ja omalääkäri kirjoittaa diplomin älyttömän mahtavasta suorituksesta.

torstai 18. toukokuuta 2017

Seksikäs siivoava mies!



Siivoava mies on jonkun aikoinaan lukemani tutkimuksen mukaan naisten silmissä seksikäs. Tästähän se ajatus sitten eilen aamulla lähti ja aloitin asunnon perusteellisen puunaamisen lattiasta kattoon. Ensimmäisenä ohjelmassa oli imurointia. Siinä imuroisessa tuli mieleen, että suurimmat sotkijat meidän taloudessa ovat kissat. Niistä lähtee nimittäin tähän aikaan vuodesta karvaa aikalailla ja niiden turkin imurointi voisi hieman hillitä sitä, ainakin kaikki irtokarvat saisi hetkellisesti pois. Jos tämä keino toimisi niin siitähän voisi tehdä sellaisen päivittäisen rutiinin niin säästyisi vaimo sohvan ja kaikkien muiden karvaa keräävien huonekalujen jatkuvalta imuroinnilta. Helpompi se olisi imuroida kaksi kissaa kuin sohvakalusto ja nojatuolit. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja operaatio kissan metsästys. Siinä hommassa meinasi käydä huonosti. Sain nimittäin ensimmäisenä meidän vanhemman kissan kiinni ja siinä imurin pauhatessa vieressä se sai sellaisen sätkyn, että meinasi meikäläiselta lähteä silmät päästä. Täytyy siis jatkossakin tyytyä furminaattoriin ylimääräisten karvojen poistossa. Tämän jälkeen vuorossa oli lattioiden luutuamista. Siinä pesuvettä ämpäriin laskiessa etsin lattian pesuun sopivaa pesuainetta. Meillä on sellainen siivousväline kaappi ja sieltähän niitä löytyi. Ainoa ongelma vain oli se, että kaappi oli pullollaan kaikennäköisiä pesuaineita. Mistä minä tiedän mikä niistä sopisi mihinkin tarkoitukseen ja pakko oli käyttää vanhaa kunnon valintakeinoa, eli enttententten teelikkamentten. Lorautin pesuainetta reilusti pullosta pesuveden sekaan ja tämän jälkeen moppi tanassa kastelin laminaattit ja muut lattiapinnat kauttaaltaan.

Avot, homma oli valmis ja koti tuoksui puhtaalta vaikka välillä tuntuikin, ettei tällainen perusteellinen siivoaminen ole heteromiehen puuhaa, mutta pakkohan se oli loppuun asti tehdä kun kerran olin aloittanutkin. Muutaman tunnin urakan jälkeen jäin odottamaan vaikutuksia. Hieman jopa jännitti, että niinköhän koko kadun naiset ryntää meille ovista ja ikkunoista. Tulevat lirkuttelemaan tällaiselle maskuliiniselle moppimiehelle kun huhu leviää. Sellainen hulina, että vaimo joutuu töistä kotiin tullessaan heittelemään heitä pihalle. Täytyy kyllä sanoa, että "seksikä siivoava mies" on ihan huuhaa tutkimus. Ainoat naaraspuoleiset jotka koko päivänä jaloissa kiehnäsivät olivat meidän kissat ja nekin siitä syystä kun niillä oli nälkä. Vanhempi kissa kylläkin kartteli minua hetken aikaa, mutta kyllä silläkin nälkä loppujen lopuksi voitti itsesuojeluvaiston. Yksi kiihkeä ahdistelija kävi minun kimppuun, mutta sekin oli vain puhelinmyyjä. Yritti väkisin kaupata sähkösopimusta. Voin kertoa, en jaksanut kuunnella häntä siinä mielentilassa viittä sekunttia pidempään. Vaimon tullessa kotiin hän huomasi lähes heti minun siivonneen. Ihmettelin, että mistä hän tiesi, tuoksuuko täällä puhtaalta? Ei kuulema siitä vaan siivousvälineet eivät olleet niille kuuluvilla paikoillaan vaan hujanhajan ympäri kylpyhuonetta. Hän oli laittanut ne paikoilleen. Sitä hän vielä kysyi, että oliko pessyt saunankin. Ihmettelin, että miten niin. No kun saunan pesuun tarkoitettu paesuaine oli oli ollut siinä pesuaine ämpärin vieressä.

Sen tästä kaikesta opin, että iltalehden sivuilla julkaistut tutkimukset eivät ole välttämättä totta. Ne ovat todennäköisesti vain naisten julma keino harhauttaa miehet tekemään kaikennäköisiä asioita vasten tahtoaan, esimerkiksi siivoamaan. Tuollaisilla julkaisuilla on samanlainen vaikutus kuin tarjoaisit aasille porkkanaa, mies tekee sen jälkeen mitä vaan.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Veroilmoitus!

Olen tässä vuosien varrella huomannut, että kaksi maailma vaikeinta asiaa tehdä hyvissäajoin on auton katsastus ja veroilmoituksen teko. En ymmärrä mikä p*rkele niissä oikein on niin vaikeaa? Kuukausi sitten mietin, että onhan tässä aikaa vaikka kuinka tehdä se ilmoitus. Eilen sitten illalla salilla jalkakyykkyä tehdessäni mieleeni välähti, että olenkohan unohtanut mahdollisesti jotain Jotenkin vaan tuli sellainen olo. Ne meikäläisen kaikki kaksi harmaata aivosolua onnekseni sattui törmäämään siinä samalla ja mieleeni muodostui sana VEROILMOITUS!!! Se piti jättää viimeistään 16.5, eli eilen. Sanan muodostuessa olin pahimmoilleen kyykyssä tanko niskassa ja siinä punnertaessa ylös tuli sellainen reipas pieru. En tiedä mistä se johtui?!? Olihan siinä toki rautaakin jonkin verran niskassa, mutta ilmeisesti yhtäkkinen stressipiikki yhdistettynä verenpaineiden nousuun aiheutti jonkin näköisen relaksanttisen tilan. Yksi asia mistä kuitenkin olen tyytyväinen, salilla ei onnekseni tällä kertaa ollut minun lisäkseni muita kuin meidän pojat ja he ovat tottuneet meikäläisen "ääntelyyn". Olisi siinä saattanut olla kireissä jumppatrikoissa olevilla fitnesseillä pian ilmeitä. Sanotaan, että mies ei pysyy tekemään montaa asiaa yhtä aikaa. Kyllä näköjään pystyy. Nyt on kuitenkin ilmoitus tehty ja juuri niin kuin verottaja halusi, eli verkkopalvelun kautta. Aikaakin jäi vielä monta tuntia, joten ei tullut edes kiire. Autokin on katsastettu toista kuukautta sitten. Toki tavoilleni uskollisena sekin tapahtui viimeisenä mahdollisena päivänä. Nyt olisi kaikki tärkeät asiat muistettu tälle vuodelle. Ainoat mitkä vielä pitäisi muistaa olisi hääpäivä ja vaimon syntymäpäivä. Niiden unohtaminen olisi aikalailla maailmanloppuun rinnastettava asia ja se tässä hieman huolestuttaakin. Saa nähdä miten käy.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Hyvää äitienpäivää!

Mitä äiti sinulle merkitsee? Minulle se merkitsee kaikkea. Äitini ei koskaan tuominnut vaan ohjeisti. Hän toimi valmentajana, kannusti ja sponsoroi kyseenalaistamatta mitään, lukuunottamatta joitakin hömöilyjä nuorempana. En ole ollut helppo, mutta hän ei koskaan luovuttanut, paitsi kerran. Ei hän silloinkaan jäänyt neuvottomaksi, hän kutsui isän paikalle. Ilman äitiäni minä en olisi mitä nyt olen. Ilman äitiä maailmani olisi kylmä. Sanotaan, että siperia opettaa. Minulle se siperia on äiti. Toki sillä erotuksella, että minun siperiassa on aina ollut karibian lämpö. Olkaa onnellisia äidistänne, missä hän sitten onkaan. Sillä tänään on aika muistaa ja kiittää häntä. Hyvää äitienpäivää!

lauantai 13. toukokuuta 2017

Karkkipäivä!




Kun on luonteeltaan tällainen elämäntapavalittaja sekä kunnon mielensäpahoittaja niin yhden ainokaisen irtokarkin värivialla saa näköjään korvaukseksi kaksi pussia karkkia pahoittelukirjeen kera. Jos nyt totta puhutaan niin ikinä en ole aikaisemmin mistään valittanut ja tämänkin valituksen laitoin ihan vaan huumorilla valmistajalle, koska mielestäni valittaminen on vähän niin kuin sellaista akkojen kotkotusta. Täytyy kuitenkin alkaa jatkossa kyttäämään esimerkiksi oluiden väri- sekä makuvikoja. Jos se menisi samassa suhteessa näiden karkkien kanssa niin yhdellä "viallisella" oluttölkillä saisi korvaukseksi kaksi laatikollista kaljaa.

Perisuomalaiseen luonteeseenhan kuuluu, että mistään ei valiteta. Sitä pidetään jopa nolona. Mielummin tuijotellaan omia kengänkärkiä ja niellään tappio kun aletaan sanomaan jostain puutteesta tai viasta, vaikka siihen olisi täysi oikeus. Enintään manataan ja uhotaan, mutta sitten kun pitäisi oikeasti sanoa jotain niin ollaan hiljaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.


Tässä "värivikainen" makeinen tapauksessa ei ollut kyse omasta huomiosta vaan työkaverin. Hän tuli töihin ja oli matkalla poikennut kioskilla. Siellä hän oli päättänyt hetken mielijohteesta ostaa yksittäispakatun makeisen. Töihin tullessaan hän avasi sen ja alkoi ensitöikseen ihmettelemään outoa väriä ja sen jälkeen manaamaan. Minä satuin olemaan paikalla ja sanoin, että tee siitä reklamaatio, eli valitus valmistajalle. Ei alkanut työkaveri sitä tekemään, koska se oli hänen mielestä niin vähäpätöinen juttu ja hänestä aisti jopa pientä noloutta. Hän suostui kuitenkin pienen painostuksen jälkeen siihen, että minä teen asiakaspalautteen hänen puolestaan. Ei muuta kuin sähköpostilla valitus valmistajalle kuvien kera ja reilu kaksi viikkoa tästä eteenpäin postissa saapui kaksi pussia makeisia ja pahoittelukirje. Eli saatiin yhdellä vaivaisella makeisella koko työporukan suut makiaksi. Kysymyksessä ei ollut mistään vaarallisesta vaan kyseisen keltaisen makeisen sisällä oli samaa makeismassaa, mutta eriväristä. He kuulema ajavat samalla tuotantokoneella erivärisiä makeisia ja värinvaihtojen yhteydessä laitteet kyllä putsataan kunnolla, mutta sinne jää aina väkisinkin joitain muruja edellisestä. Nämä mustan väriset "murut" nyt sattuivat työkaveri makeiseen, mutta lopputulos on varmasti kaikkia osapuolia tyydyttävä.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Hylje vastaan orava!



Onpa hieno fiilis, kun toukokuu on puolessa välissä ja aamulla pihalle astuessa huomaa arktiset olosuhteet, eli mittari näytti neljä astetta pakkasta ja kaupan päälle vielä kevyt lumisade. Keskellä talvea tämä olisi mitä loistavin keli, mutta ei näin toukokuun puolessa välissä. Jotenkin tuntuu, että maailmankirjat ovat aivan sekaisin. Jos itse olisin esimerkiksi muuttolintu niin keräisin tällaisena aamuna samantien parven kasaan, muodostaisin auran ja ottaisin suunnaksi etelän. Ei se nimittäin ole muuttolinnullakaan kiva istua puunoksalla jääpuikko nokassa, varsinkin kun on tottunut paljon lämpimimpiin olosuhteisiin. Jos olisin vastaavasti maanviljeliä niin hakisin jo tässä vaiheessa kevättä EU:lta katokorvaukset, pistäisin pellot pakettiin ja muuttaisin kaupunkiin. Eihän tällaisissa olosuhteissa kasva yhtään mikään. Kylmää on kuin jääkarhun p*rseessä ja tuntuu, että pihassa seinää vasten edelleen nojaava lumikolakin v*ttuilee. Sitä ei voi kuitenkaan vielä varastoon viedä kun ei tiedä mikä aamu sitä tarvitsee.

Se miten tämä kylmyys vaikuttaa luonnon kiertokulkuun, sitä ei osaa varmasti kukaan tarkkaan sanoa. Ei se ainakaan hyvää tee. Ihmisiin tämä kylmyys kuitenkin vaikuttaa. Omalla kohdalla tällaisen kylmyyden vaikutukset ovat ainakin näkyneet. Kesäksi rantakuntoon projektin tavoitteet ovat muuttuneet sen verran, että kevyt linja on muuttunut omia aikojaan "raskaaksi" linjaksi. Ilmeisesti jokin geeniperimä juttu kivikautisilta esi-isiltä. Eilen nimittäin pyörin työpäivän jälkeen keittiössä miettien, että mitähän sitä keksisi perheelle ruoaksi. Lopulta sen sitten keksin ja tilasin kaksi perhepizzaa. Joku voisi sanoa, että on vastuutonta syöttää ehdoin tahdoin lapsille pizzaa ja lihottaa heidät pilalle. Tulepa itse tänne pakkaseen, kysymyksessä on selviytymis moodi. Eihän tuolla ulkona pärjää jollei ole kunnon rasvakerrosta niin kuin hylkeellä. Sellainen kuivan kesän orava, eli tiukassa ja rasvattomassa kunnossa oleva fitnessi jäätyy tuolla ulkona pystyyn samantien. Pakko varmistaa oma selviytyminen ja tankata lämpökerrosta. Varmistin vielä illalla ainakin oman selviytymiseni syömällä puoli litraa vaniljajäätelöä.

Terveystarkastuksessa muutama kuukausi sitten todetut kohonneet verensokeri-, verenpaine- ja kolestroliarvot olivat tässä vaiheessa kaukainen muisto vain. Sillä näyttäisi siltä, että tulevana kesänä hylkeet pärjää paremmin kuin oravat. Toki sen verran tiukkasävyinen oli ohjeistus työterveydestä, että hieman sen jäätelön jälkeen kolkutti omatuntoa, mutta minkäs teet. Jotenkin täällä pitää selviytävä. Jos jotain posittivista tästä hakee niin eipähän ole vaaraa saada auringonpistosta.

maanantai 8. toukokuuta 2017

Ihana maanantai!

Mistä tietää, että on maanantai? Noh, siitä kun aamuyöllä töihin lähtiessään ottaa mukaan eväsrepun ja täyden roskapussin. Matkalla roskakatokselle laittaa repun väliaikaisesti auton peräkotin päälle ja tämän jälkeen töihin päin ajellessaan yht'äkkiä välähää mieleen, että jäikös se s**tanan reppu sinne peräkontin päälle. Jotenkin sellainen positiivinen suhtautuminen kaikkeen, siis ihan kaikkeen menetti merkityksensä sillä hetkellä. Jos jotain posittivista tästä kuitenkin hakee niin onneksi en asu moottoritien varrella. Reppu löytyi ja kaiken lisäksi se ei ollut jäänyt tukkirekan tai minkään muunkaan ajoneuvon alle. Suomalaisen miehen elämä on välillä hieman haastavaa ja se täytyy vielä sanoa, että onneksi ei tarvinnut ottaa mukaan repun sijasta esimerkiksi kissaa tai vaimoa.

torstai 4. toukokuuta 2017

Ikä on vain numeroita!



Usein kuulee sanottavan, että ikä on vain numeroita. Mielestäni se on muutakin. Tällaisena entisenä joukkuelajien harrastajana olen nähnyt, että se on myös katkenneita akillesjänteitä, revenneitä eturistisiteitä, erinäisiä rasitusvammoja ja aamujäykkyyttä, siis näin miehenä enenemissä määrin tuolla selkäpuolella. Usein näihin loukkaantumisiin on liittynyt äkillinen ja elimistön sietokykyyn ylittänyt raju rasitus. Ollaan lähdetty suoraan kotisohvalta pelaamaan kaveriporukalla esimerkiksi salibandya. Useimmilla viimeisimmät meriitit ovat kaksikymmentävuotta ja kolmekymmentäkiloa keveämpänä voitettu piirinmestaruus juniorijalkapallon puolelta. Ilman lämmittelyjä ja muita kikkailuja kentälle vaan. Senhän tietää miten siinä käy, kun mieli ei anna periksi ja uskotaan vahvasti niihin vanhoihin saavutuksiin.

Ihmisen alamäki alkaa kolmenkympin tietämillä ja viidenkympin jälkeen se on jopa dramaattinen. Yksi asia pitää kuitenkin muistaa, ikääntymisen vaikutuksia pystyy myös jarruttamaan. Monet alkavat iän myötä sauvakävelemään tai muuten vaan lenkkeilemään mikä on hyvästä, mutta ne eivät ole yksinään se oikea jarru. Oikea tapa olisi lisätä siihen säännöllinen kotona tai kuntosalilla tapahtuva lihaskuntoharjoittelu. Säännöllisesti lihaksia harjoittamalla pystytään siirtämään esimerkiksi päivittäinen rasituskuorma niveliltä lihaksille, eli sinne minne se kuuluu ja näin vältyttäisiin ikäviltä nivelvaivoilta. Sen lisäksi aineenvaihdunta paranee, hormoonitasot nousee ja olo muuttuu tukkoisesta ei niin tukkoiseksi, riippuen muista elämäntavoista. Jotkut ovat jopa puhuneet olon muuttuneen hämmästyttävän pirteäksi. Jännä juttu, rääkkäämällä itseään piristyy. Usein kuulee myös hyviä tekosyitä miksi ei tee itselleen mitään. Nuorena ei kuulema tarvitse, keksi-ikäisenä ei ehdi ja vanhana ei pysty.

Ikääntyminen tarkoittaa elimistössä hormoonitoiminnan vähenemistä ja aineenvaihdunnan hidastumista. Lihas alkaa katoamaan ja tilalle astuu yleensä rasva. Voimatasot heikkenee, liikkuvuus huononee, lihasten ja jänteiden kiinnityspaikat rappeutuu. Itse olen huomannut harjoittelun vaikutukset ja en mistään hinnasta jättäisi lihaskuntoharjoittelua enää pois. Suosittelen muillekin itsestään välittäville ihmisille. Säännöllisen ja monipuolisen liikunnan harrastajalle ikä on vaan numeroita. Muistaa vaan, ettei ala repimään liikaharjoittelulla itseään rikki ja muistaa nauttia. Ei se niin vakavaa ole, kunhan vaan tekee.

tiistai 2. toukokuuta 2017

Kakkosauto!

Vai pitäisi meille hankkia toinen auto!?! Auton omistaminen on hieno asia, tai oli itselle joskus 90-luvulla. Nykypäivänä se on enemmänkin sellainen liikkumista helpottava rasite, jota ilman ei pärjää. Tai pärjää, mutta elämä menee melko hankalaksi ainakin tällaisenä työssä käyvänä ihmisenä jolla on pitkä työmatka. Itse käyttäisin enemmän kuin mielelläni julkisia, mutta sellaiset eivät liiku täällä meillä päin, eli kehä kolmosen ulkopuolella muuten kuin ilmojen edellä. Linja-auto alkaa olemaan paikallisten silmissä pelkkä ohikiitävä matkailunähtävyys ja junien olemassaolosta ei ole kuultu enää pitkään aikaan muuta kuin huhuja. Tältä pohjalta kun lähtisin maanantaina aamuna julkisella töihin niin takaisin kotiin päästyäni lapset eivät enää tunnistaisi isäänsä ja vaimo olisi löytänyt uuden miehen. Selitykseksi tälle kaikelle olisi, "me luultiin sun kuolleen". Tästä voi varmasti päätellä julkisten kulkemisvälit täällä ja sen miksi liikun omalla autolla töihin.

Tosiaan, nuorena miehenä auto oli itselle todella tärkeä asia, jopa tärkeämpi kuin naiset. Se piti saada heti kun mahdollista ja sen jälkeen sillä ajettiin kavereiden kanssa yötä päivää rinkiä pitkin kyliä ja mantuja. Tämän lisäksi sitä piti vielä hinkata ja puunata koko ajan kuin kipeää majavaa. Oli vannetta ja wunderbaumia joka kulmalla. Stereoita huudatettiin subwooferilla höystettynä niin, että vieläkin korvissa tinnittää. Näin jälkikäteen mietittynä tässä kaikessa ei ollut kyllä yhtään mitään järkeä, mutta se kuului ilmeisesti osana nuoruuteen.

Se mistä tämä pohdinta autoista sai alkunsa oli vaimo. Hän kertoi, että meille pitäisi hänen mielestä ostaa kakkosauto. Hän perusteli sitä meidän lasten iällä, eli 18 ikävuotta alkaa olemaan ensimmäisellä ajankohtaista ja muut tulee nopeasti perässä. Me vaimon kanssa tullaan kyllä hyvin toimeen yhdelläkin autolla, mutta tämä jälkikasvu tarvitsee sellaista kohta ja sen hankkiminen olisi näin ollen enemmän kuin järkevää. Sillä perheen ykkösauton kun antaisi heille käytöön heti ajokortin saatuaan niin vähän ajan päästä meillä ei olisi enää yhtään ehjää autoa pihassa. Täytyy kyllä sanoa, on minulla viisas vaimo. Hän ajattelee asioita mitä minun miehenä pitäisi ajatella. Ei kai tässä muu auta kuin alkaa etsimään sellaista kakkosautoa.