perjantai 22. heinäkuuta 2016

Sataa sataa ropisee!


Jahans, se olisi perjantai, tarkemmin ottaen tämän kesäloman viimeinen perjantaina. Maanantaina olisi paluu sorvin ääreen ja fiilis on sen mukainen, ei jaksaisi millään.
Kesäloma on ollut, noh, onhan se ollut hiukan sateinen. Ai miten niin? Noh, kolmas sateenvarjo jo menossa tällä lomalla. Kaksi ensimmäiset kului puhki ensimmäisellä lomaviikolla ja kolmas pitää vettä enää nipin napin ja sekin johtuu vain siitä kun olen ollut kolme viimeistä viikkoa pääsääntöisesti sisätiloissa, joten ihan hyvä vaan, että loma loppuu ja pääsee töihin. Jos jotain positiivista tästä lomasta hakee niin eipähän tarvinnut pelätä metsäpalovaroitusta ja aurinkorasvat säästyivät ensikesään. Vesisateesta huolimatta olen yrittänyt pitää lomafiilistä yllä syömällä paljon jäätelöä ja makkaraa, no okei kaljaakin on kulunut sen verran, että koff lähetti kiitoskortin. Tästähän on seurannut se, että paidat on alkaneet kiristämään navan kohdalta ja edessä olisi "kesäloman jälkeinen elämäntaparemontti", vai mikä se oli. Eiköhän se arki ala tästä kuitenkin taas sujumaan ja kesälomahan on vaan kerran vuodessa, joten tällainen hienoinen rönsyily, ainakin mahan kohdalta sallittakoot suomalaiselle miehelle. Nyt taas jaksaa kuunnella koko pitkän talven kun lapset huutaa, vaimo ohjeistaa ja pomo v*ttuilee. Kyllä tämä ihmiselämä on sitten ihanaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti