Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
tiistai 6. helmikuuta 2018
Sähkö tulee töpselistä!
Postilaatikkoon ilmestyvät laskut ovat mielestäni sellainen ehtymätön luonnonvara joka pitää huolen ainakin siitä, ettei tilinsaldo pääse kasvamaan liian suureksi. Lisäksi nämä laskut sisältävät paljon sellaista informaatiota mikä pitäisi käydä läpi ja sen lisäksi vielä sisäistää. Itse olen hieman huono tässä ja ainoa mikä kiinnostaa on laskun maksettava loppusumma. Noh, tästä huolimattomasta laskujen sisällön tulkinnasta saa nyt Oksasen perhe kärsiä lievästi sanottuna isolla kädellä. Paikallinen energiayhtiö nimittäin lähestyi tänään puhelimitse ja kertoi heidän kämmänneen meitä koskevassa laskutuksessa. Sähkölaskut joita he ovat meille viimeisen uudelleen tehdyn sähkösopimuksen jälkeen lähettäneet ovat sisältäneet vain pelkän siirtomaksun. Itse energian, eli sähkö on jäänyt laskuttamatta. Jos en nyt ihan väärin muista niin tämä uusi sopimus tehtiin joskus reilu vuosi sitten tai jotain. Se miksi he lähestyivät puhelimitse oli se, että he halusivat vain varoittaa tästä tulevasta korjauslaskusta, joka on lievästi sanottuna jäätävän suuruinen. He olivat ilmeisesti sitä mieltä, että se saattaa aiheuttaa pahimmillaan sydämmen pysähdyksen kun sen laskun avaa, joten ennakkovaroitus oli enemmän kuin paikallaan. Sinänsä loistavaa asiakaspalvelua, täytyy myöntää. Että sellaista hauskaa tähän päivään. Täytyy varmaan alkaa tekemään lottoa hieman useammin, jos sattuu jäämään ylimääräisä. Noh, opin tästä ainakin sen, että kannattaa jatkossa tutustua laskujen sisältöön tarkemmin. Sitä kautta saattaa välttyä tällaisilta pienen ihmisen lähes konkursiin ajavilta korjauslaskuilta. Eli oppia ikä kaikki, vai miten se nyt menikään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti