maanantai 26. helmikuuta 2018

Brother christmas!



Kunnon perseilyä taas kerran! Hyväntekijästä tehtiin vuorokaudessa täysi roisto. HS kyseenalaisti hänen tarkoitusperänsä revittelemällä yksityisviestillä ja mahdollisilla taloussotkuilla. Senhän tietää jo valmiiksi miten tässä käy kun iso pyörä lähti pyörimään. Jotenkin tuntuu melkoisen kohtuuttomalta kaiken sen hyvän jälkeen mitä hän on kuitenkin saanut aikaan Suomen vähävaraisille, vaikka siellä muutama euro olisikin mennyt omaan taskuun tai joku kuitti puuttuisikin. Kaikki se on kuitenkin pienempi paha mitä tämä vallassa oleva perikateellisuus ja poliittinen ahneus aiheuttaa tässä maassa. Aamen!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Vanha auto!



Sitä kun omistaa sen verran vanhan auton, että autorekisterikeskuksen tietokannan mukaan sen edellisistä omistajista löytyy mm. Jeesus Nasaretilainen ja Pietari Suuri niin se ei ole ihan niin nöpön nuukaa vaikka siitä tippuu roiskeläppä tienpäälle.
Vanhassa autossa tällaiset pikkuviat ovat vain ajan tuomaa patinaa. Niiden kanssa oppii elämään kun ei vaan välitä.

Vuosittain tehtävä auton määräaikaiskatsastus on vanhan auton omistajalle ehkä yksi vuoden stressaavimmista päivistä. Jos auto ei syystä tai toisesta mene läpi sen nihilistisen katsastusmiehen syynistä niin ensimmäisenä vanhan auton omistajalle tulee yleensä mieleen, että voit pitää sen, mä käyn ostaan tilalle toisen. Jos se vastaavasti sattuu menemään läpi sen maailman mukavimman ja asiansa tuntevimman katsastusmiehen tarkastuksesta niin voi sitä ilon ja onnen päivää. Siitä tulee sellainen fiilis, että sitä voisi mennä vaikka torille juhlimaan kuin jääkiekon maailmanmestaruutta tai lordin euroviisu voittoa konsanaan. Toki siellä torilla ei olisi seurana tällaisessa tapauksessa varmaan muita kuin muutama pulu ja ohi lentävä harakka, mutta ajatushan se on aina tärkein.

Tosiaan, itsellä seisoisi pihassa kaksi sellaista vanhaa pikkuvikaista kulkuneuvoa joille pitäisi tehdä lähiaikoina tällainen aina yhtä stressaava määräaikaiskatsastus. Jotenkin masentaa jo valmiiksi, koska ainahan sitä varautuu pahimpaan. Ruoka ei oikein maistu ja yöt menee pyöriessä kun tuskailee sitä mitä kaikkea vikaa se katsastus setä mahtaa niistä löytää. On tämä autoilevan ihmisen elämä välillä niin hankalaa. Miksei sitä vaan voisi ajella vuodesta toiseen mutkaista tietä auringonlaskuun ilman mitään tällaisia velvoitteita ja pakkoja? Varmasti ihan kiusallaan näitä tällaisia keksitään, ettei pieneltä ihmiseltä pääsisi unohtumaan totuus ja ennen kaikkea paikka tässä yhteiskunnassa.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Karkkilakko!

Jouduin vähän niin kuin olosuhteinen uhrina vuoden vaihteessa karkkilakkoon. Syy siihen on sitten tarina erikseen, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että itsellä siihen päätökseen ei ollut osaa eikä arpaa. Noh, ensitöikseni silloin hain tietenkin syitä, eli motivaatiotekijöitä onnistumisen takaamiseksi. Yksi näistä motivaattoreista oli painonhallinta. Eli kun kaikki ylimääräiset sokerit jää pois niin senhän pitäisi näkyä aika äkkiä elopainon muuttumisena, vaikken mikään karkkien suurkuluttaja ole ollutkaan. Tämä aamuna ajattelin sitten hypätä puntarille pitkästä aikaa, sillä olihan tätä lakkoa jo kohta kaksi kuukautta takana ja sen verran kiinnosti, että mitä painon suhteen oli tapahtunut. Ensitöikseni peilailin omasta mielestäni hoikentunutta olomuotoani ja karjahtelin siinä peilin edessä niin kuin tarzani konsanaan rintaani paukuttaen. Toki tarzanin ja minut erotti se, että tarzanilla oli muistaakseni vain sellainen läppäkalsari ja minulla oli tänä aamuna vastaavasti pitkät kalsarit, koska on talvi ja ulkona melkoisen kylmä. Tämän jälkeen astuin puntarille tuijottamaan näytössä viliseviä numeroita. Viimein kun näyttö pysähtyi niin täytyi todeta, että kyllähän elopaino oli todellakin muuttunut, mutta väärään suuntaan ja kaikki kaksi kiloa. En tiedä missä oikein on mennyt metsään, mutta sillä saattaa toki olla jonkinnäköinen vaikutus, kun lähipizzerian omistaja tervehtii minua nykyään kuin kaveriaan. Ei tämä nyt ihan ole mennyt kuin strömsöössä, mutta ei kai se hukkaankaan ole mennyt, sillä karkit eivät muistaakseni sisälly THL:n ravintoympyrän suosituksiin. Se että milloin tämä karkkilakko sitten päättyy on toinen juttu. Tämä on nimittäin lähtöisin meidän oman elämänsä prinsessan, eli rakkaan nuoremman tyttäremme ideasta ja kestosta ei tosiaan ollut minkäänlaista puhetta. Jos nyt totta puhutaan niin sillä ei ole sinänsä merkitystä, koska ei minulla enää karkkia teekään mieli. Alussa kyllä teki mieli, siis karkkia, mutta sehän kertoo ainoastaan sokerin koukuttavuudesta. Hiiohoi, tästä on hyvä jatkaa haribotonta elämää.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Pakkanen!



Ulkona on pakko olla ihan s**tanan kylmä. Katselin nimittäin aamulla, että mikäs h*lvetti meidän takapihalla oikein möyryää niin jäänallehan se siellä nosteli tassujaan ja valitti pakkasen purevuutta, ja tämä kaikki tapahtui keskellä suomea. Jos joku tulee vielä leuhottamaan mulle, että ilmaston lämpeneminen on väistämätöntä niin haistakoot pitkän p*skan. Täällä siitä ei ole ainakaan ollut havaintoa viime päivinä. Pelkkä verotekninen termi jolla saadaan hyvä peruste nostaa kaikennäköisiä maksuja sanon minä!

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kuoleman porteilla!



Niin se vaan meni vapaaviikko töistä ebolaakin pahemman miesflunssan kourissa. Kuin ihmeen kaupalla selvisin siitä hengissä vaikka kivut olivat todennäköisesti pahemmat kuin naisten kertomat synnytyskivut. Lisäksi naisiin verrattuna flunssa, ja nimenomaan miesflunssa syö miestä niin sisältä kuin päältäkin. Eron huomaa esimerkiksi siinä, että nainen pystyy tekemään kotihommia taudista huolimatta, mutta mies ei pysty liikkumaan sängystä mihinkään. Lisäksi vaivalla ja työllä rakennettu rautaisen kova peruskunto on muisto vain, sillä pelkkä liikkuminenkin vaatii taudin jäljiltä äärimmäisiä ponnistuksia. Tämähän tietää sitä, että samanlaiseen kuntoon pääseminen kuin ennen miesflunssaa saattaa vaatia jopa vuosien työn. On se vaan niin kova tauti ettei sitä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen. Joka tapauksessa, nyt sitä on vaan raahauduttava takaisin työmaalle. Toki hieman puolikuntoisena, mutta ei voi mitään. Jostainhan se on aloitettava

torstai 15. helmikuuta 2018

Itsepalvelukassa!

Kyllä sokea kana jyvän löytää. Voin kertoa, ei löydä. Käytin tänään paikallisessa marketissa itsepalvelukassaa kiireissäni, koska normi kassoille oli huomattavasti pidemmät jonot. Itsepalvelukassojen pitäisi olla siinä mielessä simppeleitä, että syöttää vaan tuotteet viivakoodi edellä viivakoodilukijasta läpi ja that's it. Noh, niinhän sitä äkistään luulisi. Niiden s**tanan viivakoodien löytäminen olikin sitten ihan oma hommansa. Osassa tuotteista ne olivat niin hyvin piilotettuja, ettei niitä tahtonut löytää itse erkkikään. Lisäksi osasta näistä viivakoodeista on tehty niin pieniä, ettei tällainen näöntarkastusta vailla oleva kaveri tahtonut löytää niitä sitten millään. Lopputuloksena jouduin toteamaan, että olisin päässyt kaupasta ulos huomattavasti nopeammin käyttämällä normi kassaa ja lisäksi keräsin tässä itsepalvelupisteessä taakseni varmasti päivän, tai jopa koko viikon pisimmän jonot. Kyllä, on se vaan niin kätevä ja aikaa säästävä keksintö pikkuostosten maksamiseen. Täytyy sanoa, että en ihan heti mene uudestaan kyseisille itsepalvelukassoille. En ainakaan ennen kun olen käynyt näöntarkastuksessa hankkimassa lasit ja opaskoiran.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää ystävänpäivää?

Ystävänpäivän aikaan täytyisi olla kaikille ystävällinen. Ystävänpäivä toivotukset ja kaikennäköiset facebook päivitykset ylistävät tätä ystävyyden tärkeyttä. Entä jos ei ole ystäviä tai jos ei vaan yksinkeraisesti kykene sellaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen jotta niitä saisi? Lisäksi ystävä sanana on varsinkin miehille lähes yhtä vaikea sanoa kuin rakkaus, tai se et mulla on klamydia. Tästä syystä suurimmalla osalla miehistä ei ole ystäviä vaan pelkästään kavereita. Se kertoo mielestäni tästä sanomisen vaikeudesta, vaikka nämä miesten väliset kaverisuhteet luokitellaan kaikilla osa-alueilla ystävyydeksi, ainakin naisten mielestä. Niin, ei se kaikille ole niin helppoa. Lisäksi eri puolella Suomea ollaan erilaisia ja vaikkapa savossa ystävällisyys tulee ihan luonnostaa, mutta menepä pohjanmaalle. Jos et pelaa pesäpalloa tai paini niin ei sua kukaan siellä arvosta. Jos vastaavasti asut Turussa, eli suomen sylkykupissa niin silloin on ihan turha lähteä luomaan ystävyyssuhteita ilman valehtelua varsinkaan muihin maakuntiin. Ystävyys on vaikeaa ja kun jotkut markkinointi ihmiset joskus aikoinaan ovat tämän ystävänpäivän juhlimisen keksineet niin ei sitä ihan loppuun asti ole mietitty. No joo, kaikesta huolimatta hyvää ystävänpäivää kaikille kavereille

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kromosomien eroja!

Joskus sitä joutuu toteamaan, että en vaan tajua naisia. Yksi hyvä esimerkki siitä on pukeutuminen. Meille miehille se ei ole yleensä minkäänlainen ongelma. Jos jalassa sattuu olemaan vaikkapa verkkarit joiden toisessa polvessa on reikä niin niillä voi silti lähteä käymään ensiksi kuntosalilla, sen jälkeen kaupassa ja lopuksi vielä kaverin luona kylässä. Meille miehille verkkarit ovat kuin sveitsin armeijan monitoimilinkkari, eli ne eivät jätä pulaan missään vaiheessa ja ne sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Naisilla on vastaavasti kotiasu, kaupassa käynti asu, lenkkiasu, kuntosali asu, bileasu, töihin meno asu, arkiasu, työasu ja yöasu. Kaiken lisäksi näitä asuja on useita erilaisia, eli vähän niin kuin mikä sattuu olemaan mieliala milloinkin niin sen mukaan ne kuosit sitten vaihtuu. Näistä heidän kaikennäköisistä asuista huolimatta kuulen kommentteja lähes viikoittain, et ei ole mitään mitä voisin laittaa päälle, vaikka meidän vaatehuone on niin täynnä meidän perheen naisten vaatteita ettei sekaan meinaa mahtua. Lisäksi he vaativat silloin tällöin meikäläiseltä mielipidettä asujen sopivuudesta, varsinkin vaimo kun ollaan lähdössä viikonloppuna ulos, vaikka mielipiteelläni ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Niinpä, miksi hän edes kysyy? Silloin tällöin joudun myös ihastelemaan heidän uusia vaatehankintojaan. Tästä esimerkkinä oman elämänsä prinsessa, eli rakas tyttäremme joka tuli esittelemään uutta paitaansa. Täytyy sanoa, että olin hieman hämmästynyt siitä.
- Eiks ookin hieno uusi paita?
- Eikös sulla ole jo tuollainen?
- Ei oo, se toinen on erivärinen!

Näin miehenä olen oikeasti onnellinen XY-kromosomeistani. Jos olisin varustettu XX-kromosomeilla niin elämä olisi melkoisen paljon haastavampaa, tai mistä minä sitä tiedän, mut jotenkin vaan tuntuu välillä siltä. Joskus herää väkisinkin mieleen sellainen kysymys, että mitä jos vaan laittaisit sellaiset löysän mukavat verkkarit jalkaan joilla voi tehdä ihan mitä vaan. Naisten mielestä se saattaa kuulostaa melkoiselta hölmöläisen hommalta, mutta oikeasti se on vaan viisautta.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Totaalikieltäytyjä!



Ajattelin tuossa reilu kuukausi sitten alkaa totaalikieltäytyjäksi. Joku saattaisi ajatella, että s**tanan isänmaan petturi, mutta tässä tapauksessa kysymyksessä on karkkilakko, tai paremminkin karkin syönnin lopettaminen. En ole syönyt karkkia koskaan mitenkään ihan älyttömästi, kerran viikossa ehkä, joskus useammin ja joskus harvemmin, mutta tällaisena herkästi addiktoituvana ihmisenä ne kerrat kun söin niin sitä piti vetää sitten aina niin paljon, että tuli oikein huono olo. Eli se oli ihan sama oliko sitä karkkia 300 grammaa vai 5 kiloa niin aina se piti syödä niin, että lopuksi käsi hamusi tyhjää pussia. Se mitä tästä reilu kuukausi takaperin  startanneesta projektista on seurannut on ollut ainakin se, että kaupassa ei voi enää kävellä sen puolenkilometrin mittaisen karkkihyllyn ohi ainakaan kovin levollisin mielin. Ne hyllyt on nykyään aivan älyttömän pitkiä kaikkine runsainen valikoimineen ja matkana se on sellainen, että siinä voi kontrolli pettää ihan millä hetkellä hyvänsä. Eli parempi kiertää ne kaukaa, varsinkin tällaisena herkästi itseään pettävänä ihmisenä. Toinen mitä olen huomannut näin makeisille herkistyneessä mielentilassa on ollut se, että nämä kavalat kauppiaat viljelevät tällaisia erinäisiä karkkipisteitä ympäri sitä kauppaa. Nämä ylimääräiset pisteet eivät ole vain siinä kassojen vieressä vaan niitä pieniä tahalaan karkkilakossa olevan ihmisen kiusaksi rakennettuja makeispisteitä on siellä sun täällä, varsinkin isoissa marketeissa!!! Ainahan niiltä voi toki sulkea silmänsä, mutta kun niitä on ympäriinsä niin pitäisi kulkea silmät kiinni koko kaupan läpi. Siinä hommassa ei tule muuta kuin sanomista, kaatuneita kanssaihmisiä ja pahimmilaan myös hyllyjä. Lisäksi vaimon omin pikku kätösin rustaamasta kauppalapusta jää huomattava osa ostamatta ja siinä onkin sitten taas kotona selittämistä miksei niitä ole ostettu  Joku saattaa miettiä, että millä minä sitten herkuttelen, kai jokaisella joitain paheita on. Täytyy sanoa, että en yhtään millään. THL:n suosittelmassa ravintoympyrässä oleva karkkien kohta on siis täysin tyhjä. Toki eihän siinä ruokaympyrässä ole sijaa makeisille, mutta suurimmalla osalla ne siihen silti sisältyy.

Se mistä tämä koko lakko sai alkunsa oli syksyllä aloittamani henkilökohtainen elämäntapa- ja painonhallintakampanja. Monta kuukautta intensiivistä itsensä rääkkäämistä ja kun kävin puntarissa tuossa joulukuun lopulla suurin odotuksin niin paino olikin noussut lähtötilasta kilolla, eli ei se ihan putkeen ollut mennyt. Tässä vaiheessa ajattelin, että pakko tehdä joitain radikaalimpia ratkaisuja. Ihminen ei tarvitse makeisia ja sen mukanaan tuomaa sokerikuormaa yhtään mihinkään. Lisäksi sai jäädä myös perunalastut, juustosuikerot yms turhat keski-ikäisen miehen lihottajat. Limsat ja muut virvoitusjuomat ovat jääneet myös täysin pois. Noh, jos jotain positiivista tästä kaikesta hakee niin tänä aamuna puntari näytti neljää kiloa pienenpää elopainolukemaa. Toisin sanoen jotain on tapahtunut ja tässä tapauksessa positiiviseen suuntaan. Sen merkitys mitä me suuhun laitamme näyttäisi olevan isossa osassa painonhallintaa, sillä mikään muu ei ole tässä tapauksessa muuttunut kuin edellä mainitut asiat. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Sähkö tulee töpselistä!

Postilaatikkoon ilmestyvät laskut ovat mielestäni sellainen ehtymätön luonnonvara joka pitää huolen ainakin siitä, ettei tilinsaldo pääse kasvamaan liian suureksi. Lisäksi nämä laskut sisältävät paljon sellaista informaatiota mikä pitäisi käydä läpi ja sen lisäksi vielä sisäistää. Itse olen hieman huono tässä ja ainoa mikä kiinnostaa on laskun maksettava loppusumma. Noh, tästä huolimattomasta laskujen sisällön tulkinnasta saa nyt Oksasen perhe kärsiä lievästi sanottuna isolla kädellä. Paikallinen energiayhtiö nimittäin lähestyi tänään puhelimitse ja kertoi heidän kämmänneen meitä koskevassa laskutuksessa. Sähkölaskut joita he ovat meille viimeisen uudelleen tehdyn sähkösopimuksen jälkeen lähettäneet ovat sisältäneet vain pelkän siirtomaksun. Itse energian, eli sähkö on jäänyt laskuttamatta. Jos en nyt ihan väärin muista niin tämä uusi sopimus tehtiin joskus reilu vuosi sitten tai jotain. Se miksi he lähestyivät puhelimitse oli se, että he halusivat vain varoittaa tästä tulevasta korjauslaskusta, joka on lievästi sanottuna jäätävän suuruinen. He olivat ilmeisesti sitä mieltä, että se saattaa aiheuttaa pahimmillaan sydämmen pysähdyksen kun sen laskun avaa, joten ennakkovaroitus oli enemmän kuin paikallaan. Sinänsä loistavaa asiakaspalvelua, täytyy myöntää. Että sellaista hauskaa tähän päivään. Täytyy varmaan alkaa tekemään lottoa hieman useammin, jos sattuu jäämään ylimääräisä.   Noh, opin tästä ainakin sen, että kannattaa jatkossa tutustua laskujen sisältöön tarkemmin. Sitä kautta saattaa välttyä tällaisilta pienen ihmisen lähes konkursiin ajavilta korjauslaskuilta. Eli oppia ikä kaikki, vai miten se nyt menikään.

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Nykynuoret!

Nuoria mollataan nykyään joka käänteessä, mikä on mielestäni väärin. Aikuisten jatkuvaa "ei niistä mihinkään oo" suhtautumista pitäisi muuttaa, sillä kehut vahvistavat tunnetusti nuorten itsetuntoa paremmin kuin haukut ja tekevät heistä tätä kautta kenties vahvempia ihmisinä, mikä on aina positiivista. Itse olen huomannut sen, että nykynuorilla on ainakin parempi pakkaskestävyys mitä oman ajan nuorilla. Tänään oli nimittäin aamusta parikymppiä pakkasta ja silti vastaan tuli muutama nuori nilkat ja pää paljaana. Täytyy kyllä sanoa, että siinä heräsi sellainen "recpect" fiilis, sillä itsestä ei olisi ikinä ollut sellaiseen. Jonkun mielestä tämä pakkaskestävyys ei ole kehumiseen oikeuttava meriitti, sillä vanhana he saavat pahimmillaan kärsiä siitä. Niinhän se saattaa olla, mutta täytyy siteerata tässä kohtaa meidän oman elämänsä prinsessaa, eli rakasta nuorempaa tytärtämme kun keskusteltiin kyseisestä aiheesta , "se on sitten sen ajan murhe". Niinpä niin. Nuorissa on paljon muutakin posittivista, mutta itselle ei tullut näin äkistään muuta mieleen. Keksitkö sinä heistä jotain positiivista?

torstai 1. helmikuuta 2018

Tasan ei mene nallekarkit!

Jotenkin alkaa ärsyttämään tämä jatkuva lumisade. Lunta alkaa olemaan näillä leveyspiireillä sen verran reilusti, ettei uskalla enää hiihtämäänkään lähteä. Siinä nimittäin käy pian samanlailla kuin kävelisit saharan hiekkadyyneillä vaaraa aavistamatta juoksuhiekkaan, eli uppoat sinne niin ettei kukaan löydä sinua enää ikinä. Meinaan vaan, jos nyt lähtee innoissaan hiihtämään pitkin metsäisiä latuja ja laskee syystä tai toisesta ulos ladulta niin samanlailla siinä käy, kukaan ei löydä ainakaan ihan heti. Nykyiset hanget ja nietokset ovat nimittäin sitä luokaa korkeat, että ei sieltä omin avuin takaisin ladulle kavuttaisi vaan todennäköisesti joku pahaa aavistamaton marjasta löytäisi vasta joskus ensi syksynä mustikoita poimiessaan. Toki saattaisihan tuo vaimo jossain vaiheessa pian huolestua ja lähettää etsintäpartion perään, mutta siinä hommassa menisi kuitenkin sen verran aikaa, että ei siellä hangessa kukaan selviäisi syömättä ja juomatta niin kauaa, puhumattakaan päällä olevasta ohuesta hiihtotrikoosta ja näistä pakkasista. Toinen juttu mikä näissä lumisateissa ärsyttää on se, että ainakin kolmas lumikola menossa näille lumille. Kaksi edellistä on kulunut yksinkertaisesti vaan puhki. Paikallinen rautakauppias tekee kunnon tiliä näillä ihmisille myymillään kolilla. Ostaa todennäköisesti voitoilla itselleen uuden kesämökin. Toiset työntää lunta perse pitkällään ja yksi katselee vaan uutta kesämökkiä, on se niin väärin. Siellä se sitten ensikesänä nauttii kesän lämmöstä uuden kesämökin laiturin nokassa mato-onki kädessä, kun itse hoidattaa liika kolaamisen aiheuttamaa niskajumia jossain fysikaalisessa hoitolaitoksessa. Tasan ei mene nallekarkit tässäkään asiassa. No joo joo, onhan se kiva, että on talvi, mutta rajansa kaikella!!!