keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Olli Immonen!



Miksi en saisi sanoa mielipidettäni?


Täällä länsimaissa tasa-arvo kuuluu sivistykseen, tämän lisäksi siihen kuuluu myös sananvapaus. Viimeaikainen monikulttuurisuus ja rasismi keskustelu on saanut jo sellaisen mittakaavan, mitä kaiken alullepanija Immonen kirjoituksellaan todennäköisesti haki. Onnea hänelle siitä vaikka paskaa tuleekin käteen. Päättäjä ovat tämän jälkeen ratsastaneet Immos kritiikillä ja hurskastelleet siinä sivussa ajaen omia ja puolueensa etuja. Poliittinen paini ja perussuomalaisten vastainen kritiikki vain voimistuu, mutta kukaan ei ajattele, me kaikki asumme samassa maassa puolueesta huolimatta. Mielestäni monikulttuurisuus on rikkaus niin kauan, kun maassa eletään maan tavalla. En minäkään lähde muslimi maihin asenteella "rakentakaa minulle sauna", "torstaisin on pakko olla hernekeittopäivä", "sika on parasta leivän päällä" ja "julkijuopottelu pitää sallia". Minut kivittään hengiltä tietyissä maissa näiden vaatimusten jälkeen, sillä he eivät ala nöyristelemään, he toteuttavat ainoastaan omaa kulttuuriaan. Ei siellä kukaan ala meuhkaamaan, että "olipa rasistinen kivitys". Heillä on omat säännöt, joita kaikki kunnioittavat, myös maahanmuuttajat, sillä heillä ei ole vaihtoehtoja. Toisin on meillä Suomessa. Hyssytellään tai syytellään omista eduista riippuen, ajattelematta yhteiskunnan etua.
Miksi täällä Suomessa nöyristellään ja muutetaan omia tapojamme maahanmuuttajille sopivimmiksi? Suomalaisten heikko itsetunto yhdistettynä ennakkoluuloihin aiheuttaa meille samat ongelmat mitä on jo Ruotsissa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. Toisin sanoen meidät ahdistetaan nurkkaan omassa maassamme ja arkipäiväisiin sanoihimme lisätään silpominen, joukkoraiskaus, kivitys, kunniamurha yms. Ei kuulosta länsimaalaiselta hyvinvointivaltiolta. Jokainen saa asua missä haluaa, mutta maassa pitää elää maan tavalla. Joku voi pitää minua rasistina, sitä en ole. Arvostan tätä maata ja täällä kehittynyttä kulttuuria. Uskonasiat eivät siihen kuulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti