maanantai 24. joulukuuta 2018

Hyvää Joulua!



Niin se joulu vaan taas kerran painaa päälle. Se mikä tässä aattoaamussa on parasta, tontut eivät enää kyttäile ikkunan takana merkitsemässä muistiin, että onko Oksanen kiltti vai tuhma. Niillä on käsittääkseni näin aattoaamuna muuta tekemistä. Ihan vaan tiedoksi näille pukin pikku kätyreille, että olen ollut juuri niin kiltti kuin aikuinen mies vaan voi olla. Ressihän tästä kaikesta on iskenyt päälle ja maha mennyt ihan sekaisin, niin ja eikä ole pystynyt keskittymään oikeastaan mihinkään. Mielestäni tämä tällainen täyttää kaikki vainoamisen tunnusmerkit. Jos itse käyttäytyisi samanlailla kuin he niin samantien tulisi lähestymiskieltoa ja kaupan päälle saisin vielä perverssin tirkistelijän maineen.

Niinpä niin, saa nähdä miten käy. Tuleeko oikeasti lahjoja vai pelkkiä risuja, tai peräti halkoja kun risut ovat käyttäytymiseen nähden liian ohuita. Tontuista kun ei koskaan voi tietää kuinka he käyttävät värikynää raporteissaan. Kaikesta huolimatta rauhallista joulua kaikille ja hyvää tulevaa vuotta!


keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Itsenäisyyspäivä!




Huomenna juhlitaan jälleen kerran itsenäistä Suomea. Jotkut juhlivat sitä presidentinlinnassa, toiset riehumalla linnan ympäristössä, mutta Oksanen juhlii sitä kotona syömällä aiheeseen liittyvää suklaata. Täytyy kyllä myöntää, että oli pakko hieman maistella niitä jo näin etukäteen. Minkä sitä luonteelleen voi, herkkuperse mikä herkkuperse.

Tähän liittyen ja oman luonteeni tuntien minulla ei ole edes suklaajoulukalenteria. Vaikka eletään vasta viidettä päivää kuluvaa kuuta niin todennäköisesti minulla olisi jo tässä vaiheessa kaikki luukut auki, siis siinä joulukalenterissa. Siinä sitä olisi sitten hieno kärvistellä 23 päivää ilman luukun aukaisun tuomaa jännitystä. Stressihän siinä iskisi ja kun aatto koittaisi niin olisin henkisesti aivan loppu. Kinkku ja kaiken maailman perunalaatikot sekä muut sörsseli maistuisivat aivan puulta, ja kaikki tämä vain oman luonteen heikkouden vuoksi. Olisi se vaan ikävä istua joulupöydässä kun mielessä pyörisi vain yksi kysymys, oliko ihan pakko!?! Kuin pisteenä iin päälle se punanuttuinen tekopirteä vanha setä tulisi lässyttämään jotain ja sanoisi muutaman väärän sanan niin siinähän olisi sen jälkeen aika äkkiä kuusi nurin, ja kaikki tämä vain siksi, kun söi joulukuun ensimmäisenä päivänä 24 palaa suklaata. Niinpä, ihan hyvä ettei ole sitä kalenterin suklaaversiota. Jälkikasvukin tuntee minut sen verran hyvin, että vanhin tyttäristä osti minulle veikkauksen raaputettavan joulukalenterin. Ihan vain siksi, että kaikilla olisi kiva joulu.

Se tässä on käynyt myös mielessä, että miksei tällaisille herkästi stressaantuville ja addiktoituville yksilöille voisi kehittää sellaista joulukalenteria mistä löytyisi luukun takaa esimerkiksi erimuotoisia ruisleivän paloja. Eipähän tulisi ainakaan aukaisua kerralla kaikkea, jos ollenkaan. Tietenkin jotkut saattaisivat syödä senkin kerralla loppuun, jos sattuisi olemaan leipä loppu ja ei jaksaisi lähteä kaupaan ostamaan lisää. Itse ainakin inhoan käydä kaupassa näin jouluryysiksen aikaan, joten saa sen ruisleipäjoulukalenterikin unohtaa. Niinpä, on tämä ihmiselo välillä aika vaikeaa. Toiset radikalisoituu niin pahasti, että on pakko lähteä riehumaan pääkaupunkiin itsenäisyyspäivänä ja toiset ei uskalla ostaa edes joulukalenteria kun siitä tulee pahimmillaan täysi kaaos. Noh, mutta tästä kaikesta huolimatta. Hyvää huomista itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti. 

tiistai 20. marraskuuta 2018

Hiusdonitsit!

Tulin hieman kesken paikalle kun meidän naisväki keskusteli isoon ääneen donitseista. He syyttelivät toinen toisiaan donitsien hukkaamisesta. Juuri kun olin kysymässä, että oliko kyseessä kenties suosikkini kinuskidonitsi niin pettymykseksi minulle selvisi, että he puhuvatkin hiusdonitseista, eli näin miehisesti ilmaistuna hiukan tuhdimmista hiuslenkeistä. En jaksanut kovin kauaa sitä väittelyä kuunnella vaan kun olin muutenkin menossa kauppaan niin päätin ostaa heille uusia "donitseja".

Kauppaan päästyäni mietin ensimmäisenä, että milläköhän osastolla näitä donitseja löytyisi. Fiksuna kaverina ajattelin ettei niitä ainakaan lihatiskiltä kannattaisi kysellä, joten painelin kosmetiikkaosastolle. Sanotaanko nyt vaikka näin, että osastona se ei ollut siitä tutuimmista päästä ja tästä syytä näitä etsimäni donitseja ei meinannut löytyä sitten millään. En kehdannut pyytää apuakaan, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että mies ei osta kaupasta itsenäisesti muuta kuin kaljaa ja makkaraa. Aikani pyörittyäni löysin kuin löysinkin etsimäni donitsit ja ei muuta kuin juoksu jalkaa kassalle ja kaupasta pois. Oli se nimittäin sen verran traumatisoiva kokemus pyöriä parfyymin tuoksuisten hyllyjen välissä pieruverkkarit jalassa.

Kotiin päästyäni ojensin yhteen niputetut kaksi donitsia aikaisemmin niistä kiistelleeelle naisväelle ja siitähän se riemu taas repesi. Donitseja oli kaksi, mutta ne olivat erivärisiä ja nyt he alkoivat kiistelemään kumpi ottaa kumman värisen. Siinä heidän uutta väittelyään kuunnellessa mieleen tuli väkisinkin, että miksen ostanut kummallekin omaa kahden kappaleen settiä. Niinpä niin, ei pitäisi puuttua tällaisiin kotkotuksiin millään tavalla. Se ei vie näköjään muuta kuin ojasta allikkoon.

perjantai 16. marraskuuta 2018

Siilin talvipesä!



Olen tässä koko aamun kerännyt motivaatiota ja kironnut itseäni. Mielessäni on pyörinyt vain yksi kysymys, oliko ihan pakko saada eilen sellainen haravointi puuska!?! Kasoiksi haravoidut lehdet eivät nimittäin anna vaihtoehtoja. Ne on pakko siirtää jonnekin pitkin pihaa seisomasta. Tietenkin helpoin vaihtoehto olisi levittää ne lehtipuhaltimella takaisin ympäri pihaa, mutta siinä puuhassa ei saa muuta kuin hullun maineen naapureitten silmissä. Täytyy nyt kuitenkin hetki odottaa, sillä eihän sitä vielä tiedä vaikka tänne iskisi jokin paikallinen trombi, tai syöksyvirtaus joka veisi lehtikasat mennessään. Tämä ajatus saatta vaikuttaa hieman ylioptimistiselta, mutta kyseinen vaihtoehto ei selviä muuta kuin odottamalla, ja mikäs tässä on odotellessa kun on vapaata koko loppuviikko. Toinen vaihtoehto tietenkin olisi, jos myrskyjä ei ala näkymään niin tekisi jokaisen kasan viereen kyltin, jossa lukisi siilin talvipesä. Sitä kautta säästyisi suurelta vaivalta ja lisäksi saisi sympatiapisteet naapurilta. Aikuinen mies näkee tuollaisen vaivan siilien hyvinvoinnin eteen. On tämä syksy vaan hienoa aikaa.

torstai 15. marraskuuta 2018

Miehisiä syyspuuhia!




Tänään huomasin, että haravointi on varsin terapeuttista puuhaa. Aluksi ajattelin, että raaputan harvalla hieman etupihaa. Neljä tuntia myöhemmin huomasin koko pihan lisäksi haravoineeni kadunvarretkin molempiin suuntiin ojanpohjia myöten. Lisäksi yritin harvoida myös samaan lehtikasaan ohi kulkeneen koiran ulkoiluttajan koirineen päivineen. Koiran ulkoiluttajan paetessa paikalta koira sylissään postinjakaja ilmestyi näköpiiriin. Tässä vaiheessa vaimo puuttui asiaan ja huusi parvekkeelta, "NYT JUHA SISÄLLE SIELTÄ, ETTEI TAAS TARVII HÄVETÄ SILMIÄ PÄÄSTÄ SUN KANSSA". Noh, nyt on kuitenkin piha haravoitu ja palkaksi tästä oudosta puuskasta sain mojovat rakot molempiin peukaloiden varsiin, sekä pihan täyteen eri kokoisia lehtikasoja. Saa nähdä milloin iskee seuraava vastaavanlainen puuska, että saan raahattua kyseiset kasat pois pihasta. Niinpä niin, vanhuus ei tule näköjään yksinään. Siinä tulee mukana omituinen tarve tehdä mitä kummallisimpia hommia. 

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kromihääpäivä!




Olen löytänyt aivan mahtavan vuoristoradan. Kierros kestää tasan vuoden ja joka kerta, kun yksi kierros päättyy niin tunnen tietynlaista helpotusta, mutta silti haluan samantien uudelle kierrokselle. Tässä vuoristoradassa ei ole jarrumiestä vaan jokainen mutka, ylä- ja alamäki ottavat mahasta aivan mielettömästi, siis hyvällä tavalla. Nämä ovat niistä syistä mitkä saavat haluamaan sitä lisää. Tämä vuoristorata myös muuttuu. Jokaisella uudella kierroksella huomaa, kokee ja tuntee aina mahtavia juttuja, jotka saavat rakastamaan sitä entistä enemmän. Lisäksi tämän vuoristoradan monista parhaista piirteistä on sen vaunu. Vaikka se nitisee ja välillä tuntuu, että se hajoaa kesken kaiken niin siitä huolimatta siihen pystyy luottamaan, kunhan muistaa vaan huoltaa sitä. Huoltohan pitää tehdä täydessä vauhdissa ja se on joskus hieman haastavaa, mutta sen oppii, jos vaan haluaa. Tähän vuoristorataan saattaisi olla myös muita tulijoita, mutta heille kerrottakoot, että turvalaitteet ovat jumiutuneet ja niitä ei saa kovin helposti auki. Näiden turvalaitteiden avaamiseen tarvitaan todella järeät työkalut joita harvemmalla on, tuskin kellään. Niin kuin asiaan kuuluu tälläkin vuoristoradalla on nimi, mutta sekin muuttuu jokaisella kierroksella. Tänään alkavalla uudella kierroksella sen nimi on kromihääpäivä. Näistä mahtavista ominaisuuksista huolimatta parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut seura. Kiitos vaimolle, ilman sinua tämä vuoristorata ei olisi mitään. 

torstai 23. elokuuta 2018

Vapaa viikko kissan kanssa!


Sitä tässä vaan mietin, että mihin ihmeeseen tämä meikäläisen vapaa viikko on oikein hujahtanut. En ole nimittäin kissaa ehtinyt sanoa ja huomenna olisi jo perjantai. Tai noh, kissa sanan olen sanonut tällä viikkoa aika monta kertaa sellaisella etuliitteellä, ettei sitä kehtaa edes kertoa. Yksi näistä karvaeläimistä, eli kissoista jotka meillä majailee oli nimittäin  opetellut ilmeisesti tylsyyspäissään raapimaan parvekkeen ovenpieltä ja esitteli tätä oppimaansa ylpeänä meikäläiselle useampaankin otteeseen tässä viikolla. Siitä syystä näitä voimasanoja on lennellyt aikalailla ja lisäksi keskustelua on käyty turkiseläimeksi ryhtymisestä luovuttajan osassa, siis jollei tämä toiminta lopu näillä sanomisilla. Yhdellä näistä kerroista meikäläinen paasasi naama punaisena sille ja tämä uusia "pikku kikkoja" oppinut kaveri käveli siinä samalla aivan rauhassa vessalaatikolleen ja väänsi sinne aivan älyttömän kokoisen...noh, tiedätte varmaan minkä. Jotenkin vaan tuntui siltä, että tämä toimenpide ei johtunut pakottavasta tarpeesta vaan ihan mielenosoituksesta tätä meikäläisen möykkäämisestä kohtaan. Toisin sanoen sen mielestä kissalla on kynnet sitä varten, että niillä raavitaan kaikkea mihinkä ne vaan pystyy.

Joka tapauksessa, huomenna olisi siis perjantai ja vapaa viikko alkaisi olemaan loppukliimaksia vaille valmis. Viikonloppuna edessä olisi Kouvolan reissu Rallicross tapahtumaan ja sehän tarkoittaa sitä, että tämä pitkähäntäinen tuhoeläin jää kotiin ja voi rauhassa opetella kaikenlaisia uusia "pikku kikkoja". Niillä se varmistaa sen, että kiinteistön tuhoamisen lisäksi se saa meikäläisen täyden huomion jatkossakin. Uskalla kohta enää lähteä mihinkään. Tiedä vaikka se puree seuraavaksi vesiputken poikki tylsyyksissään, tai opettelee käyttämään tulitikkuja. Siispä, jos joku miettii tosissaan kissan ottamista lemmikiksi niin suosittelen vielä harkitsemaan. 

torstai 9. elokuuta 2018

Uusi muumimuki!



Koko Suomi oli tänään sekaisin, tai ainakin puoli Suomea, kun Arbia toi kauppoihin uudet muumimukit. Sanaharkoilta ei ilmeisesti kauppojen posliiniosastoilla oltu vältytty, kun kaiken maailma hattivatit ja muumimamma ryntäsivät kaupan edusteltoistaan niitä ostamaan heti ovien avautuessa. Jotenkin en vaan tajua. Nehän on perusposliinimukeja joissa on fiktiiviseen satuanimaatioon liittyviä kuvia. Se mikä tästä tekee vielä surkuhupaisaa, niitä tuli myyntiin rajoitettu erä ja kaikille niitä ei yksinkertaisesti riittänyt. Onneksi jotkut kaukaa viisaat olivat kuitenkin ostaneet kerralla sen verran reilusti, että niitä on nyt vara myydä tarvitseville huuto.netissä "pikku" voitolla. Täytyy kyllä todeta, että nämä on niitä päiviä, kun juon onnellisena aamukahvit star wars mukista ja naureskelen itsekseni ilman pakko-oireita aihuttavaa lääkitystä .

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Älyttömät puhelimet!

Ennen kaikki oli paremmin! Vaihdoin nimittäin puhelinta ja olipahan taas kerran sellainen projekti, että ei mitään rajaa. Ennen vanhaan matkapuhelimiin ei tarvinnut muuta kuin tökätä sim-kortti paikalleen ja that's it.

Voin kertoa, tuli Oksaselta ihan vaan muutama ärräpää taas kerran. Mietin siinä kiroillessa, että olisipa käytössä vielä vanhat kunnon veivipuhelimet missä ei tarvinnut muuta kuin tökätä töpseli seinään ja alkaa soittelemaan 11.95mk/minuutti + paikallispuhelumaksu. Nämä nykyiset älyttömät puhelimet kyselevät mm. google-tilisi salasanaa ja kaikkea muuta p**kaa!!! Mistä minä voin muistaa jotain sellaista, varsinkin kun kyseinen tili on luotu joskus useita vuosia sitten edellisen puhelimen asennusvaiheessa!!!

Ihan vaan tiedoksi, jos jollakin on asiaa, tai muuten vaan valtava tarve soittaa niin lähetykää meikäläistä mielummin kirjeitse. En nimittäin halua koskea tuohon vekottimeen muutamaan päivään. Meni se asennus niin tunteisiin!!!

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Kesäloma!

Nukkumatti toi eilen iltana niin sanotusti aikalailla vajaan kuorman unisoraa ja lopputulosta ei tarvinnut arvailla. Sain nukuttua viime yönä kaikki kolme tuntia ja meininki on ollut tänään sitten sen mukainen. Tämä kyseinen sorakuski on tämän satunnaisen epäluotettavuuden lisäksi myös sen verran vanhanaikainen, ettei sille pysty edes laittamaan reklamaatiota sähköpostilla. Testasin sitä nimittäin tänään ja laitoin tälle hiippalakille tulikivenkatkuista sähköpostia osoitteeseen nukkumatti@gmail.com, mutta automaattinen vastaussähköposti väitti ettei kyseinen osoite ole käytössä. Noh, näillä sitä on mentävä mitä tarjotaan. Toivottavasti tänäiltana tulee täysi kuorma soraa, muuten alkaa tuo pää olemaan äkkiä huonossa kunnossa.

Kaikesta tästä huolimatta fiilis on kohtuu hyvä, sillä ensi viikon maanantaina minulla alkaisi kuukauden kesäloma. Se saa jaksamaan orastavasta univelasta huolimatta ja loppu viikko menee vaikka päällään seisten. Loma on taas perinteisesti loma ilman mitään minuuttiaikataulu suunnitelmia. Sinne mennään mihin nenä näyttää ja tehdään niitä asioita mitkä sattuu huvittamaan. Eli parasta mitä vaan voi olla. Hyvää kesää!

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Jouluvalot keskellä kesää!



Olen aina hieman ihmetellyt ihmisten intoa viritellä jouluvaloja. Jouluvalot alkavat palamaan innokkaimpien parvekkeilla jo syys-lokakuussa ja ne sammutvat vasta kun yöt ovat niin valoisia etteivät ne enää näy. Noh, tämä aamuna äkkäsin, että ei nyt s**tana, meidän parvekkeellahan on jouluvalot täydessä iskussa odottamassa ainoastaan muuntajan työntämistä pistorasiaan. Valot on kieputettu tähden muotoon väännetyn rautalankahässäkän ympärille, ilmeisesti varioimaan vähän niin kuin beetlehemin tähteä, vai mikä se nyt olikaan. Jotenkin alkoi niin ahdistamaan etten ole niitä aamun jälkeen ollut huomaavinaankaan. Silti kun tietää niiden olevan siellä niin ei voi edes mennä parvekkeelle. Jotenkin tuntuu, että vaimon on jättänyt ne sinne ihan tahalleen kun on kuunnellut minun jouluvaloista paasaamista vuosi tolkulla. Monet puolustavat niiden asentamista ihan miten sattuun kutsumalla niitä kausivaloiksi. Kyllä ne on jouluvalot ja piste. Tästä ei oikeastaan puutu muuta kuin se, että naapuri virittelisi omilla jaloilla seisovan valoporon pihaansa ihan vaan lähestyvän juhannuksen kunniaksi!

tiistai 29. toukokuuta 2018

Leuanveto!




Oman elämänsä prinsessa, eli rakas tyttäremme vaati painokkaasti muutama kuukausi sitten huoneensa oveen leuanvetotankoa. Hän oli saanut jostain kuningasajatuksen alkaa harjoittelemaan leuanvetoa. Noh, pakkohan se oli hankkia kun ei ollut vaihtoehtoja. Toki ajattelin ensimmäisenä, että siinä roikkuu alkuinnostuksen kaikottua apinaroikunnassa sätkivän nuoren naisen sijasta vaatteita hengarissa. Noh, eipä mitä. Muutaman kuukauden harjoittelu on tuottanut tulosta ja ensimmäinen suorilta käsiltä vedetty leuka on nähnyt nyt päivänvalon. Voin kertoa, meikäläinen, siis se epäilevä Tuomas on saanut myös kuulla tästä. Täytyy kyllä nostaa hattua, harvinaisen sitkeä nuori nainen. Leuanveto on harjoitteena loistava ja itsekin vuoden päivät sitä saliharjoittelun ohesssa treenannut. Nyt menee jo 20 leukaa vaikka ilman käsiä. No okei, jos totta puhutaan niin kyllä siinä käsiä vielä tarvitaan. Joka tapauksessa, suosittelen kokeilemaan.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Miesten ja naisten eroavaisuudet!

Miehet ja naiset ovat monissa asioissa hyvin erilaisia. Hyvänä esimerkkinä tästä meikäläisen ja vaimoni "keskustelu" tässä illansuussa.  Minä tulin reippaasti yli kellon ympäryksen kestäneen työpäivän jälkeen kotiin näin lauantai-iltana niin vaimolla meni suunnilleen puolisen tuntia kertoakseen miten hänen päivänsä oli mennyt. Hänellä oli ollut pihakirppis tässä meidän pihassa ja se liittyi johonkin valtakunnalliseen siivouspäivään, jolloin jokainen voi pystyttää omaan pihaansa kirpputorin. Noh, vihdoinkin kun tämä hänen päivä toimintakertomuksensa oli ohitse niin hän kysyi jo ihan kohteliaisuus syistäkin miten minun työpäiväni meni. "Ihan ok". Sitä vaan, vaikka me miehet emme välttämättä paljoa puhu niin se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei meillä ole halua keskustella. Me miehet olemme vaan niin hyviä referoimaan.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Jee jee, Jerry Cotton!

Imurointihan on mielestäni varsin epämiellyttävää puuhaa. Kävellä nyt monta kertaa viikossa ympäri asuntoa kuulovaurion pitkässä juoksussa aiheuttavaa mööpeliä perässä vetäen ja samalla huonekaluja selkä väärällään siirrellen. Itsellä ainakin tulee siinä hommassa aivan järjetön hiki vuoden ajasta riippumatta ja lisäksi verenpaineet nousevat sellaiselle tasolle, että kokemattomampi lääkäri saattaisi määrätä siltä seisomalta siihen lääkityksen tietämättä sen johtuvan pelkästä v*tutuksesta. Noh, tänään tämä imuriksikin kutsuttu ärsyttävä laite sanoi meillä työsopimuksen irti oikein kipinöiden saattelemana. Äkkinäinen saattaisi ajatella, että voi tätä ilon ja onnen päivää, ei ikinä enää imurointia, mutta eipä mitä. Nyt nimittäin iski sellainen paniikki, että pakko saada ensitilassa uusi imuri, sillä villakoirat valtaavat meidän asunnon meikäläisen tuurilla alta aikayksikön, ja niiden invaasiota vastaan ei voi taistella muulla kuin yhdellä laitteella, IMURILLA! On tämä ihmiselo välillä niin syvältä. Kun pääsee kerrankin eroon ärsyttävästä laitteesta luonnollisen kierron kautta niin siihen on pakko hommata tilalle heti uusi vastaavanlainen vaikkei edes haluaisi, varsinkin kun tietää mitä siitä seuraa. Jos saisin oikeasti valita niin asuisin mielummin vaikka kivikautisessa luolassa. Eipähän olisi niin nöpön nuukaa ja pakollinen imurointi olisi muisto vain. Niinpä niin. Tässä ei voi muuta sano, kuin jee jee, Jerry Cotton

maanantai 21. toukokuuta 2018

Tukka pystyssä!

Tänään heräsin poikkeuksellisesti ennen kellon soittoa ylipirteänä ja siirryin sängystä suorastaan leijumalla keittiöön jossa valmistui käden käänteessä poikkeuksellisen maistuva aamupuuro. En tiedä miksi, mutta tämän jälkeen töihin ajellessani koko matkan auton radiosta soi reapitilla aina yhtä loistava Arttu Wiskarin mökkitie. Töihin päästyäni ensitöikseni oli pakko halata kaikki työkaverit, sillä oltiinhan me oltu kuitenkin erossa koko pitkä viikonloppu. Noh, ehkä homma ei mennyt ihan näin, sillä en ole mikään aamuihminen, varsinkaan näin maanantaina kun pitää herätä neljän jälkeen aamuyöstä. Sanotaanko nyt vaikka näin, että tänä aamuna tukka oli normaalia enemmän pystyssä. Jotenkin tuo lauantainen sählykauden päättäjäiset painoi edelleen ja suussa maistui kissan p*ska. Jotenkin tuntuu siltä, ettei tuollaiset kosteat päättäjäiset mitenkään terveellisiä ole. Noh, ehkä tämä tästä vielä helpottaa, ainakin toivottavasti. Tällaiseen keski-ikäiseen mieheen tuollainen yhden illan rilluttelu nimittäin vaikuttaa aikastalailla pitkään. Nuoruudessa näistä selvisi yhdellä päivällä, mutta nykyään olotilat tuntuisivat kestävän helposti sen kolme päivää, eli keskiviikkona saattaa olla jo ihan normaali olotila. Niinpä, ei lohduta tässä vaiheessä kyllä yhtään.

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Hyvää äitienpäivää!


Jos se olisi jotain korkeaa, se olisi kuin järkähtämätön himalaja. Jos se olisi jotain suurta, se olisi kuin rannaton tyynivaltameri. Jos se olisi jotain kaunista, se olisi kuin talvinen tähtitaivas tai kesäinen auringonlasku. Se ei arvostele eikä hylkää vaan ymmärtää ja lohduttaa. Nämä kaikki maailman ihmeet kun yhdistetään niin siitä tulee jotain sellaista mikä kaikilla on jossain. Hyvää äitienpäivää maailman suurimmalle ihmeelle!

-jo-

perjantai 4. toukokuuta 2018

Ihmiselon haastavuus!

Aamupuuron syönti saattaa välillä olla hieman haasteellista puuhaa, ainakin itselle. Tänä aamuna, tai oikeastaan aamuyöstä ennen töihin lähtöä tämä varsin yksinkertaiselta vaikuttanut asia meinasi hieman tökkiä. Nuokuin tukka pystyssä keittiönpöydän ääressä kuunnelle mikron hurinaa jossa aina yhtä maukas puuro oli valmistumassa. Mikron bling ääni herätti minut takaisin tähän maailmaan ja ensitöikseni kävelin keittiönkaapiston laatikolle jossa oli työvälineitä puuron lusikointiin. Tämän jälkeen sain kuin sainkin puuron mikrosta pöytään asti sormi polttamatta, mutta tässä vaiheessa huomasin ottaneeni jostain syystä lusikan sijasta veitsen, joten eihän siinä muu auttanut kuin vaihtaa työkalu sopivaksi. Päästyäni takaisin pöydän ääreen hetken ihmettelin kädessäni ollutta haarukkaa ja totesin samalla, tästä ei voi tulla hyvä päivä, ei sitten millään. Jotenkin sillä hetkellä mieleeni palasi tilanne kun tässä taannoin työpaikan sosiaalitiloihin asti päästyäni ihmettelin t-paidan pesulappu leuan alla jalassani olleita eripari sukkia. Joo-o, nämä aamuyö herätykset ovat välillä hieman vaikeita. Jos kolmannen kerran aterinlaatikolla käytyäni käteeni olisi tarttunut grillipihdit tai sekoitus vispilä niin olisin jäänyt suosiolla kotiin nukkumaan syömättä sitä aamupuuroa. Sitä kun työskentelee monella tapaa haasteellisissa olosuhteissa niin tältä pohjalta lähtiessä ei aiheuta muuta kuin vakavaa vaaraa itselleen ja ympäristölleen. Noh, puuro oli loppujen lopuksi hyvää ja mikä tärkeintä, söin sen lusikalla.

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Edellisessä elämässä!

Onko vapun jälkeistä elämää olemassa? Kyllä sitä on, varsinkin kun jäykin juoma mitä tässä työn juhlan tiimellyksessä itse tuli nautittua oli rusinoilla varustettu vappusima. Ilmeisesti tästä syystä virtaa on ollut tänään kuin terieerissä, eli tekee mieli juoksennella koko ajan ympäriinsä ilman varsinaista päämäärää, kusta joka lyhtypylväs sekä postilaatikkoteline läpeesä ja repiä kaikki vastaan tulevat pehmolelut p*llun päreiksi pelkillä hampailla. Tästä kaikesta on tullut jotenkin sellainen fiilis, että olisinkohan ollut edellisessä elämässä koira? Sitähän ei kukaan osaa varmaksi sanoa, mutta jokainen saa uskoa varmasti mitä haluaa. Sitä tässä vaan mietin, jos tämä terrieerimäinen virtapiikki jatkuu iltaan asti niin voi vaimo parkaa. On tämä elämä välillä vaan niin kivaa!

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Hyvää vappua!



Kissan kanssa huomattiin, että se ois niiku vappu huomenna, joten eihän tässä muu auta kuin lähteä kauppaan hankkimaan erinäinen määrä folio-oliopalloja, serpentiiniä, vappuviuhkoja ja muuta vastaan tulevaa rekvisiittaa. Niiden kanssa on sitten hyvä heilua vappusiman turruttamana munkkisokerit suupielissä tuolla keväisen koleassa säässä ilman varsinaista päämäärää. Jos nyt totta puhutaan niin jotenkin tuo vappufiilis on itsellä laimentunut tässä iän myötä niin paljon, että ainoa ilonaihe tässä koko työn juhlassa on sen mukanaan tuoma vapaapäivä näin arkipäiväksi sattuessaan. He jotka jaksavat vielä riekkua tätä juhlaa niin olkaahan ihmisiksi ja muistakaa varsinkin terästetyn siman kanssa heiluessa vanha kansanviisaus; asiat eivät ole koskaan niin huonosti, etteikö niitä voisi viinalla vielä vähän pahentaa. Henkilökohtaisesta laimeudestani huolimatta, hyvää vappua kaikille!

torstai 26. huhtikuuta 2018

Hyvä aviomies?

Vanha sanonta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ei päde siinä vaiheessa kun ajattelet käyttää lapsityövoimaa vaihdattamalla heillä autoon kesärenkaat. Siihen asti tämä ajatus tuntui enemmän kuin loistavalta kunnes tajusin heittäneeni talouden ainoan renkaiden vaihtoon soveltuneen tunkin edellis syksynä metallin keräykseen. Tosiaan, ajattelin syksyllä kun edellinen tunkki tuli tiensä päähän hankkia talven aikana uuden niin onpahan sitten valmiina kun sitä taas tarvitsee. Noh, tänään sitä olisi tarvinnut, mutta uuden tunkin hankinta on samalla asteella kuin syksylläkin, eli se on edelleen siellä kaupassa. Kyllä tämä pienen ihmisen elämä on välillä sitten hieman hankalaa, varsinkin kun on sama pää kesät talvet. Noh, ei kai se niin nöpön nuukaa ole vaikka sitä vielä hetken ajalee talvirenkailla. Tosin tämä hetki saattaa olla itseni tuntien suunnilleen juhannukseen asti, jollei ihan jantuksissaan lähde sitä tunkkia ostamaan. Se miksi näin, kyseessä on vaimon auto jolla harvemmin itse ajelen ja näin ollen se saattaa unohtua. Oman auton renkaat on vastaavasti rengasliikkeen rengashotellissa ja ne vaihtuu kun ajelee vaan sinne. Ei tarvii köntätä paita hiestä märkänä persvako paistaen ympäri autoa vaan saa katsoa kun toinen tekee sen. Toki se maksaa ihan paperirahaa, mutta kyllä siitä vaivattomuudesta mielellään maksaa. Niinpä niin, saa nähdä käykö tässä renkaiden vaihto operaatiossa samanlailla kuin vaimon polkupyörä remontissa minkä lupasin hoitaa talven aikana. Vaimolla on tosiaan nykyään uusi polkupyörä kun hän kyllästyi odottamaan ja vanha makaa edelleen varastossa samassa jamassa kuin syksylläkin. Ei tämä miehenä olo ole mitenkää helppoa kun pitäisi olla samaan aikaan remonttimies, auton korjaaja, seksikäs siivoaja ja hyvä aviomies. Jostain on pakko välillä tinkiä!

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Suomen kesä!

Stressihän tässä taas iskee!!! Ensinnäkin kesä on ihan nurkan takana, ainakin toivon mukaan ja kesäkunnosta ei ole vielä tietoakaan. Toisekseen pitäisi aloittaa grillikausi ja lisäksi testata kaikki kesän jäätelöuutuudet, siis aikaisempien ja tulevan kesän, koska ei tällaisen pitkän talven jälkeen voi millään muistaa miltä ne viimekesän uutuudet maistuivat saatika sitä edellisen kesän. Noh, nämä kaikki kun ympätään yhteen niin senhän tietää miten siinä käy. Heinäkuun alussa kun viimeiset lumikasat ovat nurkalta sulaneet niin saa käydä uikkarikaupassa, kun viimekesän swimsuiteista ei saa muuta kuin korkeintaan uimalakin. Ei ne nimittäin enää jalkaan mahdu tällaisella kesän aloittavalla grilli-jäätelö yhdistelmällä, tai mahtuu ne jalkaan, mutta ainoastaan toiseen jalkaan ja jos siltä pohjalta lähtee yleiselle uimarannalle patsastelemaan niin poliisi käy aika joutuin hakemassa pois sieltä häiritsemästä kannustavien "tää s**tana mikään nudisti ranta ole" huutojen kaikuessa ympärillä. Joskus käy vaan niin kateeksi noita etelänhetelmiä joilla on jatkuva kesä. Itse kun kävelee pipo korvilla täällä tuiskussa kymmenen kuukautta ja sitten kun pari lämmintä päivää sattuu johonkin tuonne heinäkuun tienoille niin mikään ei oikein onnistu. Jäätelöä pitää syödä hädissää kaksin käsin samalla kun grillaa ja siinä sivussa vilkuilla taivaalle milloin ne ensimmäiset lumihiutaleet sieltä leijailee alas aloittaen seuraavan talven. Lisäksi yleisen painostuksen saatteleman pitää ehtiä vielä heittää talviturkki pois sen kaiken keskellä hyppäämällä jääkylmään järveen uusissa uikkareissa vaikkei millään haluaisi. On tää suomen kesä aina yksi s**tanan työmaa.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Kolmas vesivahinko!



Voi hevosen häntäpää sentään. Minulla on mielessä ainoastaan yksi kysymys, MIKSI!!! Sitä minä en vaan voi ymmärtää, kun letkuliitoksia ei voida tehdä kerralla kunnolla edes niin sanottujen ammattilaisten toimesta vaan ajatuksena on ollut ainoastaan se, että eiköhän se pidä. Voin kertoa, ei se pitänyt ilman tukiholkkia. Vesihän on aineena mukava varsinkin janon sammuttajana, mutta hallitsemattomana vuotona keittiön allaskaapissa ei. Onni onnettomuudessa tässä tapauksessa oli se, että vuoto huomattiin samantien. Toisekseen tämä puurakenteinen rakennus missä meidän perhe pitää majapaikkaansa on rakennettu joskus jeesuksen aikoihin, ainakin kivijalassa yhdellä nurkalla oli tikkukirjaimin raapistettu teksti jesse was here, eli mikään pinta ei ole vaaterisssa ja kyseinen allaskaappi vietti tästä syystä sen verran ulospäin, että vesi valui kaapiston alapohjan sijasta kaapiston eteen laminaatille. Noh, vaimohan se sitten siihen ensimmäisenä sukkansa kasteli ja syylliseksi paljastui loppupelissä astianpesukoneen poistoletkuun tehty vimpan päälle letkuliitos. Tämä letkuliitos vuoti onneksi siinä vaiheessa vasta tihkuttamalla ja ei ehtinyt aiheuttaa muuta kuin vaimolle toisen märän sukan, mutta pahimmillaanhan tässä olisi ollut katastrofin ainekset. Sitä vaan, että kananttaa itse kunkin vilkuilla säännöllisesti sinne niin sanottuun roskiskaappiin ja varmistaa siellä sijaitsevien vesi- ja viemäriliitosten vedenpitävyys. Se on aika paljon mukavampi tapa kuin se, että sinne kaapiston alle ja talon rakenteisiin alkaa muodostumaan sienimetsä.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Punakorvakilpikonna!



Meidän teenage mutant ninja turtles, tai teini-ikäiseseksi sitä ei voida enää yli kolmekymppisenä kutsua, mutta kuitenkin aloitti joka vuotisen muninta operaation tässä muutama päivä sitten. Tämä riehaksi kutsumamme rauhaton ajan jakso kestää noin neljä kuukautta ja sinä aikana se pitää huolen siitä ettei meillä nuku kukaan ellei se pääse noin kahden viikon välein munimaan parhaaksi katsomaansa paikkaan. Tänäkin aamuna se on laukannut jo vähintäänkin kilometrin matkan keittiön ja olohuoneen väliä ja loppua ei näy. Kaiken lisäksi se on aivan ylisosiaalinen ja seuraa meikäläistä kuin hai laivaa ja yrittää koko ajan kiivetä lahjetta myöten syliin pöjöttämään. Paras paikka sen munintaan olisi ulkona jossa me ollaan aikaisempina vuosina sen seurassa istuttu lukemattomat kerrat, mutta lunta on vielä puoli metriä niin tuollaista vaihtolämpöistä ötökkää on sinne turha viedä kun se painuu horrokseen ja munat jää munimatta. Noh, onneksi kesä on tulossa, ainakin toivonmukaan niin pääsee kilpikonna toteuttamaan viettiään.

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Kesäkuntoon 2018!



UKK-instituutin koordinoiman selvityksen mukaan liikkumattomuuden hinta Suomessa on noin 3-7,5 miljardia euroa. Suurinosa näistä kustannuksista syntyy työikäisten sekä vanhusten liikkumattomuuden aiheuttamista sairaudenhoitokustannuksista ja tuloveromenetyksistä. Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat heti perusflunssan jälkeen yleisin työkyvyttömyyden syy. Lisäksi mielenterveyden häiriöt ovat esimerkiksi masennuksen muodossa joka viidennen työkyvyttömyyden aiheuttaja.

No mikä tähän auttaisi, lääkkeet? Lääkitys on varmasti nopea helpotus mielen ja nivelten kipuihin, mutta säännöllisen liikunnan lisääminen auttaisi myös vähentämään näitä yleisempiä sairauspoissaoloja, sekä lisäksi riskiä sairastua moniin elintapasairauksiin. Se ei tietenkään poista riskejä kokonaan, sillä oman terveyden sekä hyvinvoinnin lisääminen on moninainen kokonaisuus, mutta suurinosa tuki- ja liikuntaelinvaivoista sekä masennus tapauksista pystyttäisiin ehkäisemään säännöllisellä liikunnalla. Lihaksen tarkoitus on ottaa vastaan rasituksen aiheuttama kuorma. Jos lihas on huonokuntoinen, eli väsyy nopeasti niin rasituksen aiheuttama kuorma siirtyy silloin sille kuulumattomalle alueelle ja aiheuttaa jollain aikavälillä monenlaisia ongelmia. Hyvänä esimerkkinä elävästä elämästä, ihminen joka innostuu kymmenien vuosien liikkumattomuuden jälkeen lähtemään pitkille kävelylenkille. Muutaman viikon säännöllisen lenkkeilyn jälkeen hänellä todetaan todella kivulias äkillisen rasituksen aiheuttama marssimurtuma jalkaterässä. Liikkumattomana ihmisen luuntiheys muuttuu ja se murtuu säännöllistä liikuntaa harrastaneeseen ihmiseen verrattuna huomattavasti herkemmin. Eli liikunta on epäterveellistä silloin kun se aloitetaan liian rajuilla harjoitteilla heti aluksi. Sellainen sääntö kannattaa liikuntaharrastuksen aloittamisessa muistaa varsinkin pitkän joutenolon jälkeen, että ei kannata lähteä mopolla moottoritielle, eli nousujohteisuus on kaiken A ja O.

Säännöllinen liikunta aiheuttaa myös niin sanottua euforiaa. Liikunta saa aivot erittämään endorfiinia ja tämä aiheuttaa rasituksen jälkeen hyvänolontunteen. Endorfiinin sanotaan aiheuttavan pitkässä juoksussa riippuvuutta ja se ilmenee yleensä siten kun esimerkiksi muutaman viikon säännöllisesti kävelylenkillä käyneen ihmisen kuulee sanovan, "on sellainen tunne, että on pakko päästä lenkille".  Säännöllisesti liikuntaa harrastava ihminen kärsii harvemmin mielenterveyden häiriöistä ja uskoisin, että suurin myötävaikuttaja siihen on tämä endorfiini, eli mielihyvähormoni. 

Joillekin saattaa herätä kysymys, mitäs jos ei ehdi liikkumaan? Tällaiset ihmiset sekoittavat yleensä liikunnan ja urheilun. Liikunta on yleishyödyllisyä toimintaa ilman tulostavoitteita jonka tarkoitus on edistää hyvinvointia säännöllisyydellään. Urheilu on päinvastoin. Moni unohtaa, että hyötyliikunta on myös liikuntaa, eli oman hyvinvoinnin parantaminen ei ole muusta kiinni kuin omista valinnoista. Äkillinen selkäkipu on yleensä elimistön tapa kertoa, että nyt kannattaisi tehdä asialle jotain. Joku ottaa tässä vaiheessa särkylääkkeen. Se on kuin laastari joka peittää ongelman, mutta ei vie sitä pois. Toinen alkaa kotikonstein vahvistamaan lihaskuntoaan ja huomaa muutaman kuukauden jälkeen säännöllisesti esiintyneiden selkäkipujen kaikonneen. Sellaista se liikunta teettää.

Yksi huolestuttava piirre tässä kaikessa vielä on, lasten ja nuorten liikkumattomuus. Vanhempien kannattaa muistaa, että esimerkki otetaan sieltä kotoa. Eli panostus omaan hyvinvointiin liikunnan muodossa on myös panostus lasten tulevaisuuteen. Omalla esimerkillä ohjaaminen on ainakin meillä kantanut hedelmää liikunnallisesti aktiivisen elämän tielle. Jos jostakin tuntuu ettei vaan jaksa työpäivän jälkeen niin sehän on vain merkki siitä, että asialle pitäisi tehdä jotain. Joten liikkukaa ihmiset vielä kun se on mahdollista. Nuoruuden meriitit eivät paljoa viisikymppisen selkää paranna. Liike olisi siihen yleensä paras lääke, niin ja niiden marssimurtumien ehkäisyssä myös. Liikkukaa yhdessä hauskaa pitäen tai yksi puurtaen, mutta pääasia kunhan liikkuu.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kävelevä herätyskello!



Kun kellonaika ja sunnuntai, siis päivä jona olisin saanut nukkua niin pitkään kuin nukuttaa eivät merkitse joillekin mitään niin lopputulos ei ole mitenkään maailman mukavin kokemus. Kuvan "herttaisen" karvaeläimen, eli meidän Melli kissan sisäinen kello oli tänä aamuna sitä mieltä, että klo 6:30 oli ihan hyvä aika herättää meikäläinen. Hänellä on sellainen kolmivaiheinen herätystaktiikka. Ensiksi taputellaan varovasti tassulla naamaan ja jos se ei auta niin sitten kävellään eessuntaassun ylitse sillä tavalla hieman pomppien ja jos sekään ei auta niin sitten otetaan kovemmat keinot käyttöön. Sanotaanko nyt vaikka näin, se kun kynsi, siis sellainen neulan terävä uppoaa paljaaseen kylkeen niin siinä vaiheessa unet kaikkoaa varmasti anestesialääkärin nukuttamalta aivoleikkauspotilaaltakin, on se nimittäin niin ilkeä tunne. Kun avasin silmäni niin naaman edessä oli kaksi suurta isoa iloista silmää joista pystyi lukemaan; "YES, sinä heräsit, mennäänkö jo syömään aamupaalaa ja leikitään sen jälkeen". Itsellä ainoa ajatus tässä vaiheessa oli, että sopisikohan meidän sisustukseen täytetty kissa, esimerkiksi takan päälle tai olohuoneen nurkkaan.

torstai 5. huhtikuuta 2018

Hyönteisruokavalio!



No niin, Juhan keittiössä tapahtuu! Tänään alkuruoaksi olisi tarjolla hieman normaalista poikkeava omena-bataatti kasvissosekeitto a'la caffitella ja pääruoaksi on valmistumassa vanha kunnon makaronilaatikko a'la lidlin -30% jauheliha. Sen verran huomautuksena, että tarkoitus ei ollut ostaa kaupasta mitään alennusjauhelihaa vaan nappasin sen hieman niin kuin vahingossa sieltä kylmäaltaasta kun meille miehille se on ihan sama mikä sieltä käteen sattuu. Noh, joka tapauksessa se mistä tällainen ruoanvalmistus innostus meikäläisellä lähti käyntiin oli se, kun aamulla törmäsin joidenkin ituhippien mainostamaan hyönteisruokavalioon. Siis mistä lähtien ihmiset ovat alkaneet syömään jotain h*lvetin p*skakärpäsiä ja kastematoja kysynpähän vaan? Sen verran kiinnostus kuitenkin aihetta kohtaan heräsi, että kahlasin hieman tuolla internetin ihmeellisessä maailmassa ja eikö mitä, siellä joku kärpästen paras kaveri kyseenalaisti tämän uuden hyönteisruokatrendin otsikolla ruoaksi kasvatetulla jauhomadollakin on tunteet. Siis mitä ihmettä, mikä ihmisiä oikein vaivaa, mihin h*lvettiin tämä maailma on oikein menossa??? Omassa nuoruudessa idut jotka ovat nykyään varsin normaaleja salaatinlisukkeina olivat jotain lähes spookia, mutta nykyään ohi lentävä sudenkorentokin jo nähdään mahdollisena ravinnon lähteenä. Se on tietenkin jokaisen oma asia mitä haluaa syödä, mutta miettikääpähän hieman, jauhomatoja sekä heinäsirkkoja, hyh hyh!!! Toisaalta olisihan se tietenkin ihan kätevää kun ei tarvitsisi ottaa luonnonhelmaan suuntautuvalle piknikille eväskoria mukaan. Popsisi vaan kaikki vastaan tulevat ampiaiset ja ristihämähäkit poskeensa, mutta kuitenkin, hyönteisruokavalio, salli minun nauraa, hah hah!!!! Myönnän, olen hieman ennakkoluuloinen.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Joku päivä!

Vaimo pyysi syksyllä, että viittisisinkö katsoa hänen polkupyöräänsä ja pistää sen kuntoon. Siinä ei hänen sanojensa mukaan ollut muuta ehjää kuin tanko ja takarapakaari, kaikki muu oli tavalla tai toisella vinksallaan. Ihmettelin mielessäni hieman, että oliko hän jäänyt kenties sen kanssa auton alle, mutta lupasin katsoa sitä joku päivä ja pistää kuntoon. Noh, koko talvi on tässä mennyt niin sanotusti ihmetellessä, että miten ihmeessä nainen voi yleensäkään ajaa polkupyörän hänen kertomaansa kuntoon? Minä ymmärtäisin kyllä, jos kyseessä olisi alle viisitoistavuotias pojankoltiainen, mutta keski-ikäinen nainen.

Viikko sitten hän kysyi olinko jo laittanut hänen fillarinsa kuntoon. Täytyi myöntää hänelle ihan suoraa etten ollut ehtinyt vielä paneutua kyseiseen projektiin, mutta lupasin kunnostaa sen tässä joku päivä. Noh, muutama päivä sitten hän ilmoitti ostaneensa uuden polkupyörän ja olen tässä nyt kaksi päivää ihmetellyt tätä naisten vimmaa saada kaikkea uutta kun vanha ei enää syystä tai toisesta kelpaa. Ihme kulutus hysteriaa. Kyllä minä olisin se vanhankin pistänyt kuntoon joku päivä ja siitä olisi varmasti tullut ihan hyvä kulkupeli, mutta eih, aina pitää saada uutta kun vanha on ihan vähän vaan rikki. Sitä paitsi ei me miehet mitään koneita olla. Kun ei ehdi niin ei ehdi, tai jos ei huvita niin silloin ei huvita, mutta ei se kuitenkaan sitä tarkoita etteikö ne asiat tulisi kuntoon joku päivä. Se täytyy vielä sanoa, että kaikki tuntemani naiset ovat samanlaisia heti mulle kaikki nyt tyyppejä jotka ei ymmärrä ettei kiinan muuriakaan päivässä rakennettu. He eivät vaan ymmärrä, että meillä miehillä joka asia ottaa vaan oman aikansa. Ihme vouhotusta?!?

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Auton katsastus!



Auton katsastus on kyllä melkoisen stressaavaa puuhaa, varsinkin näin katsastus ajan deadlinen painaessa niskaan. Vihdoinkin kun sain itsestäni niin paljon irti, että sain yleensäkin varattua ajan tähän pyhän peltilehmän vuositarkastukseen niin se on jo suorituksena melko raastava. Sitten itse katsastus, voi p*rkele sanon minä. Kävelin sinne konttorille sisään korvat luimussa kengän kärkiä tuijottaen kuin pahempikin rikollinen. Arvonsa tunteva katsastusinsinööri tuijotti minua koko matkan sieltä ovelta palvelutiskille asti kuin nälkää näkevä kapinen susi. Tunsin nimittäin pistävän katseen otsassani sen koko matkan ja vihdoinkin kun pääsin sinne palvelutiskille asti niin yritin kaikin voimin saada katsettani irti lattiasta, mutta tuloksetta. Mumisin jotain niin etten saanut itsekään siitä mitään selvää ja ojensin vain auton avaimen tälle insinöörille. Itse katsastus suorituksen ajan istuin siellä konttorin  odotustilassa peläten pahinta, saatoin jopa hieman täristä ihan vaan pelosta.  En ole ihan varma, mutta saattoi minulta karata myös jännityksen aiheuttama  pieru, tai sitten siellä odotustilassa haisi muuten vaan pahalta. Ajokielto sana kaikui mielessäni koko sen katsastusoperaation ajan ja vihdoinkin kun insinööri palasi takaisin olin aivan sata varma siitä, että hän langettaa tällaisen liikkumista vaikeuttavan ajokiellon. Hän tuijotti minua hetken ja sanoi, vuoden päästä sitten uudestaan. Katsoin häntä hetken epäuskoisena ja mietin olinko kuullut oikein, mutta olin minä sillä siinä hänen ojentamassa lapussa luki hyväksytty. En tiedä, mutta tämä koko kokemus sekoitti meikäläisen pasmat aivan täysin, sillä kotimatkalla ajauduin kuin jonkun ulkopuolisen voiman ohjaamana autoliikkeeseen ja kotipihaan kurvattuani allani oli uusi auto. Se mikä tästä meikäläisen harkitsemattomasta toiminnasta teki aivan käsittämätöntä oli se, että tässä itselle uudessa autossa on muutaman kuukauden päästä katsastuksen deadline. Voi p*rkeleen p*rkele, että ihminen osaa olla tyhmä. Sama stressi taas edessä!!!!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Kesäaika!



Ote eräästä keskustelusta aina yhtä laadukkaalta vauva.fi sivustolta; "Tykkään kellojen siirrosta! Keväällä ihanaa kun illat valostuvat siirron jälkeen ja tuntuu kuin kesäkin olisi lähempänä, saa nauttia tunnin enemmän valosta ja lämmöstä". Jos nyt omakohtaisesta kokemuksesta puhutaan tältä "aamulta" herätyskellon soidessa kesäaikaa 4.15, eli eilistä talviaikaa 3.15 niin ensimmäisenä ei ollut mielessä kylläkään mitään positiivista ja varsinkaan kesäisiä kukkia ja mehiläisiä. Vaikken ole millään tapaa väkivaltainen ihminen niin mieli teki hakata silti ensitöikseni nukkumatti, vaikkei hällä tähän kellojen siirto pelleilyyn ole osaa eikä arpaa, sen verran otti koville tuo ylösnouseminen. Sen verran vielä, vaikkei Venäjä monessakaan mielessä ole mikään hyvä paikka niin täytyy silti nostaa heille hattua. He lopettivat yhteisellä duuman päätöksellä tämän kellojen siirtely pelleilyn jo vuonna 2011. Täällä Suomessa, tai paremminkin EU:ssa perustettiin vastaavassa tilanteessa ylipalkattu työryhmä miettimään asiaa, eli ihan tyhjän kanssa. Sitä vaan, ettei se nyt s**tana voi olla näin vaikeaa päättää yhdestä kellojen siirtelyn lopettamisesta, varsinkin kun siitä on tutkitusti enemmän haittaa kuin hyötyä ihmisten terveyden kannalta. Kyllä se kesä tulee ilman kellojen siirtoakin. Joku voisi kysyä, että miksen mennyt eilen illalla tuntia aikaisemmin nukkumaan kun se on noin vaikeaa. Noh, sehän on ihan sama kun sanoist lemmikkikoiralle, että käyppäs tarpeilla vaikkei sillä ole hätä.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Miesten ja naisten työt!



Ennen vanhaan mies ja imuri eivät liittyneet toisiinsa muuten kuin epämääräisissä olosuhteissa ja silloinkin kyseessä oli yleensä poikamies. Niin ne ajat muuttuu. Jos joku kaksimielinen vääräleuka miettii kuvan perusteella, että kai tuossa imurissa on säädettävä imuteho niin voin kertoa, ON SIINÄ!!

Olen useasti todennut, että nämä meikäläisen imurointi sessiot ovat melkoisen tuskaista puuhaa. Kaikki alkaa siitä, kun olen väärässä paikassa väärään aikaan ja vaimo "pyytää" imuroimaan. Siinä tilanteessa ei ole sitten vaihtoehtona muuta kuin alkaa kaivamaan sitä imuria esiin. Ensiksi sen epämääräisen muotoisen laitteen joutuu kaivamaan kaapista esiin. Tämän jälkeen saa viritellä putkia, letkuja, johtoja sekä ihmetellä kaikennäköisiä suuttimia. Vihdoinkin kun on saanut sen kapistuksen toimintakuntoon niin paita on jo valmiiksi hiestä märkä. Tiedoksi vaan, että tämä ei johdu huonosta yleiskunnosta vaan pelkästä v*tutuksen nostattamasta verenpaineesta. Itse imuroinnin aloittaminen ei helpota tilannetta millään tapaa ja lisäksi kuulohan siinä lähtee kun tämä villakoiran metsästyslaite parkuu siinä vieressä kuin rakkaan vanhan ministerimme Elisabet Rehnin hankkima hornet suihkuhävittäjä. Siinä vaiheessa mielessä käy aika usein, kun voitan lotossa päävoiton niin palkkaan välittömästi ulkopuolisen siivoojan. Muutenhan ajatus on ihan toimiva, mutta pitäisi varmaan alkaa lottoamaan niin tämä haave saattaisi joskus toteutua.

Meillä suurimmat sotkijat ovat kissat ja lapset. Itsehän en sotke yhtään ja liikunkin lähes leijumalla ympäri huoneistoa niin silloin ei voi sotkua edes syntyä. Lapset vastaavasti sotkevat aivan älyttömästi. Esimerkiksi keittiössä kun he syövät paahtoleipää niin puolikkaan paketin syötyään he murentavat todennäköisesti toisen puolen paketista ympäri pöytiä ja lattioita, tai ainakin se näyttää siltä. Lisäksi kaikki tavarat ja vaatteet jäävät juuri siihen mihin ne sattuu milloinkin tippumaan. Tässä kaikessa on kuitenkin se hyvä puoli, että heidät voi aina komentaa näin perheen päänä siivoamaan itse sotkunsa.

Kissoista ei voi sanoa samaa. Niille on ihan turha möykätä mistään sotkujen siivoamisesta sillä ne eivät ymmärrä mitään muuta kuin paeta siinä vaiheessa paikalta. Nämä meidän ihanan lutuset karvakasat ovat nimittäin sellaisia sotkijoita karvanlähdön aikaan ettei mitään rajaa. Joskus imuroidessa on tehnyt mieli imuroida nekin kauttaaltaan minimoidakseni sen karvojen ympäriinsä tiputtelun, mutta siinä hommassa jäisin armotta kakkoseksi. Nehän tekisivät meikäläisestä välittömästi reikäjuustoa, tai paremminkin juustoraastetta terävine hampaineen ja kynsineen. Ne nimittäin inhoaa imuria ja sen ääntä yli kaiken.

Tosiaan, meillä imuroidaan suunnilleen joka toinen päivä ja itsekin joudun aika usein osallistumaan siihen omalla työpanoksellani. Joskus vaan v*tuttaa tämä miesten ja naisten kotitöiden rajojen hämärtyminen. Mielummin avaisin vaikka viemäriä tai olisin tukkimetsässä kun imuroisin, mutta näillä on mentävä niin pysyy vaimo tyytyväisenä ja kissat pelokkaina ainakin hetken.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Tieraivo!

Työmatka autoilu on sitten välillä niin mukavaa puuhaa. Minä ymmärrän kyllä, että joidenkin mielestä audi on huono auto, mutta tarviiko sen takia nyt ihteään alkaa tappamaan, saatika muita? Tällainen saksalaisen autoteollisuuden yksi lippulaivoista, leikkisästi rinkulamosseksikin kutsuttu nelipyöräinen kumijalkakulkinen ja sitä kuljettanut mies, todennäköisesti pienimunainen sellainen otti tänä aamuna kohtalon niin sanotusti omiin käsiinsä lähtemällä ohittamaan liian pieneen väliin edellään mennyttä täysperävaunurekkaa. Sanotaanko nyt vaikka näin, että tilanteessa meinas tällaeselle savolaesen raahalliselle vastaantulijalleki tulla oikei hoppu ja kiirus. Savolaista minusta ei toki saa tekemälläkään, vaikka Kuopiossa olen puolenkymmentä kertaa känytkin piipahtamassa, mutta kuitenkin. Siinä jarrupolkimella seistessäni tuli jotenkin epäuskoinen olo, oli se kolari nimittäin niin lähellä. Kuin ihmeenkaupalla rytkeiltä vältyttiin ja näin ollen ketään ei kuollut, mutta täytyy kyllä sanoa, että teki mieli kääntyä takaisin, ottaa tämä teidenritari kiinni ja työntää kyseisen kulkineen takaspoileri lisäjarruvaloineen päivineen kuljettajan pyhimpään paikkaan, eli sinne minne ei aurinko paista, eikä kuu mollota. Tämä siksi, että sen verran tällaisella rauhallisella ihmisellä kuohahti niin sanottu tieraivo tilanteen jälkeen. Minä ymmärrän kyllä, että ajatus rinkulamossen hankinnasta osamaksulla kompensoimaan sitä miehistä pienuutta on tuntunut silloin aikoinaan hyvältä autokuumeen vääristämässä mielessä, mutta jos se johtaa todellisuuden iskiessä päin kasvoja tällaisiin tekoihin niin suosittelen seuraavaksi nettiauton sijasta matkahuollon sivuja ja sieltä seutulipun hankintaa.

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Nukkumatti ja hammaskeiju!

Sitä kun kello soi aamulla 4.15 töihin lähdön merkiksi niin pakko myöntää, että välillä hieman kaduttaa ettei viitannut silloin aikoinaan koulussa yhtään sen enempää. En tiedä sitten olisiko se viittaaminen vaikuttanut mihinkään, varsinkin kun lahjat eivät riittäneet muuhun kuin kynän teroitamiseen, kumin kuluttamiseen ja nenän kaivuuseen. Joten pitää varmasti olla ihan tyytyväinen kun saa yleensäkin herätä ja nimenomaan töihin, mutta ne liian vähäiset yöunet tässä enemmänkin närästää. Nukkuminen, sen määrä sekä laatu ovat viimevuosina olleet tapetilla monissa terveyteen liittyvissä tutkimuksissa. Riittämättömien yöunien vaikutus elämänlaatuun on kiistaton ja liian vähäinen yöunen määrä johtaa pahimmillaan moinenlaisten terveysongelmien lisäksi ennenaikaisiin kuolemiin. Olen aika usein kuullut kun jotkut kehuskelevat miten vähillä yöunilla he pärjäävät. Itse pääsääntöisesti kiroilen miten vähän viimeyönä taas nukuin. Ei tällainen keski-ikäinen mies ainakaan pärjää kovin kauaa muutaman tunnin yöunilla. Henkihän sellaisessa pitkänpäälle lähtee, kertoohan sen jo tutkimuksetkin.

Mistäs tämä yleinen unettomuus sitten oikein johtuu? Jotkut syyttävät vähistä yöunistaan nukkumattia, että hän ei syystä tai toisesta tullutkaan. Sehän kertoo vain siitä, että heidät on peloiteltu jo lapsena pilalle kaikennäköisillä hammaskeijuilla, joulutontuilla ja muilla pikkukakksosen syöttämillä provokatiivisilla hahmoilla. Mietitäänpä nyt vähän. Esimerkiksi, kun pienellä ihmisenalulla irtoaa jossain vaiheessa hammas niin hänelle uskotellaan välittömästi, että laittamalla sen hampaan tyynynalle niin hammaskeiju käy sen sieltä hakemassa seuraavana yönä ja antaa tilalle esimerkiski kahden euron kolikon. Kuka tervejärkinen hammaskeju muka niin tekisi? Hän voisi yhtä hyvin vain ottaa sen hampaan jättämättä tilalle yhtään mitään, kun lapsi kuitenkin nukkuu autuaan tietämättömänä ymäristössään tapahtuvista asioista. Lisäksi miksi sen keijun pitää yöllä se hammas hakea, eikö se voisi yhtä hyvin käydä hakemassa sen vika-ajan puitteissa? Alkaa nyt tuolla tavalla hiiviskelemään toisten kotona keskellä yötä niin ettei kukaan vaan herää. Lisäksi ei yö ole töitä varten vaan nukkumista varten. Toisin sanoen, joku tässä hommassa mättää. Ei se keiju nyt niin hyvätahtoinen ole, ei vaan voi olla. Sama juttu tämän nukkumiseen ja ennen kaikkea nukahtamiseen yleisesti liitettävän nukkumatin kanssa. Heittää muka unihiekkaa silmään? Ei muuten varmasti heitä, sillä jos näin oikeasti olisi niin joku mielensäpahoittaja olisi haastanut hänet jo aikoja sitten käräjille lievästä pahoinpitelystä. Näitä mielensäpahoittajia tässä maailmassa nimittäin riittää ihan riesaksi asti.  Toisekseen kuka sille nukkumatille muka palkan maksaa, kysympähän vaan. Ei hänkään varmasti pyhällä hengellä elä. Lisäksi onko hän yksityisyrittäjä vai peräti terveysministeriön virkamies. En minä ainakaan halua maksaa veroja siksi, että joku ylipalkattu verorahoilla hankittu virkamies käy heittämässä joka ilta sepeliä silmään ja tuskin kukaan muukaan. Tosiaan, en yhtään ihmettele, että uni ei oikein tahdo oikein tulla, kun pienenstä asti peloitellaan tällaisilla ihme hahmoilla.

Mutta se siitä, tai oikeastaan niistä. Tutkimusten mukaan suurin unettomuuden aiheuttaja on epäterveelliset elämäntavat, liikumattomuus sekä kiireinen ja stressaava työ. Lisäksi paljon käytettävät älylaitteet sinisine valoineen aiheuttavat varsinkin iltasaikaan käytettynä unettomuttaa. Pitkään jatkunut unettomuus saattaa aiheuttaa myös mielenterveysongelmia. Kyllähän siinä pitkän päälle pää varmasti hajoaa, jos ei saa nukuttua. On tämä elämä yksi oravanpyörä. Aina pitäisi olla nopeampi, tehokkaampi ja tuottavampi välittämättä sen aiheuttamista ongelmista. Hulluksi tämä maailma on mennyt.  

torstai 15. maaliskuuta 2018

Steak & blowjob!

Eilen oli niin sanottu miestenpäivä, eli kansainvälinen pihvi ja ******ottopäivä. Kuten nimestäkin voi jo päätellä niin sitä ei voi kovin suureen ääneen mainostaa, sillä se saattaisi aiheuttaa monissa lapsiperheissä hieman kiusallisia kysymyksiä. Itselle se tuli vastaan internetin uutisvirrassa ja innostuin siitä sen verran, että ajattelin hauskuuttaa vaimoa kertomalla hänellekin tästä suuresta juhlapäivästä. Kello oli siinä vaiheessa sen verran, että tiesin vaimon päässeen töistä, joten ei muuta kuin puhelin kauniiseen käteen ja soittamaan. Vaimohan vastasi yllättävän nopeasti ja aloitin heti kertomaan hänelle isoon ääneen tästä juhlapäivästä ennen kuin hän ehti sanoa yhtään mitään. Noh, puhelu katkesi melkein samantien ja jäin miettimään, että mitähän siellä toisessa päässä oikein tapahtui. Hetken päästä puhelin soi ja vaimohan se sieltä soitti takaisin ja kertoi ettei tämä meikäläisen kaksimielinen huumori ollut oikein uponnut kirjastonhoitajaan. Hetken mietin, että mitäs h*lvettiä??? Hän oli ollut soittohetkellä kirjastossa ja nehän eivät ole tunnetusti mitenkään meluisia paikkoja, joten isollaan ollut puhelimen kaiutin ja tämä meikäläisen röhönaurun säestämä kailotus olivat kuulema tulleet selväksi myös kirjastonhoitajalle sekä muille lähellä olleille asiakkaille. Sanotaanko nyt vaikka näin, että vaimo ei ollut järin tyytyväinen tästä meikäläisen puhelusta ja varsinkaan sen ajoituksesta. Yritin vielä keventää tilannetta kyselemällä mitä hän oli kirjastosta lainannut. Ei ollut kuulema ehtinyt lainata yhtään mitään kun joutui kesken kaiken juoksemaan naama punaisena sieltä ulos. Eikä kuulema kehtaa hetkeen mennäkään sinne lainaamaan mitään. Kirjastonhoitajakin todennäköisesti suosittelee hänelle seuraavan kerran kamasutraa tai jotain muuta alan kirjallisuutta. En oikein tiedä miten minä näissä aina oikein onnistun. Itseä kyllä nauratti, mutta vaimolta meinasi loppua huumori. Jos joku miettii miten tämä juhlapäivä päättyi niin sanotaanko nyt vaikka näin, että iltapalaksi ei ollut tarjolla pihviä

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Miniatyyrihevosmainen painonhallinta!



Kaikennäköiset ravintoasiantuntiat paasaavat aina siitä, että laihtuminen on helppoa kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Joskus tuntuu siltä, että sehän on sama asia kun säästövinkkejä jakeleva talousguru kertoisi työttömälle työnhakijalle säästämisen olevan sitä kun kuluttaa vähemmän kuin tienaa. Sen kyllä tajuaa, mutta harvempi siihen vaan pystyy, eli molemmissa tapauksissa kaikki menee kädestä suuhun, sananmukaisesti. Itsellä tämä painonhallinta alkoi tuossa viime syksynä ja siitä lähtien paino on mennyt ylös-alas kuin rakennusmestarin apupojan käsisaha. Tänä aamuna puntari näytti vajaat kolme kiloa vähemmän kuin muutama viikko sitten mikä on sinänsä hyvä, mutta tällainen muutaman kilon vaihtelu suuntaan tai toiseen on aivan luonnolista ja näin ollen se ei aiheuta vielä minkäänlaisia riemunkiljahduksia. Syöminen itsessään ei ole ongelma vaan se mitä syö, varsinkin tällaisena helposti addiktoituvana ihmisenä.

Itsellä on onneksi sellainen henkilökohtainen ruoan arvostelija kotona niin ei tarvitse aina miettiä mikä on epäterveellistä ja mikä ei. Meillä nimittäin asustaa sellainen oman elämänsä prinsessa, eli rakas tyttäreni joka jaksaa aina kertoa onko syömäni ruoka fittiä vai fättiä, eli terveellistä vai epäterveellistä. Hän on teini-ikäisenä tarkka omasta painostaan ja aktiivinen liikkuja monellakin eri saralla. Hän jaksaa tsempata meikäläistä siinä sivussa vaikka tämä tsemppaaminen on kylläkin pääosin sellaista suoranaista v*ttuilua. En tiedä mistä lie on oppinut kyseisen jalon taidon, mutta kyllä sekin toimii kun ei ota ihan niin henkilökohtaisesti. Olen sanonut hänelle joskus, että helppoahan se on tuollain nuorena elvistellä, mutta odotapa vaan kun tulet keski-ikään. Itsekin sain nimittäin syödä nuorempana vaikka hevosen ja se ei näkynyt missään, mutta toista se on näin vanhempana, kun yhtäkkiä huomaa painavansa yhtä paljon kuin se hevonen, siis ei sellainen 600 kiloinen suomenhevonen vaan paremminkin ajokoiran kokoinen minatyyriheppa.  Tästä tulikin mieleen, että tällaiset minihevoset ovat varsin vinkeitä tapauksia. Eräällä puolitutulla naisella on sellainen miniheppa lähiseudulla ja hän pyyti katsomaan sitä kun kerran oli puhetta näistä minihevosista. Ratsastamaan sillä ei kuulema pysty kuin pienet lapset, mutta se ei varsinainen pettymys ollut, sillä en uskalla kiivetä isonkaan hevosen selkään muuta kuin aseella uhaten.



Joo tosiaan, painonhallinta on näin keski-ikäisenä miehenä sama kuin soutelisi veneellä pienellä lammella. Lähdet yhteen suuntaan niin pian huomaat olevasi takaisin samassa paikassa mistä lähditkin. Itsellä tämä kaikki ei ole kiinni liikkunnan määrästä vaan syömisestä. Viikossa tulee liikuttua aktiivisesti 4-6 kertaan plus kaikenmaailma  liikuntagurujen painottamat hyötyliikunnat kaupan päälle. Joten täytyy sysätä syytä vaimon niskoille sen verran, että hänen tekemät ruoat ovat aivan käsittämättömän hyviä. Esimerkiksi kuvan lasagne ei ole ehkä sieltä terveellisimmästä päästä, mutta ei vaan voi olla syömättä. Kaloreita siinä on todennäköisesti aika rajusti, mutta niiden laskemiseen meikäläisellä ei ole kiinnostusta. Jos tällä matikkapäällä alkaa nimittäin kaloreita laskemaan niin siinä käy todennäköisesti joko niin, että kuolen nälkään, tai vastaavasti suomenhevosen paino alkaa lähestymään. Ei ole helpoa ei, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa ainakaan vielä.

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Lumilapiokuolema!



Mietin tuossa aamulla heräillessäni hiihtämään lähtemistä, mutta se vaihtui lennossa pihan kolaamiseen. Viimeyönä oli nimittäin satanut naapurin sanoja lainatakseni "eikö tämä s**tana ala jo riittämään" ainetta, eli tuttavallisemmin lunta se verran reilusti ettei ollut puhettakaan, että olisin päässyt autolla pihasta pois. Tai olisi siitä varmaan päässyt, mutta kadunvarrella missä me asutaan aura-auto oli rakentanut aamuyön aikana risteykseen sellaisen kiinanmuurin, että siihen olisi jäänyt meikäläisen saksalaisesta päästöskandaali volkkarista muovisien pohjalevyjen lisäksi myös etu- sekä takapuskuri, niin ja todennäköisesti myös kattoantenni, oli se nimittäin sen verran älytön keko siinä risteyksessä. Toisaalta se oli ihan sama vaikka ei pääsytkään hiihtämään, sillä noin kuntoilu- ja kalorinkulutus mielessä kolaaminen on jopa tehokkampaa kuin hiihtäminen.

Jos mietitään, että kuutio pakkaslunta painaa noin 50 kiloa ja vastaava määrä tuollaista märkää nuoskalunta mikä meikäläistä aamulla pihassa odotti noin 300 kiloa niin siinä saa hiihtää Ivaloon ja takaisin, että saavuttaa saman tunteen kuin kolatessa. Ainoa ero tietenkin on, että hiihtäessä ei tule pieru niin herkästi kuin tätä sairaan painavaa lunta pihan perälle lykkiessä. Joka tapauksessa, nyt on piha kolattu, paita märkänä ja näin ollen päivän kuntoilumäärä saavutettu hyötyliikunnan merkeissä. Toki työ- ja hyvinvointilaitos, eli tuttavallisemmin THL on sitä mieltä, että tämä hyötyliikunnaksikin kutsuttu kolaaminen ja varsinkin tulollainen painavan lumen kolaaminen on jopa vaarallista sydämmelle sekä tuki- ja liikuntaelimille. Se voi aiheuttaa pahimmillaan THL:n mukaan "lumilapiokuoleman", eli tuttavallisemmin sydänkohtauksen ja pysyvän invalideetin selkävaurion muodossa. Eli melko vaarallisen oloista puhaa. Joten muistakaa nauttia joka lapiollisesta ja kolallisesta sitä lunta mitä täällä tänä talvena on riittänyt, sillä koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen kerta .

maanantai 12. maaliskuuta 2018

Maanantai!

Kävin tuossa aamutuimaan kuntosalilla ja siinä kulmasoutua tangolla tehdessäni oli hieman sellainen olo, ettei siitä tänään oikein mitään tullut. Tuntui vaan siltä, että rauta painoi normaalia enemmän ja sarjapituudet olivat yksinkertaisesti liian pitkiä. Se on välillä sellaista, väkisin hampaat irveessä vääntämistä. Nojailin siinä sarjojen välissä tankoon joka oli telineessä ja tuijottelin apaattisena seinään. Hieman yllätykseksi takaa kuului yhtäkkiä kommentti, lopetahan se haaveilu ja ala tekemään. Sellainen vanhempi herrasmies oli ilmestynyt siihen ja alkoi välittömästi potkimaan meikäläistä perseelle kuin parempikin personal traineri. Ilmeisesti hänkin oli huomannut, että meikäläisen tekemisestä ei tullut oikein yhtään mitään. Pakkohan hänelle oli yrittää jotain takaisin änkyttää, mutta siitäkään ei tullut muuta kuin epämääräistä mutinaa, joten katsoin parhaaksi ottaa hänen neuvosta sananmukaisesti vaarin ja jatkaa tekemistä sanomatta yhtään mitään. Tosiaan, tällaiset maanantaiset aamujumpat ovat välillä hieman vaikeita. Joskus jopa niin vaikeita, että ne kannattaisi siirtää suosiolla seuraavaan päivään. Niinpä niin, tästä ei voi enää mennä muuhun suuntaan kuin ylöspäin. Pakko se on niin ajatella, sillä maanantait ei ole minua varten

torstai 8. maaliskuuta 2018

Hyvää naistenpäivää!

Aamulla heräilin perinteisen rauhalliseen lomatyyliini, eli kun ei ollut kiire mihinkään niin oli aikaa venytellä sängyn pohjalla hyvä tovi. Aikani siinä makailtuani nälkä alkoi vaivaamaan ja eihän siinä muu auttanut kuin laahustaa keittiöön. Keittiöön päästyäni ensimmäisenä katseeni osui pöydällä lojuneeseen mainokseen. Jotenkin tuntui siltä, että tämä mainos ei ollut jäänyt vaimolta vahingossa siihen. Noh, vihje meni perille jopa tällaiselle tyhmemmällekin miehelle, tänään on naistenpäivä.



Aamupalaa syödessäni mietin, että mitähän ihmettä sitä keksisi näin tärkeänä päivänä ja lopulta lamppu syttyi pääni päällä. Soitin samantien vaimolle töihin, että onnistuisiko hänellä pieni kahvitauko kohtapuoliin. Kerroin hänelle, että ajatuksena olisi hieman juhlistaa tätä tärkeää päivää ja siinä sivussa kyselin vaivihkaa montako hänen naispuoleista työkaveriaan oli tänään töissä. Se kuulema kävisi vallan mainiosti ja saatuani tarvittavat tiedot lähdin käymään kaupungilla ostoksilla.

Saavuttuani vaimon työpaikalle siellä olikin jo kahvit keitetty. Mukanani ollut iso kimppu ruusuja herätti hieman ihmetystä hänen työkavereissaan, mutta ihmetys muuttui varsin nopeasti hämmästykseksi, koska jaoin vaimon lisäksi jokaiselle hänen työpaikan naispuoleiselle työkaverilleen vaaleanpunaisen ruusun sekä lähestyvä pääsiäisen kunniaksi kinder yllätysmunan. Suurin osa naisista pitää useammasta yllätyksestä yhtä aikaa ja täytyy sanoa, en ollut väärässä tälläkään kertaa, voi sitä ilon ja riemun määrää mikä tästä syntyi. Firman miespuoleinen omistajakin liittyi meidän seuraan ja ollessani lopuksi lähdössä pois hän sanoi, että toivottavasti minä en ole menossa pilaamaan enää muiden miehien päivää tällaisilla yllätyksillä. Toki pilke silmäkulmassa hän tämä sanoi ja nauroi kaupan päälle makeasti.

Täytyy sanoa, että kerrankin oli onnistunut yllätys. Tällä kertaa se vaati kukkia, suklaata ja suklaan sisältämän yllätyksen. Naiset ovat ansainneet kaikkea tällaista. Vaikka heidän kanssaan on välillä vaikea elää niin siitä huolimatta ilman heitä ei tule toimeen, ainakaan minä. Hyvää naistenpäivää kaikille naisille.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Liikunta on epäterveellistä!

Joo tosiaan, tässä on meikäläisen viimeisimmästä hiihtokerrasta aikaa melkein kaksi kuukautta. Ensiksi repesi pohje, sitten iski laatuaan hieman riskimpi miesflunssa ja sen jälkeen alkoikin tämä beast from the east, eli siperian pakkaset. Kun lämpömittari näyttää yli kymmenen asteen pakkasia niin meikäläiseltä jää lähtemättä ladulle, koska tiedän sen, että sormet ja varpaat paleltuu alta aikayksikön. Joskus aikoinani "pienenä tyttönä" nimittäin palellutin nämä kyseiset raajojen jatkeet, joita myös sormiksi ja varpaiksi kutsutaan niin huolella, että nykyään tarvitsee melkein kesälläkin käyttää villasukkia ja lapasia. On nimittäin kohtuu herkät kylmälle ja Suomen säät ovat nykyään mitä ovat vuoden ajasta riippumatta.

Nyt kun pakkaset ovat lauhtuneet niin huomenna olisi tosiaan tarkoitus lähteä sivakoimaan pitkästä aikaa. Tänään ei jouda, tai joutaisi kyllä, mutta illalla on edessä myös salitreeni ja hiihto ei oikein sovi sen kanssa yhteen samana päivänä. Hiihto ja varsinkin luisteluhiihto mitä harrastan on lajina sellainen, että se vie aika tehokkaasti kaikki voimat ja syö energiavarastot tyhjiksi koko kropasta. Tämähän teitäisi sitä, että salilla tarviis käydä sen jälkeen ainoastaan heilutelemassa pelkkiä käsi ja se olisi siinä. Paita märkänä ja alakoulu ikäiset pojat katsoisivat, että olipa siinä tosi heikko setä ja alkaisivat nauramaan sekä pilkkaamaan. Eli toisin sanoen hiihto ja salitreeni samana päivänä ei palvele tarkoitustaan. Toki eihän tässä mitään huippu urheilijoita olla, mutta joku järki näissä harrastuksissa pitää olla.

Nämä viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet sellaista tyhjäkäyntiä ettei mitään rajaa. Sen kuitenkin päätin, jos huomisen jälkeen iskee heti joku tauti, tai repaää joku raaja harrastaessa niin poltan samantien salikortin, sukset ja salbandymailan takassa ja alan harrastamaan vaikka kirjeshakkia, tai jotain muuta missä ei tule hiki. Loppuu tämä vammakierre, sillä näyttäisi siltä, että mitä enemmän tulee ikää niin sitä epäterveellisemmäksi tämä kaikennäköinen liikkuminen käy.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Kissa!



Meidän taloudessa on lemmikkeinä kilpikonnan lisäksi kolme kissaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kissojen paikka ei ole ruokapöydällä tai keittiön työtasoilla ja ne tietävät sen, eli ne poistuvat vauhdilla paikalta jäädessään kiinni näillä heille kielletyillä alueilla tassuttelusta. Jos joku on sitä mieltä, että kissa on luonteeltaan niin jääräpää ettei se opi mitään sääntöjä niin voin kertoa, kyllä se oppii kun aikansa jaksaa sitä opettaa. Noh, tämä kuvan sankarikin tietää nämä säännöt, mutta tällä kertaa se ei ole omasta mielestään teknisesti ottaen pöydällä vaan pöydällä olevassa pahvilaatikossa. Ilmeisesti se on ihan ookoo kiertää sääntöjä tätä kautta, tai vastaavasti se yrittää vain kiinnittää epätoivoisesti minun huomiota siihen, että olut on loppunut talosta. Olen aina tiennyt sen, että omistaja sekä lemmikki alkavat muistuttamaan toisiaan pitkässä juoksussa, mutta jos se alkaa näkymään jo tällaisissakin asioissa niin pitäisiköhän siitä olla jo huolissaan?

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Kesätyö!



Keskustelin nuorimman pojan kanssa eilen kesätöistä, tai tämä keskustelu on jo aloitettu joulukuun lopussa viime vuoden puolella, mutta eilen oli sellainen välitilinpäätös, eli mitä hän on saanut aikaan tämän noin kahden kuukauden aikana asian suhteen. Noh, jouduin toteamaan, että hän oli saanut aikaan tasan tarkkaan sen yhden hakemuksen mikä me tehtiin yhdessä vähän niin kuin harjoitusmielessä silloin vuoden vaihteen jälkeen. 

Siinä kun kuuntelin hänen kertomustaan niistä syistä miksi hän ei ollut saanut aikaan muita hakemuksia saatikka käynyt kyselemässä yrityksistä niitä kesätöitä niin täytyy sanoa, että olen ylpeä hänestä. Itselle ei olisi nimittäin tullut mieleenkään keksiä sellaisia tekosyitä mitä hän minulle seposti. Lisäksi keskustelun aikana huomasin sen, että hän on hyvä siirtelemään asioita, keneen lie tullut. Eli minkä voisit tehdä tänään niin voi yhtä hyvin tehdä myös ensiviikolla, tai jopa sitä seuraavalla viikolla varsinkin, jos kyseinen homma ei satu kiinnostamaan pätkääkään tai sitten hyvin vähän. Lisäksi ne saattaa unohtuakin ja siitä syystä ne ei sitten tule enää mieleen kun on muitakin kiireitä. 

Ymmärrän kyllä, että 17-vuotiaalla pojalla on muitakin kiinnostuksen kohteita kuin kesätyöt varsinkin kun eläminen ei maksa mitään ja rahaa saa suunnilleen kun pyytää. Niinpä niin, elämä on. Eihän siinä auttanut muu kuin potkia häntä perseelle ja tsempata venymään asian suhteen. Hän lupasi yrittää tehdä lisää näitä hakemuksia tulevan viikon aikana. Saa nähdä miten siinä käy, sillä nuorella herralla on ollut tässä kaksi kuukautta, joka on 1440 tuntia aikaa tehdä näitä hakemuksia onnistumatta siinä niin täytyy sanoa, että olen hieman skeptinen näiden uusien lupausten suhteen. Aikaahan näiden hakemusten tekeminen ei häneltä paljoa vie, korkeintaan muutaman tunnin, varsinkin kun CV on jo valmiina mihin pitää tehdä vain pieniä muutoksia kohteesta riippuen. 

Pakkohan niitä kesätöitä ei ole saada, enemmänkin tässä on kyse vastuun ottamisesta itsestään ja kokemusten kartuttamisesta kun joutuu menemään omalle epämukavuusalueelle. Vaikka kyseessä onkin supliikki ja varsin fiksun oloinen nuorimies niin silti työnhaku ja varsinkin niiden kyseleminen vaatii normaaleista arkirutiineista poikkeamista ja se on aina haastavaa. Jos kesätöitä ei tästä "kovasta" yrittämisestä huolimatta löydy niin minulla on hänelle kesätyö, nimittäin meidän talouden nurmikonleikkuu vastaava. Omasta mielestä se on ehkä yksi epämiellyttävimmistä asioista maailmassa ja jos sen hoitaa joku muu kuin meikäläinen niin piha saattaa pysyä siistinä koko tulevan kesän. Itse nimittäin siirtelen sen leikkuuta mielelläni ja näin ollen nurmikko on koko kesän yleensä ylipitkä kuin nälkävuosi niitä harvoja päiviä lukuunottamatta. 

maanantai 26. helmikuuta 2018

Brother christmas!



Kunnon perseilyä taas kerran! Hyväntekijästä tehtiin vuorokaudessa täysi roisto. HS kyseenalaisti hänen tarkoitusperänsä revittelemällä yksityisviestillä ja mahdollisilla taloussotkuilla. Senhän tietää jo valmiiksi miten tässä käy kun iso pyörä lähti pyörimään. Jotenkin tuntuu melkoisen kohtuuttomalta kaiken sen hyvän jälkeen mitä hän on kuitenkin saanut aikaan Suomen vähävaraisille, vaikka siellä muutama euro olisikin mennyt omaan taskuun tai joku kuitti puuttuisikin. Kaikki se on kuitenkin pienempi paha mitä tämä vallassa oleva perikateellisuus ja poliittinen ahneus aiheuttaa tässä maassa. Aamen!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Vanha auto!



Sitä kun omistaa sen verran vanhan auton, että autorekisterikeskuksen tietokannan mukaan sen edellisistä omistajista löytyy mm. Jeesus Nasaretilainen ja Pietari Suuri niin se ei ole ihan niin nöpön nuukaa vaikka siitä tippuu roiskeläppä tienpäälle.
Vanhassa autossa tällaiset pikkuviat ovat vain ajan tuomaa patinaa. Niiden kanssa oppii elämään kun ei vaan välitä.

Vuosittain tehtävä auton määräaikaiskatsastus on vanhan auton omistajalle ehkä yksi vuoden stressaavimmista päivistä. Jos auto ei syystä tai toisesta mene läpi sen nihilistisen katsastusmiehen syynistä niin ensimmäisenä vanhan auton omistajalle tulee yleensä mieleen, että voit pitää sen, mä käyn ostaan tilalle toisen. Jos se vastaavasti sattuu menemään läpi sen maailman mukavimman ja asiansa tuntevimman katsastusmiehen tarkastuksesta niin voi sitä ilon ja onnen päivää. Siitä tulee sellainen fiilis, että sitä voisi mennä vaikka torille juhlimaan kuin jääkiekon maailmanmestaruutta tai lordin euroviisu voittoa konsanaan. Toki siellä torilla ei olisi seurana tällaisessa tapauksessa varmaan muita kuin muutama pulu ja ohi lentävä harakka, mutta ajatushan se on aina tärkein.

Tosiaan, itsellä seisoisi pihassa kaksi sellaista vanhaa pikkuvikaista kulkuneuvoa joille pitäisi tehdä lähiaikoina tällainen aina yhtä stressaava määräaikaiskatsastus. Jotenkin masentaa jo valmiiksi, koska ainahan sitä varautuu pahimpaan. Ruoka ei oikein maistu ja yöt menee pyöriessä kun tuskailee sitä mitä kaikkea vikaa se katsastus setä mahtaa niistä löytää. On tämä autoilevan ihmisen elämä välillä niin hankalaa. Miksei sitä vaan voisi ajella vuodesta toiseen mutkaista tietä auringonlaskuun ilman mitään tällaisia velvoitteita ja pakkoja? Varmasti ihan kiusallaan näitä tällaisia keksitään, ettei pieneltä ihmiseltä pääsisi unohtumaan totuus ja ennen kaikkea paikka tässä yhteiskunnassa.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Karkkilakko!

Jouduin vähän niin kuin olosuhteinen uhrina vuoden vaihteessa karkkilakkoon. Syy siihen on sitten tarina erikseen, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että itsellä siihen päätökseen ei ollut osaa eikä arpaa. Noh, ensitöikseni silloin hain tietenkin syitä, eli motivaatiotekijöitä onnistumisen takaamiseksi. Yksi näistä motivaattoreista oli painonhallinta. Eli kun kaikki ylimääräiset sokerit jää pois niin senhän pitäisi näkyä aika äkkiä elopainon muuttumisena, vaikken mikään karkkien suurkuluttaja ole ollutkaan. Tämä aamuna ajattelin sitten hypätä puntarille pitkästä aikaa, sillä olihan tätä lakkoa jo kohta kaksi kuukautta takana ja sen verran kiinnosti, että mitä painon suhteen oli tapahtunut. Ensitöikseni peilailin omasta mielestäni hoikentunutta olomuotoani ja karjahtelin siinä peilin edessä niin kuin tarzani konsanaan rintaani paukuttaen. Toki tarzanin ja minut erotti se, että tarzanilla oli muistaakseni vain sellainen läppäkalsari ja minulla oli tänä aamuna vastaavasti pitkät kalsarit, koska on talvi ja ulkona melkoisen kylmä. Tämän jälkeen astuin puntarille tuijottamaan näytössä viliseviä numeroita. Viimein kun näyttö pysähtyi niin täytyi todeta, että kyllähän elopaino oli todellakin muuttunut, mutta väärään suuntaan ja kaikki kaksi kiloa. En tiedä missä oikein on mennyt metsään, mutta sillä saattaa toki olla jonkinnäköinen vaikutus, kun lähipizzerian omistaja tervehtii minua nykyään kuin kaveriaan. Ei tämä nyt ihan ole mennyt kuin strömsöössä, mutta ei kai se hukkaankaan ole mennyt, sillä karkit eivät muistaakseni sisälly THL:n ravintoympyrän suosituksiin. Se että milloin tämä karkkilakko sitten päättyy on toinen juttu. Tämä on nimittäin lähtöisin meidän oman elämänsä prinsessan, eli rakkaan nuoremman tyttäremme ideasta ja kestosta ei tosiaan ollut minkäänlaista puhetta. Jos nyt totta puhutaan niin sillä ei ole sinänsä merkitystä, koska ei minulla enää karkkia teekään mieli. Alussa kyllä teki mieli, siis karkkia, mutta sehän kertoo ainoastaan sokerin koukuttavuudesta. Hiiohoi, tästä on hyvä jatkaa haribotonta elämää.

tiistai 20. helmikuuta 2018

Pakkanen!



Ulkona on pakko olla ihan s**tanan kylmä. Katselin nimittäin aamulla, että mikäs h*lvetti meidän takapihalla oikein möyryää niin jäänallehan se siellä nosteli tassujaan ja valitti pakkasen purevuutta, ja tämä kaikki tapahtui keskellä suomea. Jos joku tulee vielä leuhottamaan mulle, että ilmaston lämpeneminen on väistämätöntä niin haistakoot pitkän p*skan. Täällä siitä ei ole ainakaan ollut havaintoa viime päivinä. Pelkkä verotekninen termi jolla saadaan hyvä peruste nostaa kaikennäköisiä maksuja sanon minä!

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kuoleman porteilla!



Niin se vaan meni vapaaviikko töistä ebolaakin pahemman miesflunssan kourissa. Kuin ihmeen kaupalla selvisin siitä hengissä vaikka kivut olivat todennäköisesti pahemmat kuin naisten kertomat synnytyskivut. Lisäksi naisiin verrattuna flunssa, ja nimenomaan miesflunssa syö miestä niin sisältä kuin päältäkin. Eron huomaa esimerkiksi siinä, että nainen pystyy tekemään kotihommia taudista huolimatta, mutta mies ei pysty liikkumaan sängystä mihinkään. Lisäksi vaivalla ja työllä rakennettu rautaisen kova peruskunto on muisto vain, sillä pelkkä liikkuminenkin vaatii taudin jäljiltä äärimmäisiä ponnistuksia. Tämähän tietää sitä, että samanlaiseen kuntoon pääseminen kuin ennen miesflunssaa saattaa vaatia jopa vuosien työn. On se vaan niin kova tauti ettei sitä toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleen. Joka tapauksessa, nyt sitä on vaan raahauduttava takaisin työmaalle. Toki hieman puolikuntoisena, mutta ei voi mitään. Jostainhan se on aloitettava

torstai 15. helmikuuta 2018

Itsepalvelukassa!

Kyllä sokea kana jyvän löytää. Voin kertoa, ei löydä. Käytin tänään paikallisessa marketissa itsepalvelukassaa kiireissäni, koska normi kassoille oli huomattavasti pidemmät jonot. Itsepalvelukassojen pitäisi olla siinä mielessä simppeleitä, että syöttää vaan tuotteet viivakoodi edellä viivakoodilukijasta läpi ja that's it. Noh, niinhän sitä äkistään luulisi. Niiden s**tanan viivakoodien löytäminen olikin sitten ihan oma hommansa. Osassa tuotteista ne olivat niin hyvin piilotettuja, ettei niitä tahtonut löytää itse erkkikään. Lisäksi osasta näistä viivakoodeista on tehty niin pieniä, ettei tällainen näöntarkastusta vailla oleva kaveri tahtonut löytää niitä sitten millään. Lopputuloksena jouduin toteamaan, että olisin päässyt kaupasta ulos huomattavasti nopeammin käyttämällä normi kassaa ja lisäksi keräsin tässä itsepalvelupisteessä taakseni varmasti päivän, tai jopa koko viikon pisimmän jonot. Kyllä, on se vaan niin kätevä ja aikaa säästävä keksintö pikkuostosten maksamiseen. Täytyy sanoa, että en ihan heti mene uudestaan kyseisille itsepalvelukassoille. En ainakaan ennen kun olen käynyt näöntarkastuksessa hankkimassa lasit ja opaskoiran.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvää ystävänpäivää?

Ystävänpäivän aikaan täytyisi olla kaikille ystävällinen. Ystävänpäivä toivotukset ja kaikennäköiset facebook päivitykset ylistävät tätä ystävyyden tärkeyttä. Entä jos ei ole ystäviä tai jos ei vaan yksinkeraisesti kykene sellaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen jotta niitä saisi? Lisäksi ystävä sanana on varsinkin miehille lähes yhtä vaikea sanoa kuin rakkaus, tai se et mulla on klamydia. Tästä syystä suurimmalla osalla miehistä ei ole ystäviä vaan pelkästään kavereita. Se kertoo mielestäni tästä sanomisen vaikeudesta, vaikka nämä miesten väliset kaverisuhteet luokitellaan kaikilla osa-alueilla ystävyydeksi, ainakin naisten mielestä. Niin, ei se kaikille ole niin helppoa. Lisäksi eri puolella Suomea ollaan erilaisia ja vaikkapa savossa ystävällisyys tulee ihan luonnostaa, mutta menepä pohjanmaalle. Jos et pelaa pesäpalloa tai paini niin ei sua kukaan siellä arvosta. Jos vastaavasti asut Turussa, eli suomen sylkykupissa niin silloin on ihan turha lähteä luomaan ystävyyssuhteita ilman valehtelua varsinkaan muihin maakuntiin. Ystävyys on vaikeaa ja kun jotkut markkinointi ihmiset joskus aikoinaan ovat tämän ystävänpäivän juhlimisen keksineet niin ei sitä ihan loppuun asti ole mietitty. No joo, kaikesta huolimatta hyvää ystävänpäivää kaikille kavereille

tiistai 13. helmikuuta 2018

Kromosomien eroja!

Joskus sitä joutuu toteamaan, että en vaan tajua naisia. Yksi hyvä esimerkki siitä on pukeutuminen. Meille miehille se ei ole yleensä minkäänlainen ongelma. Jos jalassa sattuu olemaan vaikkapa verkkarit joiden toisessa polvessa on reikä niin niillä voi silti lähteä käymään ensiksi kuntosalilla, sen jälkeen kaupassa ja lopuksi vielä kaverin luona kylässä. Meille miehille verkkarit ovat kuin sveitsin armeijan monitoimilinkkari, eli ne eivät jätä pulaan missään vaiheessa ja ne sopivat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Naisilla on vastaavasti kotiasu, kaupassa käynti asu, lenkkiasu, kuntosali asu, bileasu, töihin meno asu, arkiasu, työasu ja yöasu. Kaiken lisäksi näitä asuja on useita erilaisia, eli vähän niin kuin mikä sattuu olemaan mieliala milloinkin niin sen mukaan ne kuosit sitten vaihtuu. Näistä heidän kaikennäköisistä asuista huolimatta kuulen kommentteja lähes viikoittain, et ei ole mitään mitä voisin laittaa päälle, vaikka meidän vaatehuone on niin täynnä meidän perheen naisten vaatteita ettei sekaan meinaa mahtua. Lisäksi he vaativat silloin tällöin meikäläiseltä mielipidettä asujen sopivuudesta, varsinkin vaimo kun ollaan lähdössä viikonloppuna ulos, vaikka mielipiteelläni ei ole loppujen lopuksi mitään merkitystä. Niinpä, miksi hän edes kysyy? Silloin tällöin joudun myös ihastelemaan heidän uusia vaatehankintojaan. Tästä esimerkkinä oman elämänsä prinsessa, eli rakas tyttäremme joka tuli esittelemään uutta paitaansa. Täytyy sanoa, että olin hieman hämmästynyt siitä.
- Eiks ookin hieno uusi paita?
- Eikös sulla ole jo tuollainen?
- Ei oo, se toinen on erivärinen!

Näin miehenä olen oikeasti onnellinen XY-kromosomeistani. Jos olisin varustettu XX-kromosomeilla niin elämä olisi melkoisen paljon haastavampaa, tai mistä minä sitä tiedän, mut jotenkin vaan tuntuu välillä siltä. Joskus herää väkisinkin mieleen sellainen kysymys, että mitä jos vaan laittaisit sellaiset löysän mukavat verkkarit jalkaan joilla voi tehdä ihan mitä vaan. Naisten mielestä se saattaa kuulostaa melkoiselta hölmöläisen hommalta, mutta oikeasti se on vaan viisautta.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Totaalikieltäytyjä!



Ajattelin tuossa reilu kuukausi sitten alkaa totaalikieltäytyjäksi. Joku saattaisi ajatella, että s**tanan isänmaan petturi, mutta tässä tapauksessa kysymyksessä on karkkilakko, tai paremminkin karkin syönnin lopettaminen. En ole syönyt karkkia koskaan mitenkään ihan älyttömästi, kerran viikossa ehkä, joskus useammin ja joskus harvemmin, mutta tällaisena herkästi addiktoituvana ihmisenä ne kerrat kun söin niin sitä piti vetää sitten aina niin paljon, että tuli oikein huono olo. Eli se oli ihan sama oliko sitä karkkia 300 grammaa vai 5 kiloa niin aina se piti syödä niin, että lopuksi käsi hamusi tyhjää pussia. Se mitä tästä reilu kuukausi takaperin  startanneesta projektista on seurannut on ollut ainakin se, että kaupassa ei voi enää kävellä sen puolenkilometrin mittaisen karkkihyllyn ohi ainakaan kovin levollisin mielin. Ne hyllyt on nykyään aivan älyttömän pitkiä kaikkine runsainen valikoimineen ja matkana se on sellainen, että siinä voi kontrolli pettää ihan millä hetkellä hyvänsä. Eli parempi kiertää ne kaukaa, varsinkin tällaisena herkästi itseään pettävänä ihmisenä. Toinen mitä olen huomannut näin makeisille herkistyneessä mielentilassa on ollut se, että nämä kavalat kauppiaat viljelevät tällaisia erinäisiä karkkipisteitä ympäri sitä kauppaa. Nämä ylimääräiset pisteet eivät ole vain siinä kassojen vieressä vaan niitä pieniä tahalaan karkkilakossa olevan ihmisen kiusaksi rakennettuja makeispisteitä on siellä sun täällä, varsinkin isoissa marketeissa!!! Ainahan niiltä voi toki sulkea silmänsä, mutta kun niitä on ympäriinsä niin pitäisi kulkea silmät kiinni koko kaupan läpi. Siinä hommassa ei tule muuta kuin sanomista, kaatuneita kanssaihmisiä ja pahimmilaan myös hyllyjä. Lisäksi vaimon omin pikku kätösin rustaamasta kauppalapusta jää huomattava osa ostamatta ja siinä onkin sitten taas kotona selittämistä miksei niitä ole ostettu  Joku saattaa miettiä, että millä minä sitten herkuttelen, kai jokaisella joitain paheita on. Täytyy sanoa, että en yhtään millään. THL:n suosittelmassa ravintoympyrässä oleva karkkien kohta on siis täysin tyhjä. Toki eihän siinä ruokaympyrässä ole sijaa makeisille, mutta suurimmalla osalla ne siihen silti sisältyy.

Se mistä tämä koko lakko sai alkunsa oli syksyllä aloittamani henkilökohtainen elämäntapa- ja painonhallintakampanja. Monta kuukautta intensiivistä itsensä rääkkäämistä ja kun kävin puntarissa tuossa joulukuun lopulla suurin odotuksin niin paino olikin noussut lähtötilasta kilolla, eli ei se ihan putkeen ollut mennyt. Tässä vaiheessa ajattelin, että pakko tehdä joitain radikaalimpia ratkaisuja. Ihminen ei tarvitse makeisia ja sen mukanaan tuomaa sokerikuormaa yhtään mihinkään. Lisäksi sai jäädä myös perunalastut, juustosuikerot yms turhat keski-ikäisen miehen lihottajat. Limsat ja muut virvoitusjuomat ovat jääneet myös täysin pois. Noh, jos jotain positiivista tästä kaikesta hakee niin tänä aamuna puntari näytti neljää kiloa pienenpää elopainolukemaa. Toisin sanoen jotain on tapahtunut ja tässä tapauksessa positiiviseen suuntaan. Sen merkitys mitä me suuhun laitamme näyttäisi olevan isossa osassa painonhallintaa, sillä mikään muu ei ole tässä tapauksessa muuttunut kuin edellä mainitut asiat. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa.