On hyviä aamuja ja huonoja aamuja. Tämän lisäksi on olemassa myös walking death aamuja, tänään oli sellainen. Ensinnäkään en meinannut päästä sängystä ylös millään, eikä ihme, kello oli tässä vaiheessa 4:20. Pyysin vaimoa hakemaan varastosta auton nostoon tarkoitetun hallitunkin jolla olisi voinut kammeta minut edes istuma-asentoon, mutta hän vaan käänsi kylkeä ja eikä ottanut pyyntöäni kuuleviin korviinsa, ihme nainen. Saattoihan se tietenkin johtua siitäkin, että hän nukkui täyttä päätä ja siinä tilassa on hieman vaikea ottaa kantaa toisen osapuolen sanomisiin. Joka tapauksessa varttitunnin verran siinä taistelin jotta pääsin ylös sieltä lämpöisen peiton alta.
Aamupuuroa valmistellessani kolistelin astioita hieman ja hetken päästä kissa saapui keittiöön ihmettelemään sitä meteliä. Voin kertoa, minulla näytti olevan hyvä aamu kissan aamuun verrattuna. Se näytti aivan auton alle jääneellä supikoiralta jota varikset olivat nokkineet. Turkki oli sekaisin sekä pystyssä ja jos kissalle muodostuisi silmäpussit niin ne olisivat olleet mallia "Jari Porttila". Kissa näytti siis zombielta, joka ei kylläkään halunnut purra minua vaan ihmetteli siinä puolivaloilla, että kuinka joku jaksaa kokkailla aamupuuroa keskellä yötä. Sinne se jäi eteiseen makaamaan kynnysmattona, kun itse lähdin ulko-ovesta pihalle. Olipa ihana aamu, tai oikeastaan aamuyö! Aamuvuoroon heräämiset osaavat välillä olla melkoisen sydämen pysäyttäviä kokemuksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti