Pikkujoulut!

Sanotaan, että pikkujoulut ovat vaarallista aikaa. Itsellä oli viikonloppuna vuoden ensimmäiset ja samalla viimeiset pikkujoulut. Loppusaldona juhlista minulla ei tullut muuta kuin huono olo, vaikka mahdottoman hauskaa olikin. Huono olo on tietenkin itsessään vaarallista, sillä sehän on merkki siitä, että illan aikana on tullut nautittua liikaa kuperkeikkamehua. Sen olen pistänyt viime vuosina merkille, että tällaisella keski-ikäisellä miehellä liiallinen alkoholin nauttiminen ja siitä seuraava krapula ei jää siihen yhteen päivään. Tänään juhlista on pari päivää aikaa ja aamulla olo oli edelleen "ei normaali". Jotenkin turhauttavaa touhua, joten päätin käydä kuntosalilla vetäisemässä sellaisen kevyen hikijumpan ja TSADAA, olo oli sen jälkeen kuin uudelleen syntyneellä ihmislapsella. Se jäi kuitenkin vielä päälle, että ei ikinä enää alkoholia, mutta se on varmasti vain terve itsesuojeluvaisto. Sillä alkoholin nauttiminen ei ole millään tapaa terveellistä hommaa ja elimistö ilmoittaa sen tuolla tavalla. Niinpä niin, kunnes seuraavan kerran sitten taas, mutta siitä pidän huolta, että ei enää tänä vuonna.

Tekokuusi!

Mistä tietää, että on tullut vanhaksi? Noh, siitä kun ei jaksa enää käydä varas...eikun hankkimassa oikeata joulukuusta vaan ostaa tekokuusen. Aina olen ollut sitä mieltä, että oikea sen kuusen pitää olla, mutta niin se aika vaan vääristää mielipiteitä ja periaatteita. Oikea kuusi on tietenkin aina se paras vaihtoehto, mutta on se niin pirun työläs. Varsinkin kun itse on aina käynyt kaatamassa sen suvun mailta ja raahannut sitten autolla kotiin havunneulaset varisten. Pari viikkoa se pudottelee neulasiaan olohuoneen nurkassa, kunnes loppiaisena sen virka on tullut täyteen. Sen jälkeen sitä sitten miettii, että miten sen saisi mahdollisimman vaivattomasti asunnosta ulos. Yleensä tässä vaiheessa se pudottaa puolet neulasistaan olohuoneen ja ulko-oven väliselle matkalle, vähän niin kuin kostoksi. Loput se pudottaa sitten kerrostalon porraskäytävään ja niitä löytyy vielä juhannuksenakin joka paikasta. Toinen vaihtoehto on tietenkin tunkea se kapeasta parvekkeen ovesta parvekkeelle ja viskata sieltä alas, mutta meikäläisen tuurilla se osuisi kuitenkin jotain pihalla liikkuvaa jalankulkijaa päähän ja siitähän se soppa vielä syntyisi. Olisi se siistiä sitten selitellä ensiksi poliisille ja sitten vielä taloyhtiön yhtiökokouksessa, että miksi minä heitin naapurin Mattia joulukuusella.


Joka tapauksessa, sanoin tuossa muutama päivä sitten vaimolle sillee ihan varovasti, että olin miettinyt tekokuusen hankkimista meille. Hän katsoi hetken minua hieman kieroon ja ei oikein osannut sanoa asiaan mitään. Perustelin hänelle tekokuusen hankinnan sen vaivattomuudella. Tänään hän sitten aamupalapöydässä sanoi, että on kallistunut myös tekokuusen kannalle, mutta se pitää olla sitten sellainen silmää miellyttävä. Mietin siinä vaiheessa, että silmää miellyttävä joulukuusi maksaa todennäköisesti pienen omaisuuden, mutta itsepähän tämän aloitin, joten enää ei voinut perääntyä. Aamupalan syötyäni lähdin vaimon kanssa kuusen hankinta reissulle, eli paikalliseen liikkeeseen jossa näitä joulun ilostuttajia oli kaupan. Kaupassa oli yksi kuusi näytillä ja vaimo sanoi heti, että tuo näyttää sellaiselta minkä hänkin kelpuuttaa. Varovasti katsoin hintalappua ja hämmästyksekseni se ei maksanut kuin vajaat kolmekymppiä. Ei muuta kuin laatikko kainaloon ja takaisin kotiin. Ajattelin, että olipa vaivatonta ja nopeaa. Tämän lisäksi kotona sanoin vielä vaimolle, että eikös olekin mukavaa, kun hänen ei tarvitse heti alkaa imuroimaan, kun kuusi on tuotu sisälle. Ai ei vai, se oli kuulema minun vuoro imuroida koko asunto, vaikkei lattialla yhtään havunneulasta lojunutkaan villakoirien seassa. Niinpä niin, kotona on niitä miesten töitä ja sitten näitä yhteisiä töitä. On se niin väärin, vaikka se on kuulema ajan mukanaan tuomaa tasa-arvoa. Kuuseen olen kuitenkin tyytyväinen, siis tekokuuseen. Hyvästi jouluinen kuusen tuoksu, mutta tervetuloa vaivattomuus.

Painonhallinta!

On se niin väärin! Nuorempana sitä sai syödä vaikka hevosen ja se ei näkynyt missään. Nykyään meikäläisen ei tarvitse nähdä kuin hesburgerin hampurilaismainoksen niin paino nousee kilolla. Ei ole helppoa tämä keski-ikäisen miehen elämä. Tuon tuosta saa kuulla vaimonkin suusta, että osta uusia vaatteita, kun näyttää tuo t-paita taas kutistuneen pesussa. Josta tuli mieleen, että pesukoneethan ovat melkoisen pirullisia laitteita. Sen lisäksi, että ne kutistaa meikäläisen vaatteita niin ne syö myös sukkia. Itsellä on nimittäin ollut aika monta kertaa parittomat sukat jalassa, tänään viimeksi, kun pesun jäljiltä ei ole löytynyt yhtään parillista jalkarekvisiittaa. No niin, takaisin asiaan. Painonhallinta on nykypäivän sana, jos on erinäisiä julkaisuja uskominen. Painonhallinnassahan avain lauseita ovat syö vähemmän ja liiku enemmän. Niinpä niin, mitäs jos on ihan älytön nälkä ja syönnin jälkeen ei jaksa lähteä lenkille?!? Ammatti ihmisten mielestä silloin lihoo.


Noh, tätähän se on uskominen. Itse aloitin tässä lihomisen pelossa eilen hiihtokauden. Kävin hiihtämässä kokonaista 3,2 kilometriä. Niinpä, melko suoritus. No todellakin! Grillaapa itse koko kesä, no okei, venähtihän se grillikausi marraskuulle asti, mutta joka tapauksessa. Siihen sivuun hieman olutta niin alkaa ylämäet hiihtoladulla tuntumaan melkoisen ylitse pääsemättömältä. Kaiken lisäksi meikäläinen harrastaa nimenomaan luisteluhiihtoa, joka on aikatavalla raskaampaa vaikka yrittäisi hieman kevyemmin hiihtääkin. Voin kertoa, tuollakin matkalla tälläinen hieman ihannepainoa painavampi mies hikoilee aika tavalla. Olin aivan hiestä märkänä sukkia myöten, jotka oli muuten kerrankin parilliset. Mutta eiköhän se siitä ala sujumaan, kun saa hieman kilometrejä alle. Tämän lisäksi pitäisi kuulema syödä myös oikein. Vihreä tekee kuulema hyvää linjoille. Tuo neuvo oli tänään mielessä, kun otin ensiksi salaattia ennen pizzaa. Kyseisessä pizzeriassa oli hieman ruuhkaa ja aika kuluu aina paremmin, kun on jotain syötävää.


Katselin tuossa äsken, eilen hiihtäessäni mukana olleen gps laitteen tietoja hiihtosuorituksesta ja tämä aparaatti näyttäisi laskevan myös suuntaa antavia kalorikulutuksia. Sen mukaan kulutukseni hiihtolenkillä oli kokonaiset 233 kilokaloria. Muistaakseni tuollaisen ravintolapizzan kalorimäärä on noin 1200 kilokaloria, joten olen laskuopin mukaan vajaan tonnin plussalla. Ei ole helppoa tämä painonhallinta, kun maailmassa on tuollaisia kilokaloreita laskevia gps-laitteita.

Mitä varten vapaapäivät ovat?

Vapaapäivä on sitä varten, että voi esimerkiksi siivota. Siivouksen jälkeen on hyvä keittää puhtaassa kodissa vaikka kahvit ja läikyttää kuppiin kaataessa sitä hieman lattialle, mutta ei hätää, sen voi aina pyyhkiä sukalla. Kahvin kanssa on aina kiva ottaa vähän niin kuin kyytipojaksi pala murenevaa kakkua, istahtaa sen kanssa pöydän ääreen ja pyyhkiä epähuomiossa niitä muruja sitten hihalla siitä pöydältä syliin ja pöydän alle. Tämän jälkeen voi mennä olohuoneeseen ja silittää sohvalla istuvaa kissaa, josta lähtee karvoja yhtä paljon kuin sheivattavana olevasta, noh, tiedätte kyllä mistä. Tämän jälkeen havaitset, että lattialla liikuskeleva kilpikonna on sontinut kunnon kurat puhtautta kiiltelevälle laminaatille ja samaan aikaan yksi junioreista kävelee märillä ulkokengillä sisälle hakemaan unohtamaansa älypuhelinta. Onneksi kuitenkin sillee varpaillaan astellen niin varmasti kengänpohjat tyhjenee kaikista ulkoa tarttuneista lumista ja hiekoitus hiekoista, toki kyllähän minä ymmärrän, onhan ne nauhoilla varustetut talvikengät hieman hankala riisua ja laittaa takaisin jalkaan siinä eteisessä. Kiva kun on puhdas koti. Ei mennyt hukkaan tämäkään vapaapäivä ja tälläinen kodin puunaus madaltaa mukavasti noita stressitasojakin, kun näkee sen kättensä jäljen välittömästi :)

Tuurin kyläkauppa!

Noh, kaikkihan lähti siitä, kun näin Tuurin kyläkaupan mainoksen viime perjantaina. Kyseinen kyläkauppa, tai kauppakeskittymä se paremminkin on, sijaitsee pohjanmaalla muutaman sadan asukkaan Tuurin kylässä ja silti se tekee eniten liikevaihtoa koko maassa alallaan. Mainosta katsellessani mielessäni kävi hetken ajan ajatus, että täytyypä jossain vaiheessa käydä siellä, vaikken viihdykään miehenä sellaisissa paikoissa, mutta matkailu avartaa ja matkailunähtävyyshän kyseinen kompleksi on. Tunti tästä ja vaimo kysyi, lähdetäänkö huomenna käymään tuurissa. En tiedä mistä se oikein aavisti, vai johtuuko se jostain telepatiasta mitä avioparit tarpeeksi kauan yhdessä olleena kokevat. Sellaista sanatonta viestintää, ollaan hiljaa, mutta silti tiedetään mitä toinen haluaa tai ajattelee. Hetken ajan olin hieman empivä, niin kuin sillä olisi jotain merkitystä muka ollut ja sanoin "täytyy harkita". Ajattelin säilyttäväni sillä sen viimeisen sanan tässä asiassa, sillä olenhan mies ja perheen pää, vaikka näinkin vaimosta päälle päin, että asia oli jo päätetty puolestani.


Lauantai aamuna sitä sitten lähdettiin. Kaksi meidän nuorisosta lähti myös mukaan, nuorin poika ja tyttö. Ihmettelin sitä suuresti, sillä he alkavat olemaan jo sen ikäisiä, ettei heitä oikein tahdo saada enää minnekään mukaan. Heillä on omat menonsa ja tuntuu välillä, että me vanhempina ollaan pääasiassa heidän palvelusväkeä, jotka pesee heidän pyykit, laittaa heille ruokaa ja antaa rahaa. Toki sananvalta asioissa on edelleen meillä, mutta vahva itsenäistymisvietti on ollut vallalla jo jonkin aikaa, mikä nyt sinänsä on ihan hyvä juttu. Joka tapauksessa, muutama tunti siinä sitten ajettiin liukkaita pikkuteitä keskelle ei mitään kunnes edessä avautui järjettömän kokoinen hevosenkenkä ja heti sen takana tämä paljon puhuttu kyläkauppa. Parkkipaikat olivat aivan täynnä ja siinä vaiheessa jo ajattelin, että tästä tulee pitkä päivä. Väkeä oli paikalla kuin suurimmilla kesäfestareilla konsanaan. Hetken etsiskelyn jälkeen parkkipaikka löytyi kuin löytyikin ja päästiin jalkautumaan ostosparatiisiin. Vaimo ja tyttö oli aivan innoissaan niin kuin naisten kuuluukin olla ja me pojan kanssa oltiin, että no voi helevettiläinen sentään. Kauppa oli aivan järjettömän suuri. Kyläkaupan koon itsessään voi päätellä jo siitä, että heti kaupan porteista sisään astuessa tarjolla oli kartta, jonka mukaan siellä oli sitten helpompi suunnistaa ja löytää sinne minne nyt oli milloinkin menossa. Ideanahan tuollainen osoittautui aivan loistavaksi, sillä ilman sitä en olisi löytänyt vieläkään kaupasta ulos. Tämän lisäksi siellä oli paljon istuskelu paikkoja ja juomapisteitä, jos jalat väsyivät tai jano iski, nekin oli loistavia juttuja, varsinkin vanhemmat ihmiset niitä tuntuivat käyttävän.
Paikkana kyläkauppa oli melkoinen. Tavaraa oli laidasta laitaan ja paljon. Hintataso oli kylläkin melko normaali tarjoustuotteita lukuunottamatta. Kaiken kaikkiaan aikaa kaupan kiertämiseen meillä meni nelisen tuntia, mistä viimeinen puolituntia kassajonossa. Se mikä siinä oli ihmeellistä, käytössä oli kuitenkin 20 ja siitä huolimatta jonotus aika oli sen puolituntia. Kertoo asiakas määrästä sinä päivänä aikalailla. Siinä kassa jonossa mietin, että onneksi kaupassa ei ollut myynnissä itse punnittavia hedelmiä, olisi saattanut yhdellä jos toisellakin puuttua punnituslappu ja kaaos olisi ollut valmis. Kyläkaupan ruokapuoti, missä myydään elintarvikkeita oli erillinen kauppa kyläkaupan takapuolella, onneksi. Itse ostin kaupasta ainoastaan autolaturin matkapuhelimille. Niinpä, neljä tuntia ja kädessä pelkkä autolaturi. Vaimo löysi kuitenki enemmän kaikenlaista, mutta varsin maltilliset ostoksen ja ennen kaikkea järkevää tavaraa. Ihmettelin asiaa mielessäni, mutta en uskaltanut sitä ääneen tokaista, sillä naisten ostokäyttäytymisen pysyessä maltillisena tuollaisessa ostoshelvetissä niin täytyy olla ainoastaan tyytyväinen.


Täytyy näin kotiin hengissä selvinneenä todeta, että onneksi kyseinen kyläkauppa sijaitsee sen verran kaukana asuinpaikasta, että ei tarvitse ihan heti mennä sinne uudestaan. Kokemuksena erilainen ja paikkana positiivinen yllätys, jos ei ihmispaljoutta lasketa mukaan.

Juha Sipilä meemi!

Alkaa olemaan syksy voiton puolella, joten välillä on hyvä ottaa muutama päivä hieman rennommin. Siihen liityen hieman meemi huumoria.

Joulukalenteri!

No voi helevata! Tuli tuossa yhtäkkiä mieleen, että tänäänhän on joulukuun ensimmäinen päivä ja eikö mitä, meikäläinen unohti aamulla avata joulukalenterin ensimmäisen luukun. Siellä ne suklaat nyt möllöttää Paavo Pesusieni kalenterin uumenissa ja minä olen töissä. Näköjään tuollaisenkin pystyy unohtamaan, tervetuloa alzheimer!


Joulukalenteri kuului meikäläisen pienen pojan elämään ensimmäiset reilu kymmenen vuotta ja nyt isona poikana keski-iällä se on astunut uudestaan kuvaan. En tiedä miksi, ehkä vaan huumorilla. Vaimo kylläkin epäili, että vanhemmiten ihminen alkaa taantumaan ja se alkaa näkymään paluuna lapsena koettuihin asioihin. En tiedä miten tuon ottaisi, v*ttuiluna vai pitäisikö olla huolissaan. Se mikä kuitenkin näin keski-iällä näyttäisi olevan toisin verrattuna lapsuuden joulukuun aamuihin on se, että lapsena kävin kalenterin kimppuun välittömästi saatuani silmät auki. Nykyään muistan kyllä ostaa kalenterin, mutta luukkujen avaaminen onkin sitten toinen juttu. Viime vuonnakin jouluaattona poika tuli kysymään, että voisiko hän mahdollisesti auttaa minua kalenterin luukkujen avaamisen kanssa, kun minä en ollut saanut yhtäkään niistä auki.


Tänä vuonna ajattelin, että nyt on asiat toisin. Ostin kalenterinkin jo hyvissä ajoin marraskuun alkupäivinä. Sitä kotiin tuodessani nuorempi tyttö kylläkin kysyi heti ensimmäisenä, että mitä sinä tuolla teet kun et kuitenkaan muista avata sen luukkuja. Myönnetään, meikäläisen joulukalentereista on tullut yleinen vitsi meidän perheessä. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että hän oli oikeassa, mutta onneksi luukkuja on vielä 23 jäljellä. Joulukalenterihan on sellainen juttu, että sen luukut pitää aukaista heti aamulla herätessä, muuten sen idea on pilalla. Jos luukun aukaisee esimerkiksi illalla niin ei se tunnu enää yhtään samalta. Suklaa maistuu laimealta, eikä tunne sitä yllätyksen riemua. Huomenaamuna lupaan kyllä skarpata, pitäisiköhän varmuuden vuoksi laittaa puhelimeen muistutus aamuksi.