Joskus sitä joutuu toteamaan, että en vaan tajua naisia. Yksi hyvä esimerkki siitä on pukeutuminen. Meille miehille se ei ole yleensä minkäänlainen ongelma. Jos jalassa sattuu olemaan vaikkapa verkkarit joiden toisessa polvessa on reikä niin niillä voi silti lähteä käymään ensiksi kuntosalilla, sen jälkeen kaupassa ja lopuksi vielä kaverin luona kylässä. Meille miehille verkkarit ovat kuin sveitsin armeijan monitoimilinkkari, eli ne eivät jätä pulaan missään vaiheessa ja ne sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Naisilla on vastaavasti kotiasu, kaupassa käynti asu, lenkkiasu, kuntosali asu, bileasu, töihin meno asu, arkiasu, työasu ja yöasu. Kaiken lisäksi näitä asuja on useita erilaisia, eli vähän niin kuin mikä sattuu olemaan mieliala milloinkin niin sen mukaan ne kuosit sitten vaihtuu. Näistä heidän kaikennäköisistä asuista huolimatta kuulen kommentteja lähes viikoittain, et ei ole mitään mitä voisin laittaa päälle, vaikka meidän vaatehuone on niin täynnä meidän perheen naisten vaatteita ettei sekaan meinaa mahtua. Lisäksi he vaativat silloin tällöin meikäläiseltä mielipidettä asujen sopivuudesta, varsinkin vaimo kun ollaan lähdössä viikonloppuna ulos, vaikka mielipiteelläni ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Niinpä, miksi hän edes kysyy? Silloin tällöin joudun myös ihastelemaan heidän uusia vaatehankintojaan. Tästä esimerkkinä oman elämänsä prinsessa, eli rakas tyttäremme joka tuli esittelemään uutta paitaansa. Täytyy sanoa, että olin hieman hämmästynyt siitä.
- Eiks ookin hieno uusi paita?
- Eikös sulla ole jo tuollainen?
- Ei oo, se toinen on erivärinen!
- Eiks ookin hieno uusi paita?
- Eikös sulla ole jo tuollainen?
- Ei oo, se toinen on erivärinen!
Näin miehenä olen oikeasti onnellinen XY-kromosomeistani. Jos olisin varustettu XX-kromosomeilla niin elämä olisi melkoisen paljon haastavampaa, tai mistä minä sitä tiedän, mut jotenkin vaan tuntuu välillä siltä. Joskus herää väkisinkin mieleen sellainen kysymys, että mitä jos vaan laittaisit sellaiset löysän mukavat verkkarit jalkaan joilla voi tehdä ihan mitä vaan. Naisten mielestä se saattaa kuulostaa melkoiselta hölmöläisen hommalta, mutta oikeasti se on vaan viisautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti