Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
torstai 18. toukokuuta 2017
Seksikäs siivoava mies!
Siivoava mies on jonkun aikoinaan lukemani tutkimuksen mukaan naisten silmissä seksikäs. Tästähän se ajatus sitten eilen aamulla lähti ja aloitin asunnon perusteellisen puunaamisen lattiasta kattoon. Ensimmäisenä ohjelmassa oli imurointia. Siinä imuroisessa tuli mieleen, että suurimmat sotkijat meidän taloudessa ovat kissat. Niistä lähtee nimittäin tähän aikaan vuodesta karvaa aikalailla ja niiden turkin imurointi voisi hieman hillitä sitä, ainakin kaikki irtokarvat saisi hetkellisesti pois. Jos tämä keino toimisi niin siitähän voisi tehdä sellaisen päivittäisen rutiinin niin säästyisi vaimo sohvan ja kaikkien muiden karvaa keräävien huonekalujen jatkuvalta imuroinnilta. Helpompi se olisi imuroida kaksi kissaa kuin sohvakalusto ja nojatuolit. Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja operaatio kissan metsästys. Siinä hommassa meinasi käydä huonosti. Sain nimittäin ensimmäisenä meidän vanhemman kissan kiinni ja siinä imurin pauhatessa vieressä se sai sellaisen sätkyn, että meinasi meikäläiselta lähteä silmät päästä. Täytyy siis jatkossakin tyytyä furminaattoriin ylimääräisten karvojen poistossa. Tämän jälkeen vuorossa oli lattioiden luutuamista. Siinä pesuvettä ämpäriin laskiessa etsin lattian pesuun sopivaa pesuainetta. Meillä on sellainen siivousväline kaappi ja sieltähän niitä löytyi. Ainoa ongelma vain oli se, että kaappi oli pullollaan kaikennäköisiä pesuaineita. Mistä minä tiedän mikä niistä sopisi mihinkin tarkoitukseen ja pakko oli käyttää vanhaa kunnon valintakeinoa, eli enttententten teelikkamentten. Lorautin pesuainetta reilusti pullosta pesuveden sekaan ja tämän jälkeen moppi tanassa kastelin laminaattit ja muut lattiapinnat kauttaaltaan.
Avot, homma oli valmis ja koti tuoksui puhtaalta vaikka välillä tuntuikin, ettei tällainen perusteellinen siivoaminen ole heteromiehen puuhaa, mutta pakkohan se oli loppuun asti tehdä kun kerran olin aloittanutkin. Muutaman tunnin urakan jälkeen jäin odottamaan vaikutuksia. Hieman jopa jännitti, että niinköhän koko kadun naiset ryntää meille ovista ja ikkunoista. Tulevat lirkuttelemaan tällaiselle maskuliiniselle moppimiehelle kun huhu leviää. Sellainen hulina, että vaimo joutuu töistä kotiin tullessaan heittelemään heitä pihalle. Täytyy kyllä sanoa, että "seksikä siivoava mies" on ihan huuhaa tutkimus. Ainoat naaraspuoleiset jotka koko päivänä jaloissa kiehnäsivät olivat meidän kissat ja nekin siitä syystä kun niillä oli nälkä. Vanhempi kissa kylläkin kartteli minua hetken aikaa, mutta kyllä silläkin nälkä loppujen lopuksi voitti itsesuojeluvaiston. Yksi kiihkeä ahdistelija kävi minun kimppuun, mutta sekin oli vain puhelinmyyjä. Yritti väkisin kaupata sähkösopimusta. Voin kertoa, en jaksanut kuunnella häntä siinä mielentilassa viittä sekunttia pidempään. Vaimon tullessa kotiin hän huomasi lähes heti minun siivonneen. Ihmettelin, että mistä hän tiesi, tuoksuuko täällä puhtaalta? Ei kuulema siitä vaan siivousvälineet eivät olleet niille kuuluvilla paikoillaan vaan hujanhajan ympäri kylpyhuonetta. Hän oli laittanut ne paikoilleen. Sitä hän vielä kysyi, että oliko pessyt saunankin. Ihmettelin, että miten niin. No kun saunan pesuun tarkoitettu paesuaine oli oli ollut siinä pesuaine ämpärin vieressä.
Sen tästä kaikesta opin, että iltalehden sivuilla julkaistut tutkimukset eivät ole välttämättä totta. Ne ovat todennäköisesti vain naisten julma keino harhauttaa miehet tekemään kaikennäköisiä asioita vasten tahtoaan, esimerkiksi siivoamaan. Tuollaisilla julkaisuilla on samanlainen vaikutus kuin tarjoaisit aasille porkkanaa, mies tekee sen jälkeen mitä vaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti