Tyttöystävä!

Lapset ne vaan kasvaa vaikkei haluaisikaan. Tässä nyt kävi niin, että ei oikein itsekään tiedä miten tähän kaikkeen suhtautuisi. Vanhimmainen poika nimittäin ilmoitti tässä viikolla minulle, tai oikeastaan hänen äitinsä ilmoitti, että hän tuo tyttöystävänsä meille viikonlopuksi yökylään, Nuori naisenalku on kotoisin toiselta paikkakunnalta ja tällainen järjestely on kuulema järkevin. Vai että toiselta paikkakunnalta, miten nämä nykynuoret toisiansa oikein bongaa. Ilmeisesti jostain instagramista, facebookeista ja mitä näitä muita nyt olikaan. On pojalla ollut aikaisemminkin tyttöystävä, mutta se oli vähän sellainen suhde, että en nähnyt sitä tyttöä kuin vilaukselta jossain koulun kevätjuhlassa. Omassa nuoruudessa ensimmäiset kosketukset vastakkaiseen sukupuoleen olivat saman koulun tytöt. En minä olisi edes uskaltanut lähestyä muilta paikkakunnilta olevia tyttöjä. Enhän minä edes tiennyt, että puhuivatko he samaa kieltä. Kaukaisia ja sitä kautta vaarallisen oloisia ilmestyksiä. Meikäläisen ensimmäinen tyttöystävä oli saman luokan tyttö. Nimeän enää muista, mutta onhan se ymmärrettävää, sillä olin silloin kahdeksan vuotias, eli siitä on nyt yli kolmekymmentä vuotta aikaa. Kaunista nuorta rakkautta, mutta jollain tapaa traumatisoivaakin. Sillä kesken toisen luokan tämä tyttö muutti pois, ihan Amerikkaan asti. Se oli kova paikka nuoren miehen elämässä. Muistan vieläkin sen tunteen, kun mielessäni oli vain yksi kysymys, miksi. Nykyäänhän sellainen tilanne olisi monta kertaa helpompi, sillä on kaikki nämä facebookit, skypet ja muita näitä etäsuhteita helpottavia applikaatioita. Siihen aikaan ei ollut kuin sairaan hitaasti kulkeva posti ja savumerkit. Siihen se meidän kaunis rakkaustarina sitten kaatui. Surulliset hyvästit ja se oli sitten siinä. Ei enää mitään yhteyttä koskaan.


Eihän tässä kaikessa olisi muuten mitään, mutta sitä minä vaan mietin, että miten päin minun pitäisi sitten olla kun se tyttö saapuu meille. Voinko olla niin kuin normaalisti kotona olen, vai pitääkö minun esittää vakavaa, vastuullista ja muutenkin järkevän oloista vanhempaa. Voi helevettiläinen, tällaiset uudet tilanteet ovat äkkiseltään hieman haastavia. Muistan, kun silloin aikoinaan meikäläistä jännitti niin vietävästi, kun ensimmäistä kertaa menin tapaamaan silloisen tyttöystäväni vanhempia heidän kotiinsa. Kaikki siitä tapaamisesta oli kuin sellaista sumua, sillä olin aivan lukossa ja se ei helpottanut yhtään, kun hänen isänsä älyytti minua kaikennäköisillä vakavilla kysymyksillä, ja todennäköisesti ihan tahallaan. Toivottavasti tätäkin tyttöä jännittää, niin hän ei välttämättä silloin rekisteröi meikäläisen hölmöyttä. On tämä vaan niin vaikeaa ja kaikenlisäksi tuollaiset 16 vuotiaat nuoret ovat jo sen ikäisiä, että heitä kiinnostaa muukin kuin pelkkä pussailu ja kädestä kiinni pitäminen. Täytyy varmaan usuttaa vaimo keskustelemaan pojan kanssa "niistä" asioista, sillä äidit ovat sitä varten. Se käy heiltä jotenkin paljon luonnollisemmin. Toki onhan nämä valistuskeskustelut käyty meidän taloudessa jo aikoja sitten, mutta onhan se hyvä muistuttaa siitä vastuullisuudesta. Kaiken kaikkiaan hieman haastava tilanne, mutta näin miehenä hieman helpompi kuin se, että meidän tytöt tuovat ensimmäisen poikaystävän näytille. Ehkä tämä toimii hyvänä harjoitteena sitä tilannetta silmälläpitäen. Tyttäret ovat kuitenkin aina isin tyttöjä ja heistä luopuminen on todella kova paikka.