Kesä meni ja sitä myöten myös kesätauko salin suhteen. Kuukausi totaalilepoa sai jälleen kerran ihmeitä aikaan. Jollekin kuukauden tauko tarkoittaisi katastrofia, ei minulle. Jos "reenaa" 11 kuukautta putkeen niin kuukauden tauko ei paljoa venettä keinuta, päinvastoin.
Mikä tärkeintä, kesätauko vaikutti motivaatioon todella paljon. Ensiksi siirtelin ensimmäistä reeniä viikon verran "huomiseen", mutta kun sain itseäni niin paljon niskasta kiinni ja menin salille, tuli loistava olo ja motivaatiot riitti. Toisin sanoen kesätauko toimi niin kuin pitikin. Salin lisäksi fillarilenkit ovat tuntuneet kivoilta, siis ei haitannut vaikka perse puutuu maastopyörän kivikovaa penkkiä vasten.
Tuleva syksy ja talvi poikkeaa myös merkittävästi tähänastisesta. Tupakka on jäänyt pois, samoin alkoholin kanssa ylenmääräinen läträäminen. Tämän lisäksi ruokavalio on mennyt täyteen remonttiin. Sokeri, vaalea vilja ja kaikki ns "paskaruoka" on taakse jäänyttä elämää. Katsotaan miten tällaiselle keski-ikäiselle möhömahalle käy. Tässä on oikeastaan kaksi vaihtoehtoa, joko kuolema korjaa, tai sitten alkaa uusi elämä ja loistava olo. Puntari on ainakin tykännyt keventyneestä taakasta ja mietinkin tässä, tarvitseeko kohta laittaa kiviä taskuun kovimmilla tuulilla, saa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti