torstai 13. elokuuta 2015

Paskahalvaus!

Viikon kysymys, mikä eläin? Lähdin aamulla keräämään mustikoita ja tapahtui seuraava. Saavuin sellaisen hakkuuaukion ja nuoren sekametsän rajalle. Katsoin että tässäpä on paljon isoa mustikkaa ja kyykistyin keräämään niitä.


Kerättyäni niitä arviolta alle kymmenen sekuntia, havahduin ääneen joka tuli selkäni takaa ja kaiken lisäksi läheltä. Ääni muistutti voimakasta murinaa/murausta joka tuli kuin tynnyristä. Jähmetyin niille sijoille sisäistettyäni äänen ja sen tulosuunnan. Käänsin pääni varovasti äänen tulosuuntaan, mutta en havainnut mitään. Tämän jälkeen suoristin selkäni hitaasti ja käännyin äänen tulosuuntaan. Saman tien kuului samanlainen, mutta entistä voimakkaampi muraus. Siinä vaiheessa alkoi tällaista rauhallistakin miestä hieman jännittämään ja sykkeet olivat aikalailla maksimissa. Poistuin paikalta rauhallisesti takaperin kävellen noin 300 metriä takaviistoon. Sitä vaan mietin, kun en saanut katsekontaktia kyseiseen eläimeen, koska se oli ilmeisesti niin hyvin kasvuston takana piilossa, että mikä s..tana voi säikäyttää rauhallisen marjamiehen noin? Näätä se ei ainakaan ollut, saatika talitintti ;) Itse epäilen varoitusäänen aiheuttajaksi karhua, mutta tiedä sitten.


Olin noin tunnin verran näköyhteydessä kyseiseen paikkaan, samalla marjoja keräillen. Palasin sen jälkeen takaisin ja totesin kyseisen ötökän, tai mikä nyt olikaan häipyneen. Harvoin itseä jännittää, mutta tämä tapaus sai sykkeet nousemaan. Karhu, hirvi, ahma, susi tai joku muu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti