Unihan on ihmiselle tärkeä elementti, jos sitä saa liian vähän niin jälkiseuraukset voivat olla pitkässä juoksussa todella ikäviä, tai sitten noloja. Univelkaahan voisi verrata esimerkiksi nykyisiin älypuhelimiin. Jos et ole pystynyt syystä tai toisesta lataamaan kyseistä kapistusta ja kun virtaa on jäljellä enää alle viisi prosenttia niin puhelin menee virransäästötilaan, vähän niin kuin ihminenkin, eli ei toimi enää kunnolla. Tästä syystä esimerkiksi näytön taustavalo himmenee ja saa koko ajan pelätä, että milloin se nyykähtää täysin, siis se puhelin, ja miksei ihminenkin kun tarpeeksi pitkälle mennään.
Olen taas kerran mennyt liian vähillä unilla jo jonkin aikaa ja tämä kostautui eilen kaupassa käydessäni. Keräilin ensiksi puoli kärryllistä kaikennäköisiä elintarvikkeita ja tämän jälkeen aikani kassalla jonoteltuani oli vihdoinkin minun vuoro. Lastasin ostokset liukuhihnalle ja menin maksupäätteen viereen odottamaan pankkikortti kädessä kassaneidin ilmoittamaa loppusummaa. Kassaneiti ohjasi ostoksiani rautaisella ammattitaidolla viivakoodilukijan läpi niin, että piipitys kuulosti ihan konekiväärin sarjatulitukselta kunnes hän otti käteensä kaksi pussittamani omenaa. Kärkäs "hei näitä ei ole punnittu" lause sai mint hieman hämillee. Eihän näin voi käydä kuin eläkeläisille!!! Samalla kuulin kun takanani ollut arviolta kymmenen metrin mittainen kassajono huokasi tuskastuneena yhteen ääneen. Jos oikeassa elämässä ihmisten päälle ilmestyisi samanlaisia ajatuskuplia kuin sarjakuvissa niin niistä olisi voinut siinä tilateessa lukea melkoisen painokelvotonta tekstiä, ainakin ihmisten reaktioista ja ilmeistä päätellen. Kassaneiti oli silminnähden samassa mielentilassa kuin jonottavat kanssa-asiakkaat lähtiessään punnitsemaan asakaspalveluhengen nimissä niitä pussittamiani omenoita. Ymmärsin kyllä neidin tuskastumisen, sillä oltiin kuitenkin sellaisessa megamarketissa jossa kassojen ja he-vi osaston väliseen matkaan menisi mopoautollakin vartti suuntaansa.
Aikamme odotettuamme kassaneiti laahusti takaisin kassan taakse punnituslaputettu omenapussi kädessään ja saimme kuin saimmekin ostosuorituksen päätökseen, tai ainakin luulin niin. Siirryin kassapisteen toiseen päähän aikomuksenani lastata ostokseni muovipusseihin. Siinä samalla mieleeni juolahti Simo vaatehuoneelta hei mainoksen tunnuslause joka pyöri aikoinaan televisiossa, "eikä siinä vielä kaikki". Olin nimittäin unohtanut ostaa ostosten kantamista helpottavia muovisäkkejä, eli muovipusseja. Käsillä sellaisen ostosvuoren kantaminen ei onnistuisi millään tavalla ainakaan yhdellä kertaa, joten ei muuta kuin anteeksi pyytävä ilme kasvoilla ja muutama kolikko kädessä informoimaan kassaneitiä tästä unohduksesta. Kassaneidillä oli ilmeisesti mitta aikalailla täynnä meikäläistä siinä vaiheessa, sillä hän ei halunnut ottaa minulta rahaa niistä muovipusseista vaan sanoi hieman hoputtaen, että ota sieltä niin monta kuin tarvitset ja jatkoi toisen asiakkaan palvelemista hymyssä suin. Lopputuloksena istuin autossani kaupan parkkipaikalla ostosten kanssa ja olin onnellinen ettei kukaan ajanut kuin kaupan päällisinä autolla ylitseni, sillä kaupan parkkipaikoilla on yleensä liikennesäännöt kuin villissä lännessä. Ainoastaan sillä erolla, että cowbot ja intiaanit ovat siellä parkkipaikalla puolisokeita eläkeläisiä ja hurjastelevia teinikuskeja. Sinne kun työnnetään sekaan yksi virransäästötilassa oleva keski-ikäinen mies kauppakasseineen niin riskit kasvaa aika rajusti.
Niin, että sellainen kauppareissu. Itse olen ollut jonottajana lukemattomia kertoja vastaavanlaisessa tilanteessa ja manannut samankaltaiset unohtelijat alimpaan h*lvettiin. Jatkossa ymmärrän heitä paremmin. Elämä ei mene aina kuin strömssöössä. Opin tästä kokemuksesta myös yhden asian, meikäläisen virransäästötila tarkoittaa jatkossa sitä, että joko ollaan koko perhe kissoja ja kilpikonnaa myöten päivä nälässä, tai sitten vaimo saa käydä tällaisina hetkinä kaupassa. Jos totta puhutaan niin tämä kaikki oli oikeastaan vaimon vika, hän minut sinne kauppaan pakotti ja jäi itse kotiin hengailemaan. Oli muka jotain tärkeämpää tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti