Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissa. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 4. maaliskuuta 2018
Kissa!
Meidän taloudessa on lemmikkeinä kilpikonnan lisäksi kolme kissaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että kissojen paikka ei ole ruokapöydällä tai keittiön työtasoilla ja ne tietävät sen, eli ne poistuvat vauhdilla paikalta jäädessään kiinni näillä heille kielletyillä alueilla tassuttelusta. Jos joku on sitä mieltä, että kissa on luonteeltaan niin jääräpää ettei se opi mitään sääntöjä niin voin kertoa, kyllä se oppii kun aikansa jaksaa sitä opettaa. Noh, tämä kuvan sankarikin tietää nämä säännöt, mutta tällä kertaa se ei ole omasta mielestään teknisesti ottaen pöydällä vaan pöydällä olevassa pahvilaatikossa. Ilmeisesti se on ihan ookoo kiertää sääntöjä tätä kautta, tai vastaavasti se yrittää vain kiinnittää epätoivoisesti minun huomiota siihen, että olut on loppunut talosta. Olen aina tiennyt sen, että omistaja sekä lemmikki alkavat muistuttamaan toisiaan pitkässä juoksussa, mutta jos se alkaa näkymään jo tällaisissakin asioissa niin pitäisiköhän siitä olla jo huolissaan?
lauantai 15. heinäkuuta 2017
Kissojen elämää!
Olen tässä viitisen minuutia seurannut noiden meidän kissojen touhuja parveekkella ja voin aavistaa niiden ajatuksen juoksun.
- Uskotko, jos mää oikein tiukasti tuijotan tuota grilliä niin sen kansi avautuu ja makkara tippuu sieltä suoraan mun suuhun.
- No tuota et usko itekään.
perjantai 7. huhtikuuta 2017
Palvelusväki!
Tänään meikäläisellä alkoi ansaittu kahden viikon loma töistä ja olisin saanut nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta tämä kuvan neljällä jalalla kävelevä herätyskello oli asiasta erimieltä. Kissan käyttäytymisestä pystyy kuulema lukemaan mitä se miettii tai on vailla. Meikäläisen kissa-suomi-kissa sanakirja oli aamu kuudelta hieman ruosteessa, mutta muutamia asioita selvisi heti kättelyssä. Jopa näin tyhmä mies tajusi ne. Ensinnäkin se oli aivan älyttömän yksinäinen. Tämän lisäksi sillä oli niin nälkä, että näkö meinasi lähteä. Sellainen asia selvisi myös, että kukaan ei ollut leikkinyt sen kanssa pitkään aikaan ja mikä pahinta, hiekka astia oli täynnä ja se piti tyhjentää välittömästi. Noh, eihän siinä muu auttanut kuin tehdä nämä talon kuningattaren vaatimat asiat. Ei ole helppoa tämän palvelijan asema. Silloin kun tarpeita ilmenee niin silloin ne pitää toteuttaa. Se on näköjään ihan sama mitä kello näyttää. Oli vielä yksi asia oli mitä jäi minulta aluksi huomaamatta, hän halusi nukkumaan minun paikalle sänkyyn. Saatuani tämän kissan kaikki tarpeet täytettyä niin HÄN laahusti minun ja vaimon parisänkyyn, pesi turkkinsa ja alkoi nukkumaan meikäläisen paikalle. Jotenkin ei aina vaan jaksaisi. Huokasin syvään ja mietin mielessäni, että miksi minä eikä kukaan muu?!?
perjantai 13. tammikuuta 2017
Kissan lyhyt pinna!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




