Kesäloma kestää käytännössä yhden päivän, sillä loppu loma menee odotellessa sen päättymistä. Se on oikeastaan sama onko sinulla kesälomaa viikon vai kuukauden, sillä se on yhtä nopeasti ohi, tai ainakin se tuntuu siltä. Parasta tässä kesälomassa on ollut se, ettei satanut yhtä paljon lunta kuin edellisenä kesänä. Olen aika useana päivänä seurannut villasukat jalassa keittiön ikkunasta ulkona riehuvaa vesisadetta ja odottanut sen muuttumista lumisateeksi. Kahtena päivänä luulin jo toiveeni toteutuvan, mutta harmikseni huomasin sateen olleenkin vain raekuuro.
Toinen asia mikä on itseä ilahduttanut, D-vitamiinin jatkuva syönti, sillä sitä suositellaan syötäväksi pimeinä ja kylminä vuodenaikoina. Vielä yksi asia mikä tässä kesälomassa on ilahduttanut, ei ole tullut ns. t-paita rusketusta. Se on nimittäin kohtuu koomisen näköistä, kun kädet on ruskeat kuin Afrikassa syntyneellä, mutta kun ottaa paidan pois niin muuten on valkoinen kuin jääkarhu. Sen voisi nimetä myös "keinosiementäjä" rusketukseksi, sillä näky on kuin olisi pitkät kumihanskat käsissä.
Onneksi pääsee kohta töihin, saapahan taas jonkin näköistä säännöllisyyttä elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti