Yksi on joukosta poissa!

Kissan kanssa vietettiin eilen hiljainen hetki kuivuuteen menehtyneen limoviikunan muistolle. Tosiaan, rakas tyttäremme kantoi huoneestaan tämän vihervehka paran joka oli selkeästi ollut unohduksen uhri. Säännöllinen kastelu oli laiminlyöty täysin ja lopputulos sen mukainen. Tässä ei auta enää soitella marttaliittoon tai viherlandiaan ja kysellä kukka paralle ensiapuohjeita. Peli on selvä ja sitä myötä yksi oli joukosta poissa, tai jos totta puhutaan niin tämä oli viimeinen niistä kolmesta viherkasvista mitkä alunperin tyttären huoneeseen hankittiin. Niillä kahdella ensimmäisellä vehkalla oli samanlainen kohtalo. Siinä kukkaa tuijotellessamme tuli mieleen, että tyttärellähän on ensikeväänä edessään ammatinvalinta, eli yhteishaku. Kissan kanssa siinä salaa mielissämme mietittiin, tai ainakin minä mietin, että toivottavasti hän ei hakeudu mihinkään sellaiseen ammattiin missä käsitellään kasveja, esimerkiksi puutarhuriksi tai kukkakauppiaaksi. Niissä hommissa saattaisi näillä näytöillä tulla aikalailla nopeasti sanomista. Noh, nyt ei ole enää huoneessa yhtään kasvia, mutta hänellä oli siihen ratkausu. Pitäisi hommata kuulema muovikukkia, eli sellaisia jäljitelmiä sinne ikkunalaudalle pönöttämään. Kukkahan on sellainen huoneilman puhdistaja ja kysyinkin, että mites kun ne muovikukat ei puhdista ilmaa laisinkaan niin hän totesi pitävänsä ikkunaa useammin auki. Sillä tavalla ilma puhdistuu paremmin ja nopeammin. Niin, näinhän se varmaan sitten on.

Kilpikonnan elämää!

Mitäpä muuta sitä suomalainen mies voisi tehdä näin elokuisena iltana kuin istuskella kissan kanssa ja katsoa kun turtlesi kaivaa munintakuoppaa keskelle takapihaa.

Tällainen muutaman tunnin kestävä kaivuu operaatio pitää suorittaa muutaman viikon välein näin kesällä vaikka urospuoleista kilpikonnaa ei ole näkynyt mailla eikä halmeilla. Se on vaan luonnon laki vakkei hommassa mitään järkeä olekaan. Jos nyt tarkemmin miettii niin muniihan se kanakin ilman kukkoa, mutta sillä erotuksella, että kilpikonnan muna ei sovi elintarvikkeeksi, tai mistä minä tiedän vaikka joku viidakon keskellä asusteleva vinkuintiaani heimo niitä söisikin. Minulle ei kuitenkaan tulisi ensimmäisenä mieleen alkaa kokkaamaan niistä mitään. Täytyy toivoa, että tämä olisi viimeinen sessio tälle kesälle, sillä on tullut istuskeltua ihan tarpeeksi näissä hommissa viimeisen kahden kuukauden ajan.

Yksinhän tuollaista otusta ei parane ulos jättää, sillä sen jälkeen siitä ei näy enää vilaustakaan. Karkaa nimittäin aika äkkiä ja suuntaa todennäköisesti viereiselle järvelle, kun kyseessä on kuitenkin vesikilpikonna.

Virransäästötilassa!

Unihan on ihmiselle tärkeä elementti, jos sitä saa liian vähän niin jälkiseuraukset voivat olla pitkässä juoksussa todella ikäviä, tai sitten noloja. Univelkaahan voisi verrata esimerkiksi nykyisiin älypuhelimiin. Jos et ole pystynyt syystä tai toisesta lataamaan kyseistä kapistusta ja kun virtaa on jäljellä enää alle viisi prosenttia niin puhelin menee virransäästötilaan, vähän niin kuin ihminenkin, eli ei toimi enää kunnolla. Tästä syystä esimerkiksi näytön taustavalo himmenee ja saa koko ajan pelätä, että milloin se nyykähtää täysin, siis se puhelin, ja miksei ihminenkin kun tarpeeksi pitkälle mennään.

Olen taas kerran mennyt liian vähillä unilla jo jonkin aikaa ja tämä kostautui eilen kaupassa käydessäni. Keräilin ensiksi puoli kärryllistä kaikennäköisiä elintarvikkeita ja tämän jälkeen aikani kassalla jonoteltuani oli vihdoinkin minun vuoro. Lastasin ostokset liukuhihnalle ja menin maksupäätteen viereen odottamaan pankkikortti kädessä kassaneidin ilmoittamaa loppusummaa. Kassaneiti ohjasi ostoksiani rautaisella ammattitaidolla viivakoodilukijan läpi niin, että piipitys kuulosti ihan konekiväärin sarjatulitukselta kunnes hän otti käteensä kaksi pussittamani omenaa. Kärkäs "hei näitä ei ole punnittu" lause sai mint hieman hämillee. Eihän näin voi käydä kuin eläkeläisille!!! Samalla kuulin kun takanani ollut arviolta kymmenen metrin mittainen kassajono huokasi tuskastuneena yhteen ääneen. Jos oikeassa elämässä ihmisten päälle ilmestyisi samanlaisia ajatuskuplia kuin sarjakuvissa niin niistä olisi voinut siinä tilateessa lukea melkoisen painokelvotonta tekstiä, ainakin ihmisten reaktioista ja ilmeistä päätellen. Kassaneiti oli silminnähden samassa mielentilassa kuin jonottavat kanssa-asiakkaat lähtiessään punnitsemaan asakaspalveluhengen nimissä niitä pussittamiani omenoita. Ymmärsin kyllä neidin tuskastumisen, sillä oltiin kuitenkin sellaisessa megamarketissa jossa kassojen ja he-vi osaston väliseen matkaan menisi mopoautollakin vartti suuntaansa.

Aikamme odotettuamme kassaneiti laahusti takaisin kassan taakse punnituslaputettu omenapussi kädessään ja saimme kuin saimmekin ostosuorituksen päätökseen, tai ainakin luulin niin. Siirryin kassapisteen toiseen päähän aikomuksenani lastata ostokseni muovipusseihin. Siinä samalla mieleeni juolahti Simo vaatehuoneelta hei mainoksen tunnuslause joka pyöri aikoinaan televisiossa, "eikä siinä vielä kaikki". Olin nimittäin unohtanut ostaa ostosten kantamista helpottavia muovisäkkejä, eli muovipusseja. Käsillä sellaisen ostosvuoren kantaminen ei onnistuisi millään tavalla ainakaan yhdellä kertaa, joten ei muuta kuin anteeksi pyytävä ilme kasvoilla ja muutama kolikko kädessä informoimaan kassaneitiä tästä unohduksesta. Kassaneidillä oli ilmeisesti mitta aikalailla täynnä meikäläistä siinä vaiheessa, sillä hän ei halunnut ottaa minulta rahaa niistä muovipusseista vaan sanoi hieman hoputtaen, että ota sieltä niin monta kuin tarvitset ja jatkoi toisen asiakkaan palvelemista hymyssä suin. Lopputuloksena istuin autossani kaupan parkkipaikalla ostosten kanssa ja olin onnellinen ettei kukaan ajanut kuin kaupan päällisinä autolla ylitseni, sillä kaupan parkkipaikoilla on yleensä liikennesäännöt kuin villissä lännessä. Ainoastaan sillä erolla, että cowbot ja intiaanit ovat siellä parkkipaikalla puolisokeita eläkeläisiä ja hurjastelevia teinikuskeja. Sinne kun työnnetään sekaan yksi virransäästötilassa oleva keski-ikäinen mies kauppakasseineen niin riskit kasvaa aika rajusti.

Niin, että sellainen kauppareissu. Itse olen ollut jonottajana lukemattomia kertoja vastaavanlaisessa tilanteessa ja manannut samankaltaiset unohtelijat alimpaan h*lvettiin. Jatkossa ymmärrän heitä paremmin. Elämä ei mene aina kuin strömssöössä. Opin tästä kokemuksesta myös yhden asian, meikäläisen virransäästötila tarkoittaa jatkossa sitä, että joko ollaan koko perhe kissoja ja kilpikonnaa myöten päivä nälässä, tai sitten vaimo saa käydä tällaisina hetkinä kaupassa. Jos totta puhutaan niin tämä kaikki oli oikeastaan vaimon vika, hän minut sinne kauppaan pakotti ja jäi itse kotiin hengailemaan. Oli muka jotain tärkeämpää tekemistä.

Ihana syksy!

Vuosia vahvasti läsnä ollut terveellinen elämä on kokenut inflaation ja muuttunut tässä kesän aikana sellaiseksi vähemmän terveelliseksi. En tiedä mistä lie johtuu? Olisiko uhkaavasti, mutta varmasti lähestyvä viidenkympin rajapyykki osasyyllinen tähän, kun ei aina oikein enää jaksa skarpata. Kaikkihan alkoi siitä, kun ajattelin viime toukokuun alkupuolella grillata yhden makkaran, siis ainoastaan yhden vaivaisen makkaran ja sillä tiellä ollaan edelleen. Tämä halvin mahdollinen jauhomakkara höystettynä pihvien, kaslersalaatin ja oluen kera koukutti meikäläisen samantien kuin amfetamiini narkkarin. Grilli on pöhissyt kuumana koko kesän ja sen seurauksena esimerkiksi tomaatin kaltainen vinkuheinäeväs maistuu tällä hetkellä lähinnä siltä kuin söisi multaa ja kastematoja höystettynä ketsupilla. Tämä yhden ainoan makkaran grillaaminen toukokuussa aiheutti lisäksi sen, että lähes kaikki liikunnaksi viittaava aktiivisuus on jäänyt ja siitä syystä paita kastuu ulkona liikkuessa tällä hetkellä kalsareita myöten ilman koko kesän jatkunutta vesisadettakin.

Koin tänään heräämisen. Tässä ei ollut kuitenkaan kyse hengellisestä heräämisestä, anteeksi jehovat vaikka aktiivisesti olette oven takana käyneetkin vaan mieleen tuli lääkärin keväällä terveystarkastuksessa uhkailemat sukurasitteet. Oli sokeritautia, korkeata kolesterolia, verenpainetautia jne. Lääkärin ukaasilistasta ei puuttunut oikeastaan muuta kuin vesirokko ja ebola. Vesirokon olin sairastanutkin lapsena ja ebola jyllää enemmänkin tuolla afrikanniemellä. Tosiaan, tuli sellainen koko kesän kadoksissa ollut liikuntapuuska höystettynä terveellisellä ruokavaliolla, eli nyt kun alkoi elokuu ja kaikki muutkin ovat grillanneet koko kesän niin on helppo lähteä harrastamaan kaikkea mahdollista. Ei tarvitse olla yksin sen liikunnan aloittamisen aihettaman tuskan kanssa kun suurinosa muistakin kuntoilijoista puuskuttaa samaan malliin pallogrillin kokoiset hikikarpalot otsalla. Tervetuloa liikunnan riemu, rakot kantapäihin ja rintaa puristava tunne. Ihanaa kun on syksy!!!!

Kesäloma, tuo kaukainen unelma!

Kolme levotonta tuntia unta takana kun herätyskello soi tänä aamuna vartin yli neljä. Kesälomalla, eli viimeiset neljä viikkoa myöhään valvomiseen ja pitkään nukkumiseen tottunut kroppa ei reagoinut ensimmäiseen herätykseen millään tavalla. Aivot rekisteröi vasta toisen herätyksen ja lähetti hermojen välityksellä, vai mitä kautta se nyt meneekään elimistölle viestin. Ensimmäinen viesti kuuluu sanasta sanaan näin, P*RKELE YLÖS NYT!!!  Sama viesti toistuu neljän torkkuherätyksen ajan kunnes sain kammettua itseni sängyn laidalle istumaan. Totuus iski sillä hetkellä päin kasvoja kuin Patrik Laineen siniviiva laukaus, KESÄLOMAAN ON ENÄÄ 365 PITKÄÄ VUOROKAUTTA! Tänä aamuna se tosiaan taas alkoi, nimittäin työmiehen oravanpyörä. Joku voisi sanoa, että ole onnellinen kun sinulla on töitä. Joo joo, mutta tänä aamuna se ei tosiaankaan tuntunut siltä. Tsemppasin itseäni siinä sängyn laidalla, että ehkä tämä tästä lähtee. Saman tien aivoista tuli seuraava viesti, TUOTA ET USKO ITSEKKÄÄN!. Voin kertoa, oli aavistuksen takkuinen ensimmäinen työpäivä.

Maailman parasta nakkikeittoa!

Jonkin aikaa jyllänneen fitness-buumin myötä nykynuoriso ja miksei vanhemmatkin ovat muuttuneet melkolailla nirsommaksi sen suhteen mitä laittavat suuhunsa. Kaikennäköisissä julkaisuissa kerrotaan mitä kannattaa syödä ja mikä on terveellistä. Näitä alati vaihtuvia ruokasuosituksia sitten seurataan kuin uskonnollista johtajaa ja toivotaan, että ne antaisivat ikuisen elämän. Moi taho julistaa, että älkää syökö suolaa ja kovia rasvoja vaan korvatkaa ne pehmeillä rasvoilla ja värikkäillä kasviksilla. Se on varmasti totta, jos vaihtaa sen sinisen lenkkimakkaran kanaan, riisiin ja kasviksiin niin se saattaa vaikuttaa moneen asiaan positiivisesti, mutta sen myötä suhtautuminen tällaiseen perinteisempään kotiruokaan muuttuu. Perinteinen kotiruoka on monelle nykyään sellaista myrkkyä mitä ei laiteta suuhun muuten kuin äärimmäisessä hädässä. Hyvä esimerkki tällaisesta eiliseltä kun nuo meidän teinit kyselivät, että mitä on ruokana. Ilmoitin valmistavani aina yhtä maukasta ja ravitsevaa nakkikeittoa. Osa heistä oli sitä mieltä ettei heille kyseinen nakeilla höystetty keittolounas oikein maistuisi. Noh, lennossa muutin nakkikeiton kärsäkeitoksi. Hieman työläämpi valmistaa, mutta eipähän tarvinnut syödä nakkikeittoa. Se mikä tässä kaikessa oli hauskinta, kaikki söivät tätä mehupillin avustuksella muutettua kärsäkeittoa hyvällä ruokahalulla hymy korvissa. Tiedän kyllä, että nakit eivät ole terveysruokaa, mutta Tahko Pihkalaa lainatakseni, kaikkea kohtuudella.

Virikkeitä antavat kanamunat!

Rakas tyttäreni, tuo oman elämänsä prinsessa heräsi eilen aamupäivällä ennen kymmentä. Hänelle tuohon aikaan herääminen näin kesälomalla tarkoittaa samaa kuin itse heräisin aamuyöllä ennen neljää. Istuin ihan rauhassa olohuoneen sohvalla kahvikuppi kädessä katsellen televisiota kun yhtäkkiä hän laahusti tukka pystyssä ohitseni kohti keittiötä. En uskaltanut kuitenkaan sanoa hänelle mitään, sillä uskoin hänen kävelleen unissaan ja unissakävelijää ei saa herättää, tai sellainen käsitys minulla ainakin on. Ei aikaakaan niin keittiöstä kuului kun jääkaapin ovi kävi, tämän jälkeen kuului paistinpannun kolinaa ja lopuksi huutoa. Tässä vaiheessa minulle selvisi ettei kyseessä ollut unissakävelyä vaan hän oli oikeasti hereillä. "Nämä kanamunat on pilalla" huuto raikasi keittiön suunnalta siihen malliin, että oli pakko mennä itsekin katsomaan mitä siellä oikein tapahtuu. Hän oli kuulema ajatellut paistaa itselleen munakkaan aamupalaksi, mutta jääkaapissa olleet kanamunat olivat pilaantuneet. Yritin lohduttaa häntä ja kehotin tekemään jotain muuta aamupalaa, mutta hän kertoi, että oli ajatellut alkaa munakkaan lisäksi leipomaan ja siihen hommaan tarvitsisi myös kanamunia. Tässä vaiheessa oli pakko kysyä, että ajatteliko hän oikeasti alkaa leipomaan, siis ihan aikuisten oikeasti??? Kyllä, niin hän oli vakaasti päättänyt.

Noh, eihän siinä muu auttanut kuin juoda loppu kahvi yhdellä huikalla, pukeutua ja lähteä kauppaan hakemaan kanamunia, kun kerrankin joku meidän perheen nuorista on noin aktiivinen, varsinkin keskellä "yötä". Meidän lähikauppaan päästyäni ihmettelin siellä ollutta valtavaa ryysistä. Ilmeisesti kaupassa oli tarjolla ilmaisia ämpäreitä tai sitten eläkeläisillä oli vaan rahapäivä. Kassajonossa oli samanlainen ryysis ja siinä kanamunien kanssa jonotellessa aikaa meni sen verran kauan, että hermot alkoivat olemaan aika pinnassa. Kotiin päästyäni laskin nämä kaksi vaivalla ja työllä hankkimaani kanamunakennoa keittiön pöydälle jonka ääressä rakas tyttäreni edelleen istui ja totesin, että nyt pääset leipomaan. Hän katsoi minua hetken ja totesi, "ei mua enää huvitakaan leipoa". Katsoin vuorostaan häntä hetken kuin leijona gasellia ja päätin lähteä samalta seisomalta läheiselle huoltoasemalle jatkamaan keskeytynyttä aamukahvihetkeäni. Tosiaan, virike kanamunat ovat näköjään ihan nimensä veroisia. Virikkeitä nimittäin riittää ainakin meikäläisellä välillä ihan aamusta iltaan, kiitos tälle meidän perheen nuorisolle.