Lumilapiokuolema!

Mietin tuossa aamulla heräillessäni hiihtämään lähtemistä, mutta se vaihtui lennossa pihan kolaamiseen. Viimeyönä oli nimittäin satanut naapurin sanoja lainatakseni "eikö tämä s**tana ala jo riittämään" ainetta, eli tuttavallisemmin lunta se verran reilusti ettei ollut puhettakaan, että olisin päässyt autolla pihasta pois. Tai olisi siitä varmaan päässyt, mutta kadunvarrella missä me asutaan aura-auto oli rakentanut aamuyön aikana risteykseen sellaisen kiinanmuurin, että siihen olisi jäänyt meikäläisen saksalaisesta päästöskandaali volkkarista muovisien pohjalevyjen lisäksi myös etu- sekä takapuskuri, niin ja todennäköisesti myös kattoantenni, oli se nimittäin sen verran älytön keko siinä risteyksessä. Toisaalta se oli ihan sama vaikka ei pääsytkään hiihtämään, sillä noin kuntoilu- ja kalorinkulutus mielessä kolaaminen on jopa tehokkampaa kuin hiihtäminen.

Jos mietitään, että kuutio pakkaslunta painaa noin 50 kiloa ja vastaava määrä tuollaista märkää nuoskalunta mikä meikäläistä aamulla pihassa odotti noin 300 kiloa niin siinä saa hiihtää Ivaloon ja takaisin, että saavuttaa saman tunteen kuin kolatessa. Ainoa ero tietenkin on, että hiihtäessä ei tule pieru niin herkästi kuin tätä sairaan painavaa lunta pihan perälle lykkiessä. Joka tapauksessa, nyt on piha kolattu, paita märkänä ja näin ollen päivän kuntoilumäärä saavutettu hyötyliikunnan merkeissä. Toki työ- ja hyvinvointilaitos, eli tuttavallisemmin THL on sitä mieltä, että tämä hyötyliikunnaksikin kutsuttu kolaaminen ja varsinkin tulollainen painavan lumen kolaaminen on jopa vaarallista sydämmelle sekä tuki- ja liikuntaelimille. Se voi aiheuttaa pahimmillaan THL:n mukaan "lumilapiokuoleman", eli tuttavallisemmin sydänkohtauksen ja pysyvän invalideetin selkävaurion muodossa. Eli melko vaarallisen oloista puhaa. Joten muistakaa nauttia joka lapiollisesta ja kolallisesta sitä lunta mitä täällä tänä talvena on riittänyt, sillä koskaan ei tiedä mikä on se viimeinen kerta .