maanantai 3. elokuuta 2015

Nesterallit 2015!

Kaikki lomat pidetty tälle kesälle ja ensimmäinen työpäivä takana. Neljän päivän nesterallit painoivat muutenkin kuin muistoissa. Toisin sanoen "rallibensa" maistui vieläkin suussa ja olo olis sen mukainen. Neljän päivän alkoholi painotteinen reissu kahdeksan hengen miesporukalla oli tehnyt tehtävänsä.


Laahustaessani raskaan päivän jälkeen kotiin, edessä oli hieman vähäteltynäkin puolimetriä korkean laskupinon maksaminen. Loppusaldoksi tästä operaatiosta ei jäänyt muuta kuin tuulen huuhtoma perse. Täytyy sano, fiilis ei ollut kuin Jari-Matti Latvalalla voitokkaan rallin jälkeen. Herkempi olisi saattanut masentua ja hypätä parvekkeelta, mutta en minä, sillä kaikella on hintansa. Ehkä tämä tästä vielä iloksi muuttuu, pakko uskoa niin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti