No niin, kun vuosi alkaa olemaan lopuillaan niin on hyvä summata kulunut vuosi pakettiin. Vuoden kohokohta on ehdottomasti nuorimman pojan ripille pääsy. Siellä minä istuin heinäkuun helteellä kirkossa konfirmaatiota seuraten kauluspaita hiestä märkänä ja kravatti vinossa. Kirkon ilmanvaihto oli ilmeisesti kytketty jonkin korkeamman voiman toimesta pois päältä ajatuksella kärsikää te syntiset ihmistaimet. Puolentoista tunnin piina jäi jotenkin elävästi mieleen, mutta tärkeintähän siinä kaikessa oli, että poika sai kuin saikin naimaluvan ja joitain muita kirkkoon liittyviä oikeuksia.
Toinen ehdoton hittimuisto on, kun vaihdoin itse kesärenkaat meidän autoon. En nimittäin muista milloin viimeksi olisin sen tehnyt, siitä on vuosia. Normaalisti olen teetättänyt sen jollakin rengasliikkeellä tai rekrytoinut nuorimman tai vanhimman pojan siihen. Nyt tilanne oli se, että talvella suoritetun auton vaihdon jäljiltä renkaat olivat meidän varastossa, eikä rengashotellissa niin kuin tällä hetkellä. Tämän lisäksi poikia ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja kumpikaan ei vastannut yli tuntiin meikäläisen "no niin jompi kumpi renkaanvaihtoon sieltä" whatsappin perheryhmä viestiin. Pakko oli itse tsempata ja vaihtaa ne, kun juhannus lähestyi jo kovaa vauhtia ja ei enää kehdannut ajaa niillä talvirenkailla. Talvirenkaat pitävät nimittäin sellaisen metelin varsinkin kuivalla kesä asfaltilla, että naapuritalon mummotkin kääntyivät katsomaan kun ajoin heistä ohi.
Kolmas asia mikä tuli mieleen on karaoke esitys. Minä vanha suihku sopraano vetäisin paikallisessa ravintolassa lonkalta Jaakko Tepon Hilma ja Onni kappaleen. Katkeran miehen tilitys siitä, kun kylän kravattisonni Laukkanen vei Onnilta Hilman. Meikäläisellä on jotenkin traumaperäinen suhde tähän Jaakko Teppoon. Muistan aina kun pienenä poikana joskus 80-luvun puolen välin jälkeen lähdin vanhempieni kanssa johonkin reissuun niin isä laittoi heti alkumatkasta fiat unon kasettimankkaan Jaakko Tepon c-kasetin soimaan ja se soi sitten koko rahan edestä. Automaattisella puolenvaihdolla varustettu mankka soitti sitä yleensä siihen asti kunnes oltiin reissusta takaisin kotipihassa. Yhden kerran käytiin lapissa asti ja voin kertoa, matka oli pitkä.
Siinäpä ne oli lyhykäisyydessään, vuoden hittimuistot. Toki tein minä muutakin, kävin esimerkiksi kesällä kaksi kertaa virvelöimässä. Siitä ei jäänyt muuta kuin paska maku suuhun. Sinne minä veneellä lähdin järvelle uusine siimoineni ja terotetuin koukuin, mutta ei sieltä tullut kalan kalaa, eikä ollut nykyn nykyä. V*tuttaa oikeasti vieläkin, ei antanut Ahti yhtään antimiaan. Kolmatta kertaa en enää viitsinyt lähteä yrittämään. Sen verran vielä tästä kuluneesta vuodesta, että menipä se nopeasti. Näin vanhemmiten tuo ajankulku on tuntunut vain kiihtyvän. En tiedä, mutta jotenkin minusta tuntuu, että tämä aina tapetilla oleva kasvihuoneilmiö on osasyyllinen siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti