Ajatuksia keski-ikäisen perheen isän sisältököyhästä elämästä ja päivän polttavista asioista, tai ainakin niiden vierestä.
maanantai 5. joulukuuta 2016
Mitä varten vapaapäivät ovat?
Vapaapäivä on sitä varten, että voi esimerkiksi siivota. Siivouksen jälkeen on hyvä keittää puhtaassa kodissa vaikka kahvit ja läikyttää kuppiin kaataessa sitä hieman lattialle, mutta ei hätää, sen voi aina pyyhkiä sukalla. Kahvin kanssa on aina kiva ottaa vähän niin kuin kyytipojaksi pala murenevaa kakkua, istahtaa sen kanssa pöydän ääreen ja pyyhkiä epähuomiossa niitä muruja sitten hihalla siitä pöydältä syliin ja pöydän alle. Tämän jälkeen voi mennä olohuoneeseen ja silittää sohvalla istuvaa kissaa, josta lähtee karvoja yhtä paljon kuin sheivattavana olevasta, noh, tiedätte kyllä mistä. Tämän jälkeen havaitset, että lattialla liikuskeleva kilpikonna on sontinut kunnon kurat puhtautta kiiltelevälle laminaatille ja samaan aikaan yksi junioreista kävelee märillä ulkokengillä sisälle hakemaan unohtamaansa älypuhelinta. Onneksi kuitenkin sillee varpaillaan astellen niin varmasti kengänpohjat tyhjenee kaikista ulkoa tarttuneista lumista ja hiekoitus hiekoista, toki kyllähän minä ymmärrän, onhan ne nauhoilla varustetut talvikengät hieman hankala riisua ja laittaa takaisin jalkaan siinä eteisessä. Kiva kun on puhdas koti. Ei mennyt hukkaan tämäkään vapaapäivä ja tälläinen kodin puunaus madaltaa mukavasti noita stressitasojakin, kun näkee sen kättensä jäljen välittömästi :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti