Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
torstai 22. maaliskuuta 2018
Tieraivo!
Työmatka autoilu on sitten välillä niin mukavaa puuhaa. Minä ymmärrän kyllä, että joidenkin mielestä audi on huono auto, mutta tarviiko sen takia nyt ihteään alkaa tappamaan, saatika muita? Tällainen saksalaisen autoteollisuuden yksi lippulaivoista, leikkisästi rinkulamosseksikin kutsuttu nelipyöräinen kumijalkakulkinen ja sitä kuljettanut mies, todennäköisesti pienimunainen sellainen otti tänä aamuna kohtalon niin sanotusti omiin käsiinsä lähtemällä ohittamaan liian pieneen väliin edellään mennyttä täysperävaunurekkaa. Sanotaanko nyt vaikka näin, että tilanteessa meinas tällaeselle savolaesen raahalliselle vastaantulijalleki tulla oikei hoppu ja kiirus. Savolaista minusta ei toki saa tekemälläkään, vaikka Kuopiossa olen puolenkymmentä kertaa känytkin piipahtamassa, mutta kuitenkin. Siinä jarrupolkimella seistessäni tuli jotenkin epäuskoinen olo, oli se kolari nimittäin niin lähellä. Kuin ihmeenkaupalla rytkeiltä vältyttiin ja näin ollen ketään ei kuollut, mutta täytyy kyllä sanoa, että teki mieli kääntyä takaisin, ottaa tämä teidenritari kiinni ja työntää kyseisen kulkineen takaspoileri lisäjarruvaloineen päivineen kuljettajan pyhimpään paikkaan, eli sinne minne ei aurinko paista, eikä kuu mollota. Tämä siksi, että sen verran tällaisella rauhallisella ihmisellä kuohahti niin sanottu tieraivo tilanteen jälkeen. Minä ymmärrän kyllä, että ajatus rinkulamossen hankinnasta osamaksulla kompensoimaan sitä miehistä pienuutta on tuntunut silloin aikoinaan hyvältä autokuumeen vääristämässä mielessä, mutta jos se johtaa todellisuuden iskiessä päin kasvoja tällaisiin tekoihin niin suosittelen seuraavaksi nettiauton sijasta matkahuollon sivuja ja sieltä seutulipun hankintaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti