Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Uusi lääke!
Jotenkin alkaa tökkimään tämä sairastaminen. Kolme päivää maannut taudin kourissa ja katsonut elokuvia aamusta iltaan. Onneksi ei ole tarvinnut yksin sairastaa, sillä tyttö on samassa kulkutaudissa. Siitä tuli mieleen, että hänen kanssaan keksittiin eilen oikein loistava lääke tautiin, jäätelö. Minä rekrytoin vaimon juoksupojaksi ja hän on hakenut jäätelöä meidän toiveiden mukaisesti lähikaupasta. Lakritsijäätelö tuntuisi toimivan parhaiten, sillä sitä ollaan syöty eniten ja tauti alkaa olemaan molemmilla pikkuhiljaa voiton puolella. Huomenna syödään vielä ihan vaan lääkkeeksi jäätelöä, mutta sitten on kuulema pakko lopettaa. Jäätelön pitkäaikaisen käytön sivuvaikutuksiin kuuluu vaimon mielestä ainakin se, ettei tällaisen keski-ikäisen miehen kasvot mahdu enää tulevana kesänä kovin läheltä vessan peiliin...niin ja t-paidat alkavat kuulema kiristämään navan kohdalta. Itse en kyllä ymmärrä mitä hän sillä tarkoitti, mutta pakko kai se on taas vaimoa uskoa, sillä on hän niin usein ollut oikeassa monessa muussakin asiassa. Jatkossa kuitenkin vannon jäätelön ja sen parantavien voimien nimeen, sillä muutaman päivän lyhytaikainen käyttö ei ole vaarallista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti