Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
torstai 29. lokakuuta 2015
Mies ja perhe-elämä!
Usein kuulee sekä miesten että naisten suusta perhe-elämä helvetistä, joka on ulkopuolisesta kuin b-luokan elokuvaa. Perhe-elämä helvetti alkaa viimeistään silloin kun lapsi syntyy perheeseen. Nainen väsyy ja mies, joka muuttuu myöhemmin "juopoksi siaksi" ei ota naisen mielestä vastuuta mistään. Vastaavasti nainen nalkuttaa ja näyttää näin sen sisäisen hirviönsä, jota mies pakenee erinäisillä verukkeilla ettei tarvitsisi olla kotona kuuntelemassa sitä sättimistä. Kierre on valmis ja kumpikaan ei tajua, tai oikeastaan edes halua katkaista sitä. Tätä tilannetta voi jatkua vuosia ja entisestä parista tulee katkeria kämppiksiä, joilla sattuu olemaan yhteisiä lapsia ja se on ainut intressi jatkaa toisen sietämistä. Toki tilanteeseen vaikuttaa myös se, ettei ole välttämättä varaa lähteä suhteesta pois, koska yhdessä asuminen on edullisempi vaihtoehto.
Näitä tarinoita kuulee aika usein, tai oikeastaan avautumisia paskoista suhteista joiden taustalla on edellisen kaltainen historia. Yli puolet avioliitoista päätyy nykyään eroon ja lopuista huomattava osa kärsii muttei valita. Miksi näin käy, miksi yleensä niin täydellisistä pareista tulee toistensa vastakohtia? Syitä on varmaan tuhansia ja taas tuhansia, mutta mitä mies voi tehdä ettei näin kävisi? Kerran puoleen vuoteen kukkien vieminen puolisolle on hyvä alku, mutta se ei valitettavasti riitä. Asunnon imurointi painostuksen jälkeen ei tee sinusta hyvää puolisoa, vaikka sen loppujen lopuksi teitkin, sillä painostus on aina merkki verenpaineen noususta. Auton korjaaminen itse ei nosta pisteitä puolison silmissä, sillä naista kiinnostaa ainoastaan se, että hän pääsee viemään sillä autolla lapset hoitoon jäämättä tienpäälle ja tämän jälkeen vielä kauppaan hakemaan tarjousvaippoja ja muuta kodissa tarvittavaa "rekvisiittaa". Yksi pahimpia mokia mitä mies voi tehdä, viemällä kerrankin roskapussin oma-aloitteisesti roskikseen ja tämän jälkeen mainostaa "urotekoaan" puolisolleen, ja isoon ääneen. Ei näin!
Mikä on se taika, mikä pitää naisen tyytyväisenä parisuhteessa? Asiahan on varsin yksinkertainen, sellainen sana kuin arvostus ja sen näyttäminen. Mies ei arvostuksesta niin piittaa, vaikka kivaahan se on, mutta ei niin paljon kuin nainen. Nainen tarvitsee arvostusta ollakseen onnellinen ja arvostusta saadessaan hän näyttää sen myös takaisin. Siinä vaiheessa kun tyttöystävä tai vaimo muuttuu tuttavallisesti "akaksi" niin se kertoo yleensä arvostuksen puutteesta, ja se on yleensä lopun alkua. Arvostuksen näyttäminen on joillekin miehille sama kuin "tossun alla" oleminen. Minä olen erimieltä, sillä se on enemmänkin omaan hyvinvointiin panostamista. Sitä voi olla siitä huolimatta perheen pää vaikka näyttääkin sitä arvostusta ja tätä kautta rakkautta puolisolleen.
Jos tästä huolimatta nalkutus ja sättiminen kotona jatkuu, suosittelen nostamaan kytkintä. Vaikkakin aina pitää muistaa, ettei ne naiset vaihtamalla parane. Saa tilalle pian äkäisemmän, joten kerran hyväksi todettuun naiseen kannattaa panostaa ja nähdä vaivaa ;)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jos nainen joutuu vetämään yksin perheen kivirekeä, hän tulee katkeraksi ja uupuneeksi - nalkuttaa, kun muuta ei voi. Onneksi nuorten miesten asenne kotitöiden jakamiseen on parantunut. Minun 1. liitossani tuo roskapussi oli esim. Saarioisten maksalaatikko. Kun tulin väsyneenä ylitöistä kotiin, mies odotti että ylistäisin hänet maasta taivaaseen kun oli lämmittänyt lapsille maksalaatikkoa! Pöytä oli korjaamatta ja keittiö hujan hajan... Melkoisen punaista silmissäni välähti! Tuon liiton aikana välähti useinkin, olin näet nuorena erehtynyt naimaan passatun äidin kullan.
VastaaPoistaSekä miesten että naisten on hyvä muistaa, ettei toista oikeasti pysty muuttamaan. Pystyy muuttamaan vain omaa suhtautumistaan. Jos tämä ei tuo itselle tyydytystä, kytkin ylös ja adjöö! Parempi elää mielenrauhassa vaikka niukemmin kuin jatkuvassa ärsytyksessä ja mielipahassa.
Kiitos taas ajatuksia herättävästä postauksesta!
Parisuhde on jatkuvasti muuttuva tila, jossa mies ja nainen tasapainoilevat ja kasvavat. Joskus vahva yhteinen unelma haalistuu ja se saa ihmiset kasvamaan erilleen.
VastaaPoistaTosiaan, onneksi nykyään miehetkin osallistuvat kotitöihin, se luo suhteelle kestävää pohjaa ja toivottavasti jatkavat sillä tiellä. Kenenkään ei tosiaankaan pidä muuttua vaan mukautua...jollei ole "äidin pilalle lellimä".