Omistaja ahneudella ei ole mitään rajaa. Hyvä esimerkki tästä ahneudesta on esimerkiksi Nokian renkaat. Yhtiö saattoi loppuun yt-neuvottelut, joiden lopputuloksena 232 työntekijää sai lähtöpassit ja 440 lomautetaan. Samaan aikaan yhtiön johto päätti aloittaa uudet yt-neuvottelut, jotka kohdistuvat vielä 280 työntekijään. Se mikä näistä neuvotteluista normaali ihmisen mielestä tekee järjettömiä on se, että yhtiön arvioitu liikevoitto tälle vuodelle on vajaat 300 miljoonaa. Vastaavia esimerkkejä täällä Suomenniemellä on lukuisia viime vuosina. Hyvää tai jopa loistavaa tulosta tekevät pörssiyhtiöt karsivat työntekijöitä ja heidän etujaan tuloksen maksimoiseksi. Vain viivan alle jäävällä summalla on väliä, tai oikeastaan osakkeelle maksettavasta summasta.
Toinen esimerkki "herrojen" ahneudesta on outokummun johtaja Seitovirta, joka saa huonosta tuloksesta johtuen kenkää, mutta irtisanomiskorvaus on tähtitieteellinen 1,5 miljoonaa euroa, vaikka yhtiö on korviaan myöten veloissa. Seitovirran korvaus perustuu sopimukseen jonka yhtiön hallitus on hyväksynyt. Maalaisjärjellä ajatellen näissä johtajien irtisanomiskorvauksissa ei ole mitään järkeä, sillä huono johtaja ei ole niitä ansainnut. Tällaiset sopimukset edustavat herrojen ahneutta, joka potkii päähän tuloksen kannalta tärkeintä tekijää, eli työntekijöitä. Ilman osaavaa työvoimaa näiden herrojenkin arki olisi yhtä selviytymistaistelua, mutta ahneus tekee näköjään sokeaksi. Duunareitten kunnioitus on hävinnyt johonkin. Ennen tehtaan patruunat pitivät työntekijöistä huolta, mutta nykyinen "kasvoton" omistaja ei välitä heistä enää pätkääkään.
Samaan aikaan työntekijäpuolelta vaaditaan jopa valtion toimesta palkkamalttia, joustoja ja etujen alasajoa. Paikallista sopimista halutaan lisätä, mikä tekee työntekijä puolesta pahimmassa tapauksessa orjatyövoimaa ilman oikeuksia. Kasvoton omistaja ei nimittäin anna senttiäkään periksi. Tämän lisäksi hallitus esittelee valheellisia skenaarioita Suomen kilpailukyvystä, joka on kaikilla mittareilla mitattuna yksi maailman parhaita. Lisäksi tänä päivänä koko ajan suurenevella määrällä vientiyrityksistä on töitä niin paljon ettei niitä ehditä enää tekemään, sillä ei ole riittävästi käsipareja tekemään niitä, johtuen viime vuosina vallalla olleesta lyhytkatseisesta irtisanomis buumista.
Itse työskentelen kasvottoman omistajan omistamassa yhtiössä, joka on irtisanonut viimevuosina merkittävän osan työntekijöistään. Nykypäivänä suurin huoli on se, että miten ehditään tekemään kaikki työt näin pienellä työntekijämäärällä? Hiljaiset ajat ovat jättäneet jälkensä myös paikallisjohtajiin, ei uskalleta sijoittaa tulevaisuuteen omistajien kustannuksella. Omistajien pitäisi tajuta se, että osaaminen maksaa, mutta osaaminen tuottaa myös tulosta. Nyt jos koskaan kannattaa sijoittaa osaavaan työvoimaan ja pitää heistä huoli, sillä se vaikuttaa tulevaisuudessa positiivisesti siihen viivan alla jäävään tulokseen. Työntekijät ovat joustaneet kohta kahdeksan vuotta putkeen, nyt olisi muiden vuoro. Osaavaa ja motivoitunutta työntekijää ei saa karsimalla hänen palkastaan osaa pois. Seitovirralle maksetulla "kultaisella käden puristuksella" maksettaisiin outokummussa monen duunarin lomakorvaukset vuosiksi eteenpäin, sillä he nostavat kyseisen yhtiön käsillään ylös nykyisestä suosta.
Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
lauantai 31. lokakuuta 2015
Isän huoli!
Miksi poikien tyttöystävät ovat aina isän mielestä oikein jees, mutta tyttärien poikaystävät...hmmm, heissä on isien mielestä aina jotain epäilyttävää? Tästä huolimatta äitien mielestä kummassakaan ei ole mitään epäilyttävää. Äidit tulevat toimeen molempien ehdokkaitten kanssa ja pyytävät myös poikaystäviä tulemaan uudestaan kylään...ihme touhua, äitien on pakko olla sokeita, tai muuten vaan tyhmiä!
Itsellä on kaksi tytärtä. Poikaystävät ovat näillä kohta 15 ja 16 vuotiailla tyttärillä arkipäivää. Niin, voi pe..ele sanon minä! Tiedän sen, isä-"vävy" suhde on ollut kautta aikain ongelmallinen. Tyttärien poikaystävä ehdokkaat pitää olla sata kertaa tiukemman valvonnan alla kuin poikien tyttöystävien ja ihan syystä, ainakin minun mielestä. Jos isä jää 15 vuoden yhteiselon jälkeen taka-alalle maailman tärkeimpänä miehenä tyttärelle niin siihen on jokin koira haudattuna, aivan varmasti.
Nyt tarvitaan oikeasti vertaistukea oli ensimmäinen ajatus. Toisena tuli mieleen poikaystävän uhkailu ja viimeisenä järjestyssääntöjen luonti. Ei koskettelua, pussailua tai yökyläilyä...silloin se iski, epätoivo. Hetken mietin ja muistin, minäkin olen ollut joskus aikoinaan poikaystävä ja aika monta kertaa. Palasin niihin aikoihin ajatuksissani ja muistin miten paljon sen "appiukon" ensitapaaminen jännitti, tai oikeastaan pelotti. Hmmm...ehkä minä selviän tästä sittenkin voittajana :)

torstai 29. lokakuuta 2015
Mies ja perhe-elämä!
Usein kuulee sekä miesten että naisten suusta perhe-elämä helvetistä, joka on ulkopuolisesta kuin b-luokan elokuvaa. Perhe-elämä helvetti alkaa viimeistään silloin kun lapsi syntyy perheeseen. Nainen väsyy ja mies, joka muuttuu myöhemmin "juopoksi siaksi" ei ota naisen mielestä vastuuta mistään. Vastaavasti nainen nalkuttaa ja näyttää näin sen sisäisen hirviönsä, jota mies pakenee erinäisillä verukkeilla ettei tarvitsisi olla kotona kuuntelemassa sitä sättimistä. Kierre on valmis ja kumpikaan ei tajua, tai oikeastaan edes halua katkaista sitä. Tätä tilannetta voi jatkua vuosia ja entisestä parista tulee katkeria kämppiksiä, joilla sattuu olemaan yhteisiä lapsia ja se on ainut intressi jatkaa toisen sietämistä. Toki tilanteeseen vaikuttaa myös se, ettei ole välttämättä varaa lähteä suhteesta pois, koska yhdessä asuminen on edullisempi vaihtoehto.
Näitä tarinoita kuulee aika usein, tai oikeastaan avautumisia paskoista suhteista joiden taustalla on edellisen kaltainen historia. Yli puolet avioliitoista päätyy nykyään eroon ja lopuista huomattava osa kärsii muttei valita. Miksi näin käy, miksi yleensä niin täydellisistä pareista tulee toistensa vastakohtia? Syitä on varmaan tuhansia ja taas tuhansia, mutta mitä mies voi tehdä ettei näin kävisi? Kerran puoleen vuoteen kukkien vieminen puolisolle on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä. Asunnon imurointi painostuksen jälkeen ei tee sinusta hyvää puolisoa, vaikka sen loppujen lopuksi teitkin, sillä painostus on aina merkki verenpaineen noususta. Auton korjaaminen itse ei nosta pisteitä puolison silmissä, sillä naista kiinnostaa ainoastaan se, että hän pääsee viemään sillä autolla lapset hoitoon jäämättä tienpäälle ja tämän jälkeen vielä kauppaan hakemaan tarjousvaippoja ja muuta kodissa tarvittavaa "rekvisiittaa". Yksi pahimpia mokia mitä mies voi tehdä, viemällä kerrankin roskapussin oma-aloitteisesti roskikseen ja tämän jälkeen mainostaa "urotekoaan" puolisolleen, ja isoon ääneen. Ei näin!
Mikä on se taika, mikä pitää naisen tyytyväisenä parisuhteessa? Asiahan on varsin yksinkertainen, sellainen sana kuin arvostus ja sen näyttäminen. Mies ei arvostuksesta niin piittaa, vaikka kivaahan se on, mutta ei niin paljon kuin nainen. Nainen tarvitsee arvostusta ollakseen onnellinen ja arvostusta saadessaan hän näyttää sen myös takaisin. Siinä vaiheessa kun tyttöystävä tai vaimo muuttuu tuttavallisesti "akaksi" niin se kertoo yleensä arvostuksen puutteesta, ja se on yleensä lopun alkua. Arvostuksen näyttäminen on joillekin miehille sama kuin "tossun alla" oleminen. Minä olen erimieltä, sillä se on enemmänkin omaan hyvinvointiin panostamista. Sitä voi olla siitä huolimatta perheen pää vaikka näyttääkin sitä arvostusta ja tätä kautta rakkautta puolisolleen.
Jos tästä huolimatta nalkutus ja sättiminen kotona jatkuu, suosittelen nostamaan kytkintä. Vaikkakin aina pitää muistaa, ettei ne naiset vaihtamalla parane. Saa tilalle pian äkäisemmän, joten kerran hyväksi todettuun naiseen kannattaa panostaa ja nähdä vaivaa ;)
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Tosi-tv-tähti!
Avasin aamulla internetin ajatuksena katsoa mitä maailmalla on tapahtunut ja ensimmäinen silmiini osui iltapäivälehden uutinen Amanda Harkimosta. Hetken mietin, onko tämä nuori nainen kenties Hjalliksen tytär. Uutisen otsikosta päättelin ettei ole, koska Amanda oli harrastanut jossain hotellissa sitä "kauneinta" asiaa ja julisti tätä ilosanomaa Suomen luetuimmassa iltapäivä lehdessä. Tämän lisäksi hän paljasti otsikossa myös sen, ettei hekuma ollut kestoltaan kovinkaan pitkä ja vastapuolena oli ilmeisesti "ei kantasuomalainen" mies. Otsikosta pystyi päättelemään myös sen, että hänellä tuntuisi olevan laajalti vertailupohjaa kyseisen toiminnan normaalikestoista eri maissa. Kaiken lisäksi fiksut likat eivät ala tekemään tilastoja muutamalla satunnais otannalla, joten taustalla on oltava vankka testaus ja tietämys. Kaksoissokkotestaushan on varsin luotettava testimenetelmä, mutta sen käytöstä otsikointi ei kertonut. On se hyvä että jotkut jaksavat tehdä "uraa uurtavaa" testaustyötä itseään säästelemättä ;)
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1445926290196.html
Noh, huumori sikseen vakavassa asiassa. Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta jotenkin nämä tosi-tv-ohjelmat alkavat menemään monessa mielessä överiksi. Minulla on sellainen käsitys, että näitä ohjelmia seuraavat pääasiassa lapset ja nuoret, joiden idoleita nämä Amandat yms ovat. Sitä vaan mietin, että näilläkö arvoilla nuoret maailmalle ponnistavat tulevaisuuttaan rakentamaan? En halua olla mikään "kukkahattutäti", mutta meno alkaa olemaan huolestuttavaa.

tiistai 27. lokakuuta 2015
Syökää kanaa!
WHO:n alainen Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos (IARC) luokitteli lihansyönnin haitat samaan luokkaan kuin tupakan. Laitoksen mukaan tämä ei tarkoita sitä, että makkara olisi yhtä vaarallista kuin tupakka. Riski saada suolistosyöpä lihan vuoksi on pieni, mutta se kasvaa, mitä enemmän lihaa syödään. Samahan koskee myös tupakkaa, jos polttaa vain yhden tupakan päivässä se ei ole niin vaarallista kuin koko askin polttaminen. Joten ihan rauhassa saa syödä "käyrää", jos siltä tuntuu. Toki lihanjalostuksella ja prosessoinnilla on myös iso merkitys sen "vaarallisuudessa", mutta käyttämällä kaikkea kohtuudella pääsee pitkälle, tai sitten ei.
Mikäs siitä lihasta tekee sitten niin vaarallisen? Ei mikään, kun käyttö on kohtuullista ja ruokavalio monipuolista. Siihen kun lisätään kaupan päälle sopivasti liikuntaa, unta ja stressitöntä elämää niin paketti on kunnossa. Tämän jälkeen herää kysymys, miten tuollainen elämä on mahdollista. Ei mitenkään nykyaikaisessa "oravanpyörä" yhteiskunnassa, jossa ihannoidaan tehokkuutta. Tehokkuus pitää sisällään liian vähän unta, prosessoituja einesaterioita ja jatkuvaa stressiä. Lopputuloksena on siis kuolema, enemmin tai myöhemmin.

maanantai 26. lokakuuta 2015
Anttilan postimyynti!
Kävin eilen kaupassa ja poistuessani kyseisestä liikkeestä silmiini osui parkkipaikalle kurvaava Suzuki Swift merkkinen henkilöauto. Auton tilannenopeus oli aikastalailla reilu, mikä kiinnitti huomioni kyseiseen kulkuneuvoon. Toinen mikä kiinnitti huononi oli se ettei vauhti hiljentynyt yhtään vaikka hän lähestyi parkkipaikalla ollutta liikennejakajaa. Noh, hän veti hypyllä liikenteenjakajan yli niin että kolina vaan kuului. Itse olin tässä vaiheessa keskellä ajoväylää silmät pyöreänä kauppakassi kädessä ja kauhukseni huomasin että Suzukihan tulee kohti. Ei muuta kuin muutamalla ripeällä askeleella suojaa ettei jää tämän hullun kuljettaman auton alle. Jäin seuraamaan parkkipaikan reunalla, että kuinkakohan humalainen kuski sieltä ratin takaa nousee. Yllätykseksi ratin takaa nousi keski-ikäinen mies, joka vaikutti aivan vesiselvältä? Noustessaan autosta hän vaikutti tämän lisäksi myös siltä, ettei mitään ollut tapahtunutkaan. Sitä vaan, että kaikennäköiset ihmiset noita ajokortteja saa. Osa on näköjään voittanut ajokortin jostain arpajaisista, vai onko niitä voinut aikoinaan tilata Anttilan postimyynnistä?
torstai 22. lokakuuta 2015
Salielämää vol14!
Peilisali! Olen ollut viimeaikoina huolissani paikallisten amisjannujen lihaskadosta, eli ammattitermein kataboliasta. Heitä ei ole nimittäin näkynyt peilisalilla enää yhtä sankoin joukoin kuin vielä keväällä. Tämä käymättömyys trendi johtaa auttamatta siihen, että he tarvitsevat kohta molempia käsiä kallistaakseen valtavan kokoisia energiajuoma tölkkejään.
Toki tämä on johtanut siihen, että itse on saanut "reenata" ihan rauhassa kuulematta heidän juttuja autoista, joissa on valtava kasa wunderbaumeja ja niin isot peräkontit, että niihin mahtuu 300 litraiset "supparikotelot" heittämällä. Tämän lisäksi heidän mielestään ainoa oikea auto on bemari, ja audikin on kuulema ihan ookoo, siis jos se on turbo koneella.
Itse vaihdoin taannoin tuollaisen mustan farmari fordin. Välittömästi he kysyivätkin, olinko alkanut hautausurakoitsijaksi? Jaa että miten niin? Heidän mielestään farmari "voortti" ei ollut auto vaan se näytti kuulema ruumisautolta. Jokainen reissu tuntuisi sen kyydissä viimeiseltä matkalta. Noh, ei kai siinä mitään :D
Tuosta omistamastani lavalla varustetusta hyötyajoneuvosta he hieman jopa innostuivat. Potkivat sitä porukalla renkaisiin yhtenä päivänä peilisalin pihassa ja kehuivat kilpaa. Mattamusta väri ja bling bling vanteet saivat ilmeisesti heidät innostumaan. Hetken päästä kaksi heistä tuli kysymään, olinko tehnyt sen kanssa jotain verokikkailua? Jaa että miten niin? He olivat kuulema huomanneet playstationin pehmentämillä aivoillaan, että siitä oli poistettu takapenkin. Sen jälkeen sekin oli paska auto, kun siinä ei ollut takapenkkejä ja näin olen ei pystynyt ottamaan kavereita kyytiin.
Noh, palatakseni takaisin asiaan. Ikävä homma ettei nuoret pidä enää kunnostaan huolta. Pelataan vaan pelejä ja maataan. Ei tietenkään pidä yleistää, sillä on vielä niitäkin jotka huolehtii, mutta vähenevissä väärin. Vanhukset ovat vastaavasti aktivoituneet. Niitä tuntuu riittävän peilisalilla kuin citymarketin aulan peliautomaatilla, ihan jonoksi asti välillä.

tiistai 20. lokakuuta 2015
Seksikauppa!
Olen aina ollut hieman kateellinen seksikauppoja pitäville yrittäjille. Internetissä näitä kyseisiä kauppoja riittää pilvin pimein, mutta ihka oikeita käsinkosketeltavia yrityksiä ei kovinkaan paljoa enää katukuvassa näy. Ennen vanhaan näitä kivijalkakauppiaita pidettiin outoina pervoina ja liikkeissä asioi vain huorat ja perverssit miehet. Nykyään asia on monessa mielessä eritavalla. Ennakkoluulojen hälvettyä alan liikkeissä käy asiakkaina ihan tavalliset perheenäidit ja muutenkin normaalin seksuaalisuuden omaavat asiakkaat. Enää ei tarvitse olla mitenkään poikkeava uskaltautuakseen kyseiseen liikkeeseen sisään, paitsi ne jotka välttämättä haluaa ostaa puhallettavan lampaan ilman polttari tarkoitusta. Toki nettikaupasta puhallettavan lampaan voi tilata ns. anonyyminä, ei tarvitse olla tiskillä posket punaisina nolostelemassa. Toisaalta taas nettikaupasta myytävän hieromasauvan kokoa on vaikea arvioida pelkkien mittojen ja pienen kuvan perusteella. Naiset eivät koskaan tiedä minkä kokoinen "jorma" sieltä postiluukusta kolahtaa.
Nykyisen vaimooni tutustuessani hän kysyi mitä minä tekisin jos voittaisin lotossa. Ilmoitin perustavani "pornokaupan". Hän ihmetteli asiaa hieman, mutta nykyään hän pitää asiaa aivan normaalina. Ehkä hän huomasi etten ole mikään perverssi vaan kaiken suhteen normaali heteromies vaikka hieman vanhanaikainen. En ole pornon suurkuluttaja ja makuhuoneessa ei ole akrobatiaa vaan keski-ikäisille sopiviaasentoja.
Ainoa asia mikä tästä minun "pornokauppa" unelmasta vielä puuttuu, en lottoa. Täytyy joskus tehdä kestolottoa lähikioskilla niin ei tarvitse erikseen muistaa aina tehdä sitä...siis sitä lottoa. Liikkeen nimeksi voisi sopia esimerkiksi Puhallettava lammas Oy. Tarpeeksi hölmö nimi hölmölle unelmalle ;)

Rinta+hauis superina!
"Eka sallia vika salilla" ei ole välttämättä se järkevin tapa kasvattaa lihasta. Kovan treenin lisäksi pitää muistaa, että lihas kasvaa levossa ja jotta se lepokasvu saadaan aikaan niin se tarvitsee vaihtelevia ärsykkeitä ja ravintoa.
Mitäs järkeviä ärsykkeitä lihakselle voisi tarjota perinteisen 3 x 10 toistojen lisäksi? Noh, tietenkin superit, pakkotoistot, pidot ja pudotussarjat ovat loistavia valintoja ärsykevaihteluksi. Niitä ei kuitenkaan kannata tehdä ihan joka viikko vaan max 1-2 kertaa kuussa, sillä loppuun ajetun lihaksen palautumisaika on normaalia pidempi. Salilla näkee usein kuinka superit tehdään vastakkaisille lihasryhmille mm. hauis/ojentaja, rinta/selkä ja etureisi/takareisi jne. Samalla näkee myös sen miten niitä tehdään liian suurilla paikoilla ja suoritustekniikka on sitä myöten mitä sattuu. Superit voidaan tehdä myös samalle lihakselle. 2-3 erilaista liikettä peräjälkeen ilman taukoja esimerkiksi rinnalle vie treenin pois sieltä mukavuus alueelta, varsinkin kun asenne on kohdallaan. Liikkeissä keskitytään tekemään vain ja ainoastaan harjoitettavalla lihaksella, siis jätetään turhat rimpuilut ja pomput pois niistä.
Itsellä oli tänään hieman poikkeava treeni sillä lisäsin loppuun vielä 10-30 sekunnin pidot raskailla painolla.
Päivän ohjelma kaikessa yksinkertaisuudessaan:
- Kunnon lämmöt olkapäille, selälle, hauikselle ja rinnalle. Itsellä selkä tarvitsee myös lämmittelyn rintapäivänä, jotta saa kunnon tuntuman.
- Rinnalle oli kaksi peräkkäistä liikettä, vinopenkki smith-laitteessa/peck-deck. Molemmissa kolme sarjaa vuorotellen positiiviseen loppuun asti. Sarjojen välissä lyhyt palautus ja uusi kierros alusta. Painot oli noin 80% max. ykkösestä.
-Superin jälkeen kolme pitoa penkkipunnerruspenkissä, painojen ollessa 65%-75%-85% max ykkösestä. Kyynärkulma noin 90 astetta, jolloin tanko oli noin 10 cm rinnasta irti. Pidin siinä niin kauan kuin pysyin ja kun voimat alkoivat loppua niin punnerrusta ylöspäin, toisin sanoen yritys saada tanko suorille käsille, mutta eipä se siinä happotilassa liikkunut enää milliäkään ylöspäin, ainoastaan pitoaikaan tuli parisekuntia lisää. Penkki on tähän tarkoitukseen hyvä, koska siinä tankoa pystyy kontrolloimaan hyvin loppuun asti, muistaa vaan laittaa varmistusraudat paikalleen niin liike on turvallisempi ;)
-Hauikselle oli hieman erilainen treeni. Liikepareina oli leuanveto kapealla vastaotteella/hauiskääntö mutkatangolla seisten. Leuanvetoa pidetään yleisesti selkäliikkeenä, mutta itse saan kapealla otteella varsin mukavasti tuntumaa myös hauikseen. Tässä liikkeessä myös kolme kiertoa positiiviseen loppuun asti. Kiertojen välissä noin minuutin palautus.
-Pidot hauikselle tein hauiskoneessa, jossa käytin myös painoina 65%-75%-85% max. ykkösestä. Kyynärkulma tässäkin noin 90 astetta.
- Loppuun tein vielä olkapäille vipunostot sivuille kevyesti.
Hieno treeni ja vaikkei hauikselle tai rinnalle tehtykään kymmentä eri liikettä ja tuhatta toistoa, silti sain ne niin loppuun ettei mitään rajaa. Salin jälkeen palkkaria ja hetken perästä kunnolla ravintoa niin hyvä tulee ja hauis kasvaa niin että rutina vaan kuuluu ;)

maanantai 19. lokakuuta 2015
Tyttökissan leikkaus!
En tiedä mikä meidän kissaa vaivaa, mutta mitä ilmeisimmin sitä v..uttaa oikein urakalla. Sain pitkien yöunien jälkeen aamupalan syötyä ja istuin olohuoneen nojatuoliin kahvikupin kanssa, silloin kissan uhoaminen alkoi. Selkä köyryssä ja julma ilme naamallaan se tuli kohti minua sivuttais loikkaa ja juuri kun luulin sen iskevän hampaat tai kynnet minun jalkaan niin se tekikin u-käännöksen ja ampaisi paikalta häntä suorana karkuun. Seurasin sitä silmät suurina, sillä sitä samaa veivausta se piti sen aikaa kun sain kahvit juotua. Ei uskaltanut kyseiselle ötökälle paljoa selkää kääntää, kun ei yhtään tiennyt mitä sen päässä tänään liikkui.
Lähdin kahvin juonnin jälkeen käymään kaupassa ja sieltä tultuani takaisin kotiin se riivatun katti oli minua jo ulko-ovella vastassa sama "selkäköyry uho" päällä. Siinä vaiheessa alkoi palamaan hermo tämän karvapallon kanssa ja sanoinkin sille, että nyt alkaa s..tanan kissapeto riittämään tai teen sinusta rukkaset. Ilmeisesti viesti meni perille, sillä sain tehtyä eväät töihin ihan rauhassa, ilman pelkoa joutua riehuvan kissan aggressioiden kohteeksi.
Lähdin töihin ja kissa jäi kotiin heilumaan ja juoksemaan rinkiä. Ei aikaakaan kun pääsin töihin niin puhelimeni soi, vaimo oli tullut omista töistä kotiin ja soitti kysyäkseen mikä meidän kissaa oikein vaivaa. Kerroin hänelle, että se riivattu katti on ilmeisesti noussut tänään hieman väärällä tassulla ja ole onnellinen ettei se osaa puhua, sillä sen suusta saattaisi kuulua melkoisen räävitöntä sanomaa. Hetken tässä mietin että mikä ihme sitä oikeasti vaivaan. Kaikki tämä riehuminen johtuu todennäköisesti vain ja ainoastaan siitä, että se tajusi viimeinkin menettäneensä mahdollisuuden lisääntymiseen viime viikkoisen leikkauksen jäljiltä ja näin ollen se kostaa sitä kaikille samassa taloudessa asuville. Kyllähän sitä itseäkin saataisi pian ottaa aivoon kun viedään toisten toimesta mahdollisuus hetken hekumaan :D
perjantai 16. lokakuuta 2015
Hyvä päivä!
Mistä tietää että on hyvä päivä? Esimerkiksi siitä kun tuntematon mies avaa sinulle oven ja sanoo "naiset ensiksi" ja silti ei alkanut v..uttamaan. Itse asiassa hän esitti asian vielä sillä tavoin, että meni hetki ennen kuin rekisteröin koko lauseen. Ei voinut muuta kuin nauraa hänelle päin naamaa, sillä ei se minun vika ole jos hän näkee minussa joitain tyttömäisiä piirteitä, tai saa kiksejä reilulla parralla varustetuista naisista. Ihme porukkaa täälläkin tallaa :D
torstai 15. lokakuuta 2015
Instagram!
Asiahan ei minulle tietenkään kuulu, mutta nykyinen itsensä esittely menee mielestäni aikalailla yli. Päivän lehdessä Granlundin puoliso esittelee itseään melkoisen estottomasti ja itselle tuli ainakin melkoinen myötähäpeän tunne.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1444885356747.html
Jos minun puoliso esittelisi itseään samaan malliin somessa niin tekisin välittömästi "ilmaveivit", toisin sanoen lähettäisin hänet kotimatkalle näyttävään tyyliin. Kyseessä on varsin näyttävä nainen, mutta joku roti pitäisi noissa pitää. Tietenkään hän ei ole ainoa joka vastaavia kuvia itsestään esimerkiksi instagramiin. Ne kerrat kun olen kyseistä valokuvapalvelua seurannut niin siellä on todella roisejakin kuvia nuorista tytöistä ja pojista. Tämän jälkeen nuoret ja miksei myös vanhemmatkin keskustele tykkäyksien ja seuraajien määristä ja mitä enemmän niitä on sen suurempaa respektiä kaveripiirissä nautitaan. Mihin ovat hävinneet ne nuoret, jotka tekivät normaalia asioita ja hankkivat kunnioituksen teoilla, ei alaston kuvilla?Hulluksi tämä maailma on mennyt :/

torstai 8. lokakuuta 2015
Painonpudotus!
Keittelin tuossa äsken aamukahvia ja silmiini osui pakkasta näyttävän lämpömittarin lisäksi läheisellä tiellä juossut mies, tai ainakin olettaisin näin että hän oli mies. Sitä vaan ihmettelen, että mikä ajaa ihmisen juoksemaan vapaaehtoisesti? Ymmärrän kyllä jos tavoitteet ovat kilpailullisia, mutta huvikseen ja kuntoilu mielessä? Juokseminen aiheuttaa valtavan määrän sairaspoissaoloja vuosittain ja sen terveellisyys on vähintäänkin kyseenalaista. Varsinkin äkkinäinen juoksentelu pitäisi kieltää jonkunnäköisellä lailla, tai sille pitäisi määrätä vähintään haittavero kasvavien terveydenhoitokustannusten kattamiseksi.
Edelleen ihmisillä on sellainen harhaluulo, että esimerkiksi painonpudotus on järkevintä aloittaa juoksemalla. Sitten ihmetellään muutaman kuukauden päästä lääkärin vastaanotolla että mikä meni pieleen kun on polvi- tai selkävaivoja. Se siinä meni pieleen että juoksemisen ja kahdenkymmenenkilon ylipainon aiheuttama "iskukuorma" menee suoraan niille nivelille, johtuen huonosta lihaskunnosta. Nivelet eivät ole suunniteltu sellaiseen väkivaltaiseen pomppimiseen mitä juoksu edustaa ja varsinkin varttuneemmalla iällä nivelet ottavat kipeää varsin nopeasti. Jos olet juossut parikymppisenä cooperin testissä yli kolmetonnia niin se ei tarkoita sitä, että pystyt lähtemään vanhemmalla iällä juoksemaan suoraan sohvalta. Vanhat meriitit eivät paljoa tuossa hommassa auta! Noh, onnea hänelle valitsemallaan tiellä ja toivottavasti paikat pysyy ehjänä

keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Maailmanloppu!
Alkaa jotenkin usko loppumaan näihin maailmanlopun lahkolaisiin. Tänään piti taas kerran tulla maailmanloppu, eipä tullutkaan. Toki kellohan on vasta yhdeksän aamulla, joten onhan tässä tätä päivää vielä jäljellä, mutta anteeksi vaan, hieman epäilen. Sitä vaan mietin että eiköhän näiltä lahkojohtajilta ala pikkuhiljaa uskottavuus häviämään näiden ennustusten kanssa. Osa lahkojohtajista on ottanut aikojen saatossa maailmanlopun tulemisen omiin käsiinsä teetättämällä joukkoitsemurhan, mutta se ei välttämättä palvele tarkoitustaan. Siinä on kyse ainoastaan kuolemantuottamuksesta tai oikeastaan voidaan puhua jo murhasta.
Anyway, keitin termarin täyteen kahvia ja ajattelin mennä parvekkeelle odottamaan etten jää mistään paitsi jos se maailmanloppu tuleekin. Yritin eilen pyytää pomolta tätä päivää vapaaksi vedoten mahdolliseen maailmanlopun tulemiseen, ei myöntänyt, ihme ukko! Joten toivottavasti loppu tulee ennen klo 13 jolloin on viimeistään lähdettävä työmaata kohti. Jos itse lähtisin vauhkoamaan maailmanlopusta en uskottelisi ihmisille meteoriitin tuhoavan maapalloa vaan tv sarjat voitolla yöhön, paratiisi hotelli ja hottikset. On ne nimittäin niin maailmanlopun ohjelmia ettei mitään rajaa!

maanantai 5. lokakuuta 2015
Sokeri addiktio!
Söin tuossa lauantai iltana pussin karkkia pitkästä aikaa ja siitä tuli niin huono olo ettei mitään rajaa. Siitä tuli mieleen, Euroopan komissio totesi tässä taannoin makeisveromme olevan valtiontukisäädösten vastainen. Olen aika usein kuullut varsinkin lasten suusta " minulta puuttuu 20 sntiä että saan tuon karkkipussin". Vaikutus esimerkiksi makeisten hintoihin ei ole suuri, mutta jatkossa em. lausetta ei enää kuulu niin usein. Sokerin vaikutus kansanterveyteemme on haitallinen, sen tietää jo lapsikin, mutta sokeri on addiktoiva aine joka aiheuttaa melkoisen riippuvuuden niin lapsissa kuin aikuisissakin. Sen vaikutukset eivät ole samaa luokkaa kuin alkoholilla ja tupakalla, mutta sitä käytetään määrällisesti niin paljon enemmän kuin niitä, joten sen aiheuttamat terveysmenot alkavat olemaan samaa luokkaa. Mielestäni valtionhallinnon pitäisi korvata poistuva makeisvero haittaverolla, jotta pystymme kattamaan sokerin aiheuttamat terveysmenot P**KELE!!!Euron juusto on sitten toinen tekijä, mutta se on tarina erikseen
perjantai 2. lokakuuta 2015
Itämeren lohet!
Nyt se on ohi sanoi hauki ja lohi!
Kävin paikallisessa marketissa muutama päivä sitten ja katsoin että onpa kalatiskissä halpaa itämeren kirjolohta. Kalan syöntiä suositellaan sen terveysvaikutusten vuoksi, joten ostin sitä pienen palan. Kalan terveysvaikutusten takana ovat erityisesti sydänystävälliset omega-rasvahapot, D-vitamiini ja proteiini.
Vaikka kyseinen ötökkä onkin aivan ilmiömäisen terveellistä, silti kaloilla on myös syöntirajoituksia, erityisesti Itämerellä katiskaan uineilla lohikaloilla ja silakoilla. Itämerihän on tunnettu "puhtaudestaan", toisi sanoen kyseinen lätäkkö myrkyttää siellä uiskentelevat kala niin pahasti ettei kissakaan pysty niitä syömään. Kyseisen vesistön kalat sisältävät mm.seuraavanlaisia aineksia; dioksiinit, furaanit, PCBt ja organoklooratut torjunta-aineet...vaikuttaapa herkullisilta yhdisteiltä! Silti Suomella ja Ruotsilla on EU:n poikkeuslupa myydä Itämeren lohta ja meritaimenta ihmisravinnoksi. Muualla EU:ssa kyseisestä lätäköstä ongittua lohta ei saa syöttää missään nimessä ihmisille saatikka elintarviketuotannossa oleville eläimille. Suomessakaan lohta ei saa syöttää sioille sen sisältämien ympäristömyrkkyjen vuoksi, mutta ihmisille kyseisen merialueen kaloja saa syöttää niin paljon että napa on pinkeänä. Sitä vaan ihmettelen että miksi? No siksi ettei kalastajat kuole nälkään kun ei saa enää harjoittaa elinkeinoaan p..kele!!!

torstai 1. lokakuuta 2015
Varis!
Kun kello soi aamuyöllä 4:30 niin silloin tällöin tulee mieleen, olisi pitänyt viitata koulussa aktiivisemmin, tai pelata pienempänä hieman enemmän vaikka jalkapalloa. Siihen tietenkään on vaikea sanoa mitään, että olisiko ne valinnat johtaneet yhtään parempaan lopputulokseen. Olo on nimittäin pirteä kuin auton alle jääneellä variksella, jota toiset varikset nokkii, ei syödäkseen vaan ihan vaan v..tuilessaan. HIENO AAMU!!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)