Hiusdonitsit!

Tulin hieman kesken paikalle kun meidän naisväki keskusteli isoon ääneen donitseista. He syyttelivät toinen toisiaan donitsien hukkaamisesta. Juuri kun olin kysymässä, että oliko kyseessä kenties suosikkini kinuskidonitsi niin pettymykseksi minulle selvisi, että he puhuvatkin hiusdonitseista, eli näin miehisesti ilmaistuna hiukan tuhdimmista hiuslenkeistä. En jaksanut kovin kauaa sitä väittelyä kuunnella vaan kun olin muutenkin menossa kauppaan niin päätin ostaa heille uusia "donitseja".

Kauppaan päästyäni mietin ensimmäisenä, että milläköhän osastolla näitä donitseja löytyisi. Fiksuna kaverina ajattelin ettei niitä ainakaan lihatiskiltä kannattaisi kysellä, joten painelin kosmetiikkaosastolle. Sanotaanko nyt vaikka näin, että osastona se ei ollut siitä tutuimmista päästä ja tästä syytä näitä etsimäni donitseja ei meinannut löytyä sitten millään. En kehdannut pyytää apuakaan, sillä olen aina ollut sitä mieltä, että mies ei osta kaupasta itsenäisesti muuta kuin kaljaa ja makkaraa. Aikani pyörittyäni löysin kuin löysinkin etsimäni donitsit ja ei muuta kuin juoksu jalkaa kassalle ja kaupasta pois. Oli se nimittäin sen verran traumatisoiva kokemus pyöriä parfyymin tuoksuisten hyllyjen välissä pieruverkkarit jalassa.

Kotiin päästyäni ojensin yhteen niputetut kaksi donitsia aikaisemmin niistä kiistelleeelle naisväelle ja siitähän se riemu taas repesi. Donitseja oli kaksi, mutta ne olivat erivärisiä ja nyt he alkoivat kiistelemään kumpi ottaa kumman värisen. Siinä heidän uutta väittelyään kuunnellessa mieleen tuli väkisinkin, että miksen ostanut kummallekin omaa kahden kappaleen settiä. Niinpä niin, ei pitäisi puuttua tällaisiin kotkotuksiin millään tavalla. Se ei vie näköjään muuta kuin ojasta allikkoon.

Siilin talvipesä!

Olen tässä koko aamun kerännyt motivaatiota ja kironnut itseäni. Mielessäni on pyörinyt vain yksi kysymys, oliko ihan pakko saada eilen sellainen haravointi puuska!?! Kasoiksi haravoidut lehdet eivät nimittäin anna vaihtoehtoja. Ne on pakko siirtää jonnekin pitkin pihaa seisomasta. Tietenkin helpoin vaihtoehto olisi levittää ne lehtipuhaltimella takaisin ympäri pihaa, mutta siinä puuhassa ei saa muuta kuin hullun maineen naapureitten silmissä. Täytyy nyt kuitenkin hetki odottaa, sillä eihän sitä vielä tiedä vaikka tänne iskisi jokin paikallinen trombi, tai syöksyvirtaus joka veisi lehtikasat mennessään. Tämä ajatus saatta vaikuttaa hieman ylioptimistiselta, mutta kyseinen vaihtoehto ei selviä muuta kuin odottamalla, ja mikäs tässä on odotellessa kun on vapaata koko loppuviikko. Toinen vaihtoehto tietenkin olisi, jos myrskyjä ei ala näkymään niin tekisi jokaisen kasan viereen kyltin, jossa lukisi siilin talvipesä. Sitä kautta säästyisi suurelta vaivalta ja lisäksi saisi sympatiapisteet naapurilta. Aikuinen mies näkee tuollaisen vaivan siilien hyvinvoinnin eteen. On tämä syksy vaan hienoa aikaa.

Miehisiä syyspuuhia!

Tänään huomasin, että haravointi on varsin terapeuttista puuhaa. Aluksi ajattelin, että raaputan harvalla hieman etupihaa. Neljä tuntia myöhemmin huomasin koko pihan lisäksi haravoineeni kadunvarretkin molempiin suuntiin ojanpohjia myöten. Lisäksi yritin harvoida myös samaan lehtikasaan ohi kulkeneen koiran ulkoiluttajan koirineen päivineen. Koiran ulkoiluttajan paetessa paikalta koira sylissään postinjakaja ilmestyi näköpiiriin. Tässä vaiheessa vaimo puuttui asiaan ja huusi parvekkeelta, "NYT JUHA SISÄLLE SIELTÄ, ETTEI TAAS TARVII HÄVETÄ SILMIÄ PÄÄSTÄ SUN KANSSA". Noh, nyt on kuitenkin piha haravoitu ja palkaksi tästä oudosta puuskasta sain mojovat rakot molempiin peukaloiden varsiin, sekä pihan täyteen eri kokoisia lehtikasoja. Saa nähdä milloin iskee seuraava vastaavanlainen puuska, että saan raahattua kyseiset kasat pois pihasta. Niinpä niin, vanhuus ei tule näköjään yksinään. Siinä tulee mukana omituinen tarve tehdä mitä kummallisimpia hommia. 

Kromihääpäivä!

Olen löytänyt aivan mahtavan vuoristoradan. Kierros kestää tasan vuoden ja joka kerta, kun yksi kierros päättyy niin tunnen tietynlaista helpotusta, mutta silti haluan samantien uudelle kierrokselle. Tässä vuoristoradassa ei ole jarrumiestä vaan jokainen mutka, ylä- ja alamäki ottavat mahasta aivan mielettömästi, siis hyvällä tavalla. Nämä ovat niistä syistä mitkä saavat haluamaan sitä lisää. Tämä vuoristorata myös muuttuu. Jokaisella uudella kierroksella huomaa, kokee ja tuntee aina mahtavia juttuja, jotka saavat rakastamaan sitä entistä enemmän. Lisäksi tämän vuoristoradan monista parhaista piirteistä on sen vaunu. Vaikka se nitisee ja välillä tuntuu, että se hajoaa kesken kaiken niin siitä huolimatta siihen pystyy luottamaan, kunhan muistaa vaan huoltaa sitä. Huoltohan pitää tehdä täydessä vauhdissa ja se on joskus hieman haastavaa, mutta sen oppii, jos vaan haluaa. Tähän vuoristorataan saattaisi olla myös muita tulijoita, mutta heille kerrottakoot, että turvalaitteet ovat jumiutuneet ja niitä ei saa kovin helposti auki. Näiden turvalaitteiden avaamiseen tarvitaan todella järeät työkalut joita harvemmalla on, tuskin kellään. Niin kuin asiaan kuuluu tälläkin vuoristoradalla on nimi, mutta sekin muuttuu jokaisella kierroksella. Tänään alkavalla uudella kierroksella sen nimi on kromihääpäivä. Näistä mahtavista ominaisuuksista huolimatta parasta tässä kaikessa on kuitenkin ollut seura. Kiitos vaimolle, ilman sinua tämä vuoristorata ei olisi mitään. 

Vapaa viikko kissan kanssa!

Sitä tässä vaan mietin, että mihin ihmeeseen tämä meikäläisen vapaa viikko on oikein hujahtanut. En ole nimittäin kissaa ehtinyt sanoa ja huomenna olisi jo perjantai. Tai noh, kissa sanan olen sanonut tällä viikkoa aika monta kertaa sellaisella etuliitteellä, ettei sitä kehtaa edes kertoa. Yksi näistä karvaeläimistä, eli kissoista jotka meillä majailee oli nimittäin  opetellut ilmeisesti tylsyyspäissään raapimaan parvekkeen ovenpieltä ja esitteli tätä oppimaansa ylpeänä meikäläiselle useampaankin otteeseen tässä viikolla. Siitä syystä näitä voimasanoja on lennellyt aikalailla ja lisäksi keskustelua on käyty turkiseläimeksi ryhtymisestä luovuttajan osassa, siis jollei tämä toiminta lopu näillä sanomisilla. Yhdellä näistä kerroista meikäläinen paasasi naama punaisena sille ja tämä uusia "pikku kikkoja" oppinut kaveri käveli siinä samalla aivan rauhassa vessalaatikolleen ja väänsi sinne aivan älyttömän kokoisen...noh, tiedätte varmaan minkä. Jotenkin vaan tuntui siltä, että tämä toimenpide ei johtunut pakottavasta tarpeesta vaan ihan mielenosoituksesta tätä meikäläisen möykkäämisestä kohtaan. Toisin sanoen sen mielestä kissalla on kynnet sitä varten, että niillä raavitaan kaikkea mihinkä ne vaan pystyy.

Joka tapauksessa, huomenna olisi siis perjantai ja vapaa viikko alkaisi olemaan loppukliimaksia vaille valmis. Viikonloppuna edessä olisi Kouvolan reissu Rallicross tapahtumaan ja sehän tarkoittaa sitä, että tämä pitkähäntäinen tuhoeläin jää kotiin ja voi rauhassa opetella kaikenlaisia uusia "pikku kikkoja". Niillä se varmistaa sen, että kiinteistön tuhoamisen lisäksi se saa meikäläisen täyden huomion jatkossakin. Uskalla kohta enää lähteä mihinkään. Tiedä vaikka se puree seuraavaksi vesiputken poikki tylsyyksissään, tai opettelee käyttämään tulitikkuja. Siispä, jos joku miettii tosissaan kissan ottamista lemmikiksi niin suosittelen vielä harkitsemaan. 

Uusi muumimuki!

Koko Suomi oli tänään sekaisin, tai ainakin puoli Suomea, kun Arbia toi kauppoihin uudet muumimukit. Sanaharkoilta ei ilmeisesti kauppojen posliiniosastoilla oltu vältytty, kun kaiken maailma hattivatit ja muumimamma ryntäsivät kaupan edusteltoistaan niitä ostamaan heti ovien avautuessa. Jotenkin en vaan tajua. Nehän on perusposliinimukeja joissa on fiktiiviseen satuanimaatioon liittyviä kuvia. Se mikä tästä tekee vielä surkuhupaisaa, niitä tuli myyntiin rajoitettu erä ja kaikille niitä ei yksinkertaisesti riittänyt. Onneksi jotkut kaukaa viisaat olivat kuitenkin ostaneet kerralla sen verran reilusti, että niitä on nyt vara myydä tarvitseville huuto.netissä "pikku" voitolla. Täytyy kyllä todeta, että nämä on niitä päiviä, kun juon onnellisena aamukahvit star wars mukista ja naureskelen itsekseni ilman pakko-oireita aihuttavaa lääkitystä .

Älyttömät puhelimet!

Ennen kaikki oli paremmin! Vaihdoin nimittäin puhelinta ja olipahan taas kerran sellainen projekti, että ei mitään rajaa. Ennen vanhaan matkapuhelimiin ei tarvinnut muuta kuin tökätä sim-kortti paikalleen ja that's it.

Voin kertoa, tuli Oksaselta ihan vaan muutama ärräpää taas kerran. Mietin siinä kiroillessa, että olisipa käytössä vielä vanhat kunnon veivipuhelimet missä ei tarvinnut muuta kuin tökätä töpseli seinään ja alkaa soittelemaan 11.95mk/minuutti + paikallispuhelumaksu. Nämä nykyiset älyttömät puhelimet kyselevät mm. google-tilisi salasanaa ja kaikkea muuta p**kaa!!! Mistä minä voin muistaa jotain sellaista, varsinkin kun kyseinen tili on luotu joskus useita vuosia sitten edellisen puhelimen asennusvaiheessa!!!

Ihan vaan tiedoksi, jos jollakin on asiaa, tai muuten vaan valtava tarve soittaa niin lähetykää meikäläistä mielummin kirjeitse. En nimittäin halua koskea tuohon vekottimeen muutamaan päivään. Meni se asennus niin tunteisiin!!!