Perisuomalaiseen luonteeseenhan kuuluu, että mistään ei valiteta. Sitä pidetään jopa nolona. Mielummin tuijotellaan omia kengänkärkiä ja niellään tappio kun aletaan sanomaan jostain puutteesta tai viasta, vaikka siihen olisi täysi oikeus. Enintään manataan ja uhotaan, mutta sitten kun pitäisi oikeasti sanoa jotain niin ollaan hiljaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Tässä "värivikainen" makeinen tapauksessa ei ollut kyse omasta huomiosta vaan työkaverin. Hän tuli töihin ja oli matkalla poikennut kioskilla. Siellä hän oli päättänyt hetken mielijohteesta ostaa yksittäispakatun makeisen. Töihin tullessaan hän avasi sen ja alkoi ensitöikseen ihmettelemään outoa väriä ja sen jälkeen manaamaan. Minä satuin olemaan paikalla ja sanoin, että tee siitä reklamaatio, eli valitus valmistajalle. Ei alkanut työkaveri sitä tekemään, koska se oli hänen mielestä niin vähäpätöinen juttu ja hänestä aisti jopa pientä noloutta. Hän suostui kuitenkin pienen painostuksen jälkeen siihen, että minä teen asiakaspalautteen hänen puolestaan. Ei muuta kuin sähköpostilla valitus valmistajalle kuvien kera ja reilu kaksi viikkoa tästä eteenpäin postissa saapui kaksi pussia makeisia ja pahoittelukirje. Eli saatiin yhdellä vaivaisella makeisella koko työporukan suut makiaksi. Kysymyksessä ei ollut mistään vaarallisesta vaan kyseisen keltaisen makeisen sisällä oli samaa makeismassaa, mutta eriväristä. He kuulema ajavat samalla tuotantokoneella erivärisiä makeisia ja värinvaihtojen yhteydessä laitteet kyllä putsataan kunnolla, mutta sinne jää aina väkisinkin joitain muruja edellisestä. Nämä mustan väriset "murut" nyt sattuivat työkaveri makeiseen, mutta lopputulos on varmasti kaikkia osapuolia tyydyttävä.
Sain kerran muinaisuudessa, lasisten olutpullojen aikaan, Olvilta kopan kaljaa kun valitin pullonsuusta irronneesta lasinpalasta. Kyllä valittaminen kannattaa, ja onhan se mukavaakin, tunnusta pois! Todiste: tämä blogi!
VastaaPoistaLasipullot on vaarallisia. Toivottavasti ei käynyt kuinkaan. Valittaminen on ihmisluonto. Koskaan ei voi olla tyytybäinen ;)
VastaaPoista