perjantai 18. syyskuuta 2015

Etukortit!


Millä ihminen, tai miksei eläinkin saataisiin sitoutettua asiakkaaksi meidän kauppaan? Hei, annetaan asiakkaille bonuskortti, etupassi, pizzapassi, omistaja-asiakkuus, plussakortti tai pins-kortti yms.
 Minullakin on näitä kortteja suunnilleen "aivan liikaa". Tällä kertaa kävin sellaisesta kaupassa missä kerrytetään pins-pisteitä. Ostin liikkeestä erinäisiä elintarvikkeita ja kassalle päästyäni olin unohtanut kyseiseen kauppaa käyvän etukortin olemassa olon. Siis meinasin unohtaa vilauttaa, siis sitä pins korttia, mutta onneksi pätevä myyjä muistutti tästä mahdollisuudesta ilmaisen pikkupussin lisäksi. Olin saamassa ilmaista muovia ja etupisteitä kerta rysäyksellä, siis jos vaan löytäisin sen kortin.
 Siinä korttia etsiessäni niiden sadan muun kortin joukosta, samalla tuntien takanani pitenevän jonon ja muiden asiakkaiden pistävät katseet niskassani mietin miksei tämäkin voisi olla hieman helpompaa. Unohdettaisiin nämä ihmisten elämää hankaloittavat ja ennen kaikkea kallista aikaa vievät kortin etsintä hetket ja annettaisiin alennus suoraan maksaessa ostoksia. Asiakkaan sitouttamiset voitaisiin hoitaa loistavalla asiakaspalvelulla ja yllätyspalkinnoilla. Yllätyspalkintona voisi olla vaikka paketti nessuja, tai hammasharja. Nehän olisi mieltä piristäviä etuja, varsinkin jos nenä vuotaisi ja hampaat olisi unohtunut kiireessä pestä. Noh, anyway, tänään on ollut aika pitkä päivä, oikeastaan liian pitkä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti