maanantai 17. heinäkuuta 2017

Luulo vs. tieto!

Mitä siitä seuraa, kun auton pakoputki alkaa vuotamaan ja samaan aikaan kuskin pääkopassa kaksi hernettä etsii toisiaan? Tällä kertaa siitä tuli h*lvetin kallis aivopieru. Tosiaan tuossa meidän toisessa saksalaisessa kulkupelissä alkoi pakoputki vuotamaan jonkin aikaa sitten ja äänethän siinä oli kuin ralliautossa. Kun sen käynnisti aamutuimaan tuossa pihamaalla niin lähinaapureissa alkoi verhot heilumaan. Tämän lisäksi meidän pihamaan puissa asustelevat lintupolot ilmeisesti kostivat nämä joka aamuiset sydäntä pysäyttävän ralliauto herätykset paskomalla auton päälle sen minkä ehtivät. Noh, pakkohan se pakoputki oli vaihtaa ettei taloyhtiön hallitus antaisi varoitusta tahallisesta metelöinnistä ja tämän lisäksi en enää jaksaisi pestä autoa joka h*lvetin päivä.

Vuodon paikallistaminen tapahtui parkkipaikalla auton ollessa käynnissä. Itse makasin auton vieressä ja kurotelin kädellä pakoputken pintaa etsien käteen vuotokohdasta tuntuvia pakokaasuvirtauksia. Sieltähän se vuotokohta löytyi, etumainen puki vuoti ja samoin keskimmäinen, jossa oli myös sellainen tojota hiacen kokoinen äänenvaimennin. Oletin, että siitä pakoputkien liitoskohdan molemmin puolin putket oli haperoituneet ja tulleet tiensä päähän. Ei muuta kun varaosakauppaan hakemaan näitä osia. Varaosakauppiaan ilmoittaessa hinnan tälle kokonaisuudelle meinasi isoa miestä alkaa itkettämään. Mistä lähtien tuollainen pierunkuoren vahvuinen puki johon on tehty muutamia mutkia on maksanut yhtä paljon kuin kesämökit 70-luvulla?!? Siihen kun lisättiin vielä sen tojota hiecen kokoisella äänenvaimentimella varustetun putken hinta niin olisin sillä rahalla asunut vuoden Thaimaassa ja elänyt siellä herroiksi. Hetken jopa harkitsin, että haistatan sille varaosakauppiaalle pitkän p*skan ja lähden pois ovet paukkuen, mutta eihän minulla ollut vaihtoehtoja. Ei muuta kuin rahat tiskiin volswagenin kokoiset kyyneleet silmäkulmissa, pakoputket kainaloon ja kotiin ilmoittamaan vaimolle ilosanomaa. Kävin kotimatkalla ostamassa epätoivoisena vielä ässä-arvankin rahapussiin jäljelle jääneillä kolikoilla toivoen merkittävää voittoa paikkamaan tätä äkillistä budjettivajetta, eipä tullut voittoa.

Noh, eilen ajattelin sitten vaihtaa nämä pakoputken osat ja pyysin veljeä avuksi, kun näissä hommissa neljä kättä on aina parempi kuin kaksi. Hän meni auton alle ja samantien kuului kommentti, täällä vuotaa ainoastaan tämä etu- ja keskiputken liitosholkki, siitä oli katkennut kiristin pannat. Eli olin S**TANA mennyt ja ostanut lähes koko pakoputkiston vaikka olisin selvinnyt kokonaista 7 euroa maksaneen liitosholkin vaihdolla!!! Siinä vaiheessa oli pakko istahtaa hetkeksi ja huokaista syvään muutamaan otteeseen.



Jos tästä jotain positiivista hakee niin onpahan nyt uusi pakoputkisto, joka ei kylläkään sattuneistä syistä ole paikallaan. Päällimmäinen ajatus on, että miksei mikään voi mennä koskaan sillai kohtuudella?!?!? Toki tästä saan syyttää ihan itseäni, mitäs perustin päätöksen oletukseen enkä tietoon. Pakko on kuitenkin jotain syyttää, eli Saksa on paska maa!!! Miksi ne laittaa sinne pakoputkistoon  tuollaisia holkkihärpeleitä?!?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti