tiistai 20. marraskuuta 2018

Hiusdonitsit!

Tulin hieman kesken paikalle kun meidän naisväki keskusteli isoon ääneen donitseista. He syyttelivät toinen toisiaan donitsien hukkaamisesta. Juuri kun olin kysymässä, että oliko kyseessä kenties suosikkini kinuskidonitsi niin pettymykseksi minulle selvisi, että he puhuvatkin hiusdonitseista, eli näin miehisesti ilmaistuna hiukan tuhdimmista hiuslenkeistä. En jaksanut kovin kauaa sitä väittelyä kuunnella vaan kun olin muutenkin menossa kauppaan niin päätin ostaa heille uusia "donitseja".

Kauppaan päästyäni mietin ensimmäisenä, että milläköhän osastolla näitä donitseja löytyisi. Fiksuna kaverina ajattelin ettei niitä ainakaan lihatiskiltä kannattaisi kysellä, joten painelin kosmetiikkaosastolle. Sanotaanko nyt vaikka näin, että osastona se ei ollut siitä tutuimmista päästä ja tästä syytä näitä etsimäni donitseja ei meinannut löytyä sitten millään. En kehdannut pyytää apuakaan, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että mies ei osta kaupasta itsenäisesti muuta kuin kaljaa ja makkaraa. Aikani pyörittyäni löysin kuin löysinkin etsimäni donitsit ja ei muuta kuin juoksu jalkaa kassalle ja kaupasta pois. Oli se nimittäin sen verran traumatisoiva kokemus pyöriä parfyymin tuoksuisten hyllyjen välissä pieruverkkarit jalassa.

Kotiin päästyäni ojensin yhteen niputetut kaksi donitsia aikaisemmin niistä kiistelleeelle naisväelle ja siitähän se riemu taas repesi. Donitseja oli kaksi, mutta ne olivat erivärisiä ja nyt he alkoivat kiistelemään kumpi ottaa kumman värisen. Siinä heidän uutta väittelyään kuunnellessa mieleen tuli väkisinkin, että miksen ostanut kummallekin omaa kahden kappaleen settiä. Niinpä niin, ei pitäisi puuttua tällaisiin kotkotuksiin millään tavalla. Se ei vie näköjään muuta kuin ojasta allikkoon.

1 kommentti:

  1. Hienosti toimittu! Ei ole miehen vika, jos naiset eivät osaa jakaa donitsejaan :).

    VastaaPoista