maanantai 16. tammikuuta 2017

Elämme vaarallisia aikoja!

Olen tässä kuunnellut vuorokauden verran vaimon niistämistä ja aivastelua toivoen, ettei se tauti nyt vaan iskisi minuunkin. Viime yönä tuli mieleen, kun vielä nukuttiin samassa sängyssä ja kuuntelin hänen kuorsaustaan sekä muuta ääntelyä ainakin sen puoli yötä, että tänne meidän asuntoon pitäisi saada sellainen karanteeni huone. Sinne voisi sijoittaa esimerkiksi tuollaista kulkutautia kantavan vaimon, sillä hänestä ei ole tuossa kunnossa mitään hyötyä kenellekään. Makaa vaan, röhisee, aivastelee ja yskii, toki tekee hän siinä sivussa ruokaa, siivoaa ja hoitaa muutenkin koko huushollia, mutta muuta hyötyä hänestä ei sitten olekaan. Vaimon voisi minun puolesta sijoittaa sinne karanteeni huoneeseen ainakin viikoksi, tai vähintään siksi aikaa kun oireet helpottaa ja meikäläisen ei tarvitse enää pelätä taudin tarttumista. Se on nimittäin niin, että minun tuurilla se tauti muuntuu tarttuessaan saman tien miesflunssaksi ja sen jälkeen siitä on oikeasti nauru kaukana. Olen sairastanut kyseisen taudin muutaman kerran tässä vuosien aikana ja kuin ihmeen kaupalla selvinnyt niistä hengissä. Se on nimittäin niin, että se tauti kun iskee meikäläiseen niin vaimolla on oikeus saada korvausta Kelalta toimiessaan omaishoitajana. Elämme siis vaarallisia aikoja, on se vaan niin vaarallinen tauti!!! Pomokin ymmärsi taudin vakavuuden, kun viimeisimmän taudin yhteydessä laitoin hänelle ilmoituksen sairaudestani pelkästään tekstiviestillä, enkä soittanut niin kuin normaalisti. Palattuani taudin jälkeen töihin kerroin hänelle perusteet tälle pelkälle tekstiviesti ilmoitukselleni. En viitsinyt soittaa, koska tauti oli niin hanakka tarttumaan, että todennäköisesti se olisi tarttunut myös puhelimen välitykselläkin varsinkin kun hänkin on mies. Hän ymmärsi ja kiitteli ajattelevaisuudestani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti