Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
torstai 4. toukokuuta 2017
Ikä on vain numeroita!
Usein kuulee sanottavan, että ikä on vain numeroita. Mielestäni se on muutakin. Tällaisena entisenä joukkuelajien harrastajana olen nähnyt, että se on myös katkenneita akillesjänteitä, revenneitä eturistisiteitä, erinäisiä rasitusvammoja ja aamujäykkyyttä, siis näin miehenä enenemissä määrin tuolla selkäpuolella. Usein näihin loukkaantumisiin on liittynyt äkillinen ja elimistön sietokykyyn ylittänyt raju rasitus. Ollaan lähdetty suoraan kotisohvalta pelaamaan kaveriporukalla esimerkiksi salibandya. Useimmilla viimeisimmät meriitit ovat kaksikymmentävuotta ja kolmekymmentäkiloa keveämpänä voitettu piirinmestaruus juniorijalkapallon puolelta. Ilman lämmittelyjä ja muita kikkailuja kentälle vaan. Senhän tietää miten siinä käy, kun mieli ei anna periksi ja uskotaan vahvasti niihin vanhoihin saavutuksiin.
Ihmisen alamäki alkaa kolmenkympin tietämillä ja viidenkympin jälkeen se on jopa dramaattinen. Yksi asia pitää kuitenkin muistaa, ikääntymisen vaikutuksia pystyy myös jarruttamaan. Monet alkavat iän myötä sauvakävelemään tai muuten vaan lenkkeilemään mikä on hyvästä, mutta ne eivät ole yksinään se oikea jarru. Oikea tapa olisi lisätä siihen säännöllinen kotona tai kuntosalilla tapahtuva lihaskuntoharjoittelu. Säännöllisesti lihaksia harjoittamalla pystytään siirtämään esimerkiksi päivittäinen rasituskuorma niveliltä lihaksille, eli sinne minne se kuuluu ja näin vältyttäisiin ikäviltä nivelvaivoilta. Sen lisäksi aineenvaihdunta paranee, hormoonitasot nousee ja olo muuttuu tukkoisesta ei niin tukkoiseksi, riippuen muista elämäntavoista. Jotkut ovat jopa puhuneet olon muuttuneen hämmästyttävän pirteäksi. Jännä juttu, rääkkäämällä itseään piristyy. Usein kuulee myös hyviä tekosyitä miksi ei tee itselleen mitään. Nuorena ei kuulema tarvitse, keksi-ikäisenä ei ehdi ja vanhana ei pysty.
Ikääntyminen tarkoittaa elimistössä hormoonitoiminnan vähenemistä ja aineenvaihdunnan hidastumista. Lihas alkaa katoamaan ja tilalle astuu yleensä rasva. Voimatasot heikkenee, liikkuvuus huononee, lihasten ja jänteiden kiinnityspaikat rappeutuu. Itse olen huomannut harjoittelun vaikutukset ja en mistään hinnasta jättäisi lihaskuntoharjoittelua enää pois. Suosittelen muillekin itsestään välittäville ihmisille. Säännöllisen ja monipuolisen liikunnan harrastajalle ikä on vaan numeroita. Muistaa vaan, ettei ala repimään liikaharjoittelulla itseään rikki ja muistaa nauttia. Ei se niin vakavaa ole, kunhan vaan tekee.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti