torstai 15. helmikuuta 2018

Itsepalvelukassa!

Kyllä sokea kana jyvän löytää. Voin kertoa, ei löydä. Käytin tänään paikallisessa marketissa itsepalvelukassaa kiireissäni, koska normi kassoille oli huomattavasti pidemmät jonot. Itsepalvelukassojen pitäisi olla siinä mielessä simppeleitä, että syöttää vaan tuotteet viivakoodi edellä viivakoodilukijasta läpi ja that's it. Noh, niinhän sitä äkistään luulisi. Niiden s**tanan viivakoodien löytäminen olikin sitten ihan oma hommansa. Osassa tuotteista ne olivat niin hyvin piilotettuja, ettei niitä tahtonut löytää itse erkkikään. Lisäksi osasta näistä viivakoodeista on tehty niin pieniä, ettei tällainen näöntarkastusta vailla oleva kaveri tahtonut löytää niitä sitten millään. Lopputuloksena jouduin toteamaan, että olisin päässyt kaupasta ulos huomattavasti nopeammin käyttämällä normi kassaa ja lisäksi keräsin tässä itsepalvelupisteessä taakseni varmasti päivän, tai jopa koko viikon pisimmän jonot. Kyllä, on se vaan niin kätevä ja aikaa säästävä keksintö pikkuostosten maksamiseen. Täytyy sanoa, että en ihan heti mene uudestaan kyseisille itsepalvelukassoille. En ainakaan ennen kun olen käynyt näöntarkastuksessa hankkimassa lasit ja opaskoiran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti