Vastuullisuus on hyve, joka aiheuttaa kuitenkin pahimmillaan väkivallan välittömän vaaran ja ajaa ihmisen pakolaiseksi. Kävin nimittäin aamutuimaan nostamassa pankkiautomaatilta rahaa ja ilokseni huomasin saaneeni korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, eli tänään oli tilipäivä. Tämän lisäksi tilille oli ilmestynyt veronpalautuksia, JII-HAAA!!! Nämä palautukset olivat kylläkin vaimon sillä itse sain mätkyjä, joten niihin ei uskaltanut koskea tai olisi saanut hakea turvapaikkaa jostain todella kaukaisesta maasta.
Joka tapauksessa hetken aikaa oli turvallinen olo, koska reippaan puoleinen tilinsaldo luo sellaisen harhaluulon. Noh, noin tunti tästä eteen päin itsellä oli taas kovin köyhä olo, ja todennäköisesti vaimollakin jahka vastuullisen toimintani seuraukset valkenee hänellekin. Tämä ei johtunut siitä, että olisin kotimatkalla eksynyt paikalliseen pubiin tarjoamaan kaikille vaan minut ryöstettiin ja ihan laillisesti. Maksoin viime kuun aikana kertyneen laskupinon pois. Siinä meni omat ja varastetut rahat, joten saa nähdä millä tuulella vaimo on kun huomaa ettei saanutkaan veronpalautuksia, tai sai, mutta ne meni jo.
Asuinpaikkani sijaitsee järven rannalla, mutta ei kukaan sattuisi tietämään mistä saisi pakolaiselle soveltuvaa kumivenettä halvalla, mielellään vielä sellainen merikelpoinen??!!??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti