tiistai 22. elokuuta 2017

Maailmanloppu!

Silmiini osui laatujournalismia suoltavan viihdelehti staran juttu ja sen pohjalta kaikille vaan tiedoksi, että kaiken tämän muun viimeaikaisen kuran lisäksi nyt olisi tulossa vielä maailmanloppukin. Artikkelin mukaan sellainen numerologian asiantuntia kuin David Meade on laskenut maailmanlopun tulemisen ja se koittaa hänen laskujensa mukaansa 23. syyskuuta 2017, eli tässä olisi siis noin kuukauden päivät itse kullakin aikaa vielä teputella tällä pallolla, siis jos häntä on uskominen.

Maailmanloppuhan on kiehtonut ihmisiä kautta aikain ja itsellä on yksi konkreettinen kokemus tällaisesta maailmanlopun tulemisesta. Jehovathan ovat olleet kovia ennustamaan näitä maailmanloppuja. Joskus 90-luvulla katselin Suolahdessa kun paikalliset seurakuntalaiset menivät heti aamusta jonkun viisaamman kehoituksesta odottamaan benderollit heiluen tätä ennustettua armagedonia keskustan liepeillä olleelle hyppyrimäelle. Noh, kuten arvata saattaa niin ei se maailmanloppu tullutkaan ja illalla tämä sama porukka laahusti pettyneenä pois sieltä mäeltä. Nykyäänhän jehovat eivät käsittääkseni enää ennusta tarkkoja päivämääriä vaan toteavat lakonisesti sen tulevan jonain päivänä, mikä on varmasti viisasta uskottavuuden kannalta. Jos itse kuuluisin tällaiseen yhteisöön ja kalenteriin olisi merkattu mahdollisia maailmanlopun päiviä punakynällä sinne tänne niin kyllähän se alkaisi pitkänpäälle v*tuttamaan. Kiipeillä nyt turhaan harvasevuosi jonkun mäen päälle odottamaan vedepaisumusta, tulipallo, tai missä muodossa se loppu milloinkin on ennustettu tulevaksi. Stressihän siinä iskisi kun saa vuoronperään pelätä ja pettyä.

Anyway, mahdollisesta lähestyvästä maailmanlopusta huolimatta itse ainakin ajattelin nauttia elämästä syömällä tänään iltapalaksi palan pizzaa ja kömpimällä sen jälkeen vaimon kanssa saman peiton alle. Eipähän tarvitse sitten jossitella ja harmitella kun jysähtää, tai miten se loppu sitten koittaakaan, jos koittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti